Etusivulle

Suunnista
Suunnista

Artikkelit
Artikkelit

Kommentoi
Kommentoi


Itsenäisyyden tunnustaminen

Suomen itsenäisyysjulistuksen sanamuodosta käytiin eduskunnassa äänestys porvarillisten puolueiden ja sosiaalidemokraattien ehdotuksen välillä. Porvarilliset puolueet olisivat vain halunneet julistaa Suomen itsenäiseksi ja irtaantua näin "kertakaikkiaan" bolsevistisesta Venäjästä. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet asettaa venäläisistä ja suomalaisista koostuvan neuvottelukunnan, joka olisi sopinut itsenäistymisen yksityiskohdista. Ennen lokakuun vallankumousta ja bolsevikkien valtaantuloa olivat mielipiteet olleet päinvastaiset. Porvarillisten puolueiden ehdotus voitti ja Suomi julistautui itsenäiseksi..

Ongelmana muiden maiden suhtautuminen

Itsenäisyysjulistus oli saanut muotonsa siis jo 6.12.1917 ja senaatti oli aiemminkin toiminut saadakseen muiden valtioiden tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Porvarillinen senaatti ei halunnut tunnustaa Venäjän bolsevikkihallitusta eli se ei voinut pyytää tunnustusta Suomen itsenäisyydelle bolsevikkihallitukselta, vaan aikoi odottaa Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kokoontumista. Jos bolsevikkihallitus kaatuisi, muodostaisi tämä bolsevikkihallituksen tunnustaminen painolastin Suomen hallitukselle. Tällainen painolasti saattaisi haitata Suomen suhteita muihin ulkovaltoihin. Lähinnä Suomessa arveltiin, että bolsevikkihallituksen tunnustaminen vaikuttaisi suomalaisten tuotteiden pääsyyn lännen markkinoille. Tästä johtuen Suomen eduskunta esitti 22.12. pyynnön Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, joka ei ollut bolsevikkien vallassa.

Ensimmäisenä Suomi kääntyi muiden Pohjoismaiden puoleen heti itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen ja pyysi itsenäisyyden tunnustamista. Pohjoismaat kuitenkin suhtautuivat varovaisesti, odottaen Venäjän tunnustusta. Ruotsi halusi odottaa myös Saksan suhtautumista. Bolsevikkien kanssa rauhanneuvotteluja käyvä Saksa ei halunnut tunnustaa Suomea ennen Venäjää ja näin mahdollisesti vaarantaa rauhanneuvotteluja. Saksalaiset halusivat rauhan Venäjän kanssa, mutta halusivat Suomen itsenäiseksi. Oli tärkeää, että Suomi olisi itsenäinen, jotta Saksa voisi Suomen kautta päästä venäläisten Jäämeren rannalla sijaitseviin asevarastoihin. Nämä asevarastot länsimaat olivat tarkoittaneet venäläisille joukoille taisteluun Saksaa vastaan.

Senaatti taipuu

Senaatin oli lopulta käännyttävä Kansankomissaarien neuvoston eli bolsevikkihallituksen puoleen ja pyydettävä itsenäisyyden tunnustamista siltä. Sosiaalidemokraatit olivat tiedustelleet itsenäistymismahdollisuuksia bolsevikeilta heti joulukuun alkupuolella. Sosiaalidemokraatit päättivät 23.12. lähettää valtuuskunnan Pietariin Kansankomissaarien neuvoston luo. Valtuuskunta, johon kuuluivat Wiik, Gylling ja Manner, jätti adressin 27.12. Leninille. Adressissa sanottiin itsenäisyyden auttavan työläisiä luokkataistelussa porvareita vastaan. Tapaamisessa mukana ollut Trotski moitti suomalaisia sosiaalidemokraatteja siitä, että nämä eivät ottaneet valtaa käsiinsä marraskuussa Suomessa suurlakon aikana. Lenin toivoi vallankumousta Suomeen ja vallankumouksen leviämistä myös Ruotsiin. Itsenäisyyden Suomi saisi, kunhan sitä kirjallisesti Suomen hallitus neuvostolta pyytäisi. Senaatti oli saanut vastaavanlaisia tietoja saksalaisilta ja lähettivät oman valtuuskuntansa 27.12. Smolnaan tapaamaan Leniniä. Senaatin edustajat Idman ja Enckell saivat samansuuntaiset ohjeet Leniniltä. Enckellin kysyessä muodollisuuksista, Lenin vastasi lyhyesti: "Se on sangen yksinkertaista Hallituksenne kirjoittaa meille kirjeen, johon heti vastataan". Leninin mukaan Venäjän lain vaatima työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean hyväksyntä olisi pelkkä muodollisuus.

Kansankomissaarien neuvosto, ei Venäjän hallitus

Saatuaan Leniniltä myönteisen vastauksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta, Idman ja Enckell palasivat 29.12 Helsinkiin ja antoivat senaatille selostuksen tapahtumista. Jo samana iltana lähti uusi valtuuskunta kohti Pietaria. Valtuuskuntaan kuuluivat Idmanin ja Enckellin lisäksi myös senaatin puheenjohtaja Svinhufvud. Valtuuskunta odotti pääsyä kansankomissaarien neuvoston puheille ja asiansa käsittelyä iltamyöhään asti. Kansankomissaarien neuvoston kansliapäällikkö palautti valtuuskunnan laatiman kirjelmän. Asiaa ei käsitelty, koska kirje oli suunnattu Venäjän hallitukselle. Bolsevikit eivät tunnustaneet mitään hallituksia ja kirje olisi tullut osoittaa kansankomissaarien neuvostolle. Enckellin ehdotusta asiakirjan korjaamisesta "päällekirjoituksella" kansliapäällikkö ei hyväksynyt. Viralliseen asiapaperiin ei voitu tehdä muutoksia. Suomalaisten valtuuskunta jätti uuden, korjatun asiakirjan seuraavana päivänä pääsihteerille. Vuoden viimeisillä hetkillä valtuuskunta pitkän odotuksen jälkeen sai vihdoin kansliapäälliköltä tunnustuskirjeen. Kirjeessä kansankomissaarien neuvosto ehdottaa toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen valtion itsenäisyyden tunnustamista. Kiitollinen suomalainen valtuuskunta halusi tavata Leninin ja lausua tälle kiitoksensa. Kansankomissaarien neuvosto kiisteli, kuka tapaisi suomalaisten valtuuskunnan: oikeuskomissaari Trotski sanoi valtuuksiinsa kuuluvan vain heidän pidättämisensä. Lopulta Lenin suostui tapaamaan valtuuskunnan ja otti suomalaisten kiitokset vastaan. Toimeenpanevan keskuskomitean hyväksyntä Suomen itsenäistymiselle saatiin 4. Tammikuuta 1918.

Itsenäisyys tunnustetaan

Muiden valtioiden antamat Suomen itsenäistymisen tunnustamiset tulivat nopeasti tammikuun alussa. Venäjä tunnusti Suomen virallisesti siis 4.1.1918 ja samana päivänä Ranskan ja Ruotsin hallitukset tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Ranska tunnusti Suomen itsenäisyyden odottamatta Venäjän hallituksen lopullista ratkaisua. Saksan tunnustus julkaistiin 6.1., Tanska ja Norja julkaisivat omat tunnustamisensa 10. tammikuuta. Tunnustamisen osalta Englanti ja Yhdysvallat halusivat odottaa (Venäjän) tilanteen kehittymistä.

Kirjallisuutta

Ketola, Eino, Kansalliseen kansanvaltaan. Suomen itsenäisyys, sosiaalidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917. Tammi, Helsinki 1987.

Lappalainen, Jussi T., Itsenäisen Suomen synty. Jyväskylä 1971.

Polvinen, Tuomo, Venäjän vallankumous ja Suomi1917- 1920: 1 helmikuu 1917- toukokuu 1918. Porvoo- Helsinki 1967.


Kirjallisuusluettelo


Tekijä: Janne Kuusinen <jk61047@uta.fi>

Etusivulle