Kirjaston tehtävänä on tarjota kirjasto- ja informaatiopalveluita ensisijaisesti Tampereen yliopistossa tehtävää tutkimusta, opetusta ja opiskelua varten sekä toimia valtakunnallisena sosiologian, sosiaalipolit iikan, sosiaalispsykologian, tiedotusopin ja informaatiotutkimuksen tieteellisenä keskuskirjastona. Kirjasto on tutkimustyötä, opiskelua ja tiedonhakua varten avoin kaikille. Hämeenlinnan opettajankoulutuksen osasto on paikallisten amm attikorkeakoulujen kirjastopalvelujen täydentäjä.
Tietokonekeskuksen päätehtävänä on tuottaa yleiset ja yhteiset atk-palvelut: laitteiden ja ohjelmistojen ylläpito, tietoliikenneverkon ylläpito, yhteisten mikroluokkien ja niiden ohjelmistojen ylläpito, ha llinnon sovellusten ylläpito sekä kaikkiin edellisiin liittyvä neuvonta ja asiakaspalvelu. Osa tietokonekeskuksen palveluista (mikrotuki) on maksullista. Tietokonekeskus on ollut yhteistyössä mm. Tampereen teknillisen korkeakoulun kanssa.
Kielikeskus on vanhin ja toiseksi suurin yliopistojen kielikeskuksista. Sen tehtävänä on järjestää yliopiston tutkintoihin liittyvää tai muutoin tarpeellista kotimaisten ja vieraiden kielten taidon ja kult tuurien tuntemuksen opetusta ja harjoittaa kielitaidon opetuksen suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten arviointiin liittyvää tutkimus-, tiedotus-, palvelu- ja kokeilutoimintaa sekä osallistua yliopiston kansainvälisen toiminnan edist ämiseen. Opetusohjelmassa on 13 eri kieltä. Peruskoulutuksen ohella kielikeskus tarjoaa erityiskielitaidon opetusta ja tämä toiminta on laajenemassa. Esimerkiksi "academic writing" ja "conference language" - otsakkeiden alla annettu op etus on ollut suosittua. Yksikkö on kehittämässä myös Intercultural Communication Studies -kokonaisuutta, joka kielenopetuksessaan keskittyy kansainvälisen viestinnän ja kulttuurien välisen kommunikaation kysymyksii n.
Puhetaidon, puhetekniikan, puheilmaisun sekä puhekasvatuksen opetuksesta huolehtii puheopin laitos, joka on laatuaan ensimmäinen Suomessa ja opettajamäärältään sekä opetustarjonnaltaan suurin laitos. Laito s antaa kaikille opiskelijoille tarkoitettua opetusta, mutta tuottaa myös "räätälöityjä" kursseja eri tutkintoihin.
Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus , TYT, on maan vanhin (perustettu 1970) koko yliopiston täydennyskoulutuskeskus, jolla on Tampereen lisäksi toimipaikat Seinäjoella ja Hämeenlinnassa. Tampereen yliopiston t&a uml;ydennyskoulutuskeskuksen osuus täydennyskoulutuskeskusten opiskelijoista oli v. 1993 8,8%, ammatillisten kurssien opiskelijoista 7,8% ja avoimen yliopiston opiskelijoista 10,3%. Täydennyskoulutuskeskus valittiin opetuksen huippuyksiköks i vuosiksi 1995 ja 1996.
Peruslähtökohtana keskuksen toiminnassa on yliopiston omien tutkintojen täydennyskoulutus, avoimen yliopiston toiminta sekä ulkopuolisille tilaajille tuotetut koulutuspalvelut yliopistossa edustettuina olevilla tai niihin liittyvill ä aloilla. Työvoimapoliittiset painotukset ovat voimakkaita kahdella ensiksi mainitulla alueella.
Tietokonekeskuksen asema ja tehtävät määräytyvät asetuksen ja johtosäännön perusteella. Tietokonekeskus hankkii ja ylläpitää laitteita ja ohjelmia opetuksen ja tutkimuksen käyttö&oum l;n sekä opastaa niiden käytössä järjestämällä kursseja ja laatimalla erilaisia käyttöoppaita. Käytössä on myös erilaisia hallinnollisia tietokantoja ja sovelluksia yliopiston eri toimi aloilta. Näiden järjestelmien hoito on vain osittain tietokonekeskuksen tehtävänä, mutta tietokonekeskus auttaa erilaisissa ongelmatilanteissa kaikkia käyttäjiä.
Tietokonekeskuksen perinteinen tavoite on ollut tukea itsenäiskäyttöä ja saattaa tehokkaat ja monipuoliset tietojen käsittelyn ja tietoliikenteen välineet ja palvelut kaikkien käyttäjien ulottuville. Tarjolla ova t paikalliset palvelut, mutta myös kansalliset ja kansainväliset palvelut ilman mitään ylimääräisiä toimenpiteitä kaikilta tietoliikenneverkkoon kytketyiltä työasemilta.
Tietotekniikan hyödyntämisen opettaminen jokaiselle opiskelijalle, opettajalle ja muulle henkilökunnalle on keskeinen tehtävä. Uusimpina välineinä ovat olleet erilaiset tietoliikenneyhteyksien luomisen, tietojen siirr on, kommunikoinnin, kirjastojen ja muiden tietokantojen käytön ja tietojen selailun sekä etsimisen työkalut maailmanlaajuisessa tietokoneiden verkostossa.
Opetus kohdataan tietokonekeskuksessa kolmella eri tavalla.
– tietokonekeskuksen oma opetus. Opetukset tulokset näkyvät heti osaamisena, palvelujen ja käyttömäärien kasvuna sekä lisääntyvinä ongelmina asiakaspalvelussa tai mikrotuessa. Näistä vo idaan arvioida miten pitäisi opettaa ja toisaalta mikä opetuksessa on jäänyt epäselväksi.
– opettajien tarve. Opettajien käytössä on sähköposti, kirjastoyhteyksiä, tietokantoja, oppimateriaalin tuotantovälineitä ja esitysgrafiikan työkaluja. Näiden välineiden markkinointi edelly ttäisi tietokonekeskukselta eri oppiaineiden tuntemusta, mutta sitä ei kaikilla alueilla voi olla. Opettajat kyselevät näistä mahdollisuuksista harvoin, esittelytilaisuudet eivät ole suosittuja eikä tiedotus saavuta kaik kia.
– opiskelijoiden oma aktiviteetti opiskelussa. Tietoja opiskelijat voivat hankkia kirjastoista, tietokannoista ja muista verkkopalveluista, esitelmien, raporttien ja gradujen kirjoittamiseen opiskelijat voivat käyttää tekstink&au ml;sittely-, grafiikka ja taulukkolaskentaohjelmia sekä tilastollisia ja matemaattisia ohjelmia. Tälläkin puolella ongelmana on puutteellinen sovellusalueen substanssin hallinta. Opiskelijat kyselevät toisiltaan apua, koska asiakaspalv elua on vain rajoitetusti tarjolla. Perinteinen aikaan ja paikkaan sidottu henkilökohtainen apu on laajennettu sähköpostilla ja toisaalta on lisätty myös tiedotustoimintaa, tiedotuslehti Kursori ilmestyy 4 - 6 kertaa vuodessa.
Peruspalveluista kerrotaan uusille opiskelijoille järjestetyssä esittely- ja demonstraatio tilaisuudessa, jonka lisäksi heille kuten yliopiston omalle henkilökunnallekin jaetaan erityinen tietotekniikkapalvelujen yleisesittely kirja llisena (Kursori 4/93 ja 3/94 noin 50 sivua). Muut opiskelijat saavat sen maksutta joko tilaamalla suoraan kotiinsa tai hakemalla asiakaspalvelusta.
Perusohjelmien käytön opetusta annetaan lähinnä henkilökunnalle, mutta vapaille paikoille voivat opiskelijatkin osallistua. Opiskelijoille annettava koulutus on ollut riittämätöntä. Suunnitelmat ovat valmiin a kaikille opiskelijoille annettavan tietotekniikan perusvälineistön opetuksen aloittamiselle, mutta ongelmana on ollut riittämättömät mikroluokat ja varustukseltaan sopivat opetustilat. Opetusta annetaan kaikista käytt& ouml;ympäristöistä (PC, Mac, UNIX) ja yleisimmistä perussovelluksista (tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, tietoliikenne) ja peruspalveluista verkossa (yhteydet, uutiset, tiedostonsiirto, sähköposti, informaatiopalvelime t).
Opetuksen onnistuminen ja kohderyhmien tavoittaminen on ongelmallista. Mahdollisuudet muuttuvat nopeasti ja niistä ei aina tiedetä, vaikka tietokonekeskus aktiivisesti yrittää tiedottaa yleisesti tiedotuslehdillä, tietokoneiden välityksellä ja henkilökohtaisissa keskusteluissa. Olemme myös aktiivisesti tarjoutuneet esittelemään tietotekniikkapalveluja erilaisissa laitosten omissa tilaisuuksissa kuten opettajien kokouksissa, seminaariryhmissä j a erilaisissa työryhmissä, mutta tämä on satunnaista. Laitos ei välttämättä osaa tunnistaa käyttö- tai soveltamismahdollisuuksia eikä tietokonekeskus ole tietoinen näistä tarpeista. Oleellis ta olisi saada aikaan säännöllinen vuoropuhelu laitosten kanssa. Se onnistuu henkilökohtaisten yhteyksien välityksellä, mutta miten sen voi saada aikaan laitostasolla.
Osaaminen välineiden ja palvelujen käytössä vaatii tietämisen lisäksi omaa käyttökokemusta ja arviointia. Tähän pulmaan tietokonekeskuksella ei yksinään ole mahdollisuus tarjota muuta kuin v&a uml;lineet ja valmius yhteistyöhön. Ongelmat sekä avun ja oppaiden tarve toimii toisaalta oppimisen ja opettamisen sekä tiedottamisen mittareina - mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin tietotekniikkaa käytetä&au ml;n, sitä useammin törmätään johonkin ongelmaan, puutteeseen tai epäselvyyteen.
Koska tietotekniikan käyttö on eri oppiaineissa erilaista, on tarpeita arvioitava laitoksien suunnasta. Tämä edellyttää siis oppiaineen substanssin, opetustapojen ja menetelmien sekä tutkimuksen hallintaa. Täm&au ml; tieto ja taito on laitoksilla. Opettajien on itse arvioitava, mitä ja miten tietotekniikkaa kannattaa käyttää eri kursseilla ja opiskelun eri vaiheissa. Opiskelijat koulutetaan opettajien arvioiden ja substannin pohjalta tietotekni ikan ymmärtäjiksi.
Puheopin laitos on erillislaitos, jonka tehtäviksi johtosäännössä on määritelty:
1) järjestää yliopiston koulutusohjelmiin liittyvää tai muutoin tarpeellista puheopin ja logopedian opetusta,
2) harjoittaa puheopin ja logopedian tutkimus-, tiedotus-, palvelu- ja kokeilutoimintaa sekä
3) tuottaa puheopin laitoksen keskusstudion teknisiä palveluja yliopiston laitoksille.
Laitoksen opetustehtävä jakautuu eri tiedekuntiin kuuluvien laitosten palvelemiseen puheopin kursseja järjestämällä sekä humanistiseen tiedekuntaan kuuluvien oppiaineiden, puheopin ja logopedian, arvosanaopetuksesta v astaamiseen.
Palvelutehtävään liittyvässä opetuksessa on erotettavissa seuraavat osa-alueet:
1) tiedekuntien ja opetusjaoston tutkintovaatimuksissa pakollisiksi määrätyt puheopin ja logopedian kurssit,
2) täydennyskoulutuskeskuksessa a) avoimen yliopiston opetus, b) maksulliseen palvelutoimintaan kuuluvat kurssit ja kurssiosuudet sekä
3) korkeakoulupedagoginen koulutus ja henkilöstökoulutuksen kurssit ja puheklinikkatoiminta.
Puheopin arvosanaopintoina voidaan lisäksi suorittaa aineopinnot (35 ov), jota on pidetty riittävänä pohjana sivutoimisena puheopin tuntiopettajana toimimiselle. Aineopintojen opetus on vuosikurssimuotoista ja kestää kaksi vuotta. Vuosikurssimaisuus on sekä opettajien kokemuksen että opiskelijoiden antaman palautteen mukaan erittäin tarkoituksenmukaista. Myös avoimessa korkeakoulussa on Tampereella käynnistetty puheopin aineopintojen opetus ensimm& auml;istä kertaa syksyllä 1993.
Puheoppi oppiaineena sivuaa monien tieteenalojen intressejä, mutta on näkökulmansa vuoksi omaleimainen ja erottuva. Oppiaineen luonne asettaa erityisvaatimuksia opettajille, joiden tehtävänä perinteisen tiedon välitt ämisen lisäksi on käytännön puhetottumuksiin ja -asenteisiin vaikuttaminen.
Puheopin osa-alueista laitos on keskittynyt puhetaitoon ja puhetekniikkaan, mutta myös puheilmaisu (puhetaide l. lausunta ja tulkitseva lukeminen) ja puhekasvatus (sekä peruskoulun ja lukion opetukseen kuuluva että aikuisille suunnattu p uheopetus) ovat kursseissa edustettuina. Puhetaito ja puhetekniikka ovat Tampereen yliopistossa aineopinto -tasolla omina linjoinaan (vastaavaa jakoa ei ole muualla). Laitoksen erityisosaamisalue on pitkälle kehitetty puhetekniikan instrumentaalinen tutkimus, jota ei vastaavassa laajuudessa harjoiteta muissa puheopin tai puheviestinnän opetusta antavissa yliopistoissa tai korkeakouluissa. Se palvelee suoraan opetusta ja toisaalta opetettavat ovat tutkimuksen koehenkilöitä. Jatkuvasti k ehittyvät puheentutkimuksen menetelmät antavat yhä parempia mahdollisuuksia opiskelijoiden puheteknisen suorituskyvyn mittaamiseen ja arviointiin. Integroitujen opetus- ja tutkimusmenetelmien kehittämisessä pyritään &au ml;änihäiriöiden ennaltaehkäisyyn ja tarvittaessa sopivien puhe- ja ääniharjoitusten valintaan ja niiden vaikutuksen mittaamiseen.
Laitoksen omakuvaan kuuluu kiinteä vuorovaikutus opettajien kesken ja uusien opettajien integroiminen työyhteisöön. Joka keskiviikko pidettävissä opettajainkokouksissa eri kurssien kurssisisältöjä kehitell&a uml;än jatkuvasti yhdessä ideoiden. Uusia ja entistä tehokkaampia harjoitustapoja etsitään ja kokeillaan. Kokeilujen tuloksista keskustellaan yhteisesti. Viikoittaisten kokouksien lisäksi laitos on järjestänyt yhtei stoiminnassa Korkeakoulupedagogisen toimikunnan kanssa opetuksen arviointia ja suunnittelua koskevia koulutusseminaareja omien opettajien tarpeisiin vuosina 1982-1992 yhteensä 11 koulutustilaisuutta. Valtakunnallisesti laitos on osallistunut opetukse n kehittämiseen Tampereella vuonna 1989 perustetun puhealan yhdistyksen Prologos ry:n puitteissa. Laitos on järjestänyt valtakunnallisen seminaarin Tampereella kolmesti. Seminaarien keskeisenä tarkoituksena on ollut paitsi tutkimustul osten esittely erityisesti opetuksen arviointi ja kehittäminen.
Puheopin laitokselle järjestettiin 27.10.1994 mahdollisuus keskusteluun arviointiprosessin toteutukseen liittyvistä kysymyksistä. Tämän keskustelun yhteenvetona toteamme lyhyesti, että
– laitoksen opetuksen arviointi on ollut ja on jatkuvaa sekä oleellinen osa opetusta; se on jo osa laitoksen normaalia toimintaa
– opetuksen sisällöt ja muodot pidetään ajan tasalla kurssien osanottajien tarpeiden mukaisesti; mikäli opetus ei vastaa opiskelijoiden tarpeita he eivät motivoidu toimimaan aktiivisesti ryhmätilanteissa mikä vuo rostaan on puheopin kurssien onnistumisen edellytys
– itsearviointiraportissa voidaan esimerkinomaisesti kuvata laitoksella vallitsevaa käytäntöä.
Opetuksen arvioinnissa pääpaino on kurssikohtaisessa palautteessa. Kurssilaisten odotukset kootaan kurssin alkaessa ja niiden toteutuminen arvioidaan kurssin päättyessä, usein sekä suullisesti että kirjallisesti. Kur ssiarvioinnit voivat vaihtelevasti olla anonyymejä tai nimellä esitettyjä yksilöpalautteita, mutta myös koko kurssiryhmän tai sen sisällä muodostettujen pienryhmien arviointeja. Oleellista on palautteesta käyt& auml;vä yhteinen keskustelu. Kurssien palautteita käsitellään yhteisesti samojen kurssien vetäjien kesken ja tarpeen mukaan yhteisessä opettajainkokouksessa. Erityisesti ristiriitainen palaute analysoidaan. Pyritään selvittämään, miksi osanottajien tarpeet eivät ole toteutuneet tai ovat toteutuneet eri tavoin. Myönteinen palaute vahvistaa vallitsevaa kurssikäytäntöä, negatiivinen kritiikki otetaan huomioon kurssin jatkoke hittelyssä.
Kurssien muokkaamisen ja uusien kurssien kehittelyn lähtökohtana voi olla alan tutkimuksessa ja ajattelutavassa tapahtunut muutos, esimerkiksi siirtymä puhujakeskeisestä lähestymistavasta viestintäkeskeiseen. Joskus ajatus uudesta kurssista tai olemassaolevan kurssin muuttamisesta voi lähteä myös jonkin kurssin käyneiltä opiskelijoilta. 'Pienryhmäviestintä' on esimerkki kurssista, joka syntyi opetuksen eriyttämisen tarpeesta ja sai a lkunsa opiskelijoiden palautteista. Asia tosin oli jo aiemmin ollut puheena myös opettajien keskuudessa.
'Puhetekniikan perusteet' -kurssi voidaan mainita esimerkkinä useiden opetustapojen yhdistämisestä. Kurssiin kuuluu osanottajamäärältään rajoittamaton luento-osuus, yksilökohtaisesti tehtävä nä ;yteäänitys ja puheteknisen suorituskyvyn mittaus sekä kuuden opiskelijan pienryhmissä opettajan johdolla tehty kuunteluanalyysi sekä ääniharjoitusmenetelmiin tutustuminen. Kurssin loppuvaiheessa opettaja antaa kullekin henkilökohtaisen palautteen ja mahdollisen suosituksen jatko-opintoihin tai puheterapiaan. Kurssi on suunniteltu sellaiseksi, että se toimii tietojen jakajana, tasokokeena ja ainakin osalle osanottajista jo välittömästi tuloksiin johtavana harjoituskurssina. Kurssiin liitetään jatkuvasti uusien menetelmien kokeilua ja arviointia ja tällä tavalla tutkimusta ja opetusta integroimalla tähdätään kurssin sisällön jatkuvaan kehittäm iseen. Näyttelijäoppilaille puhetekniikan mittauksia tehtäessä otetaan huomioon tulevan ammatin erityisvaatimukset. Myös yliopiston opettajille on tarjottu yhteistoiminnassa henkilöstökoulutustoimikunnan kanssa käyn nistetyllä puheklinikalla henkilökohtaista opetusta, joka sisältää oman sovelluksensa puhetekniikan mittauksista.
Pahin ongelma opetuksessa tällä hetkellä on opiskelijapalautteen mukaan se, että vaikka laitoksen järjestämille muita aineita palveleville puheopin kursseille opiskelijat mahtuvat melko hyvin, on puheopin oman arvosanaopet uksen kursseille pääsyä jonotettava joskus pitkäänkin. Ryhmät täytetään jonolain mukaisesti ja opintojensa alkuvaiheissa opiskelijoilla ei ole juuri mahdollisuuksia päästä kursseille. Täst&a uml; seuraa se, että vuoksi useat halukkaat opiskelijat eivät voi valmistumisaikataulunsa vuoksi ottaa puheopin aineopintoja opintokokonaisuuteensa. Hyvin tavallista on myös se, että valinnaisista kursseista opiskelija joutuu ottamaan ne, joille sattuu mahtumaan, eikä niitä mitkä haluaisi sisällyttää opintoihinsa. Sen lisäksi että opiskelijoille on jo tarjolla mahdollisuus korvata kursseja kirjallisuudella laitos voi tehdä hyvin väh&aum l;n tämän ongelman ratkaisemiseksi. Opetusryhmien osanottajamäärien lisääminen on vaikeata, koska ryhmän oikea koko on tässä oppiaineessa yksi tärkeimpiä opetuksen välineitä.
Puheopin opiskelijat käyvät joko yksittäisiä kursseja tai suorittavat arvosanoja. Yleisopintokursseille tulijoista melko moni kiinnostuu aiheesta enemmän ja suorittaa pakollisen kurssin/kurssien lisäksi vapaaehtoisena muit akin kursseja. Osa päätyy valitsemaan puheopin aineyhdistelmäänsä sivuaineeksi tai ylimääräiseksi aineeksi. Laitoksella on varsin tarkka käsitys puheopin cum lauden suorittaneiden sijoittumisesta työel&aum l;mään. Monet opiskelijat ovat valmistuttuaankin yhteydessä laitokseen, osa toimii sivutoimisina tuntiopettajina avoimessa korkeakoulussa.
Laitoksen itsearviointia on käsitelty laitoksen kokouksissa syksyllä 1994 ennen ja jälkeen projektisihteerin kanssa käytyjä neuvotteluja. Kukin opettaja on tutustunut "Itsearvioinnin taustaan" ja muuhun laitokselle toimitettuun materiaaliin. Koska laitoksella ei ole pääaineopiskelijoita, itsearviointikeskusteluun ovat osallistuneet nyt toista kurssivuottaan suorittavat puheopin aineopiskelijat. He ovat tuoneet esille sekä hyviä että huonoja puolia laito ksen opetuksessa. Ongelmia todettiin vasta aloitetun avoimen korkeakoulun aineopetuksessa. Sitä ryhdytään tarkistamaan.
Raportti on hyväksytty laitoksen opettajainkokouksessa 16.11.1994.
Suomalaisiin korkeakouluihin alettiin perustaa kielikeskuksia 1970-luvun puolivälistä alkaen, ensimmäinen v 1975 Tampereelle. Kielikeskuksien tehtäväksi määriteltiin tuolloin kielenopetuksen antaminen yliopiston opisk elijoille sekä heidän opintojaan varten että heidän tulevaa ammattiaan varten. Kielten opintojaksojen suoritus määriteltiin osaksi akateemista loppututkintoa. Pakollisten kieliopintojen lisäksi opiskelijoille annettiin m ahdollisuus suorittaa vapaaehtoisia kieliopintoja usein varsin laajasta kielivalikoimasta.
Kielikeskukset perustettiin aikana, jolloin korkeakoulujen rahoitus oli tyydyttävällä tasolla. Kuluneiden vuosien aikana eivät kielikeskukset ole saaneet tarvitsemiaan resursseja. Tämä tosiasia näkyy erittäin sel västi nykyisin, jolloin suurin osa kielikeskusten kapasiteetista on käytettävä tutkintoon kuuluvien kielten opettamiseen. Tästä syystä ei tällä hetkellä ole mahdollista vastata kansainvälistymisen aih euttamaan monipuolisen kielitaidon oppimisen vaateisiin.
Tampereen yliopiston johtosäännön ( 26.11.93) mukaan kielikeskuksen tehtävänä on 1) järjestää yliopiston tutkintoihin liittyvää tai muutoin tarpeellista kotimaisten ja vieraiden kielten kielitaidon sekä siihen liittyvää kulttuurin tuntemuksen opetusta; ja 2) harjoittaa kielitaidon opetuksen suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten arviointiin liittyvää tutkimus-, tiedotus-, palvelu- ja kokeilutoimintaa.
Kielikeskus antaa erityis- ja ammattialojen kielenopetusta.
Kielikeskus on yliopiston suurimpia opetuslaitoksia. Varsinaisia opiskelijoita oli kursseilla lukuvuonna 92-93 kaikkiaan 7 885, ja opetusta annettiin 17 405 tuntia. Lukuvuonna 93-94 opiskelijoita oli kursseilla 8 527, ja opetusta annettiin 18 221 tunt ia. Avoimen yliopiston opetusta annettiin vuonna 93 kaikkiaan 2 156 tuntia.
Kielikeskuksen tulevaisuuden kehityssuunta on paljolti ulospäin, kohti ympäröivää yhteiskuntaa ja elinikäistä kielen oppimista. Kielikeskusta kehitetään elinikäisen kielenoppimisen keskukseksi Pirkanmaa lla. Tarkoituksena on kehittää paikka, josta saa erityis- ja ammattialoilla tarvittavaa kielten opetusta, neuvoa ja apua opettajille sekä täydennyskoulutusta opettajille.
Kielikeskuksen kehittämissuunnitelmiin kuuluu:
1) kielikeskuksen asema selkiyttäminen elinikäisen kielenoppimisen keskuksena kielenoppimisen jatkumossa:
– yhteistyötä koulujen, ennen kaikkea lukioiden, kanssa
– yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa
– yhteistyötä työelämän eri tahojen kanssa
– kielikeskuksen kehittäminen eri tahojen kieltenopettajien kohtauspaikaksi, josta saa neuvoa ja apua opetuksen materiaali-, metodi- ym. pulmiin
– kielikeskuksen kehittäminen paikaksi, jossa annetaan erityis- ja ammattialojen kielenopetuksen täydennyskoulutusta.
2) kielikeskuksen opintokokonaisuuden Intercultural Communication kehittäminen
– kulttuurien välisen viestinnän opetuksen laajentaminen
– ulkomaisten opiskelumahdollisuuksien lisääminen ohjelman puitteissa
– kansainvälisten kontaktien lisääminen sekä Euroopassa että muualla maailmassa.
Itsearviointiraportin mukaan kielikeskuksen opetuksen suurimmat ongelmat johtuvat pääasiassa rahapulasta, virkarakenteesta, laitoksen uutuudesta tai muista laitoksen ulkopuolisista syistä.
Tällä hetkellä suurin ongelma on resurssipulapula. Jatkuva rahapula aiheuttaa sen, että joillekin tutkinnon kieliopintoihin kuuluville kursseille joudutaan jonottamaan jopa vuosia. Resurssipula aiheuttaa myös sen, että ei voida järjestää erikoiskursseja opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti. Jatko- ja syventäviä kursseja ei voida järjestää. Opetusta ei myöskään voida riittävästi eriyttää sisäll&o uml;llisesti eri koulutusohjelmille.
Kielikeskuksiin ei ole vielä ehditty saada tarpeellista määrää vakinaisia virkoja. Huomattava osa pakollisestakin kielenopetuksesta joudutaan hoidattamaan sivutoimisena tuntiopetuksena. Päätoimisia tuntiopettajien toi mia ei ole ehditty vielä muuttaa lehtoraateiksi. Kielikeskuksissa onkin lehtoreita, pt tuntiopettajia ja st tuntiopettajia, joilla kaikilla on sama pätevyys ja jotka kaikki opettavat samantyyppisiä kursseja - ainoa ero on palkkauksessa.
Kielikeskus sijaitsee yliopiston päärakennuksessa, jossa on opetustiloista pulaa. Kieliluokkia tarvitaan välttämättä.
Kielikeskuksen opettajan työn eräs haastava ja vaikea osa on oppimateriaalin hankkiminen ja tuottaminen. Useimmat opettajat valmistavat materiaalinsa itse, koska aktuellia tietylle alalle sopivaa materiaalia ei ole kaupallisesti saatavilla.
Kielikeskuksen tarjoama opetus koostuu pääasiassa lyhyehköistä yliopistossa suoritettavien tutkintojen kieliopintoihin kuuluvista kursseista, jotka toteutetaan tiedekunnan määräysten mukaisesti. Kurssit ovat liian lyh yitä, ja monet opiskelijat toivovatkin pitempiä kursseja tai mahdollisuuksia jatkoon. Tiedekunnat voisivat myös edesauttaa kielivalikoiman monipuolistumista määräämällä/suosittamalla opiskelijoilleen jonkin v&a uml;hemmän opiskellun kielen opintojaksoja.
Kielikeskuksen opettajat suunnittelivat arviointilomakkeen jaettavaksi aina kurssin loppuessa opiskelijoiden vastattavaksi. Useimmat laitoksen opettajat käyttävät sitä säännöllisesti.
Vajaa kymmenen vuotta sitten tehtiin laajempi yhteinen tiedekuntien kielenopetuksen tarpeiden arviointi. Sen jälkeen on tehty muutamia tiedekuntakohtaisia kielitaidon tarpeen arviointeja.
Kielikeskuksen raportin mukaan opettajilla on monipuolinen ja haastava työ, opettajat ovat motivoituneita ja itsenäisiä. Mahdollisuuksia on myös erilaisiin opetuskokeiluihin.
Raportti arvioi myös, että opiskelijat tajuavat vieraiden kielten hallinnan merkityksen opiskelussa ja tulevassa työssä. Opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa opetukseen ja yhteistyötä opiskelijoiden kanssa tulisikin lis ätä opetuksen suunnittelussa.
Kielikeskus on toiminut myös mm. ammattikorkeakoulujen kielenopettajien kouluttajana erilaisin kurssijärjestelyin.
Kielikeskuksen opetusta on uudistettu varsin voimakkaasti viime vuosina:
– aloitettu oman Intercultural Communication -opintokokonaisuuden tarjoaminen:
– järjestetty kesäopetusta
– järjestetty ilta- ja viikonloppukursseja
– järjestetty mahdollisuuksien mukaan jatko- ja erikoiskursseja
– järjestetty kielenopetusta yliopiston kansainvälisen vaihdon tarpeisiin: orientation, academis writing, seminar skills
– järjestetty kansainvälisiä kielitestejä Tampereen yliopistossa, esimerkkeinä TOEFL, TSE, TWE, GRE, GMAT, SAT:
– järjestetty valmennuskursseja kielikokeita varten mm. (Wirtschaftsdeutschprüfung, DELF); sekä
– järjestetty lukuisia opetuskokeiluja:
team-teching, cooperative learning, monimuoto-opetus, etäopetus, kielen- ja aineen opetus yhdessä, tietokoneavusteinen opetus, kielitutkinnon nsuorittamiseen tähtäävä opetus
– uudistettu kielikurssien suorittamisen arvostelemista (esim. portfolio -arviointi).
