Maisteriohjelmien kehittäminen Suomessa ja säädöspohja

Maisteriohjelmien alkuvaihe

Opetusministeriö on vuodesta 2005 vahvistanut korkeakoulujen hakemuksesta asetuksella uusien maisteriohjelmien käynnistämisen seuraavan lukuvuoden alusta. Vuodesta 2008 luvan myöntäminen uusien ohjelmien perustamiseen tapahtuu opetusministeriön ja yliopiston tulosneuvottelun yhteydessä. Lupamenettelyä ei kuitenkaan sovelleta yliopiston koulutusvastuun piiriin jo kuuluviin ohjelmiin.

Suomen yliopistot ryhtyivät perustamaan maisteriohjelmia erityisesti 1990-luvun loppupuolella. Tampereen yliopiston ensimmäisiä englanninkielisiä maisteriohjelmia olivat Development and Environmental Studies sekä European Politics and Government (1991) ja suomenkielisistä ohjelmista TIVEMA eli Tietoverkkojen maisteriohjelma (1996). Kansallisella tasolla syynä oli koulutuksen kansainvälistyminen sekä joidenkin erityisalojen asiantuntijoiden kouluttaminen erityisesti teknis-luonnontieteellisellä ja taloustieteellisellä alalla, osin erillisrahoituksella järjestettynä koulutuksena. Lisäksi pyrittiin luomaan siirtymäsäännöksiä, kun ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet hakeutuivat yliopistoihin suorittaakseen maisterintutkinnon.

Ohjelmien perustaminen tapahtui laitosten esityksestä yliopiston sisäisenä päätöksenä tiedekunnan ja hallituksen vahvistamana. Sekä opetusministeriön että korkeakoulujen arvioiden mukaan erityisesti ohjelmien tieteellinen ja ammatillinen profiili suhteessa normaaliin perustutkintokoulutukseen ei ollut aina täysin perusteltu. Lisäksi osin vakiintuneen koulutuksen rinnakkaisjärjestelynä tapahtunutta koulutusta ei ollut aina resursoitu riittävästi. Ohjelmien määrän nopea kasvu puolestaan aiheutti huolta myös opetuksen ja oppimisen laadusta. Tämä johti maisteriohjelmien arviointiin.

Maisteriohjelmat arvioitiin ensimmäisen kerran vuoden 2001 lopussa päättyneessä hankkeessa, jolloin ohjelmia oli lähes 170. Teknis-luonnontieteellisiä ohjelmia oli 68, taloustieteellisiä 30 ja taidealojen ohjelmia 37. Tuolloisten säädösten mukaan 160 opintoviikon tutkinnossa kandidaattitutkinnon suorittamiseen käytetty laskennallinen aika oli kolme vuotta ja maisterintutkinnon suorittamiseksi opiskelijan arvioitiin tarvitsevan kaksi lisävuotta.

Kun kandidaattitutkinnon laajuus oli 120 ov, tuli maisteriohjelman normilaajuudeksi vastaavasti 40 ov. Vaikka laskennallisesti 40 ov tulikin voida suorittaa vuodessa, kului syventävien opintojen suorittamiseen useimmiten olennaisesti enemmän aikaa ja maisteriohjelmista muodostui lähtökohtaisesti 2-vuotisia. Toisaalta korkeakoulut katsoivat, että vuosi ohjelman normilaajuutena oli itse asiassa myös opiskelijan työmääränä aivan liian suppea.

1.8.2005 jälkeen perustetut maisteriohjelmat

Nykyistä maisteriohjelmana järjestettyä koulutusta säätelevät

• yliopistolaki (558/2009)
• asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
• opetusministeriön asetus yliopistojen maisteriohjelmista, ensimmäinen asetus annettiin 14.7.2005.
• opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen maisteriohjelmista (1306/2010)

Yliopistolain 558/2009 mukaan 7 § 3. momentin mukaan
Yliopistoissa suoritettavista tutkinnoista, tutkintojen tavoitteista, opintojen rakenteesta ja muista opintojen perusteista sekä siitä, mitä tutkintoja kussakin yliopistossa voidaan suorittaa (koulutusvastuu), säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Yliopistoissa suoritettavien korkeakoulututkintojen asemasta korkeakoulututkintojen järjestelmässä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Koulutusvastuun tarkemmasta jakautumisesta yliopistojen kesken, erikoistumiskoulutusten aloista ja koulutusohjelmista sekä siitä, mitä erikoistumiskoulutusten aloja ja koulutusohjelmia kussakin yliopistossa on, säädetään yliopiston esityksestä opetusministeriön asetuksella.

Asetuksen 794/2004 (3 § Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen järjestäminen) mukaan
Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtava koulutus voidaan järjestää oppiainepohjaisesti tai koulutusohjelmina. Ylempään korkeakoulututkintoon johtava alempaan korkeakoulututkintoon tai sitä tasoltaan vastaavaan koulutukseen pohjautuva koulutus voidaan järjestää myös koulutusohjelmana, johon on erillinen valinta.

Lisäksi säädettiin, että korkeakoulututkintoon johtava koulutus voidaan järjestää myös kansainvälisenä yhteistyönä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa yliopistojen maisteriohjelmista (21.12.2009) säädetään 1 §:n mukaan

Tässä asetuksessa säädetään yliopistolaissa (558/2009) tarkoitettujen yliopistojen maisteriohjelmista, jotka ovat yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004) 3 §:n mukaisia. Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy maisteriohjelmat yliopistojen esittämien suunnitelmien mukaisiksi. Uuden maisteriohjelman aloittaminen, asetukseen kirjatun maisteriohjelman lopettaminen tai maisteriohjelman olennainen muutos vaatii asetukseen muutosta, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö tekee yliopiston esityksestä.

Asetuksen 794/2004 ( 13 § Ylempään korkeakoulututkintoon johtavien opintojen laajuus) mukaan

Ylempään korkeakoulututkintoon vaadittavien opintojen laajuus on 120 opintopistettä, jollei jäljempänä tässä pykälässä tai 14 §:ssä toisin säädetä. Yliopiston on järjestettävä koulutus siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon päätoimisesti opiskellen kahdessa lukuvuodessa.

Erityisesti ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattuun ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutusohjelmaan vaadittavien opintojen laajuus on vähintään 90 opintopistettä. Yliopiston on järjestettävä koulutus siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon päätoimisesti opiskellen sen laajuutta vastaavassa ajassa, kuitenkin korkeintaan kahdessa lukuvuodessa.

Nykyinen Yliopistolakiin ja Asetukseen yliopistojen tutkinnoista (ks. sivu Opiskeluun liittyviä säädöksiä) perustuva tutkintojärjestelmä tuli voimaan syyslukukauden 2005 alusta. Maisteriohjelmien osalta uusien ohjelmien käynnistäminen säilyi luvanvaraisena. Korkeakouluissa on aiheuttanut keskustelua maisteriohjelman suhde suoraan kandidaattitutkinnon jälkeen suoritettuihin syventäviin opintoihin ja maisterintutkintoon, jotka perustuvat pääaineen osalta yhtenäisenä jatkumona suoritettuun opetussuunnitelmaan (perus- ja aineopinnot sekä syventävät opinnot). Erillinen maisteriohjelma, jonka hakukelpoisuuden kriteerinä on samalla alalla tai lähialalla suoritettu kandidaattitutkinto, on käytännössä identtinen anglosaksisen maisteriohjelman kanssa.

Maisteriohjelmat ovat edelleenkin erillisiä ohjelmia ja niihin on erillisvalinta. Korkeakouluissa ei toistaiseksi ole tehty valmistelua, joka mahdollistaisi maisteriohjelmien osalta ns. toisen vaiheen valinnan. Tätä ei ole myöskään pidetty tarpeellisena, sillä opiskelijoiden suuri enemmistö saa päävalinnoissa suoraan opiskeluoikeuden sekä kandidaatin- että maisterintutkinnon suorittamiseen. Itse asiassa opiskelija siirtyessään kandidaattivaiheen jälkeen toiseen korkeakouluun siirtyy suorittamaan maisteriopintoja, joita ei ole koottu maisteriohjelmaksi erillisine opetussuunnitelmineen, vaan kandidaattitutkinnon elimelliseksi jatkeeksi. Asia noussee uudelleen esille, kun yliopistojen oikeudellisen aseman muuttumisen myötä pohditaan myös korkeakoulujen välistä työnjakoa ja profiloitumista.

Englanninkieliset tutkinto-ohjelmat voivat johtaa kandidaattitutkintoon, maisterin tutkintoon tai tohtorintutkintoon, useimmat ohjelmat johtavat nykyisin kuitenkin maisterintutkintoon. Maisteriohjelman toteutus, kuten kaikki tutkintoon johtava koulutus, on yliopiston sisäistä ja joissakin tapauksissa myös yliopistojen välistä yhteistyötä. Kandidaatti­tutkinnossaan opiskelija yhdistää pääaineensa opintoihin sivuaineina usean laitoksen opetustarjontaa ja hankkii kieli- ja kommunikaatiotaidot osallistumalla kielikeskuksen tuottamiin kursseihin. Maisteriohjelman opinnot ovat ennen kaikkea ohjelman pääaineen syventäviä opintoja, mutta usein myös monitieteisiä opintoja, joiden tavoitteena on spesifi tai ao. tieteenalan syventävistä opinnoista muutoin poikkeava ammatillinen ja tieteellinen pätevyys.