Tampereen yliopiston rekrytointipalvelut Graduntekijä
EtusivulleTyönhakijalleTyönantajalle

työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit:Alma Median urapäivä 25.11.2008

Alma Media etsii akateemisia

Alma Median väki kävi marraskuun lopulla kertomassa Tampereen yliopisto-opiskelijoille, millaisia työpaikkoja konsernilla on tarjottavanaan.

- Meillä on muitakin vaihtoehtoja kuin journalistisia töitä, henkilöstöpäällikkö Hippu Pintilä selittää.

- Haluamme saada hyviä, innostuneita ihmisiä töihin. Nyt haemme erityisesti akateemisesti koulutettuja henkilöitä IT-puolelle. Hyviä myyjiäkin tarvitaan jatkuvasti, täydentää henkilöstojohtaja Mari Vuorre .

Konsernin korulauseita

Yrityskehitysjohtaja Minna Nissinen aloitti iltapäivän kertomalla perustiedot Alma Mediasta. Siihen kuuluu kymmeniä sanomalehtiä, Kauppalehti-ryhmä ja Markkinapaikat. Yhtiön palveluksessa on Suomessa noin 3 000 ihmistä.

Nissisen mukaan Alma Median tavoitteena on toimia yksilön vapauden ja hyvinvoinnin puolesta. Tärkeää on vapaa ja moniarvoinen viestintä sekä ketjutoiminnan mahdollistama joukkuepeli. Tulvaisuudessa Alma Media pyrkii yhä kovemmin myös ulkomaan markkinoille.

- Suomessa haluamme olla sanomalehti- ja verkkomedian ykkösketju, Nissinen kuvaa konsernin visiota.

Nissinen korostaa, että mikäli haluaa Alma Mediaan töihin, täytyy olla jatkuvasti valmis kehittämään sekä omaa osaamistaan että Alma Median tuotteita ja palveluita.

- Nyt pääsette kuuntelemaan oikeeta tekemistä, unohdetaan nämä konsernin kauniit korulauseet, Nissinen lopettaa pohjustuksensa.

Palveluita joka iikalle

Markkinapaikkojen tunnetuin palvelu on Etuovi.com. Sen johtajan Petri Pekin mukaan tekijöitä tarvitaan nyt myynti-, markkinointi- ja asiakaspalvelutehtäviin sekä IT-kehitystehtäviin.

Muita markkinapaikkojen palveluita ovat esimerkiksi Monster.fi, Autotalli.com ja uusimpana Mikko.fi. Työntekijöitä markkinapaikoissa on noin 150.

- Tarvitsemme akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka pystyvät johtamaan tekemistä, Pekki sanoo.

Alma Median IT-ammattilaisilta kaivataan ennakkoluulotonta asennetta ja kiinnostusta uusien työkalujen käyttöönottoon.

- Tää työ olisi mukavaa, jos ei olisi teknisiä ongelmia, Pekki sanoo pilke silmäkulmassaan.

Myyjä yrityksen pulssina

- Me myyjät olemme oma rotumme ja lajimme, sanoo Aamulehden myyjä Annikka Lepola .

Lepolasta myyjien on rakastettava menoa ja menininkiä, sillä työ on jatkuvaa kaaoksen hallintaa. Koulutustaustalla ei ole niin väliä, vaan persoonallisuus ja into ratkaisevat. Vaikka jokaisessa myyjässä asuu Lepolan mukaan pieni seremoniamestari, hyvä myyjä osaa myös olla myös hiljaa ja kuunnella asiakasta.

- Minua on aina kiinnostanut olla etulinjassa, yrityksen ”pulssina”. On hienoa olla todella tarpeellinen, Lepola kertoo.

Työ on kovaa ja kurinalaista, sillä soitto- ja käyntitavoitteisiin pitää yltää. Siksi kilpailuhenkisyys ja itsensä voittamisen halu ovat myyjälle tärkeitä ominaisuuksia.

Aamulehdessä on sekä puhelinmyyjiä että yrityksissä vierailevia myyntipäälliköitä. Tuotevalikoimaa Lepola kehaisee laadukkaaksi:

- Näistä tuotteista voi olla oikeasti ylpeä. Myyntityössä ei tarvitse puhua potaskaa.

Viihteellistyykö journalismi?

Iltalehden toimittaja Karri Lehtiö ja Aamulehden Sunnuntai-tuottaja Matti Posio keskustelivat urapäivässä journalismin viihteellistymisestä.

Posio: Viihteellistyminen on ylimainostettu ilmiö. Nyt tapahtuu myös syvällistymistä ja tarinallistumista. Viihde on vaikea määritellä. Nykykehitys pakottaa satsaamaan laatuun.

Lehtiö: Viihdejournalismi-sanassa on outo kaiku. Viihdettä pidetään väheksyttävänä. Ketkä miljoona ihmistä sitä Seiskaa sitten lukee?

Posio: Meidän tehtävämme Sunnuntain Asiat ja Ihmiset-liitteissä on kertoa tarinoita, jotka auttavat ihmisiä jäsentämään omaa elämäänsä. Uutiset eivät ole enää päätehtävä.

Lehtiö: Johanna Tukiainenkin tuli ”hovikelpoiseksi”, koska haastattelu oli Imagessa. Jos tarina on hyvin kerrottu, henkilöllä, josta kerrotaan, ei ole väliä. Parhaimmillaan viihdejournalismi on äärimmäisen viihdyttävää ja liikuttavaa.

Posio: Lukija on se, millä kaikki mitataan. Valistunut lukija ei halua vain helppoa maksalaatikkoa.

Lehtiö: Koko elämä on viihteellistynyt. Laatujournalismi on olemassa niin kauan kuin sillä on yleisöä.

 

 

Jakeluassistentti Sanna Valkinen (vas.) ja rekrytoija Kirsi-Minna Saarinen esittelivät Aamulehden jakelun paikkoja. Jakajana voi toimia esimerkiksi yötyönä ja opintojen ohella. Jakajia tarvitaan ympäri vuoden, koska 500 vakinaista työntekijää on lomitettava.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viestintäharjoittelija Anna Saarenojan (vas.) kysymykset virittivät Karri Lehtiön ja Matti Posion innostuneeseen keskusteluun.

 

 

 

 

 

 

 

 

teksti ja kuvat Emmi Marttinen