
Rahasto perustettiin Tampereen Yliopiston Tukisäätiöön 10.5.1999 Tampereen kauppakamarin lahjoittaman pääoman turvin. Rahaston tarkoituksena on tukea Tampereen yliopiston liiketaloustieteellistä koulutusta, opetusta ja näihin liittyvää tutkimustyötä, edistää yliopiston ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä sekä kauppakorkeakoulutoiminnan kehittämistä.
Rahasto toteuttaa tarkoitustaan rahoittamalla yliopistoon perustettavaa liiketaloustieteen professuuria, myöntämällä rahaston hallituksen harkinnan mukaan avustuksia ja apurahoja yliopiston piirissä harjoitettavaa liiketaloustieteellistä koulutusta ja tutkimustyötä varten sekä muullakin tavoin taloudellisesti tukemalla liiketaloustieteellisen yksikön toimintaa.
Rahaston asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluvat Tampereen yliopiston rehtori, hallintojohtaja, liiketaloustieteellisen yksikön johtaja sekä kaksi Tampereen kauppakamarin kolmeksi vuodeksi kerrallaan nimeämää jäsentä.
Rahastolla on neuvottelukunta. Se toimii hallituksen neuvoa-antavana elimenä sekä yhdyssiteenä elinkeinoelämän ja yliopiston välillä. Tampereen kauppakamari ja Tampereen yliopiston liiketaloustieteellinen yksikkö nimeävät kumpikin yhtä monta jäsentä neuvottelukuntaan. Neuvottelukunnan jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti