Ulkoinen ja sisäinen arviointi

Tässä jaksossa pohditaan arvioinnin luokittelua, ulkoista ja sisäistä arviointia.

Arviointitapojen luokittelua

Arviointia voidaan luokitella monella tavalla, esim. 
  • ulkoiseen ja sisäiseen, 
  • määrälliseen ja/tai laadulliseen.
Ei kuitenkaan voida kategorisesti väittää, että määrällinen ja ulkoinen arviointi ovat huonoja ja vanhanaikaisia - ja vain laadulliset ja sisäiset arviointitavat ovat hyviä. Arviointitavan valintaan vaikuttavat monet tekijät. Arvioinnin perustan pitäisi kuitenkin tavasta riippumatta olla selvä niin arvioijalle kuin arvioitavalle. Tiedätkö sinä, millä kriteereillä opintojasi arvioidaan? Jollet tiedä, kysy!

Uusissa, avoimissa oppimisympäristöissä perinteiset kirjallisuuskuulustelut eivät välttämättä palvele oppimiselle asetettuja tavoitteita. Myös yliopisto-opiskelussa on käytössä sellaisia arviointitapoja, joissa enemmänkin korostuvat oppimisen prosessi pelkän lopputuloksen sijaan sekä oppijan aktiivisen tiedon käsittelijän, ongelmankehittäjan ja -ratkaisijan rooli mekaanisen tiedon toistajan sijaan. Näitä arviointitapoja voidaan käyttää niin ulkoisen kuin itsearvioinninkin tarpeisiin. Onnistuneessa arviointiprosessissa sekä opettaja että opiskelija saavat hyödyllistä tietoa, riippumatta siitä, kumpi "varsinaisen" arvioinnin toteuttaa.


 

Ulkoinen arviointi

Arvioinnista puhuttaessa ensimmäisenä, ja käytännön opiskelutyötä toki lähimpänäkin, tulee mieleen opettajan erilaisista opintosuorituksista antama arviointi. Avoimessa yliopistossa ne ovat yleensä kirjallisten kuulustelujen tuloksia (tenttituloksia) tai itsenäisten kirjallisten tehtävien (etätehtävät) palautteita. Näistä suorituksista lasketaan sitten opintojen loppuessa kokonaisarvosana, joka yliopistollisia arvosanoja suoritettaessa tarkoittaa kolmen eri kategorian mainesanoja - tyydyttäviä, hyviä tai erinomaisia tietoja.
 
Ulkoinen arviointi mielletään usein arvioinniksi, joka kertoo menestymisestä muihin nähden. Ulkoinen arviointi on jonkun muun kuin opiskelijan itsensä suorittamaa, avoimessa yliopistossa esim. eri opintojaksojen opettajien. Ulkoisessa arvioinnissa arvioinnin kriteerit ovat kaikille arvioiduille suorituksille samat.

Maailmassa on paljon asioita, joista emme voi tietää, ovatko ne oikein tai väärin. Ihmiset tulkitsevat lukemiaan ja kokemiaan eri tavoilla - toiset prosessoivat asioita analyyttisesti ja arvioiden, toiset pitäytyvät mieluummin jonkin auktoriteetin varassa - tai asiat ovat heille niin vieraita, ettei niiden käsittelyyn löydy tarvittavia oppimistyökaluja. Opettajan tehtävä olisi mahdoton, jos hänen täytyisi laittaa täysin heterogeeniset yksilöt arvioinnin suhteen järjestykseen. Eksaktien tieteenalojen harjoittajilla tilanne saattaa olla toinen, sillä niin kauan kuin 2 + 2 = 4, arviointi on hyvinkin objektiivista. Ei ole kuitenkaan tarpeen verrata itseään ja edistymistään muihin, vaan oppia arvioimaan itse omaa oppimistaan.

Esim. tenttitulos on vain kylmä luku ilmoitustaululla - se ei kerro opiskelijalle kovinkaan paljon oppimisen prosessin onnistumisesta. Opiskelija tarvitsee valmiuksia itsearviointiin, jotta hän voisi arvioida omaa suoritustaan ja vertailla tätä arviointia opettajan näkemykseen. Tämän lisäksi häneltä vaaditaan rohkeutta ottaa asia puheeksi opettajan kanssa kysyäkseen arvioinnin perusteita (jos niistä ei ole etukäteen puhuttu) ja esittää perustellusti oma näkemyksensä.

Sisäinen arviointi - itsearvionti

Se, kuinka hyvin tai tarkoituksenmukaisesti oppija pystyy hyödyntämään erilaisten arviointien prosesseja ja tuotoksia oman oppimisensa kehittämisessä, riippuu pitkälti hänen metakognitiivisista valmiuksistaan ja omasta asennoitumisesta oppimiseen. Ulkoinen motivaatio korostaa suorituksia, jolloin arvioinnin kriteeriksi nousee opintojaksoista selviytyminen hyväksyttävästi. Sisäinen motivaatio nostaa oppimisen sinällään korkeammalle korokkeelle, jolloin numeroilla ei niinkään ole merkitystä, vaan oppimisen laadulla.
 
Itsearviointi on monella tavalla hyödyllistä, mutta vaikeaa - pahimmillaan se voi johtaa ylikriittisyyteen itseä kohtaan, ahdistukseen, etenkin jos kiinnitetään huomio vai epäonnistumisiin ja puutteisiin. Vahvuuksien etsiminen ja löytäminen on kuitenkin tärkeämpää kuin heikkouksien painottaminen. Itsearviointikyky ei ole ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus, mutta onneksi kuitenkin opittavissa. Sen kehittymiseen vaikuttaa muitten ihmisten, erityisesti opiskelijatovereiden ja opettajan/tutorin, kriittinen kannustus.

Sisäinen arviointi lähtee siitä olettamuksesta, että arviointi on erottamaton osa oppimisprosessia, se kuuluu osana oppimisen taitoihin. Jos oppimisprosessi on merkityksellinen - silloin myös arviointi on merkityksellistä. Itsearviointi ei tuota "kovaa" ja objektiivista tietoa, vaan se on aina subjektiivista - mutta se kohdistuu nimenomaan oppijalle merkityksellisiin asioihin. Samalla se on mukana läpi koko oppimisprosessin ajan - opintojen suunnittelusta opintojen päättymisen jälkeisiin aikoihin asti.

Ulkoista arviointia ja itsearviointia ei pitäisi nähdä toisilleen vastakkaisina, vaikkei niitä sen enempää voi pitää saumattomasti yhteennivoutuneinakaan. Molempien perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin arvioitavien asioiden kehittäminen - muutoksen aikaansaaminen.

Lähteet


Päivitetty 31.12.2002/Päivi Mäkinen