Etusivulle
Viikko 17
20.4. - 26.4.1918

Selaa viikkoja
Edell. viikko Seur. viikko
Edellinen Seuraava
Suunnista Artikkelit
Suunnista Artikkelit
Kommentoi
Kommentoi

Kansanvaltuuskunta pakenee

Kuva: Tamperelainen komppania Kuljun työväentalolla.

Punaisten terroria

20.4. Forssan punakaarti oli vanginnut 19. päivänä Mustialan maamiesopiston oppilaita ja heidät oli tarkoitus kuljettaa junalla Riihimäelle. Osa vangeista ei kuitenkaan koskaan päässyt perille saakka, sillä punakaartilaiset surmasivat 23 vankia ampumalla ja pistimillä. Osa vangituista oli päässyt pakenemaan hyppäämällä junasta pois ja pakenemalla läheiseen metsään.

Kansanvaltuuskunnan vetoomus

20.4. Kansanvaltuuskunta lähetti solidaarisuusvetoomuksen kansainväliselle työväenliikkeelle. Tässä vetoomuksessa kansanvaltuuskunta selvittää, että Suomen punainen armeija on joutunut vallankumouksen esitaistelijaksi. Tästä syystä kansanvaltuuskunta pyytää, että kaikkien maiden työläiset estäisivät oman maansa porvarillisia joukkoja tukemasta Suomen porvareita ja valkoisten armeijaa.

Kahvi ja tupakka takavarikoidaan

20.4. Senaatti päätti, että kahvia ja tupakkaa sai käyttää vain omaan tarpeeseen ja että näitä tuotteita sai vain tietyn määrän kuukaudessa. Tupakkaa sai vain sellainen 18 v. täyttänyt henkilö, joka oli "tavallisesti tupakkatuotteita käyttävä". Näin pyrittiin estämään se, että ennen tupakoimaton henkilö hakisi tupakkaa ja myisi sen sitten edelleen mustassapörssissä.

Kahvin kuukausiannos oli 100 g polttamatonta kahvia tai 80 g poltettua kahvia jokaista 10 v. täyttänyttä henkilöä kohden. Tupakkaa sai puolestaan joko 100 savuketta, 50 sikarisavuketta, 20 sikaria, 100 g piipputupakkaa, 50 g nuuskaa ja 50 g purutupakkaa.

Saksalaiset etenevät

21.4. Saksalaiset joukot valtasivat Hyvinkään ja jo seuraavana päivänä oli vuorossa Riihimäki. Saksalaisten eteneminen oli nopeaa ja punaisten vetäytyminen joukkojen edestä oli vieläkin nopeampaa. Punaiset yrittivät vielä puolustautua, mutta heidän sotilaallinen voimansa alkoi olla jo loppumassa.

Virallinen kieli konsulaateissa ja lähetystöissä

21.4. Senaatti määräsi, että suomen kieli olisi virallinen kieli kaikissa Suomen lähetystöissä ja konsulaateissa ulkomailla.

Punaiset hyökkäävät Lahtea vastaan

22.4. Pohjoisesta hyökänneet valkoiset ja etelästä tulleet saksalaiset saivat Lahdessa katkaistua yhteydenpidon Länsi- ja Itä-Suomen punaisten väliltä. Tällä tavoin saatiin myös katkaistua pakolaisvirta lännestä itään ja Lahden seudulle jäi noin 14000 pakolaista, joista suurin osa joutui vankileireille.

Punaiset yrittivät kuitenkin valloittaa Lahden takaisin ja onnistuivatkin etenemään aina Hennalan kasarmialueelle saakka kaupungin lounaispuolelle. Hyökkäys jatkui Lahden-Orimattilan tielle, mutta tässä vaiheessa saksalaisjoukot hyökkäsivät punaisten sivustoihin ja punaisten oli pakko perääntyä.

Suomesta kuningaskunta?

23.4. Dagens Press -lehti julkaisi Arthur Eklundin artikkelin "Gif oss en konung", jonka mukaan Suomeen pitäisi perustaa kuningaskunta. Suomessa oli jo aiemmin esiintynyt samanlaisia vaatimuksia ja sodan päätyttyä Suomessa käytiin "taistelua" tasavaltalaisten ja kuningasmielisten kannattajien välillä. Suomeen ehdittiin myös valita kuningasehdokas Hessenin prinssi Friedrich Karl. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan myös Suomi luopui kuningaskunta-ajatuksestaan.

Lisää takavarikoita

23.4. Bensiini, voiteluöljyt, metallit ja kumi julistettiin valtion takavarikkoon.

Hyökkäys itään alkaa

23.4. Valkoisten itäarmeija aloitti päähyökkäyksensä Karjalan kannaksella tavoitteenaan päästä Viipuriin. Mannerheimin suunnitelman mukaan joukot hyökkäsivät Heinjoelta Ahvolassa ja Hannilassa olevien punaisten selustaan. Valkoisten tavoitteena oli katkaista Viipurin ja Pietarin välinen rautatie. Valkoisilla oli hyökkäyksessä mukana noin 20000 miestä ja punaisilla oli puolestaan noin 15000 aseistettua miestä. Punaisten joukkoja kuitenkin heikensi lännestä tulviva pakolaisten joukko, rahapula ja yleinen kurittomuus.

Huvia kansalle

24.4. Kansallisteatterissa järjestettiin juhlanäytäntö "saksalaisten vapauttajien" kunniaksi.

Vapaudenlaina

24.4. Turussa, Viipurissa ja Hämeenlinnassa ryhdyttiin keräämään ensimmäisiä ns. Suomen Vapaudenlainan merkintöjä. Tällä merkinnällä ihmiset saivat lainata valtiolle rahaa ja tästä lainasta maksettiin 5,5 prosenttia korkoa. Ensimmäistä lainaa saatiin kasaan reilusti yli 200 miljoonaa markkaa. Nämä lainat muutettiin myöhemmin valtion pitkäaikaisiksi obligaatioiksi, joilla maksettiin valtion velkoja. Koko "vapaussodan" hinnaksi arvioitiin noin 350 mmk, jotka valtion oli maksettava.

Pako Viipurista

25.4. Mannerheim oli joukkoineen lähestymässä Viipuria ja punaisten johdon oli ryhdyttävä suunnittelemaan mitä he aikoisivat jatkossa tehdä. Kullervo Manner torjui ehdottomasti antautumisen mahdollisuuden ja tästä syystä vaihtoehdoiksi jäivät pakeneminen tai taisteleminen loppuun saakka.

Kansanvaltuuskunnan johtajat päätyivät pakoon ja aloittivat pakonsa 25. päivänä puolen yön jälkeen. Edvard Gylling perui viime hetkellä päätöksensä eikä paennut Viipurista. Hän halusi jäädä puolustamaan Viipuria ja ylläpitämään kuria ja järjestystä. Yhteensä pakolaisia oli tuona yönä liikkeellä noin 2000 ja heidät kuljetettiin laivoilla Pietariin. Nämä laivat jäivät neuvostohallituksen käyttöön.

Kansanvaltuuskunnan jäsenten salaista poistumista Viipurista arvosteltiin ankarasti ja johtajia syytettiin joukkojensa hylkäämisestä vihollisen käsiin. Myöhemmin ainakin Manner ja Kuusinen joutuivat olemaan piilossa omilta joukoiltaan, koska heidän henkeään uhattiin.

Punaiset vetäytyvät huomaamatta

25.4. Lempäälässä olleet punaisten joukot saivat perääntymiskäskyn ja joukot osasivat tehdä sen niin huomaamattomasti, että valkoisten joukot huomasivat sen vasta seuraavana päivänä. Punaiset siirtivät viimeisiä aseitaan ja joukkojaan johti Kouvolaa, joka alkoi olla punaisten viimeisiä tukikohtia.

"Vapaussodan" historia arkistoidaan

25.4. Valtionarkisto ja muinaistieteellinen yhdistys ryhtyivät keräämään talteen päättymässä olevan "vapaussodan" historiaan liittyviä asiakirjoja ja esineitä.

Rahaa katoaa

26.4. Punaiset tekivät miljoonien markkojen nostoja Pietarin eri pankeissa ja näin nostivat rahaa Suomen Pankin varoista.


Kuva: Tamperelainen komppania Kuljun työväentalolla. Lähde: Lenin-museo.

Lähteet

Haapala, Pertti: Itsenäistymisen vuodet 1917-1920. 3. Katse tulevaisuuteen. Helsinki 1992.

Keränen, Jorma ja Tiainen O. Jorma (toim.): Suomen itsenäistymisen kronikka. Jyväskylä 1992.

Rinta-Tassi, Osmo: Punaisen Suomen historia 1918. Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena. Helsinki 1986.

Vapaussodan historian komitea: Suomen vapaussota 1918. Helsinki 1925.

Kirjallisuusluettelo


Tekijä: Paula Savolainen <ps60345@uta.fi>

Etusivulle