Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Kaarlo Juho Ståhlberg
Syntyi 28.1.1865 Suomussalmella
Kuoli 22.9.1952 HelsingissäK.J. Ståhlberg oli suomalaisuusaatteen innokas kannattaja. Hän oli perustuslaillinen, joka suhteessa venäläistämistoimenpiteisiin kannatti Suomen lakien puolustamista passiivisen vastarinnan keinoin tilannekohtaisiin arvioihin perustuen. Poliittisessa toiminnassaan Ståhlberg lukeutuikin suomenmielisiin perustuslaillisiin, joista muodostui nuorsuomalainen puolue.
Vuonna 1903 Ståhlberg erotettiin siviilitoimituskunnan (nyk. sisäasiainministeriö) protokollasihteerin virasta, koska hän kieltäytyi laatimasta laittomaksi katsomaansa asevelvollisuuslakiin liittyvää kirjelmää. Vaikka joutuikin virkamiehenä avoimeen ristiriitatilanteeseen, hän pysyttäytyi jatkuvasti maltillisena perustuslaillisena.Vuosina 1904-1905 Ståhlberg oli valtiopäivillä porvarissäädyn edusmiehenä ja eduskunnan jäsenenä vuosina 1908-1910, 1913-1914, 1917-1918 ja 1930-1932. Edustajan työssään hän pyrki välttämään Venäjän suoranaista ärsyttämistä, mikä oli jyrkemmän linjan edustajille suoranainen kauhistus.
Maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917 Ståhlberg oli näkyvästi mukana politiikassa pyrkien vakauttamaan Suomen aseman muuttuneessa tilanteessa. Kansainvälispoliittisen tulevaisuuden varmistamiseksi hän pyrki solmimaan suhteet englantilaisiin heidän Pietarissa olleen suurlähetystönsä kautta. Suhteessaan ns. valtalakiin Ståhlberg otti jyrkän vastustavan kannan, koska se soti hänen mielestään sovitteluun ja yksimielisyyteen tähtäävää linjaa vastaan. Keväästä syksyyn 1917 Ståhlberg toimi puheenjohtajana ns. perustuslakikomiteassa,jonka tehtävänä oli selvittää Suomen laillinen asema uusissa olosuhteissa ja tehdä perustuslakiesityksiä maan valtiosäännön kehittämiseksi.
Itsenäisyysjulistuksen antamiseen Ståhlberg suhtautui kriittisesti. Hänen mielestään kansakunnan piti saavuttaa suurissa kysymyksissä suuri yksimielisyys ja siksi hän varoittikin toimimasta ilman sosiaalidemokraattien hyväksymää menettelytapaa, koska pelkäsi kansan kahtiajakoa. Ståhlbergin kompromissilinjaa ei kuitenkaan kuunneltu. Svinhufvudin senaatin annettua 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen ja eduskunnan sen hyväksyttyä Ståhlberg kiirehti tunnustuspyyntöjen lähettämistä heti ja tasapuolisesti kaikille maailmansodan osapuolille - Venäjälle, Saksalle ja länsiliittoutuneille.
Heti sisällissodan päätyttyä 1918 Ståhlberg julisti artikkelisarjassaan Helsingin Sanomissa, että kehityksen oli jatkuttava siitä mihin se oli keskeytynyt. Valtiomuototaistelussa hän kuului tasavaltalaisten johtajiin. Saksan keisarikunnan kaaduttua ja monarkiahaaveiden kariuduttua Ståhlbergille tarjottiin pääministerin paikkaa keväällä 1919, mutta hän kieltäytyi ohjaten kuitenkin tasavaltalaisen hallitusmuodon käsittelyä eduskunnassa sen lopulliseen hyväksymiseen saakka. Heinäkuussa 1919 hallitusmuodon isästä tuli myös sen ensimmäinen käytäntöön soveltaja, kun Ståhlberg valittiin Suomen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Oikeistoradikalismi nousun vuosina 1920-luvun lopulla Ståhlberg vastusti määrätietoisesti lapuanliikettä. Vielä vuosien 1931 ja 1937 presidentinvaaleissa Ståhlberg oli varteenotettava ehdokas, mutta kärsi molemmilla kerroilla tappion muutamalla äänellä.
Kuva: K.J. Ståhlberg. Lähde: Suomen kansan aikakirjat X, 1917-1918. Esittänyt Einar W. Juva, Otava 1938.
Kirjallisuutta
Blomstedt, Yrjö, Lailllisuuden ja kansanvallan puolustaja K.J. Ståhlberg, teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 2. Päätoim. Jukka Tarkka. Weiling+Göös, Jyväskylä 1991
Tasavallan presidentit 1919-1931. Tasavalta perustetaan. Päätoim. Raimo Väyrynen, Weiling+Göös, Jyväskylä 1992.
Virkkunen, Sakari, Ståhlberg. Suomen ensimmäinen presidentti. Suomen tasavallan presidentit 1. Otava, Keuruu 1978.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Outi Kylväjä < ok56579@uta.fi> ja Teemu Sainio <ts55321@uta.fi>