Huomaathan, että tämä abi-info on vanhentunut, eikä sitä enää päivitetä. Yksikön hakijainfo löytyy osoitteesta www.uta.fi/sis/opiskelijaksi
Tärkeintä tietojenkäsittelytieteiden opiskelussa on kiinnostus alaa kohtaa. Opinnoissa painottuu käytännön tekeminen - vain harjoitustehtäviä tekemällä opit asioita. Ennakkotietoja ei edellytetä, sillä opetus lähtee liikkeelle alkeista, joiden päälle kootaan opiskelun aikana syvälliset tiedot tietojenkäsittelytieteestä yleisesti sekä valitsemastasi erikoistumisalasta. Kuitenkin kokeneempikin tietokoneen käyttäjä voi tietojenkäsittelytieteitä opiskelemalla laajentaa ja syventää tietojaan sekä suorittaa tutkinnon, jota yhä useammin alan työnantajat edellyttävät.
Tietojenkäsittelytiede on malliesimerkki alasta, joka kehittyy niin
nopeasti, että alan ammattilaisten on jatkuvasti omaksuttava uutta
tietoa. Tämän vuoksi tietojenkäsittelytieteen opinnoissa painotetaan
yleisten periaatteiden hallintaa, mikä tekee ajan myötä vaihtuvien
yksityiskohtien syvällisemmän ymmärtämisen ja omaksumisen
mahdolliseksi.
Tietojenkäsittelytieteistä valmistutaan luonnontieteen kandidaatiksi pääaineena joko tietojenkäsittelyoppi tai vuorovaikutteinen teknologia. Tietojenkäsittelytieteiden maisterintutkinto-opinnot suoritetaan eri aihepiirien maisteriohjelmissa.
Tietojenkäsittelytieteistä valmistuneet ovat sijoittuneet hyvin työelämään ohjelmistotalojen ja eri alojen yritysten IT-osastoille suunnittelijoiksi sekä projektien johtotehtäviin. Valmistuneita on sijoittunut myös opetustehtäviin ja tutkijoiksi.