Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelu: kansainvälisyys opinnoissa:
OpiskeluTampereen yliopistoOpiskelu
EtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Vaihto- ja harjoitteluohjelmat

Opiskelijavaihto-ohjelmiin voivat hakea kaikki Tampereen yliopistossa perustutkintoa suorittavat, läsnäolevat opiskelijat. Myös jatko-opiskelijoiden osallistuminen useimpiin ohjelmiin on mahdollista.

Vaihto-ohjelmiin valituilla tulee olla takanaan yleensä vähintään vuoden opinnot vaihtoon lähtiessään. Vaihdon suunnittelu tulee aloittaa hyvissä ajoin. Vaihtoon lähtöä ei kannata jättää aivan opintojen loppuvaiheeseen, jotta suorituksille olisi vielä “tilaa” kotimaisessa tutkinnossa. Opintojen kannalta parhaan ajankohdan löytäminen on alakohtaista. Apua suunnitteluun voi pyytää HOPS-ohjaajalta omasta yksiköstä. Suunnitelmallisuus on valttia ja asioita täytyy selvitellä hyvissä ajoin ennen vaihdon ajankohtaa!

Harjoitteluun on mahdollista hakea kahden eri ohjelman kautta, joista toinen on tarkoitettu tutkintoa suorittaville ja toinen vastavalmistuneille opiskelijoille.

Mihin voin hakea opiskelijavaihtoon? 

Eurooppaan

Pohjois-Amerikkaan tai Latinalaiseen Amerikkaan

Aasiaan, Afrikkaan tai Australiaan

Mihin voin hakea  harjoitteluun?

Eurooppaan

Linkkejä Tampereen yliopiston ulkopuolisten organisaatioiden ohjelmiin löytyy sivulta ”Muita mahdollisuuksia lähteä ulkomaille

 
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 12.1.2012 10.31 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

Yhteystiedot

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt

AJANKOHTAISTA
Tervetuloa uusi opiskelija
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
IT-palvelut
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti