Siirtymäsäännöt

Siirtymäsäännöistä ja opintojaksojen vastaavuustaulukoista löytyy tieto siitä, mitkä opintojaksot vastaavat toisiaan, kun tutkinto-ohjelmassa siirrytään vanhasta opetussuunnitelmasta (2012-15) uuteen opetussuunnitelmaan (2015-18).

Siirtymäsäännöt tiedekunnittain

Johtamiskorkeakoulu

 

Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma 

Siirtymäsäännökset hallintotieteissä (2012-2015 ja 2015-2018 opetussuunnitelmien välillä)
Täsmennyksiä hallintotieteiden tutkinto-ohjelman siirtymäsäännöksiin

Siirtymäkauteen liittyviä täsmennyksiä on tehty hallintotieteissä harjoittelun, perusopintojen sekä pro gradu -seminaarin ja -tutkielman osalta:

Harjoittelu

Vuosille 2012-2015 hyväksytyissä opetussuunnitelmissa harjoittelu sisältyy  maisterin tutkintoon 5 opintopisteen laajuisena. Vuosien 2015-2018 opetussuunnitelmassa jakson laajuus on 10 opintopistettä, jolloin myös raportointivaatimukset muuttuvat. Ennen 31.7.2015 aloitettu harjoittelu suoritetaan loppuun vanhan opintopistemäärän mukaisesti (5 op), kunhan harjoitteluraportti on palautettu oppiaineen harjoitteluyhdyshenkilölle 31.12.2015 mennessä. 1.8.2015 jälkeen aloitettu harjoittelu on 10 opintopistettä.

Vanhan rakenteen mukaiseen (valmistunut ennen 2015) hallintotieteiden kandidaatin tutkintoon on saattanut sisältyä harjoittelu. Tässä tapauksessa harjoittelua ei suoriteta uudelleen maisterin tutkintoon, vaan opintopisteet korvataan suorittamalla vapaasti valittavia opintoja. Opiskelijan tulee olla suorittanut harjoittelu joko kandidaatin tai maisterin tutkinnossa.

Halllintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin voi sisällyttää harjoittelua yhteensä enintään 15 op.

Perusopinnot

Perusopinnot tulee koostua 2012–2015 opinto-oppaan tai 2015–2018  opinto-oppaan mukaisista opinnoista. Jos opinnot on suoritettu 2012–2015 opinto-oppaan mukaisesti, ne kelpaavat sellaisenaan. Vanhasta (pääainepohjaisesta rakenteesta) uuteen tutkintorakenteeseen siirtyvältä opiskelijalta edellytetään uuden tutkinto-ohjelman yhteiset perusopinnot 1.8.2015 alkaen. Jos opiskelija on suorittanut 31.12.2015 mennessä 2012-2015 vaatimusten mukaiset perusopinnot, kiinnittyy kulmakurssi opiskelijan suuntaavien aineopintojen merkintään.

Mikäli opiskelija on suorittanut opinto-oppaan 2012-2015 mukaisesti kuudennen perusopintojakson Työhyvinvoinnin perusteet, opiskelijan ei tarvitse suorittaa opintojaksoa Ajankohtaiset ilmiöt hallintotieteissä. Kuudetta jaksoa ei vaadita myöskään tilanteessa, jossa opiskelija on aloittanut opintonsa pääainepohjaisessa tutkintorakenteessa ennen vuotta 2012.

Pro gradu -seminaari ja -tutkielma

2012-2015 ja 2015-2018 opetussuunnitelmien mukaan pro gradu - seminaari ja –tutkielma  ovat yhteensä 40 op ja vanhojen (2010-2012 tai sitä vanhempien) seminaarimerkintöjen opintopisteet nollaantuvat kun pro gradu –tutkielma viedään rekisteriin.

1.8.2015 alkaen pro gradu –tutkielma viedään rekisteriin neljänä kymmenen opintopisteen osasuorituksena. Tarkemmat ohjeet annetaan seminaarissa. Muutos koskee pro gradu –seminaarin 1.8.2015 jälkeen aloittaneita.

