Informaatiotieteiden tiedekunta tarjoaa erinomaisen valikoiman informaatiota ja tiedon käsittelyä, hallintaa ja käyttöä tutkivia tieteitä.
Informaatiotieteiden tiedekunnassa voi opiskella viittä eri pääainetta: informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa, matematiikkaa, tilastotiedettä, tietojenkäsittelyoppia ja vuorovaikutteista teknologiaa.
Tiedekunnan opetus ja kansainvälisesti menestynyt tutkimus vastaavat yhteiskunnan kehittyviin informaation käsittelytarpeisiin. Tiedekunnan laitoksilla tehtävä tutkimustyö kohdentuu informaation organisoinnin, käsittelyn ja hyödyntämisen menetelmiin. Tavoitteena on myös tuottaa uusia tietoihin perustuvia tuotteita ja tietopalveluita.
Tiedekunnasta valmistuneet sijoittuvat hyvin mm. liike-elämän, teollisuuden ja julkisen hallinnon tehtäviin. Informaatiotutkimusta pääaineenaan lukeneet työskentelevät esimerkiksi kirjastoissa ja tietohallinnon tehtävissä. Matematiikasta voi valmistua mm. matematiikan aineenopettajaksi. Osa maistereista valmistuu myös muihin koulutustehtäviin ja tutkijoiksi. Tilastotieteen osaamista tarvitaan monilla yhteiskunnan ja tutkimuksen alueilla. Tietojenkäsittelytieteistä on sijoituttu esimerkiksi suunnittelijoiksi ja projektien johtotehtäviin.
Informaatiotieteiden tiedekunta on perustettu vuonna 2001. Aiemmin oppiaineet kuuluivat joko yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan tai nykyiseen kauppa- ja hallintotieteiden tiedekuntaan.