 |
Kaupan toimialalla voi suuntautua monenlaiselle urapolulle
Kaupan toimiala työllisti vuonna 2000 Suomessa noin 281 000 henkilöä.
Uramahdollisuuksia on monenlaisia. Työpaikka voi löytyä taloudesta, myynnistä,
markkinoinnista, henkilöstötehtävistä tai vaikka logistiikasta. Haasteita
pelkäämättömän kannattaa tutustua myös kauppiaan ja tavaratalon johtajan
työnkuvaan.
Tampereen korkeakoulujen yhteistyöverkosto RekryTampere aloitti
syksyn työelämätapahtumat kaupan toimialaa esittelevällä tilaisuudella.
Tampere-talossa torstaina 24.10. kolme suurta yritystä Kesko Oyj, Pirkanmaan
Osuuskauppa S-ryhmästä sekä Wihuri Oy kertoivat opiskelijoille kaupanalan
tämän hetken uranäkymistä. Jokaiselle yritykselle oli varattu kaksi puheenvuoroa,
joiden jälkeen keskustelua jatkettiin standien äärellä.
Keskon henkilöstösuunnittelija Mikko Myyryläinen korosti heti alkuun,
että kun puhutaan K-ryhmästä mukana on silloin sekä Kesko että K-kauppiaat.
- Meiltä löytyy kauppoja aina Nuorgamista Hankoon. Tehtävänimikkeitäkin
on yli kuusi sataa, joten mahdollisuuksia vaihtelevaan työnkuvaan löytyy,
Myyryläinen kiteyttää.
K-ryhmässä on työntekijöitä useilta koulutusaloilta ja -asteilta. Eniten
talo työllistää merkonomeja, mutta myös ekonomeja ja kauppatieteiden maistereita.
K-ryhmässä on kokemusta siitä, että kauppatieteilijät ovat kulkeneet hyvinkin
erilaisia urapolkuja.
- Maisteri voi esimerkiksi edetä projektipäälliköstä markkinointipäälliköksi.
Toisaalta niinkin on käynyt, että merkonomin koulutuksella on päässyt
pääjohtajaksi saakka, Myyryläinen kertoo.
K-ryhmässä, kuten myös S-ryhmässä ja Wihurissakin suurin työllistäjä on
päivittäistavarakauppa. Myyryläisen mukaan yksi perinteinen tapa aloittaa
ura K-ryhmässä on kauppapaikkaneuvojan tehtävät.
Potkua uraan kaupallisesta kenttäkoulutuksesta
Pirkanmaan Osuuskaupan suurin toimiala on market-kauppa. Siellä myös
suurin osa esimieskunnasta on töissä. POKin asiakkuuspäällikkö Lea
Suuripää esitteli puheenvuorossaan kolme suosituinta tapaa tulla S-ryhmään
töihin.
- Kannattaa hakea puolitoista vuotta kestävään kaupalliseen kenttäkoulutukseen,
joka räätälöidään aina opiskelijan oman toimialan mukaan. Kenttäkoulutuksessa
pyörii jatkuvasti myös oma ryhmä korkeakoulusta valmistuineille. Yhteyttä
voi ottaa myös netissä olevien rekrytointisivujen kautta tai suoraan kauppaan
tai ketjuun, joka kiinnostaa.
Suuripää muistuttaa, että valmius muuttaa asuinpaikkaa auttaa usein lopullisessa
työhönsijoittumisessa esimerkiksi kenttäkoulutuksen jälkeen.
- S-ryhmä ei tarjoa kaikkialla Suomessa samojen toimialojen työmahdollisuuksia.
Jo varhaisessa vaiheessa kannattaakin selvittää toimiala, johon haluaisi
erikoistua ja missä juuri sen alan töitä olisi tarjolla.
Wihuri Oy:n Metro-ketjun markkinointijohtaja Juha Mattila kertoi
oman työnantajansa monialaisuuden kiinnostavan työnhakijoita. Eniten kuitenkin
työllistää päivittäistavararyhmä, johon kuuluvat tutut ketjut kuten Ruokavarastot
ja Etujätit.
- Haemme jatkuvasti uusia ihmisiä esimiestasolle. Esimerkiksi myymäläpäällikön
työ on luonteva tapa aloittaa Wihurissa, Mattila kertoo.
Motivaatio on kauppiaan valtti
Minkälainen sitten voisi työura kaupanalalla olla? Toinen puheenvuorokierros
antoi tästä kolme konkreettista esimerkkiä.
Kauppiasreservivastaava Heikki Mustila Ruokakeskosta kannusti kuulijoita
K-kauppiasuralle. Tulevaisuudessakin K-ryhmä tarjoaa monta hyvää syytä
ryhtyä kauppiaaksi.
- Takana on tunnettu brandi ja valmis liikeidea. Ketju tukee liikkeenjohdossa
ja työ on takuulla monipuolista, Mustila luettelee.
Jos läpäiset soveltuvuustestit, kauppiasura startataan K-kauppiastraineeohjelmalla.
Koulutukseen sisältyy teorian lisäksi käytännönharjoittelua kauppiastyössä.
Mustila lupaa, että kauppiasohjelman jälkeen 95 prosentille tarjotaan
kahden vuoden sisään omaa kauppapaikkaa.
- Alussa tärkeintä on motivaatio ja halu lähteä yrittäjäksi. Lainan takaamisessa
kyllä autetaan sitten, kun se on ajankohtaista.
Ura etenee jatkossakin
Kauppaa käydään aina, meni hyvin tai huonosti. Näin omaa kiinnostustaan
kaupanalaan perusteli Pirkanmaan Osuuskaupan laskentapäällikkö Mikko
Mäki. Hänen uransa S-ryhmässä alkoi ketjun omasta kenttäkoulutuksesta.
- Meitä oli koulutuksessa 15 ekonomin heterogeeninen ryhmä. Yksi oli kiinnostunut
markkinoinnista toinen taas maatalouskaupasta. Tyytyväisyyttä valintaamme
kuvastaa se, että meistä on edelleen suurin osa S-ryhmän palveluksessa.
Mäki valmistui yliopistosta pääaineenaan laskentatoimi. Ensin hän toimi
controllerina, josta hän eteni nykyiseen tehtäväänsä. Vaihtoehtoisia tulevaisuudenäkymiäkin
Mäellä on.
- Seuraava etappi voisi olla talousjohtajan paikka tai asiantuntijatehtävät
S-keskuksessa Helsingissä. Myös varsinaiseen liiketoimintaan kannustetaan
kovasti lähtemään mukaan.
Salkku autoon ja asiakkaan luo
Wihurin markkinointipäällikkö Riku Nykänen löysi aikoinaan oman
alansa tukku-kaupasta. Ura alkoi pikatukkupäällikön tehtävistä.
- Tukkukaupassa on erityisen tärkeää pitkät ja pysyvät asiakassuhteet.
Tukkupäällikkö viettää yli puolet työajasta asiakkaiden kanssa.
Tällä hetkellä Nykänen keskittyy suunnittelemaan ja luomaan Metro-tukkujen
imagoa. Hän suorittaa myös Wihurin sisäisessä koulutuksessa johtamisen
erikoistutkintoa.
- Opiskelijoille haluan vielä mainostaa, että tässä työssä saa matkustaa
ulkomaillekin ja seurata ajan trendejä, Nykänen innostuu.
Tulevaisuus henkilöstötehtävissä
Yrityksen hallintoa opiskeleva Noora Ruokonen oli tapahtuman antiin
tyytyväinen.
- Vaikka en ehkä itse ole ainakaan tällä hetkellä suutautumassa kauppiasuralle,
oli hienoa, että myös siitä sai tänään tietoa. Varmasti nyt myös Wihuri
on monelle opiskelijalle tutumpi yritys kuin aikaisemmin.
Kaupanalalla Ruokosta kiinnostavat erityisesti henkilöstötehtävät. Työtä
voisi tehdä kouluttajana tai henkilöstöpäällikkönä. Kesko ja S-ryhmä ovat
tulleet jo aikaisemmin tutuiksi, koska niillä on myös omaa koulutustarjontaa.
- Sellaisessa yrityksessä voisi olla myös minulle töitä, jossa koulutuksen
kautta sitoudutaan henkilöstöön.
Ruokonen on jo ehtinyt hakea S-ryhmän kenttäkoulutukseen.
- On hyvä, että koulutuksessa tutustutaan kaikenlaisiin kaupanalan tehtäviin.
Jos toimin esimerkiksi henkilöstöpäällikkönä, minun täytyy tietää mitä
pullopoika tekee pullohuoneessa tai hevimyyjä omenalaatikoiden keskellä
Ruohonen korostaa kuitenkin, että ei hän korkeakoulututkinnon jälkeen
halua tehdä töitä pelkästään purkkihyllyjen välissä
- Haluaisin, että ura etenisi suhteellisen nopeasti.
|
.
.
.
.
|