 

Kokonaismerkinnät

Kokonaismerkinnän alaraja nousee 10 opintopisteestä 15 opintopisteeseen. 2012–2015 opinto-oppaan mukaisia 10 opintopisteen sivuaineen kokonaismerkintöjä voi hakea ja ne merkitään todistukseen lukuvuonna 2015–2016 eli 31.7.2016 asti.

1.1.2016 alkaen tutkintotodistukseen merkitään laajuudeltaan vähintään 15 opintopisteen valinnaisten opintojen kokonaisuudet. Jos opiskelija on jo hakenut kokonaismerkinnän 10 opintopisteen laajuisesta kokonaisuudesta ennen 30.6.2015, merkintää ei pureta rekisterissä, mutta sitä ei viedä todistukseen valinnaisten opintojen kokonaisuudeksi (sivuaineeksi).

Teemakokonaisuuksista annettavien kokonaismerkintöjen raja nousee 15 opintopisteestä pääsääntöisesti 20 opintopisteeseen. Teemakokonaisuudet, jotka on jo suoritettu tai jotka opiskelija suorittaa loppuun lukuvuoden 2015-2016 aikana, voidaan merkitä todistukseen myös 15 opintopisteen laajuisina 31.7.2016 asti. Tämän jälkeen teemojen osalta noudatetaan voimassa olevan 2015-2018 opetussuunnitelmaa. Teemakokonaisuuksien täydentämistä koskevissa kysymyksissä ota yhteyttä teeman vastuuopettajaan.

Vahvistetusta tutkintorakenteesta poikkeaminen

Tutkinto-ohjelmapohjainen tutkintorakenne tuli voimaan 1.8.2012, jonka jälkeen kandidaatin tutkinto on suoritettu laaja-alaisena, ilman pääaineeseen pohjautuvaa rakennetta. Kolmivuotinen siirtymäkausi pääainepohjaisesta tutkinnosta valmistumiselle päättyi 31.7.2015. Vuonna 2011 tai sitä ennen aloittaneille tutkintovaatimusten muuttuminen on saattanut mm. poissaololukuvuosista johtuen olla osin haasteellinen opintojen suunnitelmallisen etenemisen kannalta.

Mikäli tutkintouudistus on aiheuttanut opiskelijalle kohtuuttomia vaikeuksia mm. tavoiteajassa valmistumiselle, voi opiskelija toimittaa vapaamuotoisen hakemuksen johtamiskorkeakoulun johtajalle, joka voi perustellusta syystä myöntää oikeuden poiketa vahvistetusta tutkintorakenteesta.

Opintosuuntakohtaiset siirtymäsäännökset

Hallintotiede

Julkinen talousjohtaminen

Julkisoikeus

Kunta- ja aluejohtaminen

Ympäristöpolitiikka ja aluetiede

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma 

Kauppatieteiden siirtymäsäännökset

 

Kokonaismerkinnät

Kokonaismerkinnän alaraja nousee 10 opintopisteestä 15 opintopisteeseen. 2012–2015 opinto-oppaan mukaisia 10 opintopisteen sivuaineen kokonaismerkintöjä voi hakea ja ne merkitään todistukseen lukuvuonna 2015–2016 eli 31.7.2016 asti.  

1.8.2016 alkaen tutkintotodistukseen merkitään laajuudeltaan vähintään 15 opintopisteen valinnaisten opintojen kokonaisuudet. Jos opiskelija on jo hakenut kokonaismerkinnän 10 opintopisteen laajuisesta kokonaisuudesta, merkintää ei pureta rekisterissä, mutta sitä ei viedä todistukseen valinnaisten opintojen kokonaisuudeksi (sivuaineeksi).

2010-2012 pääainepohjaisen opinto-oppaan mukaiset kokonaisuudet, esimerkiksi oikeustieteiden yhteiset opinnot, voi täydentää 31.12.2015 asti, jolloin suoritukset tulee olla tehtynä ja kokonaismerkintä haettuna.

 

Teemakokonaisuudet

Teemakokonaisuuksista annettavien kokonaismerkintöjen raja nousee 15 opintopisteestä pääsääntöisesti 20 opintopisteeseen. Teemakokonaisuudet, joista on jo haettu 15 opintopisteen kokonaismerkintä, voidaan merkitä todistukseen lukuvuoden 2015–2016 loppuun asti. Tämän jälkeen teemojen osalta noudatetaan voimassa olevan 2015-2018 opetussuunnitelmaa.

 

Harjoittelu

Harjoittelun laajuus nousee 2015–2018 opetussuunnitelmassa 10 opintopisteeseen, jolloin myös raportointivaatimukset muuttuvat. Ennen 31.7.2015 aloitettu harjoittelu suoritetaan loppuun vanhan opintopistemäärän mukaisesti (5 op) ja harjoitteluraportti palautetaan oppiaineen harjoitteluyhdyshenkilölle 31.12.2015 mennessä. Harjoittelut, jotka on aloitettu 1.8.2015 tai sen jälkeen, ovat laajuudeltaan on 10 opintopistettä. Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin voi sisällyttää harjoittelua yhteensä enintään 15 op.

 

Perusopinnot

Perusopintojen tulee koostua 2012–2015 opinto-oppaan tai 2015–2018  opinto-oppaan mukaisista opinnoista. Jos opinnot on suoritettu 2012–2015 opinto-oppaan mukaisesti, ne kelpaavat sellaisenaan. Vanhasta (pääainepohjaisesta rakenteesta) uuteen tutkintorakenteeseen siirtyvältä opiskelijalta edellytetään uuden tutkinto-ohjelman yhteiset perusopinnot 1.8.2015 alkaen. Jos opiskelija on suorittanut 31.12.2015 mennessä 2012–2015 vaatimusten mukaiset perusopinnot, kiinnittyy kulmakurssi opiskelijan suuntaavien aineopintojen merkintään.

 

Pro gradu -seminaari ja -tutkielma

2012–2015 ja 2015–2018 opetussuunnitelmien mukaan pro gradu -seminaari ja -tutkielma  ovat yhteensä 40 op. Vanhan seminaarimerkinnän opintopisteet nollaantuvat kun pro gradu -tutkielma viedään rekisteriin.

1.8.2015 alkaen pro gradu -tutkielma viedään rekisteriin neljänä kymmenen opintopisteen osasuorituksena. Tarkemmat ohjeet annetaan seminaarissa. Muutos koskee pro gradu -seminaarin 1.8.2015 jälkeen aloittaneita.

Opintosuuntakohtaiset siirtymäsäännökset

Vakuutus ja riskienhallinta

Markkinointi

Taloustiede

* Tarkennuksia taloustieteen siirtymäsäännöksiin 1.8.2017 alkaen

Vastuullinen liiketoiminta

Yrityksen johtaminen

Yrityksen laskentatoimi

Yritysjuridiikka ja Vero-oikeus

 

Kielikeskuksen siirtymäsäännökset/kauppatieteet

Opintosuunnat vastaavat mahdollisiin kysymyksiin siirtymäsäännöksiin liittyen.

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma 

Kaikki opetus järjestetään 1.8.2015 lähtien uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että myös ennen syksyä 2015 aloittaneet opiskelijat jatkavat suorittamalla uuden 2015–2018 opinto-oppaan mukaisia opintojaksoja. Näiden vastaavuudet vanhan oppaan mukaiseen tutkintorakenteeseen voi tarkastaa opintojaksojen vastaavuustaulukoista.

Kansainvälinen politiikka: vastaavuustaulukko, pdf

Valtio-oppi: vastaavuustaulukko, pdf

Yhteiset opinnot: vastaavuustaulukko, pdf

Kasvatustieteiden tiedekunta

Kasvatustieteiden tiedekunnassa opetus järjestetään vuosiksi 2015-2018 hyväksytyn opetussuunnitelman mukaisesti. Opintonsa ennen vuotta 2015 aloittaneet opiskelijat suorittavat opintojaan opintojen vastaavuuksia koskevien siirtymäsääntöjen mukaisesti.

Kasvatustieteiden kandidaattiohjelma, pdf

Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriopinnot, pdf

Vapaaehtoiset opinnot ja osaamiskokonaisuudet, pdf

Matematiikan aineenopettajan koulutus (AIKAMA) / kandidaatin tutkinto, pdf

Aineenopettajan maisterikoulutus, pdf

Luonnontieteiden tiedekunta

Luonnontieteiden tiedekunnan opetus järjestetään vuosiksi 2015-2018 hyväksytyn opetussuunnitelman mukaisesti. Opintonsa ennen vuotta 2015 aloittaneet opiskelijat voivat suorittaa opintojaan siirtymäsääntöjen mukaisesti.

Luonnontieteiden tiedekunnan koulutusten siirtymäsäännöt 2015-2018 (pdf)

Luonnontieteiden tiedekunnan LuK-tutkinnon kieliopintojen vastaavuudet 2010-2018 (pdf)

Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma

Opetus järjestetään 1.8.2015 alkaen uuden opetussuunnitelman 2015-2018 mukaisesti.

Kaikki tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneet opiskelijat suorittavat kandidaatin tutkinnon kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosien 2015–2018 opetussuunnitelman mukaan. Vanhan opetussuunnitelman mukaan kokonaan suoritetut ja niistä annetut kieliopintojen kokonaismerkinnät eivät kuitenkaan pääsääntöisesti vanhene ja ne lasketaan alkuperäisen laajuisina tutkintoon.

Opiskelija, joka on aloittanut opintonsa ennen 1.8.2015 voi suorittaa tutkinnon halutessaan vanhaan opetussuunnitelmaan (opetussuunnitelma 2012-2015) vahvistetun tutkinnon rakenteen mukaisesti 31.7.2018 asti.

Muutokset matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman opinnoissa

Keskeisimmät muutokset tutkintorakenteessa ja täydennysohjeet on koottu pdf-taulukkoon.Vanhan (2012-2015) ja uuden (2015-2018) opetussuunnitelman mukaisten opintojaksojen vastaavuudet on julkaistu opetussuunnitelman lisäksi vastaavuustaulukossa.

Tilastotieteen maisteriopinnot

Vanhan opetussuunnitelman (opetussuunnitelma 2012-2015) mukainen Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman Tilastotieteen maisteriopinnot -maisterikoulutus päättyi 31.7.2015. Tilastotieteen maisteritason opetus järjestetään jatkossa osana uutta englanninkielistä Computational Big Data Analytics (CBDA) -maisteriohjelmaa.

Opintonsa ennen syksyä 2015 aloittaneet matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman tutkinto-opiskelijat voivat suorittaa filosofian maisterin tutkinnon vanhan opetussuunnitelman (opetussuunnitelma 2012-2015) rakenteen mukaisesti suomenkielisissä tilastotieteen maisteriopinnoissa kahden lukuvuoden siirtymäkauden ajan eli 31.7.2017 asti. Sen jälkeen opiskelijalla on oikeus siirtyä opiskelemaan englanninkieliseen Computational Big Data Analytics- maisteriohjelmaan.

Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma

Yleiset siirtymäperiaatteet

Opetus järjestetään 1.8.2015 alkaen uuden opetussuunnitelman 2015–2018 mukaisesti. Opiskelija, joka on aloittanut opintonsa ennen 1.8.2015 voi suorittaa tutkinnon halutessaan vanhaan opetussuunnitelmaan (opetussuunnitelma 2012–2015) vahvistetun tutkinnon rakenteen mukaisesti 31.7.2018 asti.

Kaikki tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneet opiskelijat suorittavat kandidaatin tutkinnon kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosien 2015–2018 opetussuunnitelman mukaan.

Opintokokonaisuuksien vastaavuudet

Vanhan 2012–2015 opetussuunnitelman mukaisesti valmiiksi suoritetut kokonaisuudet (perus-, aine- ja syventävät opinnot, kieli- ja viestintäopinnot sekä muut opintokokonaisuudet) käyvät korvaamaan sellaisenaan uuden opetussuunnitelman vastaavat kokonaisuudet alkuperäisen opintopistelaajuuden mukaisesti. Tutkinto-ohjelma voi määrätä opintokokonaisuutta täydentäviä opintoja, mikäli se on opintojen jatkamisen kannalta perusteltua. Opintokokonaisuus jää opiskelijan opintorekisteriin sillä nimellä ja sen laajuisena kuin se on alun perin merkitty.

Vanhan 2012–2015 opetussuunnitelman mukaisen valinnaisten opintojen kokonaismerkinnän voi saada koko siirtymäajan eli 31.7.2018 asti, jos opinnot on jo aloitettu ennen 1.8.2015. Valinnaisten opintojen kokonaisuuden voi täydentää siirtymäaikana loppuun.

Kandidaatin tutkinnon muutokset

Kandidaatin tutkinnon isoimmat muutokset 2012-2015 ja 2015-2018 oppaan välillä on koottu pdf-dokumenttiin.

Maisterin tutkinnon muutokset

Maisteriopintojen isoimmat muutokset 2012-2015 ja 2015-2018 oppaan välillä on koottu pdf-dokumenttiin.

Opintojaksojen vastaavuustaulukot

Tietojenkäsittelytieteiden oma vastaavuustaulukko.

Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Bioteknologian opintojaksojen vastaavuustaulukko, pdf (2014-15 ja 2015-18)

Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma

Vuosikurssilta toiselle siirtymisen edellytykset

Opiskelija suorittaa lääketieteen tutkinto-ohjelman opinnot opetussuunnitelmassa kuvatussa järjestyksessä. Mikäli opiskelija on jättänyt suurimman osan jaksosta suorittamatta, hän ei voi myöhemmin suorittaa samanaikaisesti useampaa jaksoa. Vuosikurssilta toiselle siirtymisen edellytys on, että opiskelijalla ei ole vuotta vanhempia jaksotenttejä eikä muita opintosuorituksia suorittamatta

Viestintätieteiden tiedekunta

Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman siirtymäsäännöt 2015–2018

Informaatiotieteiden yksikön tutkinto-ohjelmille on vahvistettu uudet opetussuunnitelmat lukuvuosille 2015–2018. Nämä yleiset siirtymäperiaatteet on tarkoitettu opintonsa ennen syksyä 2015 aloittaneille opiskelijoille opintojen suunnittelun tueksi uudella opetussuunnitelmakaudella.

Opetus järjestetään 1.8.2015 alkaen uuden opetussuunnitelman 2015–2018 mukaisesti.

Kaikki tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneet opiskelijat suorittavat kandidaatin tutkinnon kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosien 2015–2018 opetussuunnitelman mukaan.

Vanhan opetussuunnitelman (opetussuunnitelma 2012–2015) mukaisesti valmiiksi suoritetut kokonaisuudet (perus-, aine- ja syventävät opinnot, kieli- ja viestintäopinnot sekä muut opintokokonaisuudet) käyvät korvaamaan sellaisenaan uuden opetussuunnitelman vastaavat kokonaisuudet alkuperäisen opintopistelaajuuden mukaisesti. Opintokokonaisuus jää opiskelijan opintorekisteriin sillä nimellä ja sen laajuisena kuin se on alun perin merkitty.

Opiskelija, joka on aloittanut opintonsa ennen 1.8.2015 voi suorittaa tutkinnon halutessaan vanhaan opetussuunnitelmaan (opetussuunnitelma 2012–2015) vahvistetun tutkinnon rakenteen mukaisesti 31.7.2018 asti.

Vanhan opetussuunnitelman (opetussuunnitelma 2012–2015) mukaisen valinnaisten opintojen kokonaismerkinnän voi saada koko siirtymäajan eli 31.7.2018 asti, jos opinnot on jo aloitettu ennen 1.8.2015. Valinnaisten opintojen kokonaisuuden voi täydentää siirtymäaikana loppuun.

