Sisältöön
tampereen yliopisto: tutkimus: open access / rinnakkaistallentaminen:
TutkimusTampereen yliopistoTutkimus
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Open Access Tampereen yliopistossa

Julkaisuarkistot

Tampereen yliopistolla on kolme julkaisuarkistoa, joissa julkaistaan sekä yliopistossa hyväksyttyjä opinnäytteitä että opettajien ja tutkijoiden erilaisia julkaisuja. Aineisto on verkossa vapaasti kaikkien luettavissa.

Tutkielmat-julkaisuarkistosta voi lukea tutkielmia ja lisensiaatintutkimuksia.

Väitöskirjat-julkaisuarkistosta voi lukea väitöskirjoja.

TamPub-julkaisuarkistosta voi lukea muita yksittäisiä tai sarjoissa ilmestyviä verkkojulkaisuja sekä rinnakkaiskopioita yliopiston tutkijoiden aikakauslehdissä julkaisemista artikkeleista.

Kirjoittajamaksut

Tampereen yliopisto kuten moni muu organisaatio tukee työntekijöitään osallistumalla kirjoittajamaksuihin, joita OA-lehdet saattavat edellyttää. Esimerkiksi Tampereen yliopiston kirjasto maksaa BioMedCentralille ns. Supporter Member -jäsenmaksua, joka oikeuttaa 15 %:n alennukseen kirjoittajamaksuissa.

Artikkeleja, raportteja, seminaareja

Tampereen yliopistossa kannustetaan rinnakkaistallentamiseen / Tanja Heikkilä, Raila Melin, Kati Mäki. (Bulletiini 1/2012)

Tutkimusartikkelit avoimeen verkkoon : rinnakkaistallennus käynnistynyt Tampereen yliopistossa / Tanja Heikkilä. (Aikalainen 14/2011)

Sanoista teoiksi - tutkimusartikkeleiden rinnakkaistallentaminen Tampereen yliopistossa alkaa / Merja Hyödynmaa, Kati Mäki & Stefan Oino. (Bulletiini 3/2010)

Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossa -seminaari 23.4.2009

Rinnakkaisjulkaisemiseen vauhtia. Porkkanaa, keppiä vai jotakin muuta? / Soile Levälahti, Stefan Oino & Outi Sisättö. (Bulletiini 2/2009)

Tutkimustieto avoimesti saataville / Stefan Oino & Outi Sisättö. (Aikalainen 19/2008) 

Julkaisukanava-hanke - tukea oppimateriaalien julkaisemiseen ja käyttöön / Stefan Oino. (Bulletiini 1/2008) 

Open Access to and Reuse of Research Data - The State of the Art in Finland / Sami Borg & Arja Kuula. (Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 7/2008)

Julkisrahoitteisen tutkimusdatan avoin saatavuus ja elinkaari : valmisteluraportti OECD:n datasuosituksen toimeenpanomahdollisuuksista Suomessa / Sami Borg & Arja Kuula. (Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 6/2007)

Open Access - Kohti avointa julkaisemista seminaari 29.11.2006

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: kirjasto@uta.fi
Muutettu: 23.4.2012 12.01 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti