Vanhassa tutkintojärjestelmässä opiskelevaAion valmistua maisteriksi viimeistään 31.7.2008 |
|
Jos aiot valmistua maisteriksi siirtymäajan päättymiseen mennessä, toimi ajoissa! Valmistumiseen liittyvät asiat on varminta hoitaa kuntoon toukokuun 2008 loppuun mennessä. Kesäaikana henkilökuntaa voi olla hankala tavoittaa, koska vastaanottoajat eivät kesällä päde. Ota huomioon ja varmista kaikki valmistumiseen liittyvät käytännöt ja niiden aikataulut (ks. alla oleva valmistujan muistilista). Suunnittele viimeinen lukuvuotesi ajoissa - älä jätä pohtimista viime tippaan. Kaikki suoritukset viimeistään 31.7.2008Jos aiot valmistua maisteriksi vanhan tutkintojärjestelmän mukaan, se tarkoittaa, että kaikkien opintosuoritusten (myös gradun ja kypsyyskokeen) on oltava hyväksytysti suoritettuna viimeistään 31.7.2008. Toisin sanoen, jollei tutkinto ole valmis 31.7.2008, siirryt uuteen tutkintojärjestelmään. Mitään tutkintoon sisällytettäviä suorituksia ei voi tehdä 31.7.2008 jälkeen, ei myöskään uusintatenttejä. Heinäkuun tenttipäivien hyväksytyt tulokset voidaan kirjata heinäkuulle, vaikka tuloksen saaminen siirtyisi elokuulle. Tutkintotodistusta kannattaa hakea hyvissä ajoin, ja opintokokonaisuuksien kokonaismerkinnät on syytä hakea heti kun kokonaisuus on valmis. Voit jättää todistushakemuksesi tiedekuntaan, vaikka kaikki suoritukset eivät olisi vielä rekisterissä. Todistushakemus on jätettävä viimeistään 31.7.2008 (ks. tiedekuntakohtaiset ohjeet), mutta todistus voidaan kirjoittaa ja luovuttaa opiskelijalle vielä elokuussa. Valmistujan muistilista:
|
|
Tukea valmistuvalle:
Lisätietolinkit:
Tutkintouudistuksen etusivulle En valmistu maisteriksi 31.7.2008 mennessä, siirryn uuteen, opintopistepohjaiseen tutkintojärjestelmään. |
||
|
Palautetta sivuista: opiskeluwww@uta.fi |
|