
Erasmus-ohjelma on osa Euroopan unionin Elinikäisen oppimisen ohjelmaa (Lifelong Learning Programme 2007–2013). Sen kautta tuetaan korkeakoulujen eurooppalaista yhteistyötä ja liikkuvuutta. Erasmus-ohjelma perustettiin jo vuonna 1987.
Ohjelmakauden 2007–2013 pyrkimyksenä on opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuuden laadun ja määrän lisääminen Euroopassa. Euroopan unionin tavoitteena onkin saavuttaa vuoteen 2012 mennessä kolmen miljoonan Erasmus-opiskelijan määrä.
Korkeakouluille Erasmus-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden rahoittaa intensiivikursseja, korkeakoulujen yhteistyöhankkeita, korkeakoulujen ja työelämän yhteistyöhankkeita sekä temaattisia verkostoja. Korkeakoulujen henkilökunnalla on puolestaan mahdollisuus lähteä ohjelman kautta opettajavaihtoon tai muulle henkilökunnalle suunnatulle vaihtojaksolle ulkomaiseen yhteistyökorkeakouluun. Myös muun henkilökunnan vaihtojaksot ulkomaisiin yrityksiin ovat mahdollisia. Lisätietoja Erasmus-opettaja- ja henkilökuntavaihdosta.
Opiskelijalle Erasmus-ohjelma antaa tilaisuuden osallistua opiskelijavaihtoon ulkomaisessa korkeakoulussa ja Erasmus-harjoitteluun ohjelmaan osallistuvan maan yrityksessä tai organisaatiossa. Kaikkien alojen tutkinto-opiskelijat voivat kansalaisuudesta huolimatta osallistua Erasmus-apurahalla tuettuun 3-12 kuukauden opiskeluvaihto- tai harjoittelujaksoon EU:n jäsenvaltioissa (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tsekki, Unkari ja Viro), ETA-maissa (Islanti, Norja, Liechtenstein ja Sveitsi) sekä Kroatiassa ja Turkissa. Lue lisää Erasmus-opiskelijan oikeuksista ja velvollisuuksista Erasmus-opiskelijan peruskirjasta (pdf: 38 kt), joka lähetetään myös jokaiselle Erasmus-vaihtoon lähtevälle ennen vaihtoa. Lisätietoja Erasmus-harjoittelusta.
Taloudellinen tuki Erasmus-yhteistyöhön haetaan yliopiston yhteisellä hakemuksella Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselta CIMOlta, joka hallinnoi Erasmus-ohjelmaa Suomessa. CIMOn jakama ohjelman rahoitus tulee Euroopan komissiolta. Kuluvana lukuvuonna Tampereen yliopistolla on yli 600 Erasmus-opiskelijavaihtopaikkaa noin 200 eurooppalaisessa yliopistossa. Katso lista voimassa olevista opiskelijavaihtopaikoista. Lisätietoa vaihtopaikoista saat yksiköiden Erasmus-yhdyshenkilöiltä.
Kuka voi lähteä Erasmus-vaihtoon?

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti