Sisältöön
Informaatiotieteiden tiedekunta 
- Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto Informaatiotieteiden tiedekunta - Tampereen yliopisto
etusivu: opiskelu:

Valmistuminen

Yliopiston rakennemuutoksen vuoksi tutkintotodistuksia ei kirjoiteta 1.1.2011 - 14.1.2011 välisenä aikana. Tämän jälkeen tutkintotodistuksen myöntää tieteenalayksikkö. Ennen vuodenvaihdetta tutkintotodistuksen myöntää tiedekunta.  

Mikäli haluat valmistua vuoden 2010 puolella, tutkintotodistushakemus on jätettävä tiedekunnan kansliaan viimeistään pe 3.12.2010 ja kaikkien opintosuoritusten tulee olla rekisterissä 31.12.2010 mennessä. Todistushakemuksen voi jättää, vaikka kaikki suoritukset eivät vielä olisikaan opintosuoritusrekisterissä. Kerro kuitenkin todistushakemusta jättäessäsi mitkä suoritukset vielä puuttuvat rekisteristä.

Tarkista ainekohtaiset ohjeet esimerkiksi gradun hyväksymisestä ja kypsyyskokeesta ainelaitosten kotisivuilta. 

Kun olet suorittanut tarvittavat opinnot, sinun tulee hakea tutkintotodistusta tiedekunnan kansliasta oheisten ohjeiden mukaisesti.

Tarkista valmistumisen vaikutus opintotukeen. Opintotukeen ei ole oikeutta valmistumiskuukautena, jos virallinen valmistumispäivä on kuukauden 1.-17. päivä. Lisää tietoa yliopiston opintotukisivuilta.

Tutkintotodistus - perustutkinnot

Tutkintotodistus kirjoitetaan tiedekunnan kansliassa (osoite Pinni B, 3. kerros, huone B3139). Todistushakemuslomakkeen voi täyttää ja tulostaa tiedekunnan Lomakkeet-sivulta eli täältä. Paperilomake on saatavilla myös tiedekunnan kanslian käytävältä.

Todistushakemus jätetään tiedekunnan kansliaan. Muista pyytää laitoksilta pääaineen ja sivuaineiden  kokonaismerkinnät. Kokonaismerkinnät haetaan kaikkien niiden tutkintoon sisällytettävien oppiaineiden opinnoista, joista opiskelijalla on vähintään 15 opintopisteen laajuiset opinnot. Pääaineessa todistukseen merkitään suoritettu kokonaisopintopistemäärä ja kokonaisarvostelu. Kandidaatin tutkintotodistukseen merkitään pääaineen perus- ja aineopinnot. Maisterin tutkintotodistukseen merkitään pääaineen syventävät opinnot. Sivuaineet merkitään todistukseen, mikäli oppiaineessa on suoritettu vähintään 15 opintopisteen opinnot. Alle 15 opintopisteen sivuaineet merkitään kohtaan ”Muut opinnot”. (Ks. kohta: Opintosuoritusten arviointi.) Huomioi, että pääsääntöisesti kandidaatin tutkintoon kiinnitettyjä opintoja ei voi enää käyttää maisterintutkintoon. Lisätietoja tiedekunnan tutkintoja koskevissa määräyksissä ja yliopiston tutkintosäännössä.  

Voit ilmoittautua poissaolevaksi sille lukukaudelle jolloin haet tutkintotodistusta, jos kaikki tutkintoon tarvittavat suoritukset on viety opintosuoritusrekisteriin (esim. olet hakemassa tutkintotodistusta heti tammikuun alussa ja suoritukset on hyväksytty ja viety rekisteriin joulukuussa). Jos rekisteriin on viemättä tutkintoon kuuluvia suorituksia - vaikkapa gradu - tätä varten on oltava läsnäolevana opiskelijana.

Tutkintotodistuksen kirjoittaminen kestää kansliassa lukukausien aikana noin kaksi viikkoa. Jos haluat osallistua lukukauden lopussa olevaan valmistuneiden juhlaan, todistusanomus on jätettävä viimeistään viikkoa ennen juhlaa.

Syyslukukaudella valmistuneiden juhlaa vietetään pe 10.12.2010.

Kandidaatintutkinnon ja maisterintutkinnon suorittaneille annetaan tutkintotodistuksen luovuttamisen yhteydessä kansainväliseen käyttöön tarkoitettu Diploma Supplement.

Lisätietoja perustutkinnon tutkintotodistuksen hakemisesta:
osastosihteeri Minna Heinonen

Tutkintotodistus - jatkotutkinnot

Todistushakemuslomakkeen voi täyttää ja tulostaa tiedekunnan Lomakkeet-sivulta eli täältä. Paperilomake on saatavilla myös tiedekunnan kanslian käytävältä.

Lisätietoja:
Hallintoasiainsihteeri Sivi Aalto.

Töihin

TaY:n ura- ja rekrytointipalvelut

Hakeminen jatko-opintoihin

Jatko-opintoihin hakemisesta on omat ohjeensa tiedekunnan Tutkimus-sivuilla.

Täydennysopiskelu

TaY:ssa suoritettua maisterintutkintoa voi täydentää. Lue lisää TaY:n Täydennysopiskelu-sivulta.

 

Katso myös TaY:n Valmistuminen-sivu jossa kerrotaan valmistumisen vaikutuksesta Tamyn ym. palveluiden käyttöön. Jos asut TOASin asunnossa, katso TOASin ohjeet.

Informaatiotieteiden tiedekunta, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 3551 8329, 3551 7078, informaatiotieteiden.tiedekunta@uta.fi
Ylläpito: informaatiotieteiden.tiedekunta@uta.fi
Muutettu: 5.11.2010 14.52 Muokkaa