Opetusneuvoston linjaus: Palautemenettelyt Tampereen yliopiston tutkintokoulutuksessa

Tämä versio linjauksesta sisältää linjauksen keskeisimmät, ajantasaistetut sisällöt. Linjaus on saatavilla alkuperäisessä muodossaan kokonaisuudessasan yliopiston intrasta. Opetusneuvosto on alun perin hyväksynyt linjauksen 27.5.2013.

Taustaa ja lähtökohtia

Yliopistokoulutuksen kehittämisessä tarvitaan luotettavaa ajantasaista tietoa siitä, miten koulutustehtävässä onnistutaan ja mitkä seikat ovat vaikuttaneet onnistumiseen. Lisäksi tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä tieto tosiasiassa kertoo ja miten se on hyödynnettävissä kehittämistyössä, sekä menettelyt päätöksentekoon tiedon pohjalta.

Tiedon kerääminen ja hyödyntäminen on olennainen osa koulutuksen laadunhallintaa eli menettelytapoja ja järjestelmiä, joilla avulla yliopisto turvaa ja kehittää koulutuksen laatua

Yleisesti laadunhallinnaksi kutsutaan sellaista toiminnan suunnittelun, toteuttamisen, arvioinnin ja kehittämisen kokonaisuutta, joka synnyttää ja pitää yllä luottamusta siihen, että organisaatio pystyy täyttämään siihen kohdistettuja odotuksia.

Palaute (feedback) voidaan määritellä sellaiseksi suorituksen, työn tai menettelyn kommentoimiseksi, jonka tavoitteena on toiminnan kehittäminen suorituksen parantamiseksi.

Palautteen lisäksi järjestelmällistä tietoa koulutuksen kehittämiseksi saadaan opiskelun ja opetuksen tietojärjestelmistä sekä eräistä muista rekistereistä. Rekisteritietojen avulla seurataan opiskelijoiden opintojen etenemistä, ja tilastotietoa käytetään myös taustana palautetiedon analysoinnissa.

Tampereen yliopiston laadunhallinnassa noudatetaan jatkuvan kehittämisen eli ns. Demingin kehän mukaista logiikkaa: Plan–Do–Check–Act. Jatkuva kehittäminen edellyttää sitä, että keskeinen palaute ja tietojärjestelmien tuottama tieto dokumentoidaan käyttöä varten. Suunnittelun, toteuttamisen, arvioinnin ja korjaavien toimenpiteiden kehä jatkuu siten, että kehittämiskohteiden löytäminen ja priorisointi johtaa konkreettisiin toimiin, joiden vaikutuksia arvioidaan. Järjestelmän toimivuuden kannalta on välttämätöntä suunnitella alusta asti menettelyt, joilla puututaan havaittuihin ongelmiin.

Palautetiedon kerääminen ilman konkreettisia päätöksiä sen pohjalta ei ole laadunhallintaa. Tietoa kerätään seikoista, joihin on mahdollista vaikuttaa. Palautetietoa hyödynnettäessä analysoidaan, missä opintojen vaiheessa ongelmat ovat syntyneet, ja kohdistetaan korjaustoimet ongelmien syihin. Esimerkiksi opinnäytteiden ongelmat juontuvat usein tutkinnon varhaisemmista vaiheista.

Tampereen yliopisto systematisoi ja yhtenäistää koulutuksen laadunhallintaa. Viimeaikaiset isot uudistukset edellyttävät laatua varmistavien menettelyjen, niitä säätelevien normien ja ohjeiden sekä niiden takana olevien periaatteiden kirkastamista ja osittaista uudelleen jäsentämistä.

Tässä asiakirjassa määritellyt Tampereen yliopiston opetusneuvoston linjaukset painottuvat palautteeseen, jota opiskelijat – myös tohtoriopiskelijat ja avoimia yliopisto-opintoja opiskelevat – antavat saamastaan opetuksesta ja ohjauksesta sekä oppimistyötään ja osaamisensa kehittymistä tukevista seikoista.

Tampereen yliopistossa jatketaan palautetiedon keräämistä seuraavista aiheista ja sen käyttämistä koulutuksen kehittämiseksi:

Opiskelijapalaute

  1. Opiskelijoiden osaaminen ja osaamisen kehittyminen opintojen aikana
  2. Opiskelijoiden oma kokemus oppimisestaan ja osaamisensa karttumisesta
  3. Opiskelijoiden oma oppimistyö (mitä he ovat tehneet oppiakseen)
  4. Opetus opiskelijoiden oppimisen mahdollistajana (mukaan lukien opetus- ja arviointimenetelmät)
  5. Muut seikat, jotka ovat edistäneet tai ehkäisseet oppimista ja opiskelun sujumista (oppimisympäristöt)
  6. Kansainvälinen vaihto-opiskelu (Tampereelle tulleet ja Tampereelta lähteneet opiskelijat) ja kansainvälisissä maisteriohjelmissa opiskelu
  7. Opiskelijoiden opiskelukyky ja hyvinvointi sekä opiskelijoiden oma kokemus tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisesta kohtelusta
  8. Koulutuksen tuottamat valmiudet työelämään sijoittumiseen (kyselyt opintojen aikana)

Alumnipalaute

  1. Sijoittuminen työelämään (miten on sijoituttu työelämään ja miten koulutus on tukenut sijoittumista
  2. Työelämään sijoittuneiden eteneminen työurallaan

Kohtien 2–8 palautetta kutsutaan tässä asiakirjassa kootusti opiskelijapalautteeksi. Opintojaksojen toteutuksen yhteydessä kerättävää palautetta nimitetään kurssipalautteeksi. Kahden viimeisen kohdan palautetta kutsutaan alumnipalautteeksi. Koulutuksen kehittämiseksi voidaan kerätä ja hyödyntää muutakin työelämäpalautetta, kuten työnantajien käsityksiä koulutuksen onnistumisesta.

Opetuksen onnistumisesta eli asetettujen osaamistavoitteiden saavuttamisesta (edellä kohta 1) saadaan palautetta ensisijaisesti arvioimalla opiskelijan opintosuorituksia kuten harjoitustöitä, tenttivastauksia, luentopäiväkirjoja, esseitä ja opinnäytteitä. Opintosuorituksillaan opiskelijat osoittavat, mitä he ovat oppineet opintojakson, opintokokonaisuuden tai koko tutkinnon aikana. Oppimisprosessia arvioidaan seuraamalla opiskelijoiden työskentelyä ja sen tulosten kohenemista. Palautetietoa saadaan muutakin kautta, esimerkiksi henkilökohtaisten opintosuunnitelmien (HOPS) laatimisen ja päivittämisen yhteydessä.

Tampereen yliopistossa koulutuksen kehittämiseksi annettavaa palautetta kerätään yhteisesti sovituilla, myöhemmin tässä asiakirjassa määritellyillä menettelyillä, joita tuetaan sähköisin palveluin. Palautetta voidaan ja on usein syytäkin kerätä myös muilla tavoin, esimerkiksi koulutuksen yhteydessä käytävällä keskustelulla.

Opiskelija on yliopistoyhteisön jäsen eikä asiakas tai kuluttaja, eikä Tampereen yliopistossa kerätä tutkintokoulutuksesta asiakaspalautetta. Tutkintoa täydentävässä koulutuksessa kerätään tarpeen mukaan myös asiakaspalautetta.

Periaatteet

Tampereen yliopistossa noudatetaan seuraavia periaatteita:

  1. Opetuksesta ja opiskelusta kerätään suunnitelmallisesti ja säännöllisesti palautetta opettajan ammatillisen osaamisen, opetuksen ja opiskeluprosessien sekä yliopiston koulutustehtävän toteuttamisen kehittämiseksi.
  2. Palautetta kerätään kotimaisten ja kansainvälisten alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen ja jatkotutkintojen opetuksesta sekä avoimesta yliopisto-opetuksesta.
  3. Yliopistossa yhtenäistetään palautteen keräämisen, analysoinnin ja hyödyntämisen menettelyjä. Yksiköt ja tutkinto-ohjelmat voivat tehdä omia ratkaisujaan säädösten, yliopiston ohjeiden ja tämän linjauksen puitteissa.
  4. Yksikköjen opiskelijapalautemenettelyt suhteutetaan yliopiston yhteisiin menettelyihin. Päällekkäisyyden, turhan työn ja palautemotivaation heikkenemisen välttämiseksi yksiköt eivät pääsääntöisesti kerää palautetta samoista asioista kuin yhteiset opintopalvelut (ks. alla). Yliopiston omat palautemenettelyt puolestaan suhteutetaan valtakunnallisiin menettelyihin.
  5. Opettajat antavat opiskelijoille palautetta oppimisesta ja osaamisen karttumisesta opintosuoritusten arvioinnin yhteydessä. Palaute voidaan antaa suullisesti tai kirjallisesti.
  6. Yliopistossa kehitetään menettelyjä myös opintojaksoa suurempien kokonaisuuksien osaamisen arvioimiseksi. Myös kestävän kehityksen opintokokonaisuuden ja kansainvälistymiskokonaisuuden osaamista arvioidaan. Arviointia on syytä tehdä ainakin osana opintojen suunnittelun prosessia (HOPS).
  7. Palautejärjestelmän ja -menettelyjen kehittämistä ohjaa yliopiston omaksuma osaamisperustainen opetussuunnitelma-ajattelu: Mitä osaamista tavoitellaan, miten tavoiteltuun osaamiseen päästään, miten osaamisen karttumista arvioidaan, ja mitkä ovat osaamisen arvioinnin kannalta opiskelijan polun avainkohtia?
  8. Opiskelijapalautteella ohjataan opiskelijoita ja opettajia ymmärtämään, että tavoiteltua osaamista kartuttaa opiskelijan oma oppimistyö. Yliopisto tukee opiskelijoiden oppimistyötä opetuksella, ohjauksella ja muulla oppimista edistävällä vuorovaikutuksella sekä muilla oppimisen resursseilla.
  9. Palautteen kerääminen ja käsitteleminen sekä päätöksenteko sen pohjalta on normaalia koulutuksen laadunhallintaa ja kehittämistä. Palautetta kerätään ja käsitellään opiskelijoita ja henkilökuntaa tarpeettomasti kuormittamatta.
  10. Erityistä huomiota kiinnitetään palautteen vaikuttavuuteen ja palautteen perusteella tehtyjen toimien näkymiseen opiskelijoille, opettajille, yksikköjen ja yliopiston johdolle sekä sidosryhmille.
  11. Opetusneuvoston 11.6.2012 hyväksymän ohjeen "Tampereen yliopisto – hyvä opiskeluyhteisö" mukaan opiskelijalta edellytetään, että "hän antaa palautetta opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin kehittämiseksi". Opiskelijaa ei kuitenkaan ehdottomasti velvoiteta antamaan opiskelijapalautetta ilman erityistä syytä. Mikäli velvoittamiseen on riittävät perusteet, se kirjataan opetussuunnitelmaan. Kurssipalautetta on mahdollista antaa jokaisesta käydystä kurssista.
  12. Palaute on koko yksikön asia, ja sen keräämisen, käsittelyn ja hyödyntämisen suunnitteluun osallistuvat opiskelijat, opettajat ja opintopalvelut. Asia voidaan organisoida yksikössä tutkinto-ohjelmittain.
  13. Palautteen kerääminen, analysointi ja hyödyntäminen on olennainen osa koulutuksen johtamista. Tutkinto-ohjelmien ja maisteriohjelmien vastaavat ovat rehtorin 13.6.2012 ja 7.3.2013 tekemien päätösten mukaan vastuussa ohjelmien opiskelijapalautteen keräämisestä ja hyödyntämisestä sekä havaittuihin ongelmiin puuttumisesta. Viime kädessä yksikön opiskelijapalauteasioista vastaa johtaja.
  14. Palautetta käsitellään vuosittain opetusneuvostossa.

Yksikköjen palautejärjestelmä

Tampereen yliopiston jokaisella tiedekunnalla ja lisäksi kielikeskuksella ja kirjastolla on järjestelmä, jolla kerätään tietoa koulutustehtävän onnistumisesta ja jota käytetään koulutuksen kehittämiseksi. Järjestelmä dokumentoidaan yksikön toimintakäsikirjassa. Yksikön palautejärjestelmä sisältää seuraavat elementit:

  • Kuvaus palautteen ja muun tiedon keräämisen tarkoituksesta
  • Kuvaus palautemenettelyjen kokonaisuudesta yksikössä
  • Kuvaus palautteen ja tietojärjestelmistä saatavan tiedon keräämisen, analysoinnin ja hyödyntämisen suunnittelusta ja johtamisesta sekä eri toimijatahojen (henkilökunta, opiskelijat, alumni, keskeiset sidosryhmät) osallistumisesta prosessiin
  • Palautteen ja muun tiedon kerääminen riittävän luotettavalla, yhtenäisellä ja opiskelijoita ja opettajia motivoivalla tavalla
  • Kerätyn tiedon analysointi
  • Keskeisten havaintojen ja päätelmien kokoaminen kehittämiskohteiksi, jotka priorisoidaan
  • Tiedon hyödyntäminen yksikön vuosisuunnittelussa, opetussuunnitelmatyössä ja vuosittaisessa opetusohjelman laadinnassa sekä opettajien vuosittaisissa kehityskeskusteluissa
  • Johtajan nimeämä työryhmä tai muu elin, esimerkiksi opetussuunnitelmatyöryhmä, jossa on mukana opiskelijoita ja joka analysoi palautteen sen hyödyntämistä varten ja kehittää tiedon keruun, analysoinnin ja hyödyntämisen menettelyjä
  • Palautteen ja muun tiedon pohjalta tehtyjen konkreettisten ratkaisujen dokumentointi ja niistä viestiminen
  • Järjestelmän vaikuttavuuden arviointi

Yliopistopalvelujen tehtävät ja tuki yksiköille

Yliopistopalvelujen yhteiset opintopalvelut suunnittelee ja koordinoi opiskelijapalautteiden kokonaisuutta Tampereen yliopistossa. Yhteiset opintopalvelut vastaa

  • koko yliopistoa koskevan alumnipalautteen keräämisestä
  • säännönmukaisista yhteisistä opiskelijakyselyistä opintojen eri vaiheissa
  • valtakunnalliseen YOPALA-järjestelmään liittyvistä tehtävistä
  • muista koko yliopistoa koskevista kyselyistä ja selvityksistä
  • tarpeellisten rekisterien ylläpitämisestä ja kehittämisestä

Yhteiset opintopalvelut suunnittelee vastuulleen kuuluvan palautteen keräämisen, kerää palautteen, analysoi sen ja toimittaa vuosittain koosteen opetusneuvostolle päätelmien tekoa ja mahdollisia linjauksia varten sekä yksiköille koulutuksen kehittämisen tueksi. Yhteiset opintopalvelut toimittaa yksikköjen käyttöön myös tietoja rekisteriaineistosta.

Lisäksi yhteiset opintopalvelut toimittaa yksikkökohtaista tietoa ja erityisiä huomioita yksikköjen opetussuunnitelmatyöryhmille niiden käynnistäessä opetussuunnitelmien uudistamisen kolmen vuoden välein.

Yhteiset opintopalvelut valmistelee yksikköjen saataville mallilomakkeita kurssipalautteen keräämiseksi ja antaa ohjeita lomakkeiden muokkaamiseksi yksikön omiin tarpeisiin sopiviksi. Useissa tapauksissa voi olla hyödyllistä kerätä sekä numeerista että sanallista palautetta.

Yhteiset opintopalvelut valmistelee helposti saatavilla olevan tietopaketin yksikköjen käyttöön kurssipalautteen keräämisen, analysoinnin ja hyödyntämisen tueksi.

Opiskelijapalauteasiat on vastuutettu nimetylle henkilölle yhteisissä opintopalveluissa. Hän toimii yksikköjen palautemenettelyistä vastaavien yhteyshenkilönä.