Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelu: koulutuksen kehittäminen: opiskelijatuutorointi:
OpiskeluTampereen yliopistoOpiskelu
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Koulutusta tuutoreille

Tuutorointi vaatii sekä henkistä valmistautumista että reilusti käytännön työtä. Konkreettisen toiminnan järjestäminen painottuu tuutorin arjessa ja ajankäytössä huomattavan paljon. Ohjelman järjestämisessä tulee huomioida tuutoritoiminnan erilaiset tavoitteet. Tärkeintä ei ole toiminnan määrä vaan laatu, joka vaatii ennemminkin luovia ja joustavia ratkaisuja kuin suuria taloudellisia resursseja.

Tuutoreille järjestetään koulutusta yliopiston eri tahojen yhteistyönä. Koulutuksessa pohditaan tuutorin rooleja sekä jaetaan käytännöllistä informaatiota tuutorina toimimisen tueksi. Osalla ainejärjestöistä on myös omaa tuutorikoulutusta.

Varsinaisen koulutuksen lisäksi tuutoreille jaetaan koulutustilaisuudessa tuutoriopas. Tuutoriopas on saatavilla verkosta pdf-muodossa. Lisäksi kv-tuutoreille on oma erillinen kv-tuutorioppaansa.

 

Tuutorivastaavien koulutukset kevät 2012  

Tuutorivastaavien koulutus   

- keskiviikko 22.2.2012 klo 16.00-18.00, Päätalo C5
- Ilmoittautuminen NettiOpsussa 30.1.-19.2.2012

Kv-tuutorivastaavien koulutus

- torstaina 23.2.2012 klo 16.00-18.00, Päätalo C5
- Ilmoittautuminen NettiOpsussa 30.1.-19.2.2012

Tuutorikoulutukset kevät 2012 


Koulutukset kaikille tuutoreille:

Kv-tuutorit: Training Session of International Tutors

- maanantaina 16.4.2012 klo 15-20, Atalpa 140. Ohjelma. (pdf) <- Huom. Uusi tila!
- Ilmoittautuminen 12.3.-9.4. NettiOpsussa
- koulutuksen materiaalit

Muut tuutorit, valitse yksi koulutus

- maanantaina 16.4.2012 klo 9.00-14.00, Attila, Yliopistonkatu 38, 6. kerros. Ohjelma. (pdf)
- tiistaina 17.4.2012 klo 12.15-17.00, Attila, Yliopistonkatu 38, 6. kerros. Ohjelma. (pdf)
- keskiviikkona 18.4.5.2012 klo 9.00-14.00, Attila, Yliopistonkatu 38, 6. kerros. Ohjelma. (pdf)

Koulutusten materiaaleja:

Tietoa ja tukea tuutoreille YTHS, (pdf)
Tuutoriopas (pdf)


 

Lisätietoja kv-koulutuksista

Tamyn kv-sihteeri, Varpu Jutila, 050 361 2849, kvsihteeri(at)tamy.fi
Tay:n kv-asioiden koordinaattori, Noora Maja, 040 190 9737, noora.maja(at)uta.fi

Muut koulutukset

Opintoasiainsihteeri Maarit Moberg, opintoneuvonta(at)uta.fi
Liikuntapäällikkö Helena Collin, helena.collin(at)uta.fi tai p. 050 421 1065

 
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 18.5.2012 16.41 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti