
Hakuajat lukuvuodelle 2012-2013 ovat päättyneet. Syyskuussa 2012 on vielä täydennyshaku 3.-17.9. jäljellä oleviin kevään 2013 opiskelijavaihtokohteisiin. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan kesän kuluessa.
Vaihtoon haetaan opintopalveluiden/kansainvälisten asioiden kautta!
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO käynnisti Suomen ja Venäjän välisen opiskelijavaihdon pilottiohjelman vuonna 2000. FIRST-ohjelman (Finnish-Russian Student Exchange Programme) tarkoitus on edistää kahdensuuntaista opiskelijaliikkuvuutta maiden välillä. Ohjelmassa pääpaino on Suomen lähialueilla. FIRST-opiskelijavaihto perustuu korkeakoulujen välisiin alakohtaisiin yhteistyöverkostoihin. Tampereen yliopisto kuuluu verkostoon nimeltä West Finland FIRST, johon kuuluu myös muita korkeakouluja Suomesta. Tampereen yliopiston yhteistyöyliopistot ja lukuvuosittaiset vaihtopaikat Venäjällä ovat seuraavat:
FIRST-vaihtoon voivat hakea perustutkinto-opiskelijat, joilla on takanaan yhden vuoden opinnot Tampereen yliopistossa. FIRST-vaihdossa on opiskeltava oman tutkintoonsa sisältyvää oppiainetta, jonka on oltava yksi yhteistyöyliopiston kanssa sovituista aineista. Lisäksi voi 1–2 kurssin verran opiskella venäjän kieltä. Opetus FIRST-yliopistoissa on pääosin venäjänkielistä, mutta opiskelijan on mahdollista saada englanninkielistä ohjausta opinnäytetyöhönsä. Venäjän kääntämisen ja tulkkauksen tai venäjän kielen ja kulttuurin opiskelijat eivät voi osallistua ohjelmaan, elleivät he opiskele FIRST-yliopiston kohdalla mainittua alaa.
Vastaanottava yliopisto järjestää asunnon, mutta ei maksa opiskelijan asumista. FIRST-vaihtoon lähtevä saa FIRST-apurahan (apuraha lukuvuonna 2011-2012 on 510 euroa/kk, apurahaa maksetaan enintään 4 kuukauden ajan) sekä Tampereen yliopiston matka-apurahan (600 euroa lukuvuonna 2012-2013). Opiskelijan hakuprosessi FIRST-vaihtoon on kaksivaiheinen. Tampereen yliopiston valintojen jälkeen opiskelijan tulee täyttää vastaanottavan yliopiston hakuloma, jonka kansainvälisten asioiden koordinaattori lähettää liitteineen vastaanottavaan yliopistoon.
Lisätietoja saa kansainvälisten asioiden koordinaattori Sari Hyttisen lisäksi yllämainittujen yksiköiden kv-yhdyshenkilöiltä.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti