![]() |
|
|
Politu |
Teema-alueetTutkijakoulun koulutustarjonta perustuu niihin politiikan tutkimuksen alan tutkimusalueisiin, jotka Suomessa ovat vahvoja, joilla tutkimus on kansanvälisesti verkottunutta ja arvostettua, ja joilla voi odottaa saavutettavan sellaisia teoreettisesti merkittäviä tutkimustuloksia, jotka samalla ovat käytännön elämän kannalta relevantteja. Tutkijakoulutus toteutetaan ensisijaisesti ryhmätyöskentelyn yhteydessä tapahtuvana ohjauksena siten, että tutkijakoulutettavat osallistuvat politiikan tutkimuksen alan keskeisten tutkimushankkeiden toimintaan ja saavat niiden yhteydessä henkilökohtaista ohjausta ja seminaarimuotoisessa työskentelyssä toteutuvaa ohjausta. Tohtorikoulun koulutustoiminta tulee jakaantumaan viiteen temaattiseen alueeseen. Kaikilla viidellä alueella kurssitoiminta liittyy kiinteästi meneillään oleviin tutkimushankkeisiin:
|