Etusivulle

Suunnista
Suunnista

Artikkelit
Artikkelit

Kommentoi
Kommentoi


Suinulan verilöyly

Tilanne Tampereella tammikuussa 1918

Syksyllä 1917 oli Tampereellekin perustettu suojeluskunta. Toiminta ja täysipainotteinen harjoittelu ei ollut mahdollista paikkakunnan punakaartin aktiivisuuden takia. Lisäksi Tampereen suojeluskunnalta puuttuivat aseet ja ohjeistus toiminnasta. Silti tutkittiin mahdollisuuksia vallata yllättämällä kaupungin herruus punaisilta ja venäläisiltä tilanteen kiristyessä tammikuussa 1918.

Suojeluskunnan johto ei kuitenkaan ryhtynyt valtausyritykseen, peläten yrityksen mahdollisesti epäonnistuessa kaupungin porvariston joutuvan kostotoimenpiteiden kohteeksi. Siksi suunniteltiin siirtyä pohjoiseen, valkoisen armeijan yhteyteen. Yhteyksien katkettua valkoisen armeijan esikuntaan ja punaisten aloitettua epäiltyjen suojeluskuntalaisten vangitsemisen, päätti suojeluskunnan päällikkö kapteeni Söderholm poistua joukkoineen kaupungista. Aamupäivällä 30.1. päällikkö ilmoitti lähdön tapahtuvan samana iltana, ja antoi samalla ohjeet kaupungista poistumisesta. Reitti kulki Aitolahden kautta Kangasalle, missä oli kätkettynä 75 kivääriä, ja sieltä pohjoiseen. Reitin valintaan vaikuttivat myös mahdollisuudet rikkoa samalla puhelin- ja rautatieyhteyksiä.

Suojeluskunta poistuu kaupungista

Iltahämärän laskeuduttua poistuivat miehet yksitellen ja pienissä ryhmissä kaupungista. Runsaiden punakaartilaisvartioiden takia poistuminen ei ollut helppoa; jotkut läpäisivät vartiot tekeytymällä humalaisiksi, toisten puskissa hiiviskelyä kirittivät punaisten perään ampumat kuulat.

Illan kuluessa joukot kokoontuivat Aitolahden Kiikkisten talolle. Matkan jatkumista odotellessa lähetettiin yksi ryhmä tekemään läheinen puhelinkeskusasema toimintakyvyttömäksi. Kello 1 yöllä olivat käsketyt joukot, 118 miestä paikalla, ja matka saattoi jatkua kohti Kangasalaa.

Matka Suinulaan

Reitille osui sopivasti Aitolahden työväentalo, minkä suojeluskuntalaiset valtasivat aseiden toivossa, joukolla kun ei ollut kuin 20 pistoolia. Työväentalon saalis oli laiha: vain 2 huonoa kivääriä, pari hevosta, muutamat sukset, sekä hiukan dynamiittia. Lisäksi saatiin vangiksi 14 punakaartilaista, jotka päästettiin kuitenkin vapaaksi mukana kuljettamisen vaikeuden takia.

Matka jatkui kohti Suinulaa ja pian joukko saapui Orivesi-Tampere-radalle, jonka vierustalla kulkevat puhelinjohdot leikattiin poikki. Lisäksi yritettiin Ruutanan pysäkin kohdalla räjäyttää rautatierumpu, tarkoituksena särkeä rata ajokelvottomaksi. Panos asetettiin kuitenkin väärin ja yritys epäonnistui. Klo 8 aamulla joukko saapui Suinulaan Markkulan talolle tarkoituksena lyhyesti levätä ja ruokailla. Miesten epäonneksi pysähdys venyi liikaa.

Kaikesta pelottelusta ja uhkailusta huolimatta Aitolahdella vapaaksi päästetyt vangit olivat vieneet tiedon suojeluskuntalaisista Tampereelle. Tampereen punakaartin "lentävä osasto" hälytettiin heti suojeluskuntalaisten takaa-ajoon. 300-miehinen osasto saapui junalla Suinulaan aamukymmeneltä, ja lähti heti etenemään kohti Markkulan taloa.

Tulitaistelu

Vartiomiesten ampumien laukausten hälyttäminä suojeluskuntalaiset asettuivat puolustukseen tilan piharakennuksiin. Taistelu vain 20 pistoolilla vähin panoksin 300 kiväärimiestä vastaan oli toivotonta jo alun alkaen. Joukon johtajan, kapteeni Söderholmin haavoituttua vaikeasti suojeluskuntalaiset nostivat valkoisen lipun ja sopivat antautumisehdoista punakaartilaisten päällikön, maalari Sammaliston kanssa.

Antautumissopimus

Antautumissopimuksessa Sammalisto takasi punakaartilaisten puolesta hengen ja omaisuuden turvan suojeluskuntalaisille. Antautuneet asettuivat tämän jälkeen pihamaalle kahteen riviin ja heittivät aseensa. Punakaartilaisia oli ympäri pihapiiriä vartiossa karkaamisyritysten varalta.

Teurastus alkaa

Heti taistelun alussa punakaartilaisten varsinainen päällikkö laitosmies Vilander oli jättänyt johdon Sammalistolle, ja palannut asemalle tilaamaan lisäjoukkoja Tampereelta. Sieltä lähtikin 200 Turun punakaartilaista ja joukko venäläisiä kauppias Hyrskymurron johdolla.

Kiihtyneessä tilassa olleet Hyrskymurron joukot saapuivat Markkulan talolle juuri kun suojeluskuntalaiset olivat antautuneet ja seisoivat jo tiiviissä paririvissä talon pihalla, tallirakennuksen edustalla. Hyrskymurto oli antanut miehilleen matkalla käskyn: kaikki oli tapettava, vankeja ei saanut ottaa. Yrityksestään huolimatta Sammalisto oli voimaton tämän joukon edessä.

Pihalle rynnänneet turkulaiset komensivat aseettomien vankien kädet ylös, minkä jälkeen yksi venäläisistä löi sapelillaan eturivissä seissyttä teknillisen opiston oppilasta, Tauno Pöllästä päähän. Heti tämän jälkeen kajahti ampukaa-käsky jolloin punakaartilaiset kiväärein ja venäläiset konekiväärein aloittivat ankaran ammunnan.

Punakaartilasten ja heidän vankiensa välinen etäisyys oli vain muutamia metrejä, lyhimmillään alle kaksi metriä. Siksi ensimmäiset laukaukset tappoivat ja haavoittivat monia suojeluskuntalaisia.

Osa vangeista juoksi peltojen yli pakoon, osa pääsi syöksymään turvaan rakennusten kivijalkoihin ja vinteille. Osa kätkeytyi halkopinojen väleihin, käymäläänkin. Toisten oli tyydyttävä vain heittäytymään maahan, jäämään paikalleen, tekeytyen kuolleeksi. Ne selvisivät, jotka jäivät päälle kaatuneiden ruumiiden alle suojaan.

Ruumiit ryöstetään

Kiivain ammunta laantui pian. Osaksi Sammaliston ansiosta, osaksi kaartilaisten ja venäläisten kiireestä ryöstämään ruumiit ja henkiinjääneet. Tilanteen rauhoituttua piiloutuneet tulivat esiin ja haavoittuneet koottiin pihapiirissä olleeseen kansakouluun.

Henkiinjääneet kuljetettiin jo samana päivänä Tampereelle. Haavoittuneet vietiin Klassillisen lyseon sidonta-asemalle, muut vangit sijoitettiin työväenyhdistyksen taloon.

Pihalle jäi 15 kuollutta, 2 kuoli vielä matkalla Tampereelle. Haavoittuneita oli 26. Ainoastaan 15 pääsi pakenemaan, ja heistäkin vain 5 selvisi valkoiseen Suomeen asti.

Suinulan verilöylyn seuraukset

Tapahtuneen johdosta Englannin, Italian ja Ruotsin konsulit esittivät 2.2.1918 Tampereen Työväenjärjestöjen johtavalle komitealle vastalauseensa: "..Tätä sekä kansainvälistä oikeutta törkeästi loukkaavaa että inhimillisiä tunteita kuohuttavaa menettelyä vastaan panemme me jyrkimmän vastalauseemme.".

Tapahtunut kiihdytti mieliä sekä valkoisella että punaisella puolella. Se katkaisi viimeisetkin siteet punaisen ja valkoisen Suomen väliltä, ja nostatti miehiä aseisiin sotimaan punakaartilaisia vastaan. Kohtalokkainta punakaartilaisten kannalta oli se, että tiedon levittyä tapahtuneesta valkoisen armeijan piiriin, sai se sodan muuttumaan kaikkine seuraamuksineen raa'aksi ja julmaksi. Suinulan verilöyly sovitettiin kovalla hinnalla.

Kuva: Suinulan uhrien muistomerkki
Suojeluskuntalaisia Suinulan uhrien muistomerkin paljastustilaisuudessa 31.1.1933. Kivipyramidiin kiinnitetyssä laatassa lukee: "Suinula 31.1.1918 He olivat lunastamassa vapaaksi isänmaata". Muistomerkin on suunnitellut Leo Lehtikanta. Lähde: yksityiskokoelma.


Lähteet ja kirjallisuutta

Aamulehti 31.1. ja 1.2.1933.

Ahto, Sampo/ Sotasokeat ry, Vuoden kahdeksantoista muistot, Helsinki 1982.

Klemettilä, Aimo, Tampereen punakaarti ja sen jäsenistö, Tampere 1976.

Lindberg, Thorsten., Suinulan murhenäytelmä, Tampere 1921.

Raevuori, Yrjö, Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä, Porvoo 1960.


Kirjallisuusluettelo


Tekijä: Janne Kurkinen <jk60747@uta.fi>

Etusivulle