|
työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit:Töihin Eurooppaan! 22.10.2008 |
|
Haaveena työpaikka ulkomaillaTöihin Eurooppaan –tapahtuma keräsi Tampere-taloon satakunta ulkomailla työskentelystä kiinnostunutta tamperelaista korkeakouluopiskelijaa. Iltapäivän alustukset esittelivät työmahdollisuuksia ja hakukanavia, ja päivän päätteeksi oli vielä mahdollisuus keskustella vaihtoehdoista organisaatioiden edustajien kanssa. Ranskan kieltä Tampereen yliopistossa opiskelevaa Tiina Ronkaista kiinnostivat erityisesti työskentelymahdollisuudet Euroopan Unionin toimielimissä. -Lähden varmasti ulkomaille töihin, mutta kysymys on siitä, mitä kautta, hän vakuuttaa. Ronkainen oli päivän tarjontaan tyytyväinen, vaikka alustukset liikkuivatkin hänen mielestään melko yleisellä tasolla. Maakohtaiset tiedot jokaisen on kuitenkin hankittava itse. -Pääasia on, että voin työssäni käyttää ranskaa, mutta tulkiksi en halua. Onneksi EU kiinnostaa aika harvaa opiskelukaveriani, mikä ehkä parantaa mahdollisuuksiani, Tiina Ronkainen miettii. Tiedotusoppia opiskeleva Noora Kettunen sen sijaan oli pettynyt siihen, että media-alan työpaikoista ei iltapäivän aikana saanut oikeastaan lainkaan tietoa. -Alustuksia pitäneet organisaatiot eivät välitä oman alani töitä. Haluan kuitenkin ulkomaille, mutta ajankohtaiseksi se tulee vasta puolentoista vuoden päästä, kun olen saanut kandidaatintutkielmani tehtyä, Kettunen pohtii. Brysselissä tarvitaan ranskan osaajiaEU:n toimielimissä työskentelystä tilaisuudessa kertoi Valtioneuvoston EU-sihteeristössä työskentelevä Kaisa Männistö. Männistö muistutti, että omaa unelmaa kohti voi edetä myös kiertotietä. Komissio on työpaikkana kaikkein halutuin, mutta hyvää työkokemusta voi saada myös muualta. -Työskentelin itse jonkin aikaa Euroopan alueiden komiteassa. Pääsin tutustumaan Euroopan parlamenttiin ja sain yleiskuvan työstä unionissa, Männistö kertoo. Harjoittelun voi kuitenkin suorittaa vain yhdessä toimielimessä, joten jos haluaa ehdottomasti juuri komissioon, kiertotiet kannattaa unohtaa. Perinteisiä työpaikkoja ovat neuvosto, komissio ja Euroopan parlamentti. Työharjoittelun lisäksi Männistö esitteli, millaisia vakituisia ja määräaikaisia virkoja EU:n toimielimissä on tarjolla. Työpaikkaa tavoitellaan kilpailun kautta. Vakivirasta haaveilevat käyvät läpi esivalintakokeen, kirjallisen kokeen ja suullisen kokeen. Kaikkien kolmen kokeen läpäiseminen ei vielä takaa työpaikkaa, vaan vasta paikan varallaololistalle. Listalle pääsyn jälkeen alkaa oman osaamisen lobbaaminen. -Kilpailun ollessa vielä kesken yksiköiden johtajiin ei saa ottaa yhteyttä, vaan vasta sitten, kun on päässyt odotuslistalle, Männistö kuitenkin muistuttaa. Määräaikaisiin tehtäviin hakevat käyvät läpi kevennetyn karsinnan, mutta myös heitä odottaa jonotuslista. -Jos tavoitteena on Bryssel, englannin lisäksi kannattaa edelleen osata ranskaa, edes sen verran, että voi käydä ranskaksi käytäväkeskustelua, Männistö kannustaa kieliopintoihin. Edustustot suosittuja harjoittelupaikkojaTiukka karsinta odottaa myös CIMO:n kautta maailmalle työharjoitteluun haluavia. CIMO välittää harjoittelumahdollisuuksia Suomen instituuteissa, maaohjelmissa, Suomikodeissa, Finpro:ssa ja Suomen lehtoraateissa. Maaohjelmat suuntautuvat EU:n ulkopuolelle, ja niissä CIMO:lla ei ole tarjota valmiita paikkoja, vaan hakija määrittelee itse millaista työtä etsii ja koska harjoittelun voi suorittaa. -Suosituimpia harjoittelukohteita ovat edustustot, niihin pääsee vain joka kymmenes hakija, CIMO:n suunnittelija Jaana Mutanen kertoo. CIMO:n harjoittelut kestävät yleensä neljästä kuuteen kuukautta. CIMO ei rahoita itse hankittua harjoittelupaikkaa, paitsi jos harjoittelupaikka on jossakin kansainvälisessä organisaatiossa, kuten YK:ssa. Harjoitteluun pääsee vain kerran, ja se pitää suorittaa opiskeluaikana tai viimeistään kaksi vuotta valmistumisen jälkeen. Europassista apua kv-työnhakuunTyönhaun käytännöt vaihtelevat maittain, ja apua hakemiseen saa työvoimatoimiston EURES-ohjelmasta sekä Europassi-asiakirjasalkusta. Europassi on sähköinen ja kirjallinen kansio, joka koostuu ansioluettelosta, henkilökohtaiset tiedot ja taidot -osiosta, kielipassista, korkeakoulutodistuksesta ja liikkuvuustodistuksesta. Osan asiakirjoista hakija täyttää itse, osan hän saa korkeakoulustaan tai muilta viranomaisilta. Ansioluettelon voi täyttää kohdemaan kielellä. Europassin ansioluettelosta on pyritty rakentamaan sellainen, että työnantajat ympäri Eurooppaa osaisivat lukea sitä ja löytäisivät siitä keskeiset tiedot. -Europassi helpottaa oman kielitaidon ja osaamisen todistamista ja suomalaisen korkeakoulututkinnon tunnustamista, projektisuunnittelija Susanna Kärki selittää. Europassi tallennetaan omalle tietokoneelle, mutta sen voi liittää myös työvoimatoimiston EURES-verkoston sähköiseen työnhakijaprofiiliin. Sähköinen työnhaku on haasteEURES on eurooppalainen työvälitysverkosto, jonka kautta voi hakea töitä kaikista EU- ja ETA-maista. Palvelu auttaa myös niitä, jotka ovat jo löytäneet työpaikan. -Sivujen kautta voi tarkistaa, mitä asioita pitää huomioida, kun muuttaa ulkomaille. Verottaja ja Kela esimerkiksi, EURES-neuvoja Tuula Suihko Tampereen työvoimatoimistosta muistuttaa. Työpaikka ulkomailta voi löytyä myös kansainvälisen henkilöstövuokrausfirman kautta. -Meidän kauttamme voi päästä ulkomaille vuokratöihin tai vaihtoehtoisesti työnantajat voivat hakea kauttamme työntekijöitä omille palkkalistoilleen, Adeccon HR-konsultti Katariina Mattila kertoo. Kansainvälinen työnhaku tapahtuu useimmiten sähköisesti. Toisin kuin kirjallista hakemusta, sähköistä hakemusta ei tarvitse ahtaa yhteen sivuun. -Sähköisissä lomakkeissa kannattaa panostaa erityisesti vapaisiin kenttiin, ne ovat ainoita, joiden avulla hakija voi erottua muista, Mattila kertoo, Henkilökohtaista yhteydenottoa ei kuitenkaan kannata unohtaa edes silloin, kun etsii töitä ulkomailta. Jos ei pääse käymään paikanpäällä, aina voi soittaa. Töihin Eurooppaan! –tapahtuman tuottivat RekryTampere ja Tampereen työvoimatoimiston EURES-palvelu
|
Tampereen yliopistossa opiskelevat Tiina Ronkainen ja Noora Kettunen ovat varmoja, että lähtevät tulevaisuudessa ulkomaille töihin
CIMO:n suunnittelija Jaana Mutanen opasti opiskelijoita.
Organisaatioiden pöytien ympärillä kävi tapahtuman päätteeksi kova kuhina. |
|
teksti ja kuvat Jenni Rantala |
||