Tampereen yliopiston rekrytointipalvelut Graduntekijä
EtusivulleTyönhakijalleTyönantajalle

työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit: Ura museo- ja arkistoalalla 16.3.2005


 

Arkisto- ja museoalalla tarvitaan myös ihmissuhdetaitoja

Arkistoalalla työskentelee Suomessa noin 500 akateemisesti koulutettua työntekijää. Arkistointitehtävissä työtä tehdään paitsi arkistojen, myös ihmisten parissa.

– Tässä työssä on ollut yllättävää, että teen paljon töitä ihmisten kanssa. Ihmissuhdetaidot ovat siis tärkeitä. Työssäni tarvitsen rohkeutta, että saan tuotua omia näkökulmia esille esimerkiksi erilaisissa palavereissa, Tampereen kaupungin asianhallintasuunnittelija Outi Kirmo sanoo.

Kirmo työskentelee Tampereen kaupungilla vakinaisessa työsuhteessa. Eeva Koivisto taas työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa Yleisradion informaatikkona.

– Työtehtäviini kuuluu televisio-ohjelmien arkistointi. Yleisradiolla on yhteensä yli 350 000 nauhaa. Kuvaussihteerit tekevät televisio-ohjelmista niin sanotun sisältöilmoituksen, jonka perusteella ohjelmat arkistoidaan, Koivisto kertoo työstään.

– Sisältöilmoituksia tehdään ohjelmien myöhempää käyttöä varten. Ilmoituksista selviää avainsanojen perusteella, millainen ohjelman sisältö on. Koska kuvaussihteerit tekevät sisältöilmoitukset, työssäni tärkeän osan muodostaa myös kuvaussihteerien koulutus. On tärkeää, että kuvaussihteerit osaisivat muodostaa mahdollisimman hyviä asiasanoja, jotta tarvittavat nauhat löytyisivät myöhemmin helposti, Koivisto lisää.

Mitä opintoja arkistoalalle?

Tampereen kaupungilla työskentelevä Kirmo on opiskellut Tampereen yliopistossa pääaineena historiaa ja sivuaineina hallintotieteitä ja informaatiotutkimusta.

– Informaatiotieteiden opintojen lisäksi suosittelen hallintotieteitä. Hallintotieteiden opinnoista on ollut työssäni paljon apua. Hallintotieteitä opiskellut tietää päätöksenteon eri vaiheista, mikä on tärkeää kunnallisessa asiakirjahallinnossa, Kirmo toteaa.

– Historian kaikista opinnoista ei ehkä ole ollut niin selvää apua. Työn tekemisen kautta olenkin sanaut näkemystä siitä, mitä voisi ehkä enemmän opiskella. Minulla on ollut myös mahdollisuus jatkokouluttautua Arkistolaitoksen järjestämillä kursseilla, Kirmo lisää.

Koivisto puolestaan on opiskellut pääaineenaan informaatiotutkimusta.

– Sivuaineet ovat mielestäni merkittäviä informaatiotutkimuksen pääaineopiskelijoille. Ne määräävät pitkälti sen, miten työelämässä sijoittuu. Itse olen opiskellut tietojenkäsittelyoppia, hallintotieteitä ja tiedotusoppia, Koivisto sanoo.

Asianhallintasuunnittelijan työssään Kirmo katsoo tarvitsevansa tiedonhankintataitoja ja kykyä hallita kokonaisuuksia.

– Tiedonhankintataitojen ja kokonaisuuksien hallinnan lisäksi tietotekniikan tuntemus on alallani tärkeää. Arkistointialalla on mielestäni tulevaisuudessa yhä enemmän tarvetta tietotekniikan huippuosaajille, Kirmo sanoo.

Museoala tarvitsee akateemisia

Ensi vuonna astuu voimaan uusi museolaki, jonka mukaan museossa tulee työskennellä vähintään kaksi korkeakoulutettua.

– Tämän vuoksi museoalalle avautuu monia uusia paikkoja ja koulutetun henkilöstön tarve kasvaa, Mobilian museonjohtajana toimiva Kimmo Levä toteaa.

Levä itse on Tampereen yliopistosta valmistunut filosofian maisteri. Levä on opiskellut muun muassa historiaa, kasvatustieteitä ja valtio-oppia.

– Oivallinen koulutus museoalalle on myös kirjanpitäjän koulutus, Levä sanoo.

Myös Sara Hildénin taidemuseossa museosihteerinä työskentelevä Anne Kauramäki on akateemisesti koulutettu. Pääaineena Kauramäki on opiskellut kirjallisuustiedettä ja sivuaineena taidehistoriaa.

– Kun aloitin museourani museo-oppaana, taidehistorian opintoja painotettiin erityisen paljon. Työssäni Sara Hildénin museosihteerinä tarvitsen lisäksi tiedottajan ammattitaitoa. Sen taidon opin työni kautta, Kauramäki kertoo.

Asenne ratkaisee

Työpaikan saaminen ei kuitenkaan ole vain koulutuksesta kiinni. Mobilian museonjohtajana toimivan Levän mielestä työnhakijan asenne ratkaisee enemmän kuin koulutus.

– Keskeiset asiat työnhaussa ovat tietenkin koulutus ja työkokemus, mutta ennen kaikkea asenne. Asenteella on viime kädessä enemmän merkitystä kuin koulutuksella, Levä sanoo.

Levän mukaan on myös tärkeää, että uskaltaa hakea myös vaativampiin tehtäviin.

– On hyvä uskaltaa hakea myös koulutustaan ja työtaustaansa vaativampiin tehtäviin. Tässäkin asiassa asenne siis ratkaisee paljon, Levä sanoo.

Työ opitaan tekemällä

Kuten monille muillekin aloille, myös museoalalle on helpompi päästä esimerkiksi harjoittelun tai kesätyöpaikan kautta.

– Ennen museosihteerin työtäni ehdin toimia museo-oppaana kolmisen vuotta, Sara Hildénin taidemuseossa työskentelevä Kauramäki kertoo.

Yleisradiossa työskentelevän Eeva Koiviston mielestä työ opitaan itse töissä, ei pelkästään koulun penkillä istumalla.

– Työelämä opettaa varsinaiseen työelämään. Tärkeää työssäni onkin mielestäni paitsi rutiinin kestävyys ja huolellisuus, myös uuden oppimisen halu, Koivisto sanoo.

Ura- ja rekrytointipalvelujen järjestämään tapahtumaan osallistui myös etnomusikologian opiskelija Sanna Mylläri :

– Tulin tapahtumana saamaan vinkkejä ja tietoa museoalalla työskentelemisestä. Opiskelen pääaineenani etnomusikologiaa ja haluaisin museoalalle töihin. Olen kiinnostunut suomalaisesta ja etenkin historiallisesta kansanmusiikista.

– Tapahtuma täytti melko hyvin odotukseni. Sain hyvin tietoa museo- ja arkistoalan töistä. On lohduttavaa tietää, että varsinaisen työn oppii tekemällä eikä koulussa, Mylläri toteaa.

Eeva Koivisto.jpg

Eeva Koiviston mielestä oppimisen halu on arkistointialalla tärkeää.

Anne Kauramäki.jpg

Kauramäki opasti kolme vuotta museoissa ennen museosihteerin työtään.

 

Kimmo Levä kahvilla.jpg

Mobilian museonjohtaja Kimmo Levä arvostaa työnhakijassa asennetta.

 

opiskelija Sanna Mylläri.jpg

Etnomusikologian opiskelija Sanna Mylläri tähyää museoalalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Teksti ja kuvat: Anna Syrjänen