Tampereen yliopiston rekrytointipalvelut Graduntekijä
EtusivulleTyönhakijalleTyönantajalle

työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit: lokakuu 2001


 

Valtiokonserni tarjoaa monipuolisia työtehtäviä

- Varma työnantaja, jonka suhdanteista riippumatta on tehtävä tehtävänsä, ja joka ei tee konkurssia, kuvasi neuvotteleva virkamies Asko Lindqvist valtiotyönantajan hyviä puolia Ura valtion työtehtävissä -tapahtumassa. Rekrytointipalvelujen ja valtion työmarkkinalaitoksen yhdessä järjestämä tilaisuus oli Tampereella lajissaan ensimmäinen ja keräsi 150 hengen ennätysyleisön.

Tapahtuma oli osa valtion uutta työnantajapolitiikkaa. Tarkoituksena on viestiä, että valtio on työnantaja-politiikassaan nykyaikainen ja ihmisystävällinen, kuten tilaisuuden videotervehdyksellä avannut valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes luonnehti.

- Valtiolta vapautuu seuraavien kymmenen vuoden aikana kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Haluamme kilpailla työntekijöistä suurten yksityisten konsernien kanssa, Lindqvist totesi.

Valtion kilpailuetuna on Lindqvistin mukaan se, että tarjolla on laaja kirjo erilaisia tehtäviä kotimaassa ja ulkomailla. Työtehtävien sisältö on mielekäs ja valtiolta saatu työkokemus arvostettua yksityiselläkin puolella.

- Valtion tehtävät ovat sellaisia, että jos ne jäävät tekemättä, se ehdottomasti huomataan, Lindqvist huomautti.

- Valtio tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan.

Määräaikaisuuksia karsitaan

Valtiota on arvosteltu määräaikaisten virkasuhteiden runsaudesta. Lindqvistin mielestä valtion määräaikaiset virkasuhteet ovat usein jopa pysyvämpiä kuin yksityisen puolen vakituiset työsuhteet.

Määräaikaisista virkasuhteista ollaan nyt kuitenkin, osana valtion uutta työnantajapolitiikkaa, hankkiutumassa eroon.

Palkkaustaan valtio on uudistamassa. Vuoden 2003 alkupuolella kaikissa valtion yksiköissä on käytössä uusi palkkausjärjestelmä, joka perustuu työtehtävien vaativuuteen ja työntekijän suoriutumiseen.

Lindqvist listasi valtiotyönantajan hyviksi puoliksi myös joustavuuden opinto- ja perhevapaiden myöntämisessä.

- Tässä on meidän mielestämme aika kovia asioita, jotka puoltavat sen pitämistä mielessä, että valtiota kannattaa harkita työnantajaksi, Lindqvist totesi.

Harjoittelulla tai sijaisuuksilla pääsee alkuun

Valtion töihin haluavia Lindqvist opasti hankkimaan jo opiskeluaikana kokemusta ja tuntumaa jostain valtion yksiköstä. Harjoittelupaikat, graduaiheet ja erilaiset projektit voivat olla hyvä alku myöhemminkin jatkuvalle yhteistyölle. Myös avoimia työpaikkahakemuksia voi jättää.

- Aluehallinnon yksiköt ovat erittäin hyviä starttipaikkoja, totesi aluehallintoa esitellyt neuvotteleva virkamies Matti Korkealehto sisäasiainministeriöstä.

Aluehallinnossa on yli 20 000 työntekijää muun muassa lääninhallituksissa, ympäristökeskuksissa ja verotoimistoissa. Korkealehdon mukaan valtion aluehallinto on monien uudistusten jälkeen erittäin vakaassa tilassa ja työpaikat lisääntyvät pikemminkin siellä kuin keskushallinnossa.

Vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa

- Jos jossain niin ympäristöhallinnossa tehdään työtä tulevaisuuden hyväksi - se on erittäin motivoivaa, totesi Pirkanmaan ympäristökeskuksen johtaja Ulla Koivusaari.

Ympäristöhallinnossa on esimerkiksi kaavoitukseen ja luonnonsuojeluun liittyviä asiantuntijan ja tutkijan tehtäviä. Myös tiedonvälitystehtävät ovat yhä tärkeämpiä.

- Odotamme vankkaa koulutusta ja ammattitaitoa, mutta yhä enemmän myös vuorovaikutustaitoja ja avoimuutta, Ulla Koivusaari kertoi.

Kansainvälistyminen on tuonut oikeusministeriöön muidenkin alojen ammattilaisia kuin juristeja, kertoi hallitussihteeri Sami Sarvilinna, itse englantia pääaineenaan lukenut maisteri ja juristi.

- Pohjoismainen yhteistyö on edelleen oikeusministeriössä erittäin tärkeää, vaikka on jäänytkin EU:n varjoon, Sarvilinna kertoi.

Kansainvälisissä tehtävissä kielitaito on arvossaan, Sarvilinnan mukaan varsinkin small talk -taidot ovat tarpeellisia. Ruotsin ja englannin lisäksi saksa ja ranska ovat EU:n myötä tulleet tärkeämmiksi. Unionin itälaajentuminen nostaa arvoon taas uusien kielten, kuten viron, taidot.

Puolustusvoimat tarvitsee monien alojen ammattilaisia

- Puolustusvoimissa on yli tuhat tehtävänimikettä, kertoo puolustusvoimien työnantajakuvan kehittämisestä vastaava suunnittelija Tiina Laisi, kasvatustiedettä pääaineenaan lukenut maisteri.

Työtä on tarjolla esimerkiksi psykologeille, opettajille, tutkijoille, eläinlääkäreille ja teologeille. Mahdollisuuksia on myös kansainvälisiin tehtäviin.

- Tiettyjä ominaisuuksia on oltava, esimerkiksi paineen-sietokykyä, mutta muuten voi olla aivan tavallinen suomalainen, Tiina Laisi kertoi.

- Harjoittelupaikkoja kannattaa hakea aktiivisesti itse. Harjoittelijoita on tarkoitus ottaa lähivuosina lisää.

Tietopalvelukeskus kehittää sähköistä asiointia

Mikrotukiyksiköstä EU:n myötä ohjelmistotaloksi kasvanut maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus työllistää 96 henkeä, agronomien ja metsänhoitajien lisäksi eläinlääkäreitä, kauppatieteilijöitä ja tietotekniikkaa opiskelleita. Kaikilla ei ole loppututkintoa, ja yksikön johtajan Eeva-Liisa Lehdon pohdittavana onkin muun muassa, kuinka tutkintoa vailla oleville järjestetään mahdollisuus saada opintonsa päätökseen.

EU on kasvattanut maatalouteen liittyvien rekisterien tarvetta. Yksi tietopalvelukeskuksen haaste on kotimainen sähköisen asioinnin sovellusten kehittäminen; sähköisen asioinnin kehittäminen vaatii asiantuntijoita ja suunnittelijoita monissa ministeriöissä.

- Valtiolla on satsattu aika lailla uusimman teknologian käyttöönottoon, Eeva-Liisa Lehto kuvaa yksikkönsä hyviä puolia.

Etuja ovat myös hyvä työsuhdeturva, mahdollisuudet jatkuvaan kouluttautumiseen, EU:n tuoma kansainvälisyys ja monipuoliset erikoistumismahdollisuudet.

Hyödylliset työt kiinnostavat

Moni opiskelija kertoi tilaisuuden anniksi ainakin sen, että valtion tarjoamien uramahdollisuuksien monipuolisuus kävi ilmi. Miinuspuolelle kirjattiin määräaikaisuudet ja palkkataso.

- Olen ajatellut, että menisin valtiolle töihin, jos pääsen, kertoo sosiologian opiskelija Mari Hokkanen, joka tehnyt kesätöitä muun muassa Kelan käsittelijänä ja ulkomaalaisviraston harjoittelijana.

Valtion työnantajakuvaa himmentävät Mari Hokkasen mielestä määräaikaisuudet ja palkkaus.

- Mutta toisaalta on kiinnostavia töitä - pääsee tekemään sellaista, mikä on oikeasti hyödyllistä.

Tilastotiedettä opiskeleva Rafael Hellsten täydentää varhaisempaa LuK-tutkintoaan ja kertoo haluavansa tilastotutkijan tai -asiantuntijan töihin, jotka lienevät enimmäkseen julkisella sektorilla.

- Olen myös alkanut vakuuttua, että julkisen sektori voisi tarjota työn sisällöllisesti ja itsensä kehittämisen kannalta parhaat työpaikat, Rafael Hellsten kertoo.

- En oikein vakuuttunut vieläkään, että valtiolla syntyy kovin helposti pitempiä työsuhteita ennen kuin suurten ikäluokkien tulppa häipyy noin 2010, mutta paikalla olleet vakuuttivat, että ainakin lyhyempiä keikkatöitä ja gradurahoitusta saa joustavasti.

Lisätietoja: Valtiovarainministeriön Valtio työnantajana -sivut: http://www.vn.fi/vm/tyonantajana/index.html

 

 

 


Pirjo Achté