
Täydennyshaku 16.4.-2.5.2013.
Lisätietoa hausta
Samanaikaisesti haettavana ovat myös Erasmus-harjoitteluapurahat syyslukukaudella 2013 alkavaan harjoitteluun.
Lue lisää Erasmus-harjoitteluapurahoista
***
Hakulomakkeet ovat saatavana hakuaikoina Lomakkeet-sivulta.
Pekingissä toimiva China University of Political Science and Law on perustettu vuonna 1952. Yliopistossa on kaksi kampusta ja noin 15 000 opiskelijaa, joista vähemmän kuin 4 prosenttia on ulkomaisia. Yliopisto koostuu 19 tieteenalayksiköstä (School) ja laitoksesta sekä kymmenestä tutkimusinstituutista. Oikeustieteellistä tieteenalayksikköä pidetään yhtenä Kiinan parhaimmista. Muita vahvoja aloja ovat humanistiset tieteet, kansantaloustiede, johtaminen ja kasvatustiede. China - EU School of Law (CESL), joka perustettiin vuonna 2008, tarjoaa Kiinan oikeusjärjestelmää esitteleviä kursseja englanniksi. Lisäksi vaihto-opiskelija voi opiskella CUPL:ssa kiinan kieltä ja kulttuuria. Kiinan opetusministeriö valitsi CUPL:n 1995 mukaan Projekti 2011 -nimiseen korkeakoulutuksen kehittämishankkeeseen. Hankkeen tavoitteena oli kansallisen erityisrahoituksen avulla nostaa sata kiinalaista yliopistoa tieteellisesti ja varustelultaan Kiinan huippuyliopistoiksi.
Tampereen yliopisto on solminut CUPL:n kanssa yhteistyösopimuksen vuonna 2010, ja opiskelijavaihto alkaa syksyllä 2012. Vaihtoon lähetetään kaksi opiskelijaa lukukaudeksi tai lukuvuodeksi opiskelijan hakulomakkeessa ilmoittaman vaihtoehdon mukaan. Vaihtoon valitut opiskelijat eivät maksa lukukausimaksuja, mutta vastaavat itse asumis- ja elinkustannuksistaan. Hakijoilta edellytetään hyvää englannin kielen taitoa, ja etusijalla ovat opiskelijat, jotka ovat opiskelleet kiinaa. Kiinan kielen opiskelua suositellaan osaksi vaihtojakson opinto-ohjelmaa. CUPL avustaa asuntolapaikan hankkimisessa.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti