Sisältöön
Informaatiotieteiden tiedekunta - Tampereen yliopisto
etusivu: esittely:

Laatu, arviointi ja kehittäminen Ura- ja rekrytointipalveluissa

Laadunvarmistamisella tarkoitetaan TaY | U&R:ssa toiminnan systemaattista seurantaa, onnistuneisuuden arviointia ja niiden pohjalta tehtävää kehitystyötä, jota linjataan strategian, asetettujen tavoitteiden ja valittujen painopisteiden suuntaan. Merkittävässä roolissa laatuprosessissa on säännönmukaiset itsearvioinnit ja välipysähtymiset, joiden myötä tavoitteisiin pääsemistä tulkitaan ja linjausta tarkistetaan.

Kehittämistyötä ja uudenlaisten palvelutuotteiden kehittelyä tehdään ura- ja rekrytointipalveluissa sekä perustoiminnan ohessa että erikseen määritellyissä kehitysprojekteissa. Aiemmin toteutetuille hankkeille on ollut ominaista verkostomaisuus ja ennakkoluulottomat teemat työelämän rajapinnassa.

Yksikön kehittämisen perustana on toiminnan ohjaukseen ja johtamiseen liittyvät suunnitteluprosessit, jotka muodostuvat säännöllisin väliajoin toistuvista toiminnoista. Koko toimintakenttää kattavia suunnittelusessioita järjestetään 2 kertaa vuodessa. Niiden lisäksi operatiivista, tarkentavaa suunnittelua tapahtuu kuukausi- ja kvartaalikatsausten yhteydessä, yksikköpalavereissa sekä teemapalavereissa. Osan suunnitteluprosesseista muodostavat myös verkostotoiminta, yhteistyömuodot sekä erilaiset työryhmät yliopiston kanssa.

Toiminnan, tavoitteiden ja laadun dokumentaatio

 

Postiosoite: 33014 Tampereen yliopisto, käyntiosoite: Vuolteenkatu 20, puh. 050 420 1477
Ylläpito: rekry@uta.fi
Muutettu: 2.12.2011 8.36 Muokkaa