Sulkeutuuko Suomi?
Kulttuurien välinen vuorovaikutus kohtaamisen areenoilla
Etusivu
Tällä sivustolla esitetyt suositukset perustuvat Tampereen yliopiston kolmivuotiseen tutkimushankkeeseen ”Sulkeutuuko Suomi? Kulttuurien välinen vuorovaikutus kohtaamisen areenoilla”.

Hankkeessa tarkasteltiin kulttuurien välisiä kohtaamisia eri aloilla. Tavoitteena oli selvittää, millaisia valmiuksia suomalais- ja ulkomaalaistaustaisilla on toimia ja työskennellä monikulttuurisissa yhteisöissä. Hankkeessa kartoitettiin myös koulutus- ja kehittämistarpeita.

Tutkimuksessa selvitettiin Helsingin, Tampereen ja Joensuun kaupunkien suhtautumista kansalliseen ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Mukana tutkimuksessa olivat terveydenhuollon ja metallin alat, kulttuurin tuottaminen, tietotyön korkean teknologian yritykset ja tutkimuslaitokset, korkeakouluopiskelijat ja työvoimakoulutuksessa olevat.

Hanketta rahoittivat Suomen Akatemia, Opetusministeriö ja Kuntaliitto.

Tutkimuksen toteuttivat 1.1.2008 - 31.12.2010 Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden oppiaineryhmä ja Väestöliiton väestöntutkimuslaitos. Tutkimusta johti professori Pirkko Pitkänen, Tampereen yliopisto.

Hankkeen pohjalta julkaistaan professori Pirkko Pitkäsen toimittama kirja “Kulttuurien kohtaamisia arjessa. Näkökulmia monikulttuurisilta vuorovaikutuksen areenoilta”.

Otsikon taustakuva: Juha Merta