
Seminaari 15.5.2012 klo 12-16 Pinni B1100
Seminaarin diat saatavilla tästä linkistä.
Kansainvälisen tutkimuksen ja julkaisemisen merkitys on entisestään noussut yliopistojen toiminnassa, rahoituksessa ja osana väitöskirjatyöskentelyä. Samanaikaisesti on käyty keskustelua julkaisufoorumihankkeen suomalaisille ja kansainvälisille julkaisuille antamista pisteytyksistä ja painoarvosta. Mitä käynnissä olevat muutokset tarkoittavat Tampereen yliopiston eri alojen tutkijoille ja mikä on niiden vaikutus väitöskirjantekijöiden kirjoitus- ja ohjauskäytäntöihin?
15.5.2012 järjestettävä iltapäiväseminaari nostaa nämä teemat yhteisen keskustelun aiheeksi. Seminaarissa pohditaan lisäksi väitöskirjakäytäntöjä eri yksikköjen edustajista koostuvassa paneelissa. Seminaarin järjestää Tampereen yliopiston tutkijakoulu ja se on suunnattu yliopiston opetus- ja tutkimushenkilökunnalle sekä väitöskirjan tekijöille.
Seminaarin ohjelma:
12.00 - 12.10 Seminaarin avaussanat, vararehtori Pertti Haapala
12.10 - 12.30 Tutkimuksen edistäminen Tampereen yliopistossa, tutkimuksen kehittämispäällikkö Johanna Hakala
12.30 - 12.50 Tutkijakoulun rooli: kv-julkaiseminen ja väitöskirjatyö, prof. Pirjo Nikander
12.50 - 13.10 Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta, tutkija Otto Auranen
13.10 - 13.20 Kansainvälinen yhteisjulkaiseminen, tutkija Reetta Muhonen
13.20 – 13.30 Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto, informaatikko Kati Mäki
13.30 - 14.00 kahvitauko
14.00 – 15.45 Paneeli: Väitöskirja ja kansainvälinen julkaiseminen: Yksikkökäytäntöjä ja tulevaisuudennäkymiä. Pj. Professori Pirjo Nikander (Tutkijakoulu)
Paneelissa yksiköiden edustajat
- Professori Pekka Isotalus (CMT)
- koordinaattori Kirsi Lumme-Sandt (HES)
- Professori Päivi Pahta (LTL)
- Professori Eero Ropo (EDU)
- Professori Kari-Jouko Räihä (SIS)
- Professori Mika Rämet (IBT)
- Professori Kaija Seppä (MED)
- Professori Päivi Korvajärvi (YKY)
- Professori Lili-Anne Kihn (JKK)
15.45-16.00 loppukeskustelu
Seminaaria on mahdollista seurata myös etänä Adobe Connect Pron kautta.
Etäosallistujia varten linkki seminaarin huoneeseen: https://connect.uta.fi/otk15052012b1100/
Etäosallistujat voivat etukäteen testata että heidän www-selaimessaan on riittävän uusi flash player asennettuna: https://connect.uta.fi/common/help/en/support/meeting_test.htm
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti