Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmassa harjoittelu

Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman piiriin kuuluvista oppiaineista työllistytään laajasti yhteiskunnan eri sektoreille asiantuntijatehtäviin. Tutkinto-ohjelmasta valmistuneet työllistyvät yhteiskunta- ja kulttuuritieteellistä asiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin tutkimuksen, hallinnon, suunnittelun, kehittämisen, johtamisen, opetuksen ja viestinnän parissa valtion, elinkeinoelämän, kuntien ja kansalaisjärjestöjen palvelukseen.

Harjoittelu opintosuorituksena

Opintojakso Työelämävalmiudet ja asiantuntijuus (10 op) on pakollinen osa yhteiskuntatutkimuksen maisteriopintoja. Jakson tarkoituksena on päästä käsiksi oman alan asiantuntijatyöhön osana opintoja sekä avauksena kohti tulevaa työelämää.

Jaksoon liittyvät opinnot koostuvat

  • valmennusseminaarista
  • kolmen kuukauden työskentelystä harjoittelupaikassa tai kolmen kuukauden työtä vastaavasta vapaaehtois- tai projektityöskentelystä sekä
  • oheiskirjallisuutta hyödyntävästä harjoitteluraportista, joka käsitellään harjoittelun päätyttyä palautekeskustelussa.

Harjoittelun tavoitteena on opiskelun, työelämän ja yliopiston toimintakäytänteiden yhteen niveltäminen. Harjoittelun aikana opiskelija pääsee soveltamaan oppiaineen tietoja käytännön työelämässä. Opiskelijalle avautuu myös mahdollisuus arvioida ja pohtia työelämän käytäntöjä tutkivasta näkökulmasta.

Harjoittelutuki

Työelämäjaksoon on mahdollista saada tiedekunnan myöntämää harjoittelutukea. Harjoittelutuella tuetaan opiskelijan ensimmäisen oman alan työkokemuksen saamista. Harjoittelutukihausta ilmoitetaan erikseen.

Tutustu huolella myös yliopiston harjoittelutuen yleisiin linjauksiin!

Harjoittelutukea ei myönnetä vapaaehtoistyönä suoritettavaan harjoitteluun. Vapaaehtoistyöorganisaatioiltakin voi kuitenkin kysyä mahdollisuutta työsuhteiseen harjoitteluun. Myös vapaaehtoistyönä harjoittelua suorittaville nimetään harjoittelupaikasta ohjaaja, jonka kanssa tehdään harjoittelusuunnitelma.

Lisätietoa

Tarkempaa tietoa harjoittelusta saat opintojakson moodle-alustalta. Linkki alustalle lähetetään, kun sinulle on myönnetty harjoittelutuki ja olet ilmoittautunut harjoittelun valmennusseminaariin.

Harjoittelun yhteyshenkilönä toimii Johanna Elo, johanna.elo@uta.fi.