Sisältöön
tampereen yliopisto: informaatiotieteiden yksikkö: opiskelu:
Informaatiotieteiden yksikköTampereen yliopistoInformaatiotieteiden yksikkö

Täydennyskoulutus

Pilviteknologian perusteet -asiantuntijaohjelma

Tampereen yliopiston Informaatiotieteiden yksikkö järjestää Pilviteknologian perusteet -asiantuntijaohjelman 26.9.2011 - 18.5.2012 Tampereella.

Koulutuksen tavoite

Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa tietojärjestelmä- ja liiketoiminta-alan asiantuntijoita, jotka pystyvät auttamaan sekä  julkishallintoa että yritysmaailmaa uusimpien pilviteknologiaa käyttävien tietojärjestelmien hankinnassa ja käytössä. Koulutuksen teemoja ovat mm. pilviteknologian perusteet, yrityksen liiketoiminnan perusteet, projektinhallinta ja asiakkuuksien hallinta. Koulutusohjelma toteutetaan oppijalähtöisesti ja opiskelijoiden työnhakuvalmiuksiin kiinnitetään erityistä huomiota.

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille ja riittävän IT-alan kokemuksen omaaville työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille. Koulutusohjelmaan valittavien tulee olla motivoituneita uusien asioiden oppimiseen. Koulutuksesta hyötyvät erityisesti ne henkilöt, jotka haluavat laajentaa omaa osaamisaluettaan ja vahvistaa näin mahdollisuuksiaan sijoittua työelämään.

Koulutus on Pirkanmaan ELY-keskuksen työvoimaosaston rahoittamaa työvoimapoliittista aikuiskoulutusta.

Haku

Koulutukseen haetaan TE -toimistojen kautta.

Lisätietoja

Teemu Rauhala

Koulutuspäällikkö

teemu.rauhala@uta.fi

p.050 3232083

Sivua rakennetaan, ks. tällä välin http://www.uta.fi/tyt/

 
Kanslerinrinne 1, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111 (yliopiston keskus)
Ylläpito: sis.www@uta.fi
Muutettu: 15.9.2011 13.25 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti