Tampereen yliopiston rekrytointipalvelut Graduntekijä
EtusivulleTyönhakijalleTyönantajalle

työnhakijalle: tietopalvelu: tapahtumaraportit:Ura kehitysyhteistyössä 19.11.2008

Ura kehitysyhteistyössä kiehtoo yliopisto-opiskelijoita

Luentosali täyttyi Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ja Ura- ja rekrytointipalveluiden järjestämässä tilaisuudessa, jossa neljä kehitysyhteistyön ammattilaista kertoi työstään 19.11.2008.

Kehitysyhteistyötä tekevät ovat monenkirjava joukko. Alasta haaveilevalle kansainvälinen työ- tai vaihto-opiskelukokemus, hyvä englannin kielen taito ja piinkova motivaatio ovat tilaisuudessa puhuneiden mukaan opintojen pääainevalintaa tärkeämpiä.

Tytti Nahi esitteli Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan toimintaa. Kepa on Suomen kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö, joka pyrkii vaikuttamaan köyhdyttäviin rakenteisiin, kuten epämääräiseen kauppapolitiikkaan. Kepa myös neuvoo ja kouluttaa jäsenjärjestöjään. Nahi toimii Kepan lobbarina, jonka tehtävä on neuvotella päätöksentekijöiden kanssa ja viedä kehitysyhteistyön viestiä eteenpäin.

Suomen Punaisen Ristin henkilöavun suunnittelija Andreas von Weissenberg kertoi SPR:n kansainvälisestä toiminnasta. Kansainvälinen toiminta jakautuu kolmeen osa-alueeseen. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) johtaa avustustoimintaa rauhanajan katastrofeissa, kuten luonnonmullistuksissa. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) johtaa avustustoimintaa sotien aikana. Lisäksi Suomen Punainen Risti tekee kahdenvälistä yhteistyötä kohdemaiden paikallisten avustusjärjestöjen kanssa. Kansainvälinen toiminta on pähkinänkuoressa katastrofiapua ja kehitysyhteistyötä.

SPR tarvitsee työntekijöikseen eniten terveydenhuollon ammattilaisia. Monenlaisia muitakin tehtäviä on tarjolla, esimerkiksi viestinnän, taloushallinnon ja teknisten alojen asiantuntijoille.

- Henkilöreservissämme on vajaa tuhat peruskoulutettua. Palkalliset työsuhteet kestävät yhdestä kuukaudesta vuoteen. Työkutsu voi tulla milloin vain, Weissenberg kertoo.

SPR järjestää seuraavan peruskoulutuksensa ensi keväänä. Ilman kansainvälistä kokemusta kurssille on vaikea päästä. Pääsy edellyttää myös työtehtäviä vastaavaa koulutusta, hyvää englannin kielen taitoa, järjestötoiminnan tuntemusta ja kolmen vuoden työkokemusta. Iältään hakijoiden tulee olla 25–55 vuotiaita.

HIV- ja Aids-neuvonantaja Heli Mikkola Ulkoasianministeriöstä sai kuuntelijat havahtumaan siihen, miten vivahteikasta ja liikkuvaa kenttätyö kehitysyhteistyössä voi olla. Ihmisoikeudet ovat aina kiinnostaneet Mikkolaa, joka on opiskellut oikeustiedettä, kansantaloutta ja lasten oikeuksia.

Mikkolan mielestä uralle on hyvä ponnistaa apulaisasiantuntijapaikoista, joista ilmoitetaan esimerkiksi Ulkoasiainministeriön internet-sivuilla. Hän haki itse aikoinaan apulaisasiantuntijan paikkaa Helsingin Sanomien lehti-ilmoituksen perusteella. Paikka aukesi, ja siitä alkoi Mikkolan kierros maailmalla: Zimbabwessa, Sambiassa, Irakissa, Vietnamissa ja New Yorkissa.

- USA on ehkä enemmän kehitysmaa kuin moni kehitysmaa, Mikkola toteaa.

Vuonna 2006 Mikkola palasi Suomeen ja aloitti työt Ulkoasiainministeriön kehityspoliittisella osastolla.

Erikoisimman näkökulman kehitysyhteistyöhön antoi Jari Poikonen Finnish Consulting Groupista, joka suunnittelee ja toteuttaa suurten organisaatioiden tilaamia kehitysyhteistyöprojekteja. Konsulttitoimiston asiakkaita ovat esimerkiksi Ulkoasiainministeriö, Euroopan unioni ja Maailmanpankki.

- Konsultin työ ei ole sellaista gloriaa, että mennään Afrikkaan ja tullaan verovapaalla mersulla takaisin, Poikonen tyrmää stereotypioita.

- Nyt on esimerkiksi Kirkisiassa projekti, jossa koulutamme 12 000 opettajaa, hän jatkaa.

Opiskelijakolmikko Eveliina Hakulisen, Kaarina Vainion ja Julianna Kentalan mielestä tilaisuudessa oli mukavasti erilaisia tahoja edustettuna.

- Konsulttitoiminta oli vierasta, on hyvä että se tuli tutummaksi. Järjestöistä kuuleminen taas on kiinnostavaa, koska niitä on niin paljon ja kaikilla on erilaiset toimintatavat, he summaavat.

 

 

 

– Kehitysyhteistyössä on mukana paljon nuorta, liikkuvaa porukkaa, sanoo Tytti Nahi.

 

 

 

 

 

 

 

Jari Poikonen ja Heli Mikkola kuuntelivat, miten Suomen Punainen Risti toimii ulkomailla.

 

 

 

 

 

 

 

Julianna Kentalalle (vas.), Kaarina Vainiolle ja Eveliina Hakuliselle ura kehitysyhteistyössä on varteenotettava vaihtoehto.

 

 

 

teksti ja kuvat Emmi Marttinen