
Hakuajat lukuvuodelle 2012-2013 ovat päättyneet. Syyskuussa 2012 on vielä täydennyshaku 3.-17.9. jäljellä oleviin kevään 2013 opiskelijavaihtokohteisiin. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan kesän kuluessa.
Ivanovon yliopisto on perustettu alun perin pedagogisena instituuttina vuonna 1918. Nykyään yliopisto on monialayliopisto, jossa on noin 7500 opiskelijaa seuraavissa tiedekunnissa: biologia ja kemia, fysiikka, historia, oikeustiede sekä sosiologia ja psykologia. Ivanovo on puolen miljoonan asukkaan teollisuuskaupunki Vladimirin ja Kostroman välissä noin 300 km Moskovasta.
Tampereen yliopiston ja Ivanovon valtiollisen yliopiston välinen sopimus solmittiin alunperin vuonna 1997. Sopimus uusittiin vuonna 2007 ja päätettiin käynnistää opiskelijavaihto. Vaihtoon voidaan valita yksi opiskelija lukuvuodeksi tai kaksi opiskelijaa lukukaudeksi. Vaihtoon valituilta edellytetään venäjän kielen taitoa, sillä yliopistossa ei voi opiskella englannin kielellä. Vaihtoon valitut vastaavat itse asumiskustannuksistaan, mutta vastaanottava yliopisto avustaa asunnon järjestämisessä. Syyslukukausi on syyskuusta tammikuun loppuun ja kevätlukukausi helmikuusta kesäkuun loppuun (ml. tenttikaudet).
Ivanovon yliopiston ja Tampereen yliopiston väliseen sopimukseen sisältyy myös opettajavaihto.

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti