Tampereen yliopiston rekrytointipalvelut Graduntekijä
EtusivulleTyönhakijalleTyönantajalle

työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit: Ura aluehallinnon asiantuntijana

 

Osaamiskirjo olennainen asiantuntijatehtävissä

Ura aluehallinnon asiantuntijatehtäviin voi löytyä monen mutkan kautta, ja matkan varrella voi joutua ravaamaan baareissa tai miettimään henkarin todellista olemusta.

Pia-Mari Siitonen opiskeli kunnallistaloutta pääaineenaan, ja laskentatoimi oli yksi lempiaineista.

Pirkanmaan liittoon Siitonen päätyi onnellisen sattuman kautta: graduohjaaja kuuli avautuvasta tehtävästä ja antoi vinkin Siitoselle. Työtään Pirkanmaan liiton aluekehityssuunnitelijana Siitonen pitää mielenkiintoisena ja haastavana. Toisinaan kiire ja viraston hallintokonemaisuus saavat kuitenkin kulmat kurtistumaan.

Onko henkari pakkaus? Sitä on joutunut miettimään Ympäristökeskuksen ylitarkastaja Susanna Ollila . Ollilan mielestä hänen työnsä on innostavaa, eivätkä virkamiehet ole ollenkaan niin pölyttyneitä, kuin monesti luullaan, mutta toivomusehdotuksiakin löytyy:

– Haluaisin, että minulla olisi liikkuvampi työ ettei tulisi koko ajan vain istuttua tietokoneen äärellä.

Työn liikkuvuuden suhteen Ollila voikin olla kateellinen Kari Kunnakselle , joka toimii alkoholitarkastajana Länsi-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston Tampereen palveluyksikössä.

Kunnaksen työtehtäviin kuuluu alkoholin anniskelun ja vähittäismyynnin sekä anniskelun jatkoaikojen lupahallinnon lisäksi alkoholijuomien anniskelutoiminnan ja vähittäismyynnin valvonta ja sanktiointi. Toisin sanoen osana hänen työtään on baarista toiseen kulkeminen.

– Jos lupia myönnetään, niin niitä pitää myös valvoa, hallintotieteiden maisteriksi valmistunut Kunnas toteaa.

Työnpuolesta baareissa kiertäminen on kuitenkin kaukana hauskanpidosta: liiketoiminnan valvominen voidaan nähdä kaupan- ja ravintolanpitäjien elinkeinon rajoittamisena.

– Kaikki eivät suhtaudu minuun aina niin suopeasti, Kunnas myöntää.

Työharjoittelusta lisäpotkua

Työvoima- ja elinkeinokeskuksen kehittämispäällikkö Anna-Kaisa Ikonen kertoo, että yksi avaintekijä hänen urallaan oli työministeriössä suoritettu työharjoittelu.

– Harjoittelu on hyvä keino päästä ministeriöön töihin. Ministeriöt eivät juuri muuten vastavalmistuneita pestaa.

TE-keskuksen tehtävänä on edistää elinkeinoelämää ja työllisyyttä yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

Myös sosiaalityöntekijän pätevyydestä on ollut hyötyä Ikosen nykyisessä työssä. Aikaisemmin hän toimi yksityisellä sektorilla konsulttina, ja siirryttyään julkiselle sektorille tehtävät ovat pysyneet samantyyppisinä.

– Missä tahansa työssä ennakointi on tärkeää: tulevaisuuteen katsominen avaa silmiä. Voidaan olla sopeutujia tai ennakoijia, tulevaisuuden tekijä korostaa.

Ikonen kertoo, että kehittämistehtävissä uutta koulutusta on hankittava jatkuvasti. Sen lisäksi että sosiaalipolitiikasta yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistunut Ikonen suorittaa parhaillaan tohtorin jatko-opintojaan, on hänellä jatkuvasti työhön liittyvää koulutusta. Myös aktiivinen järjestötoiminta yliopiston ainejärjestöstä lähtien on ollut etu työmarkkinoilla ja toiminut hyvänä keinona verkostoitua.

– On tärkeää, ettei katso omaa osaamistaan liian kapeasti. On yhdisteltävä monenlaista osaamista. Erilaisten osaamisten yhdistelmästä saattaa syntyä aivan uudenlaista osaamista, Ikonen neuvoo.

Vapaa-aika on jaksamisen kannalta tärkeää, ja vaikka Ikonen rohkaiseekin kokeilemaan yksityisellä sektorilla toimimista, oli siinä huonona puolena se, että oli tavallaan aina töissä. Hän kuitenkin pitää kokemustaan yksityisellä sektorilla tärkeimpänä etappina työurallaan.

Ikonen luettelee nykyiseen työhönsä liittyviä hyviä puolia:

– On hienoa, kun on jatkuvasti ajan hermolla ja näkee uusimmat virtaukset, saa kehittää itseään, ei ole liikaa byrokraattisuutta ja on myös vapaa-aikaa.

Suuntaviivoja uratarinoista

Kaikkia Ura aluehallinnon asiantuntijatehtävissä -tilaisuudessa puhuneita henkilöitä yhdisti opinnäytetyön ja työharjoittelun merkitys työllistymisen ja urakehityksen kannalta sekä rohkeus tehdä valintoja.

Sekä Susanna Ollila että Kari Kunnas päätyivät nykyisiin työpaikkoihinsa pro gradu -töidensä myötä. Kunnaksen gradun aihe oli Alko Oy:n julkisoikeudellinen asema. Hän lähetti noin 70 työhakemusta valmistumisensa jälkeen ja sai hallintonotaarin viransijaisuuden sosiaali- ja terveysministeriön tarkastuslautakunnasta. Myöhemmin hän haki auki julistettua alkoholitarkastajan virkaa, ja päätös osoittautui oikeaksi.

– Sain työn kautta työtä. En ehkä olisi muuten saanut tätä paikkaa, ellen olisi jo ollut töissä, Kunnas pohtii.

Uratarinoita kuuntelemaan tullut, opiskelujensa loppusuoralla oleva kasvatustieteiden opiskelija Eija Pulkki on sitä mieltä, että tilaisuus oli hyvin mielenkiintoinen.

– Uratarinoiden kuulemisesta on hyötyä. Huomaa, että hyvin erilaisia polkuja pitkin voi päätyä hyvään tilanteeseen, Pulkki toteaa ja mainitsee yhdeksi omaksi kiinnostuksen kohteekseen työskentelyn lääninhallituksen sivistysosastolla.

 

 
 

Teksti: Marko Ylitalo