Humanistinen Tiedekunta

Kanslerinrinne 1 33014 Tampereen Yliopisto

Puhelin (03)35516520 (03)35516014

Faksi (03)35517240

 

Kesken jääneet opintokokonaisuudet HuK-tutkinnossa

 

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoon vaaditaan sivuaineista vähintään yksi perusopintokokonaisuus, muut sivuaineet voidaan valita vapaasti. Suositeltavaa kuitenkin on, että sivuaineet koostuvat opetussuunnitelman mukaisista opintokokonaisuuksista. Kandidaatin tutkinto kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan ottaa ulos vasta siinä vaiheessa, kun kaikki siihen suunnitellut opintokokonaisuudet on saatu valmiiksi.

Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua, että opiskelija ottaa kandidaatin tutkintoonsa mukaan vielä kesken olevan sivuaineen opintokokonaisuuden, jota ajattelee jatkaa myöhemmin. Jos keskeneräisestä kokonaisuudesta on suoritettu vähintään 15 opintopistettä, se tulee tutkintotodistuksiin näkyviin sivuaineena, muussa tapauksessa suoritukset lasketaan tutkinnon muiden opintojen pistemäärään.

Kesken jääneen opintokokonaisuuden loppuun saattaminen on mahdollista osana maisterin tutkintoa ja valmiista kokonaisuudesta annetaan normaaliin tapaan myös kokonaismerkintä. Maisterin tutkintotodistuksessa kokonaisuus voidaan opiskelijan niin halutessa mainita sivuaineena sillä lisätiedolla, että osa kokonaisuudesta sisältyy kandidaatin tutkintoon.

Laitokset voivat antaa kokonaismerkinnän tällaisista kokonaisuuksista siten, että kokonaisuuteen kiinnitetään vain ne opintojaksot, jotka ovat "vapaita" eli eivät sisälly kandidaatin tutkintoon. Lisätietoriville merkitään, että osa suorituksista sisältyy kandin tutkintoon.