Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Jääkäriliike
Sana jääkäri (saksl. Jäger, metsästäjä) merkitsee nopeasti liikkuvaa jalkaväkeä, jota tavallisesti käytetään tiedustelu-, hyökkäys- ja suojaustehtäviin.
Jääkäriliikkeen synty
Jääkäriliike Suomessa sai alkunsa reaktiona Venäjän panslavistien ja keisarivallan pyrkimyksille venäläistää Suomen suuriruhtinaskunta. Jääkäriliikkeen juuret voidaan juontaa vuosisadan alun aktivisteihin. Toinen sortokausi lisäsi venäläisvastaista mielialaa ja maailmansodan sytyttyä Helsingin ylioppilaspiireissä syntyi uusia, toisistaan erillisiä aktivistiliikkeitä, jotka vuoden 1914 venäläistämisohjelma yhdisti. Ylioppilaat kokoontuivat 17.11.1914 Ostrobotnian kassahuoneella (nykyinen jääkärihuone), samana päivänä kuin venäläistämisohjelma julkistettiin. Nopea kokoontuminen osoittaa, että venäläistämisohjelma ei tullut täytenä yllätyksenä. Muutamaa päivää myöhemmin ylioppilaskomitea otti päämääräkseen Suomen täydellisen irroittamisen Venäjästä.
Itsenäisyysliikkeen uusi johtoelin, keskuskomitea, piti välttämättömänä kansanarmeijan muodostamista itsenäisyystavoitteeseen pääsemiseksi. Koska tällaisen tarvittavan sotilaskoulutuksen saaminen Suomessa oli mahdotonta, otettiin yhteyttä ulkomaille. Ainoaksi mahdollisuudeksi nähtiin lopulta vain Saksa, jonka sotilasviranomaisille osoitettiin kirjelmä, jossa pyydettiin sotilaskoulutusta ja aseita suomalaisille. Saksa suostuikin suomalaisten anomuksiin, koska sen etujen kannalta oli järkevää tukea vallankumouksellista toimintaa Suomessa, joka oli sen vihollisen, Venäjän, vallan alaisuudessa. Tammikuussa 1915 saksalaiset päättivät 200 suomalaisen kouluttamisesta 4-6 viikkoa kestävillä kursseilla Saksassa.
Saksan myönteisen päätöksen tultua Suomeen ylioppilasjärjestöt järjestivät värväyksen. Ensimmäistä Saksaan lähtenyttä joukkoa kutsuttiin ns. Pfadfindereiksi (saksalainen partiolainen). Kurssin johtajana toiminut majuri Maximilian Bayer halusi hankkeen salaamiseksi naamioida koulutuksen partiotoiminnaksi. Ensimmäiselle kurssille osallistui yhteensä 189 henkeä, joista suurin osa oli ylioppilaita ja ruotsinkielistä yläluokkaa. Osa miehistä oli sodan vuoksi Saksassa internoituja suomalaisia.
Saksa suunnitteli keväällä 1915 erillisrauhaa Venäjän kanssa, mutta neuvottelut katkesivat. Tällöin Saksan viranomaiset päätyivät sille kannalle, että suomalaisten joukkojen määrää tulisi nostaa noin 2000 mieheen. Päätös tästä kirjoitettiin 28.8. Lisääntyneen miesmäärän vuoksi myös värväystoimintaa Suomessa jouduttiin tehostamaan. Värväys tapahtui monimutkaisia etappiteitä pitkin, joita myöten värvätyt pääsivät Ruotsin kautta Saksaan. Mitään valtakunnallista organisaatiota värväyksen toteuttamiseksi ei yrityksistä huolimatta saatu toimimaan, ja näin värväys jäi pääasiassa paikalliseksi toiminnaksi. Värvärien, eli etappimiesten, varovaisuudesta huolimatta venäläiset saivat vihiä jääkäriliikkeestä jo syyskuussa 1915. Matkalla kiinnijoutuneet ja paljastuneet etappimiehet joutuivat santarmien toimesta Pietariin, Spalernajan vankilaan, maanpetoksesta tuomittuna. Spalernajan ollessa ajoittain ylikansoitettu kalterijääkäreitä säilytettiin myös muissa Pietarin vankiloissa.
Jääkäreiden vaiheet Saksassa
Kaikkiaan Saksaan Lockstedtin leirille, jossa koulutus tapahtui, saapui venäläisten vastatoimista huolimatta vajaa 1900 miestä. Jääkärien ikäjakauma oli laaja (15- 50 vuotta), myös heidän sosiaalinen taustansa oli laaja; eniten jääkäreitä tuli opiskelijoiden ja työläisten joukosta, noin kaksi kolmasosaa koko määrästä. Lockstedtin kurssia onkin nimitetty ylioppilaiden ja työläisten pataljoonaksi. Maantieteellisesti eniten lähtijöitä oli Pohjanmaalta. Koulutus Lockstedtissa oli monipuolista ja kurssin lopulla eräille jääkäreille annettiin myös upseeri- ja aliupseerikoulutusta.
Suomalaisille jääkäreille päätettiin antaa myös rintamakokemusta. Joukon liikekannallepanon yhteydessä, toukokuun alussa 1916, suomalaisjääkäreistä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin 27. Jääkäripataljoona, jolla nimellä joukko tunnetaan myös Suomessa. Pataljoona osallistui rintamalla ollessaan taisteluihin Saksan itärintamalla Riian edustalla, Kuurinmaalla, Aajoella, Ekkau- Kekkaussa ja Schmardenissa. Tsaarinvallan kaatuessa ja poliittisen tilanteen muuttuessa pataljoona siirrettiin rintamalta Libauhun 25.3.1917. Rintamalla olon aikana 11.6.1916- 25.3.1917 pataljoonan kokonaistappiot olivat noin 260 miestä, joista suurin osa oli sairastuneita. Kaatuneita oli vain 11.
Paluu ja toiminta Suomessa
Jo kesällä 1917 aktivistit laativat suunnitelman jääkäripataljoonan kuljettamisesta Suomeen. Saksa vaati Suomelta kuitenkin virallisen avunpyynnön jolloin saataisiin hyväksyttävä syy lähettää pataljoona Suomeen. Suomen itsenäistyttyä ja tilanteen muututtua ei nähty kuitenkaan enää perusteita sille, että pataljoonaa pidettäisiin Saksassa pidempään, jolloin myöskään avunpyyntöä ei enää vaadittu. Jääkärit saapuivat Suomeen kahtena pääjoukkona, joista jälkimmäinen saapui Vaasaan 25.2.1918.
Jääkärit osallistuivat vuoden 1918 taisteluihin Suomessa valkoisten puolella merkittävällä panoksella. Vaikka jääkäreitä oli useista kansanryhmistä, mitään poliittisia puhdistuksia ei jouduttu suorittamaan, vaikkakin eräitä poliittisesti epäluotettavia yksilöitä oli jouduttu jääkärien piiristä poistamaan ennen joulukuuta 1917. Eräät punaisiin lukeutuvat olivat kuitenkin eronneet pataljoonasta, mutta joukko ei kuitenkaan menettänyt kansanarmeijan luonnettaan. Taisteluihin Suomessa osallistui 1261 jääkäriä, joista kaatui 131 ja haavoittui 238.
Myöhemmin jääkärit olivat merkittävässä osassa luotaessa ja kehitettäessä itsenäisen Suomen puolustusvoimia. Heidän merkityksensä oli tärkeä myös Suomen sodissa 1939- 45.
Kirjallisuutta
Apunen, Osmo: Itsenäisen Suomen historia 1; Rajamaasta tasavallaksi, Gummerus Kirjapaino OY, Jyväskylä 1991.
Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27, WSOY, Porvoo 1966.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Mikko Nuppola ja Janne Viitala