Vastaavuustaulukko, pdf

Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteet

Tutkintorakenne

Kaikki opiskelijat noudattavat 1.8.2015 voimaan tulevaa tutkintorakennetta ja opetussuunnitelmaa, ellei jäljempänä muuta sanota. Myös yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot tulee suorittaa uuden tutkintorakenteen mukaan. Opiskelija, joka on suorittanut aiemman tutkintorakenteen mukaiset yksikön yhteiset opinnot, ja niiden suorittaminen on tarkistettu kokonaismerkinnän yhteydessä, ei tarvitse suorittaa uuden tutkintorakenteen ja opetussuunnitelman mukaisia yksikön yhteisiä opintoja.

Yleiset valmiudet

TIEY4 Tietotekniikkataidot (3 op) tai vastaava opintojakso on pakollinen opintojakso kaikissa yksikön kandidaattiohjelmissa.

Humanistisen tiedekunnan aikana suoritettu MUUH Opintojen suunnittelu (2 op) korvaa opintojakson LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS (2 op). Kieli- ja viestintäopinnot

Kaikki tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyvät opiskelijat suorittavat kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosien 2015−2018 opetussuunnitelman mukaisesti. Pääainepohjaisesta koulutuksesta tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneen opiskelijan aikaisemmat kieli- ja viestintäopinnot vastaavat lukuvuosien 2015−2018 opetussuunnitelman mukaisia opintoja pienehköistä opintopiste-eroista huolimatta.

Jos opiskelija on suorittanut vieraan kielen suullisen tai kirjallisen taidon kurssin (3 op), hänen ei tarvitse suorittaa 4 opintopisteen laajuista vieraan kielen opintojaksoa. Sen sijaan hän suorittaa 2 opintopisteen laajuisien saman kielen valinnaisen kurssin.

Puheviestinnän perusteet -opintojaksoa vastaavat kielikeskuksessa nykyisen opetussuunnitelman opintojaksot KKSUPRO Asiantuntijan puheviestintä ja vuorovaikutusosaaminen (2 op) tai KKSUOPE Asiantuntijan vuorovaikutusosaaminen opetus- ja kasvatustyössä (2 op). Aiemmin suoritettu PUHEP1 Esiintyminen ja argumentointi (2 op) korvaa puheviestinnän jakson.

Opintokokonaisuudet

Valmiiksi suoritetut (=kokonaismerkintä rekisterissä) opintokokonaisuudet (perus-, aine- ja syventävät opinnot) käyvät korvaamaan sellaisenaan vastaavan tutkinto-ohjelman vastaavat opintokokonaisuudet alkuperäisen laajuuden mukaisesti. Ennen tutkinto-ohjelmaan siirtymistä suoritettu opintokokonaisuus jää opiskelijan opintorekisteriin sillä nimellä ja sen laajuisena kuin se on alun perinkin suoritettu. Opiskelijan ei tarvitse täydentää jo suoritettuja opintokokonaisuuksia vastaamaan tutkinto-ohjelman opintokokonaisuuksien laajuuksia. Opiskelija suorittaa kuitenkin tarvittavan määrän opintoja, jotta tutkinnon minimilaajuus täyttyy.

Aineenopettajan kelpoisuutta toisessa opetettavassa aineessa hakevien opiskelijoiden on syytä huomata, että perus- ja aineopintojen tulee yhdessä olla vähintään 60 opintopisteen laajuiset. Jos opiskelija on suorittanut sivuaineestaan 25 opintopisteen perusopinnot, tulee hänen suorittaa valinnaisten opintojen aineopinnot 35 opintopisteen laajuisina, vaikka ne opetussuunnitelman mukaan voisi suorittaa 30 opintopisteen laajuisina. Tämä koskee englannin, ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän opetettavan aineen opintoja. Tutkinto-ohjelmat määrittelevät, mikä aineopintojen opintojakso opiskelijan on suoritettava.

Yksittäisten opintojaksojen opintosuoritukset voidaan sisällyttää tutkinto-ohjelman opintojen kokonaislaajuuteen siten, kuin tutkinto-ohjelmat opintojen vastaavuudet määrittelevät. Keskeneräiset opintokokonaisuudet suoritetaan loppuun tutkinto-ohjelmien laatimien vastaavuustaulukoiden mukaisesti sekä sisällön että opintopistelaajuuden osalta.

Jos opiskelijalta puuttuu 31.7.2015 opetussuunnitelman 2012−2015 mukaan vain pro gradu -tutkielma, voi hän suorittaa syventävät opinnot loppuun vuoden 2012-2015 opetussuunnitelman mukaisesti 31.7.2018 saakka.

Tutkintotodistus

Tutkintotodistus annetaan tutkinto-ohjelman mukaisesta koulutuksesta. Tutkinto-ohjelmaan siirtyneen opiskelijan tutkintotodistuksella opintokokonaisuudet esitetään, kuten ne on opintorekisteriin merkitty.

Opintojen vastaavuustaulukot

Englannin kieli, kirjallisuus ja kääntäminen, pdf

Kirjallisuustiede, pdf

Pohjoismaiset kielet, pdf

Ranskan kieli, pdf

Saksan kieli, kulttuuri ja kääntäminen, pdf

Suomen kieli, pdf

Venäjän kieli, kulttuuri ja kääntäminen, pdf

Monikielinen viestintä ja käännöstiede, pdf (sis. myös kandivaiheen yhteiset opinnot)

Master's Degree Programme in Human-Technology Interaction

HTI-maisteriohjelmaa koskevat soveltuvin osin tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman siirtymäsäännökset

Opintojaksojen koodit muuttuvat 1.8.2017, ks. HTI-opintojen vastaavuustalukko (pdf)

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Kielikeskus

Pääainepohjaisesta koulutuksesta tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneiden opiskelijoiden kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosina 2015 - 2018

Kaikki tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneet opiskelijat suorittavat kieli- ja viestintäopinnot lukuvuosien 2015–2018 opetussuunnitelman mukaan.

 

Pääainepohjaisesta koulutuksesta tutkinto-ohjelmapohjaiseen koulutukseen siirtyneen opiskelijan aikaisemmat kieli- ja viestintäopinnot vastaavat pääsääntöisesti ja pienehköistä opintopiste-eroista huolimatta lukuvuosien 2015–2018 opetussuunnitelman mukaisia saman tasoisia kieli- ja viestintäopintoja.

 

Esimerkki: Opiskelijan, joka on suorittanut ruotsin kielen kirjallisen ja suullisen viestinnän kurssin (3 op), ei tarvitse täydentää kurssia vastaamaan nykyistä 4 opintopisteen laajuista ruotsin kurssia.

 

Myöskään opiskelijan, jonka tutkintoon on aikanaan kuulunut yhteensä 6 opintopistettä vierasta kieltä ja joka on suorittanut vieraan kielen kirjallisen tai suullisen taidon kurssin (3 op), ei tarvitse suorittaa 4 opintopisteen laajuista vieraan kielen opintojaksoa. Sen sijaan hän suorittaa 2 opintopisteen laajuisen valinnaisen vieraan kielen kurssin, jolloin vieraan kielen opintopistemäärä on 5.

 

Opiskelijan tulee tarvittaessa itse huolehtia siitä, että tutkinnon kokonaisopintopistemäärä täyttyy muilla opinnoilla.

 

KK-tutkinnon opiskelijat, jotka ovat aikanaan suorittaneet kaksi kahden opintopisteen opintojaksoa englantia, suorittavat vielä yhden kahden opintopisteen laajuisen opintojakson englantia. Jos KK-tutkinnon opiskelija on suorittanut aikaisemmin vain yhden kahden opintopisteen opintojakson englantia, hän suorittaa vielä kaksi kahden opintopisteen jaksoa englantia tai Introduction to Academic English –opintojakson (4 op).

 

Puheviestinnän perusteet –opintojaksoa (2 op) vastaavat kielikeskuksen nykyisessä opetussuunnitelmassa seuraavat opintojaksot, joista valitaan yksi:

KKSUPRO Asiantuntijan puheviestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 2 op

KKSUOPE Asiantuntijan vuorovaikutusosaaminen opetus- ja kasvatustyössä, 2 op

KKSUSOTE Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijan puheviestintä ja vuorovaikutusosaaminen, 2 op