Opiskelijoiden toiveet sijoittumisesta työelämään heijastuvat suuresti heidän toiveisiinsa kielenopetuksen suhteen. Kielenopetusta halutaan enemmän, syvemmälle menevää, erilaisia kieliä - varsinkin EU-k ieliä -, kulttuurin ja kulttuurien välisen viestinnän opetusta.
Jos opiskelija haluaa saada hyvän työpaikan, on monipuolinen kielitaito välttämätön, ja opiskelijat ovat tästä hyvin tietoisia. Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat kielitaitoon uusien ammattien ja niiden l isääntyvien kielitaitovaatimusten kautta: monissa työtehtävissä ollaan tekemisissä ulkomaalaisten, pakolaisten ja siirtolaisten kanssa. Tietämys kielistä, kulttuureista ja kulttuurien välisestä vuorovaikut uksesta on oleellisen tärkeätä näissä tehtävissä.
Kielikeskus on tehnyt suunnitelman oman laadunvarmistusjärjestelmän rakentamisesta ja käyttöönotosta. Suunnitelman ydin on seuraava:
Kielikeskus on suuri laitos (n 70 henkilöä), jonka henkilökunnasta yli puolet on ulkomaalaisia (17 kansallisuutta), ja suuri osa tuntiopettajia. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia mille tahansa laitoksen kehittämispro jektille, eikä vähiten opetuksen laadun varmistamiselle. Niinpä kielikeskuksessa hahmotettiin opetuksen laadun varmistaminen kokonaisvaltaisena, jatkuvana prosessina, joka koostuu seuraavista osista:
1) tiedonkulun varmistaminen hallinnolta opettajille, opettajilta hallinnolle, ja eri kielten opettajien kesken;
2) opettajien koulutuksen tehostaminen: säännöllisiä koulutustilaisuuksia oman laitoksen opettajille;
3) yhteydenpito opiskelijoiden (TAMY, ainejärjestöt) kanssa säännölliseksi;
4) yhteydenpito koulutusohjelmien/laitoksien kanssa saatava toimimaan (saatava laitokset ottamaan kantaa tarvitsemaansa kielenopetukseen);
5) varsinainen opetuksen arviointi:
– arviointilomakkeen käyttö kaikille pakolliseksi
– opetusta kuunnellaan ja siitä keskustellaan;
6) tarveanalyysi (sekä yliopiston sisällä että ulkopuoliset tahot mukaan ottaen) tehdään säännöllisesti.
Tietoja kerättiin opettajille ja opiskelijoille suunnatulla pienimuotoisella kyselyllä. Raportista ei suoraan selviä, kuinka laajapohjaiseen keskusteluun yhteenvetoarvio perustuu. Kielikeskuksen opettajilla on ollut erityinen keskustelut ilaisuus, jossa opetuksen kehittämistä ja arviointia ja po. arvioinnin toteutusta on käsitelty.
Tampereen yliopiston kirjaston tehtävänä raportin mukaan on:
– tarjota kirjasto- ja informaatiopalvelua ensisijaisesti Tampereen yliopistossa tehtävä tutkimusta, opetusta ja opiskelua varten
- toimia valtakunnallisena sosiologian, sosiaalipolitiikan, sosiaalipsykologian, tiedotusopin ja informaatiotutkimuksen tieteellisenä keskuskirjastona.
Kirjasto on tutkimustyötä, opiskelua ja tiedonhakua varten avoinna kaikille kansalaisille.
Kirjasto on tulosyksikkö, johon kuuluvat tulosryhminä:
1) pääkirjasto (Attila; kurssikirjalukusali; sanomalehtilukusali sekä Pinnin toimipaikka);2) lääketieteellinen osasto (biolääketieteen laitoksen toimipaikka sekä kliinisen lääketieteen lai toksen toimipaikka); 3) kasvatus- ja kielitieteiden osasto sekä 4) Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen osasto
Kirjastossa on 60 vakinaista virkaa, joista pääkirjastossa on 43. Tilapäisen henkilökunnan työpanos vuonna 1994 oli 32 henkilötyövuotta. Lisäksi kirjastossa työskentelee 4 vahtimestaria.
Tampereen yliopiston kirjasto yksi kokonaisuus, yliopistossa ei ole itsenäisiä laitos- tai osastokirjastoja.
Toiminnan arviointi
Kirjastossa toiminnan arviointi on aina koettu tärkeäksi. Asiakaspalveluun keskittyneen laitoksen tulee koko ajan parantaa palveluaan. Tämä ei onnistu, jos emme tiedä missä olemme onnistuneet ja mitä tulee edelleen pa rantaa. Vuodesta 1989 lähtien on kirjastossa toteutettu seuraavat toimenpiteet:
– SWOT–analyysi
– kirjaston toiminnan arviointi seinätaulutekniikalla ja tuplatiimimenetelmällä
– VTLS–atk–järjestelmän käyttöönottoprojekti
– tavoitekeskustelut vuosittain
– työajanseuranta 1 viikko / vuosi
– kehityskeskustelut vuosittain (esimies/alaiskeskustelut)
– 1 päivän tavoiteseminaarit osastojen vastaaville kerran vuodessa
– kirjaston johtoryhmän kokoukset
– kirjaston osastojen kokoukset
– asiakaskyselyt kerran vuodessa
Uuden tekniikan hankkiminen on parantanut asiakaspalvelua ja henkilökunnan työn laatua. Kirjastoon on viime vuosina hankittu mm. uusia CD-ROM-laitteita laitteita asiakkaiden itsepalvelukäyttöön. Lisäksi CD-tietolevyjen ver kkokäyttöä on suunniteltu yhteistyössä tietokonekeskuksen kanssa ja verkon rakentaminen on aloitettu 1994.
Myös seuraavat uudistukset parantavat palvelua:
– LINDA– ja ARTO –tietokantojen avaaminen asiakkaille
– sisällönkuvailun tehostuminen
– aukioloaikojen lisääminen
– hypermedia–opas asiakkaille 1995
– lainojen uusimismahdollisuus puhelimitse ja sähköpostitse
– kaukolainojen aineistopyyntö VTLS–järjestelmässä
– vuoronumerojärjestemän käyttöönotto pääkirjaston lainauksessa
– yliopiston julkaisujen myynnin laajentaminen muiden kustantajien julkaisuihin
– ulkoisen tiedotuksen parantaminen Yliopistouutisissa
– varastokokoelmien siirtäminen avokokoelmiksi pääkirjastossa
– Pinnin toimipaikan avaaminen
Asiakaskyselyt
Vuonna 1992 ja 1994 on kirjaston asiakkaille tehty kysely kirjaston palvelujen käytöstä. Kysely antoi runsaasti hyödylistä tietoa eri asiakasryhmistä, kirjastonpalvelujen käytöstä ja asiakastyytyväisyyd estä.
Kyselyyn saaduissa vastauksissa kirjaston toivottiin olevan auki myös lauantaina, lukusalin myös sunnuntaina. Lukupaikkoja pidettiin liian meluisina. Lainaustoimistossa oli jonoja. Nämä kommentit on otettu huomioon siten, että kurssikirjalukusali on lukukausien aikana avoinna myös lauantaisin, Attilassa on 5. kerroksessa rauhallinen lukusali ja lainaustoimistossa on vuoronumerojärjestelmä. Sunnuntain aukioloa ei ole voitu järjestää.
Mittavimmat uudistukset kirjastossa ovat olleet VTLS-atk-järjestelmän käyttöönotto vuonna 1992 ja kurssikirjaston sulauttaminen pääkirjastoon vuoden 1994 alusta.
VTLS-atk-järjestelmän käyttöönottoprojekti
VTLS-projekti aloitettiin vuoden 1991 alussa. Projektin tavoitteena oli, että syyslukukauden alkuun mennessä koko kirjastolaitoksessa olisi toiminnassa tiedonhaku ja luettelointi ja kurssikirjastossa myös lainaus.
VTLS-järjestelmän seurauksena kirjaston toiminta muuttui täysin. Kortistot eivät kokonaan hävinneet, sillä vanhempi aineisto on edelleen niissä, mutta kaikki vuodesta 1985 lähtien luetteloitu aineisto siirrettii n tietokantaan, joka sai nimekseen TAMCAT. Myös lainaus koki täydellisen muutoksen. Asiakkaiden ei enää tarvitse täyttää jokaisesta kirjasta erillistä kuittia, vaan lainaus tapahtuu päätteen avulla.
Virkailijat oppivat nopeasti uudet asiat ja sopeutuivat hyvin uuteen työmuotoon. Asiakkaat olivat tyytyväisiä, kun lainaus muuttui helpommaksi. Suuri parannus aikaisempaan verrattuna oli myös aineiston kierron tehostuminen, kun lain a-aikoja pystytään valvomaan.
Kurssikirjaston yhdistäminen pääkirjastoon
Vuonna 1993 aloitettiin suunnittelu kurssikirjaston sulauttamiseksi pääkirjastoon. Lainattavat kokoelmat siirrettiin Attilaan vuoden lopulla. Vuoden 1994 alussa avattiin pääkirjasto, jossa oli myös kurssikirjojen lainattava kok oelma.
Henkilökunta on sopeutunut uuteen tilanteeseen ja asiakkaat ovat saaneet parempaa palvelua. Esimerkiksi aukioloajat ovat pitemmät Attilassa kuin entisessä kurssikirjastossa. Ongelmiakin on esiintynyt. Asiakasmäärän kasvaes sa on syntynyt jonoja, ja päivystäjät ovat kokeneet tilanteen stressaavana. Tilanne on helpottunut marraskuussa 1994, kun saimme käyttöön vuoronumerojärjestelmän.
*****
Kirjaston monet muut hankeet ja toiminnot, kuten hankinta, hallinto ja aineiston luokittelu ja luettelointi eivät työprosessina "näy" asiakkaille, mutta niiden joustava ja tehokas hoito ilmenee hyvänä ja asiantuntevana palvelun a.
Asiakaspalvelu
Kirjaston tulee saattaa aineisto asiakkaiden saataville ja huolehtia siitä, että asiakkaat löytävät tarvitsemansa aineiston. Asiakaspalveluun kuuluu lainaustoiminta, neuvonta, tietopalvelu, käyttäjäkoulutus ja ju lkaisujen myynti.
Kirjaston tavoiteohjelmassa on määritetty asiakaspalvelu kirjaston avaintulosalueeksi. Palvelun laatua on yritetty parantaa esim. ottamalla asiakaspalvelutehtäviin vain ammattitaitoista ja pätevää henkilökuntaa. Organ isaatiomallista johtuen asiakaspalveluun osallistuu suuri joukko kirjaston virkailijoita - pääkirjastossa yli 40 henkilöä - joten on tärkeää että päivystäjät ovat ammattitaitoisia ja motivoituja palve lutyöhön. On mietitty mallia, jossa olisi vakituinen asiakaspalveluhenkilökunta, mutta muutokseen ei ole menty henkilökunnan vastustuksen vuoksi. Päivystyssysteemiä on pidetty kokonaisuuden kannalta parempana.
Asiakaskunnassa on tapahtunut viime vuosina muutos. Nyt on asiakkaina enemmän myös yliopiston ulkopuolisia, avoimen yliopiston, keskiasteen oppilaitosten ym. opiskelijoita. Neuvonnan tarve on kasvanut. Neuvojia on liian vähän, jotta asiakaspalvelussa ehdittäisiin paneutua aikaa vieviin kysymyksiin. Käyttäjäkoulutus korostuu tässä tilanteessa. Myös ulkomaalaisia opiskelijoita on runsaasti. Kirjasto kokee asiakaskunnan muuttumisen haasteena ja pyrkii lisäämään käyttäjäkoulutusta uusille ryhmille. Myös kirjaston oppaita on kehitettävä ja laadittava ainakin englanninkielisiä suomalaisten lisäksi.
Lisääntynyt lainaajien määrä on myös lisännyt kurssikirjojen kysyntää, mikä aiheuttaa ongelmia vähenevien määrärahojen aikana. Ratkaisuna saattaa olla laina-ajan lyhentäminen es im. 2 viikkoon, jolloin pienempi kirjamäärä riittäisi useammalle lainaajalle.
Kirjaston aukioloaikoja haluttaisiin muuttaa asiakkaiden toivomuksia vastaaviksi. Valitettavasti kirjaston rajalliset henkilöresurssit eivät ole sallineet suuria muutoksia. Varsinkin lauantai- ja ilta-aukioloaikaa on toivottu lisää. Puuttuvaa aukioloaikaa on yritetty kompensoida antamalla lähes kaikkea aineistoa yö- ja viikonloppulainoiksi, jotta lyhyistä aukioloajoista olisi opiskelijoille ja tutkijoille mahdollisimman vähän haittaa.
Tietopalvelussa tehdään asiakkaiden toimeksiannosta maksullisia tiedonhakuja koti- ja ulkomaisista tietokannoista. Myös kirjaston oman TAMCAT-tiekannan opetuksesta on vastuu tietopalvelulla. Käytännössä tietokannan k& auml;yttöä kuitenkin opastetaan paljon neuvonnassa. Myös suppeita, maksuttomia tiedonhakuja tehdään neuvonnassa jo siitäkin syystä, että tietopalvelussa ei opetustehtävien vuoksi ole aina henkilökuntaa pai kalla.
Yhä suuremman osan tietopalvelutyöstä muodostaa käyttäjäkoulutus. Kirjaston käyttö perustuu itsepalveluperiaatteelle ja käyttö on opittava, jotta lähes miljoonan niteen joukosta löytä&aum l; etsimänsä. CD-ROM -tietokantojen käyttö on hankalaa erilaisten käyttöjärjestemien vuoksi ja siksi käyttöä joudutaan opettamaan.
Yliopiston kirjasto on suunnitellut käyttäjäkoulutuksen ottaen huomioon erilaiset käyttäjät ja heidän erilaisen taustansa ja erilaiset tiedontarpeensa. Opiskelijoita varten opetus on mm. jaksotettu opintojen eri vaihe isiin soveltuviksi moduleiksi, jotka palvelevat opintojen kussakin vaiheessa esiintulevia keskeisiä tiedontarpeita.
Käyttäjäkoulutuksen arviointi
Kirjastossa on todettu käyttäjäkoulutus tärkeäksi, sillä se auttaa asiakkaita käyttämään hakujärjestelmiä ja löytämään etsimänsä aineiston. Kirjasto on ehdottanut , että käyttäjäkoulutus tulisi opiskelijoille pakolliseksi, josta saisi tietyn määrän opintoviikkoja. Silloin kaikki opiskelijat osallistuisivat ja saisivat valmiuden käyttää laitteita, tietokantoja ja kok oelmia.
Kirjastossa ei ole asiakkailta kysytty arviota kirjastonkäytönopetuksesta. Kyselyt on tarkoitus aloittaa, jotta saadaan tietoa siitä, onko annettu opetus sitä, mitä opiskelijat tarvitsevat.
5. Raportin synty
Ylikirjastonhoitaja asetti työryhmän laatimaan kirjaston itsearviointiraporttia. Raporttia varten pyydettiin kaikilta kirjaston osastoilta ja yksiköiltä selostus, joka pohjautui yliopiston arviointiprojektissa esitettyihin kysymyksi in. Näiden vastausten perusteella laadittiin raportti.
Tampereen yliopistossa toimii maan vanhin yliopistollinen täydennyskoulutuskeskus. Perustehtävänä on järjestää korkeatasoista koulutusta yliopiston tieteenaloilla tai niihin liittyvillä aloilla sekä muutenki n edistää tutkimus- ja kokemustiedon välittymistä yliopiston ja muun yhteiskunnan välillä. Opetuksessa kohtaavat tutkimukseen perustuva tieto ja työelämän käytännön kokemus. TYT:n toimintalohkoja ovat ammatillinen täydennyskoulutus, avoin yliopisto-opetus ja työvoimapoliittinen aikuiskoulutus.
Ammatillista aikuiskoulutusta annetaan seuraavilla aloilla: yhteiskuntapolitiikka, terveydenhuolto, viestintä, kirjasto, talous ja hallinto, opetus ja aikuiskasvatus sekä tietotekniikka. Koulutusta järjestetään yhä enemm&a uml;n pitkäkestoisina ja monialaisina ohjelmina. Ammatillisen täydennyskoulutuksen kysyntä on kasvanut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 1993 osanottajamäärä oli runsaat 6000.
Avointa yliopisto-opetusta järjestetään yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisesti sekä alemmissa että ylemmissä aineopinnoissa. Avoimen yliopiston suosio on koulutusväylänä kasvanut nopeasti: op iskelijamäärä on kuusinkertaistunut viimeisten 15 vuoden aikana. Tämän vuosikymmenen alussa opiskelijoita oli jo yli 2 000 ja nyt kaiken kaikkiaan yli 6 000. Suosion kasvun taustalla on koulutuksen tarjonnan laajentuminen ja monip uolistuminen, opiskelun merkityksen muuttuminen sekä opetusministeriön tekemät koulutuspoliittiset ratkaisut.
Korkeakouluneuvosto nimitti TYT:n yhdeksi maamme opetuksen ja koulutuksen laadun huippuyksiköksi vuosiksi 1995 ja 1996.
TYT asetti kolmen hengen työryhmän, joka sai tehtäväkseen laatia TYT:n itsearviointiraportin Tampereen yliopiston arviointiprojektia varten. Raportti on kuvaus TYT:n arviointikäytännöistä. Kartoituksen avulla teh dään näkyväksi niitä toimintamuotoja, joilla koulutusta TYT:ssa arvioidaan. Sen lisäksi raportti tarjoaa lähtökohtia arviointikäytöntöjä pohtivalle keskustelulle. Arviointikäytäntö jä koskeva aineisto on koottu kahdella TYT:n henkilöstölle suunnatulla kyselyllä. Ensimmäinen kysely oli tilanteen alkukartoitus, joka kohdistettiin Tampereella työskenteleville TYT:n työntekijöille. Kyselyn yhteyde ssä järjestettiin yhteinen keskustelutilaisuus, jossa keskusteltiin arviointiprojektin toteuttamisesta. Toinen kysely suunnattiin kaikille TYT:n työntekijöille. Kyselyn aikana eri toimipaikoissa käytiin kyselyn teemasta vapaamuoto ista keskustelua. Kyselyihin vastasi 2/3 suunnittelijoista. Suunnittelijoiden lisäksi kyselyyn vastasi muutama kurssisihteeri ja johtoon kuuluva henkilö. Avoimessa yliopistossa on parhaillaan meneillään yksi tutkimushanke (Melin H & ; Weckroth K (1994) Avoin yliopisto? TYT opiskelun taustaa. Työraportti). TYT:n sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa täydennyskoultuksessa on toiminnan itsearvioinnista tehty kartoitus 1991-93 dos. Kauko Hämäläisen johtamassa v altakunnallisessa projektissa.
Kartoitus
Opetuksen ja koulutuksen laadun, kehittämisen ja arvioinnin käsitteet ovat tuttuja, mutta niiden monitahoisuus ja -tasoisuus vaikuttaa siihen, että niiden toteuttaminen on vaikeaa. Arvioinnin pitäisi toimia organisaation toiminnan, tulosten ja toimintaedellytysten kehittämisen moottorina ja laadun valvojana. Arviointi toteutetaan osana TYT:n päivittäistä toimintaa. Arviointitulokset toimivat suunnittelu- ja koulutustyön pohjatietoina ja edesauttavat opetukse n kehittämisessä. Arviointi, kuten opetus on vuorovaikutusprosessi. Sen avulla täydennyskoulutuskeskuksen henkilöstö oppii myös tunnistamaan omat ammatilliset kehittymisen tarpeensa.
Arvioinnin ulottuvuudet
Tulosten mukaan arviointikäytännöt muodostavat seitsemän ulottuvuutta, jotka kuvaavat arviointikäytäntöjen moninaisuutta. Ulottuvuudet eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan näkymiä arvioinnin kokonaisuu den pinnan alle. Ulottuvuudet ovat pyrkimys tarttua arviointiin toimintamuotojen kautta sekä tarjota niistä perustaa ja edellytyksiä jatkokeskusteluille.
1 Aika. Toteuttamisvaihtoehdot ajan suhteen voidaan jäsentää siten, että arviointi tapahtuu ENNEN koulutustapahtumaa, koulutustapahtuman AIKANA, koulutustapahtuman PÄÄTTYESSÄ sekä koulutustapahtuman JÄLKEEN.
2. Tavat/muodot .Toinen arviointikäytäntöjen tarkastelu-ulottuvuus on arviointikäytäntöjen toteuttamisen tapa ja muoto. Arviontikäytännöt voidaan jakaa seuraavasti: kirjallinen, suullinen, ilmaisullinen ja h avainnoiva.
3. Suunnitelmallisuus. Systemaattinen arviointikäytäntö tarkoittaa arvioinnin sijoittamista ennakolta suunnitellusti koulutusohjelman yhteyteen määrättyihin ajankohtiin, vaiheisiin ja/tai muotoihin. Arviointi voi myös tilanteesta johtuen olla enemmän intuition varassa.
4. Sosiaalisuus. Ulottuvuus kertoo siitä, missä määrin arvioinnin toteuttaminen tapahtuu yksilökohtaisena ja/tai ryhmämuotoisena toimintana. Yksilökohtainen arviointi on yleensä se pohja, jolle kokonaisarviointi rakentuu. Ryhmäkohtainen arviointi on vuorovaikutteinen ja sisältää useimman näkökulman.
5. Status. Ulottuvuus kuvaa arvioinnin asemaa suhteessa koulutustapahtumaan. Arvioinnin status on läheisesti yhteydessä arvioinnin systemaattisuuteen, joskin statuksen ulottuvuus kertoo enemmän koulutuksen kulttuurisista piirteistä.
Arviointia toteutetaan virallisena arviointina, toinen ulottuvuuden ilmenemismuoto on epävirallinen arviointi.
6. Toimijat. Toimijoilla tarkoitetaan niitä osapuolia, jotka osallistuvat koulutuksen arviointiin.
7. Tarkoitus. Ulottuvuus kertoo arvioinnin ideasta eli arvioinnin tarkoituksesta. Arvioinnin tarkoituksen käsittely kokonaisuutena lienee eräs arvioinnin kehittämisen keskeisimpiä alueita. Arvionnin tarkoitus liittyy kiinteästi toimijan näkökulmaan.
Arviontitavan valinnan perusteluissa otetaan kantaa kuka arviointitietoa tarvitsee ja mihin sitä käytetään. Koulutuksen tavoitteet ohjaavat näkökulman valintaa eli kenen kannalta koulutusta tarkastellaan. Jokaiseen koulutu kseen muodostuu omat kulttuuriset piirteensä, jotka vaikuttavat arviointikrittereihin. Arviointitavoista ilmenee, missä määrin painotetaan opettamisen arviointia, missä määrin oppimisen arviointia. Vastauksista pä&a uml;tellen oppijan näkökulma on ensisijainen, mutta ei läheskään aina toteudu. Arvioitsijat (osallistujat) eivät välttämättä ota lähtökohdakseen itseään ja omaa oppimistaan.
Koulutuksella on karkeasti ottaen aina kaksi osapuolta:koulutuksen tuottaja ja koulutuksen tilaaja/ostaja. Koulutusta voi arvioida kuitenkin useasta näkökulmasta, kouluttautuvan näkökulmasta yhteiskunnan näkökulmaan.
ARVIOINNIN KEHITTÄMISTARPEET JA -MAHDOLLISUUDET
Arviointitoiminnan toteuttamista monimutkaistaa se, että arviointitoimintaan osallistuvien käsitykset arvioinnin kohteista vaihtelevat sekä se, että osa toiminnasta on aina toimintaan osallistuvien omaa, intuitiivista kokemusta toim innan tarkoituksenmukaisuudesta.
Koska arviointi on arvosidonnainen asia, on tärkeää, että huomioidaan keitä arviointitoimintaan osallistuu, miten laaja-alaista keskustelua asian tiimoilta käydään, miten keskustelu järjestetään, m iten tulokset kootaan sekä miten tuloksia myöhemmin hyödynnetään. Arvioinnin perusedellytys on riittävän laajapohjainen tarkastelu suhteutettuna organisaation koko toimintaan ja toiminta-ajatukseen.
Täydennyskoulutuskeskuksen näkökulma arvioinnin kehittämismahdollisuuksiin ja -suuntiin
TYT:n kannalta arvioinnilla pyritään ensisijaisesti oman toiminnan ja toimintaedellytysten kehittämiseen sekä jatkuvaan laadun seurantaan. Arviointi toimii välineenä yliopiston omien vahvuusalueiden huomioonottamisessa sek ä alueellisten tarpeiden järjestämisessä.
Arviointikäytännöt jakautuvat toiminnan itsearviointeihin ja koulutusohjelmien arviointeihin.
TYT:n sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa täydennyskoulutuksessa on tehty itsearviointia koskien vuosia 1991-93. Itsearviointi käynnistyi valtakunnallisena opetusministeriön rahoittamana yliopistollisen täydennyskoulutuksen arvi ointiprojektina. Arviointiprojektin työ oli alkusysäys jatkoprojektille, jossa kartoitettiin, millaiseksi eri asiantuntijaryhmät näkevät sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutustarpeen ja miten nämä ryhmät ar vioivat yliopistojen vastaavan tarpeeseen.
TYT:n avoimen yliopiston itsearviointeja on toteutettu säännöllisesti ja kyselyn mukaan on parhaillakin meneillään yksi toiminnan itsearviointiprojekti. Toiminnan itsearvioinneilla pyritään arvioimaan mm. avoimen ylio piston tarjoamia palveluja, opetusta sekä opiskelijoita.
Myös avoimen yliopiston päätoimiset tuntiopettajat arvioivat opetustaan. Samoja arviointimenetelmiä on käytetty myös perusopintojen puolella.
TYT arvioi kurssikohtaisesti erityisesti ammatillisissa täydennyskoulutusohjelmissa jatkuvasti toimintansa relevanttiutta suhteessa asetettuihim tavoitteisiin. Ongelmalliseksi osa-alueeksi näyttäkin nousevan kysymys koulutukselle asetetu ista tavoitteista ja opiskelijoiden itselleen asettamista tavoitteista ja siitä, missä määrin ne kohtaavat. Yleisesti voidaan todeta, että arviointimenetelmät vaihtelevat eikä tiukkaan menetelmien standardointiin ole oll ut tarvetta.
Keskeisimmät arvioinnin tai arviointimenetelmien kehittämistarpeet voidaan jaotella seuraaviin luokkiin:yleinen menetelmätietous/-koulutus, menetelmien standardointi vs. intuitio, menetelmien käytöstä saatujen kokemusten v aihto sekä produkteista prosesseihin-kehitystrendi.
TYT:ssa arviointi on moninaisuudessaan osa arkipäiväistä työskentelyä. Arviointikäytännöt antavat moniuloitteisen kuvan koulutustoiminnasta. Arviointi toimii laadun varmistajana ja kehittämisen moottorina. J atkuvalla toiminnan arvioinnilla edesautetaan toiminnan kehittämistä ja vaikutetaan organisaation toimintakulttuuriin ja vallitsevaan toiminta-ajatukseen.
Arviointityötä leimaa yksintyöskentelyn piirteet, jotka koetaan myös sen heikkoudeksi. Vastauksissa tuodaan julki pyrkimykset sen murtamiseksi. Kollegiaalista työskentelyä on jo jossain määrin olemassa ja sen toi votaan ulottuvan organisaation rakenteisiin. Yhteistyöhankkeissa ylitetään perinteiset sektorirajat. Keskuksen vahvuudet, monitieteellisyys ja moniammatillisuus pääsevät niissä oikeuksiin. Kollegiaalinen arviointi edelly ttää yhteistyötä ja jatkuvaa keskustelua koulutuksen suunnittelu- ja toteuttamisvaiheissa.
Pitkäjänteiset arviointisuunnitelmat helpottasivat yksittäisten kurssien ja niistä saatujen palautteiden suhteuttamista kokonaisuuteen sekä TYT:n toimintaan ja toimintaedellytyksiin. Niiden keräämisen lisäksi ehd otetaan vastauksissa mm. perustettavaksi tietopankki, johon kerättäisiin arviointitietoja ja kokemuksia eri koulutuksista. Arvioinnille ja sen analysoimiselle pitää varata riittävästi aikaa.
Vastauksissa esitettiin erilaisten arviointimenetelmien systematisointia ja muutamissa jonkin asteista standardoimista. Jokainen koulutus on kuitenkin niin ainutlaatuinen ja arviointiaineisto yleensä laadullista, että standardoimisessa nä ;hdään myös uhka arvioinnin typistämiselle. Sen sijaan yhteissuunnittelun kautta systemaattisuutta voi lisätä. Keskeistä on myös, että kouluttajat, yksittäiset kahden tunnin luennoitsijat mukaanlukien, oli si saatava mukaan arviointiin ja sen jatkotoimiin.
Jotta TYT kykenisi reagoimaan nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti yhteiskunnan koulutustarpeisiin ja muutoshaasteisiin, sen toiminnan täytyy pohjautua jatkuvaan arviointiin työelämän tarpeista sekä läheiseen yhteistyöh ön alan tutkimuslaitosten kanssa.
Raportointi rajoittuu arviointikäytäntöjen kartoitukseen. Sen tarkoituksena on toimia keskustelun herättäjänä niin TYT:n sisällä kuin yliopiston muidenkin laitosten kanssa arvioinnin asemasta opetuksen kehit tämisessä ja yhteistyön lisäämisessä.
Raportin toivotaan antavan myös alkusysäyksen syvemmälle TYT:n koko toimintaa koskevalle itsearvioinnille. Lähtökohtana voisi silloin olla koulutuksen tuloksellisuuden kokonaisarviointi, jolloin otetaan huomioon kaikki osa-alue et, jotka vaikuttavat laadukkaan koulutuksen tuottamiseen: organisaation sisäinen toimintakyky, koulutuksen vaikuttavuus sekä yhteiskunnallisella tasolla että asiakkaan tasolla. Lisäksi taloudellisuus- ja tuottavuusnäkökulmat pitää ottaa arvionnin kohteeksi.
Kokonaisarviointi auttaa tunnistamaan organisaatiossa ne tekijät, jotka edistävät tai estävät toiminnan ja opetuksen laadun kehittämistä. Laadun kehittämiseksi ja sen ylläpitämiseksi koko toiminan arvio innin pitää olla jatkuvaa.
Seuraava luku