
Yhdyskuntatekniikka oppiaineena käsittelee fyysistä ympäristöä, yhdyskuntarakentamista ja teknisluonteisia palveluja ja niihin liittyvää ohjaamista. Opetus valmentaa osallistumiseen yhdyskuntasuunnittelun, yhdyskuntarakentamisen ja yhdyskuntien ympäristön kehittämisen sekä teknisten palveluiden tuottamisen ja ylläpidon tehtävien organisointiin ja johtamiseen erityisesti kunnallisella tasolla. Yhdyskuntatekniikan opinnot antavat myös valmiuksia käyttää hyväksi fyysiseen ympäristöön ja yhdyskuntien rakentamiseen ja kehittämiseen liittyvää tietoa ja tutkimusta muiden oppiaineiden opintojen ja tutkimuksen yhteydessä. Yhdyskuntatekniikan opintojaksot on suunnattu pääosin osaksi kunnallisalan opintoja tai niiden rinnalle. Yhdyskuntatekniikan opinnot sopivat pääainetta täydentäviksi kunnallisalan lisäksi myös esimerkiksi aluetieteen, hallintotieteen, tiedotusopin, sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskelun yhteydessä. Valittavissa on sisällöltään ja suoritustavoiltaan erilaisia jaksoja ja suorituksia, joista voi koota haluamansa laajuisen kokonaisuuden.
Lisätietoja: Yhdyskuntatieteiden laitos
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti