
Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa suoritetaan kirjallisuustieteen kandidaattiohjelma ja valitaan joko Suomen kirjallisuuden tai kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot. Maisteriopintoihin voi hakea myös toisista tutkintoohjelmista.
Ohjelmasta valmistuu kirjallisuuden ja tekstintutkimuksen asiantuntijoita. Koulutus tarjoaa ajantasaisen näkemyksen kirjallisuudesta osana taiteen ja kulttuurin kenttää sekä perehdyttää kirjallisten esitysmuotojen historiaan ja kirjallisuudentutkimuksen nykymetodeihin. Opinnoissa painottuvat poetiikka, kertomuksen teoria, kirjallisuushistoria sekä kirjallisuusinstituution ja kirjallisten käsitteiden muutos.
Tekstualisoituva nyky-yhteiskunta vaatii uutta teoreettista ja historiallista käsitystä merkitysten muodostumisesta. Kirjallisuustieteestä valmistunut voi toimia tehtävissä, joissa edellytetään taitoa tarkastella systemaattisesti kulttuurissa ja yhteiskunnassa käytettyjä esittämisen tapoja. Kirjallisuuden opinnot kuuluvat pakollisina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Opettajaksi valmistuvien on suoritettava myös suomen kielen ja kasvatustieteen opintoja.
Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot perehdyttävät kotimaiseen kirjallisuuteen ja kirjallisuudentutkimukseen sekä niiden merkitykseen muuttuvassa maailmassa. Opiskelija tuntee Suomen kirjallisuuden ja kirjallisen instituution keskeiset piirteet ja aseman maailmankirjallisuudessa. Opiskelija pystyy arvioimaan taiteen ja kulttuurin käytäntöjä sekä Suomen kirjallisuutta esteettisenä ja kulttuurisena ilmiönä.
Kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot tarjoavat mahdollisuuden kirjallisuuden syventäviin opintoihin kielialueesta riippumatta. Tekstejä tarkastellaan kirjallisuuden poetiikan hengessä, eli taitolajina. Erityisesti painotetaan kansainvälisen kertomusteorian nykysuuntia, jotka tarjoavat metodeja useille tekstejä tutkiville aloille. Opinnot sopivat tekstin ja kertomuksen tutkimukseen erikoistuville kandidaateille yli tieteenalarajojen.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti