KuulustelutPerinteinen ulkoisen arvioinnin mittari on ollut (ja on edelleenkin) kirjallinen kuulustelu eli tentti. Tentti on tyypillinen esimerkki summatiivisesta loppuarvioinnista, jossa näkyy vain jäävuoren huippu tietyissä olosuhteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja ei voi tietää, minkälaisen prosessin opiskelija on käynyt läpi valmistautuessaan tenttiin. Toisaalta tentti on myös hyvin tilanneriippuvainen - avoimen yliopiston tenttitilaisuudet järjestetään tiettyinä päivinä, tietyssä paikassa ennaltamäärättynä kellonlyömällä. Opiskelija tulee tilaisuuteen, vaikka ajankohta ei olisikaan hänen "biorytmillensä" sopiva - toki hänellä on mahdollisuus uusintaan jonakin toisena tenttipäivänä.Käytännössä tentit voidaan jakaa opintojaksojen lähiopetukseen kiinteästi liittyviksi luentokuulusteluiksi ja itsenäiseen työskentelyyn perustuviksi kirjatenteiksi. Kirjatentit saattavat joskus edellyttää joltisenkin muhkeitten kirjapakettien lukemista. Jotta oppimistyössä olisi mitään tolkkua, kannattaa jo luku-urakkaa aloittaessaan miettiä, onko syytä lukea pikkutarkasti ulkoa vai suurpiirteisesti kokonaisuuksia hahmotellen, tai jotenkin tältä väliltä. Luentokuulustelut liittyvät sisällöllisesti läpikäytyyn opintojaksoon, ja siihen valmistautumista on edeltänyt vuorovaikutus arvioijana toimivan opettajan kanssa, joten tentin "mittasuhteet" on helpommin hallittavissa. Ei sillä, etteikö luentokuulusteluihinkin liittyisi yleensä kirjallisuuteen perehtymistä. Tenttimistä on viime vuosien aikana moitittu vanhanaikaisiksi jäänteiksi. Ei todellakaan voi sanoa, että tenttitilaisuudet olisivat kovin "avoimia". Itse tentti osana oppimisprosessia ei kuitenkaan välttämättä ansaitse kaikkea sitä kritiikkiä, jota siihen on kohdistettu. Tentissä selviää kyllä aika helposti, kuinka jäsentyneesti opitut asiat ovat mieleen rakentuneet, vai ovatko ollenkaan. Yleensä asia valkenee niin tentin arvioijalle kuin opiskelijalle itselleenkin. Omasta oppimisestaan epävarman opiskelijan kohdalla voidaan tietenkin kysyä, onko kylmä numero ilmoitustaulun seinällä riittävä palaute ja kertooko se, miten kannattaa edetä. Tentin voi joissain tapauksissa suorittaa myös suullisesti. Suullinen tentti vapauttaa kynän ja kumin kahleista, mutta edellyttää kirjallisen kuulustelun kaltaista nopeata prosessointia ja ajatusten esittämistä. Mahdollisuudet henkilökohtaiseen palautteeseen ovat toki kirjallista kuulustelua paremmat. Käytännössä suullisia tenttejä järjestetään aika vähän, monesti ne ovatkin oppijan ja opettajan keskinäisen sopimuksen tulosta. On monia tapoja, joilla tenttimistä voidaan muuttaa enemmän oppijakeskeisemmäksi tai joilla voidaan hälventää tenttimisen tulkitsemista "ulkoluvun kontrollointitapahtumaksi". Näistä erityisesti ryhmätentit, joissa opiskelijat vastaavat annettuihin tehtäviin pienryhmissä, korostavat oppimisen sosiaalista luonnetta: ryhmän oppiminen voi parhaimmillaan tuottaa paljon enemmän kuin mihin ryhmän jäsenet yksilöinä samassa tilanteessa pystyisivät. Toisessa tapauksessa tentti voisi olla tilaisuus, johon voi ottaa materiaalin mukaansa. Silloin lähteisiin sisältyvät tiedot, eli ne sisällöt, jotka kirjoittajat ovat jo prosessoineet, eivät olisi "uudelleenkirjoittamisen" kohteena - vaan materiaalina uusille ajatuksille ja prosesseille.
Kirjalliset tehtävätKirjalliset tehtävät, joita opiskelijat voivat tehdä omassa aikataulussaan yleensä kirjallisten ohjeiden varassa, ovat luonteeltaan tenttejä avoimempia. Tällaisia tehtäviä ovat mm. esseetyyppiset etätehtävät, raportit, muistiot ja suppeat tutkielmat, joita tehdään cum laude -opinnoissa. Ne antavat oppijalle mahdollisuuden työstää tehtäviä, prosessoida omassa tahdissa. Opettaja ei välttämättä ole mukana prosessin eri vaiheissa näkemässä sen edistymistä ja antamassa palautetta, joten siinä mielessä kirjallisten tehtävienkin arviointi on lopputuotoksen arviointia. Arvioitavaksi jätetyn etätehtävän palaute on kuitenkin yleensä monipuolisempi kuin kirjatentin. Siinä arvioinnin kriteerit saattavat olla moniportaisia ja opiskelijan itse tulkittavissa - yleensä palautetta annetaan myös sanallisesti, jolloin opettajalla on mahdollisuus antaa jatkoevästystä tulevia tehtäviä varten.Tutkielmien (proseminaarityön, essee-seminaarin tms.) arviointi on yleensä vieläkin vuorovaikutuksellisempaa. Siinä arviointiin osallistuu koko opiskelijaryhmä yhden toimiessa varsinaisena keskustelun herättäjänä, opponenttina, joka tutustuu tutkielmaan etukäteen ja mahdollisesti kirjoittaa siitä kirjallisen arvioinnin. Tutkielman arvioinnissa noudatetaan tieteellisen työskentelyn periaatetta, jossa työn tekijä tuo omat tuotoksensa julkisesti "koeteltavaksi". Arvioinnin ydin on keskustelussa, jossa työn tekijä "puolustaa" omaa työtään ja opponentti esittää kriittisiä kysymyksiä. Itse asiassa onnistuneessa arviointitilanteessa oppimisprosessi jatkuu ja saa uusia ulottuvuuksia usean ihmisen välisestä kanssakäymisestä. Se on hedelmällinen paitsi työn tekijälle, myös muille osapuolille.
OppimispäiväkirjaMonissa opinnoissa opiskelijoita rohkaistaan kirjoittamaan päiväkirjaa omasta oppimisestaan. Ne eivät kuitenkaan aina saa varauksetonta hyväksyntää opiskelijoilta; kirjoittamista pidetään ylimääräisenä ja aikaa vievänä puuhasteluna muutenkin täydessä kalenterissa. Sitä paitsi, miksi aina pitää kirjoittaa - kaikki eivät ole synnynnäisiä kynäilijöitä. Yliopisto-opiskelussa kirjallisella ilmaisulla on kuitenkin ollut ja on edelleen keskeinen asema. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen on hyvä tapa kehittää valmiuksiaan myös tekstin tuottajana.Oppimispäiväkirjan sinänsä oivallinen jatkuvan itsearvioinnin idea saattaa hukkua, ellei sen tekemiseen löydy merkitystä. Oppimispäiväkirjan perimmäinen tarkoitus on toimia välineenä oman oppimisen tutkimisessa ja kehittämisessä, yhtenä reflektoinnin ja oman HOPSin päivittämisen välineenä. Se voi sisältää
Kirjoittaminen sinänsä saattaa olla jollekulle hankalampaa kuin asioista puhuminen tai muu ilmaisumuoto. Kirjoittaminen voisikin olla vaihtoehtoinen tai vapaaehtoinen työskentelytapa. Pääasia on kuitenkin ajatusten ilmaisu, tuominen julki - muodolla ei ole niin merkitystä. Pelkän puhumisen ongelma on kuitenkin siinä, että jos sitä ei dokumentoi (esim. nauhoita), puheen sisältöön ei pysty tarvittaessa palaamaan.
PortfolioPortfolio on saanut jalansijaa oppijakeskeisenä arviointimenetelmänä, joka voi toimia myös reflektiivisenä, todellisen muutoksen ja uudistumisen välineenä. Portfoliolla tarkoitetaan sellaista oppijan oppimistehtävien kokoelmaa, joka edustaa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti hänen osaamistaan ja jonka oppija on itse valikoinut jonkin opiskelujakson töistä. Siihen sisältyy myös oppimiskontekstin kuvaus, sekä parhaitten töiden ja näiden valintaperusteiden esittely kuin myös koko näytevalikoiman loppuarviointi. Tässä arvioinnissa oppija kuvaa opiskeluprosessiaan ja sen onnistumista, osaamisensa vahvoja puolia ja yleistä edistymistään sekä suunnittelee tulevia tavoitteita...Portfolion luonne ja sisältö voivat kuitenkin vaihdella toiminnan tarkoituksen mukaan. Se voi olla pelkkä työkansio kaikkine valmiine ja keskeneräisine opintotehtävineen. Tai se voi olla näytekansio, joka voi toimia oppimistulosten arvioinnin ja arvostelunkin välineenä. Opiskelu- ja arviointivälineenä portfolion sisältö määräytyy toiminnan tarkoituksesta ja kontekstista. Eli siitä ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia, vaan se vaihtelee riippuen tarkoituksesta, tekijästä ja tilanteesta. Yleensä ne ovat kuitenkin pitkähkön ajanjakson näytteitä, jotka kertovat oppijan kehitystä ja kasvua, mutta toki niitä voidaan käyttää lyhyemmissäkin rupeamissa. Portfolio voi olla yksi tapa päivittää oman HOPSin toteutumista. Konkreettiselta muodoltaan portfolio voi olla esimerkiksi kansio, salkku, laatikko, tietokonelevyke, kuvakokoelma, videokasetti, äänite tai kaikkien näiden yhdistelmä. Keskeisintä ei ole ulkoinen muoto, vaan sen syntymiseen johtava
Portfolion merkitys on siis enemmän reflektiivisessä, oppimista ja itsetuntemusta syventävässä prosessissa kuin itse kokoelmassa. Siinä korostuu oppijakeskeisyys ja yksilöllisyys - se ottaa huomioon oppijan omat arvostukset ja näkemykset, jotka oppija voi ilmaista töidensä itsearvioinnissa. Toisaalta portfoliossa voidaan hyödyntää myös yhteistyötä; suunnittelussa, tekemisessä ja viimeistelyssä voivat niin opettajat, opiskelutoverit, perheenjäsenet voivat osallistua ohjaavaan ja kannustavaan arviointiin antamalla palautetta. Portfolio soveltuu myös ulkoisen arvioinnin välineeksi esim. arvosanojen tai tutkintojen perustaksi. Portfolio voi samalla sekä kuvata opiskeluprosessia että antaa välineen itsearviointiin, koska se sisältää konkreettia ainesta, johon voi palata yhä uudelleen ja uudelleen. Se tarjoaa siis hyvän mahdollisuuden analysointiin ja reflektointiin. Parhaimmillaan portfolion laatiminen on jatkuva prosessi: ns. perusportfolio voi olla hyvinkin laaja-alainen kuvaus ihmisestä ja sitä voi päivittää jatkuvasti. Perusportfoliosta voi sitten laatia tarpeen mukaan näyteportfolioita, jotka kuvaavat tarkemmin jotakin tiettyä osaamisaluetta ja sen kehittymistä.
OsaamisanalyysitOppijakeskeinen lähestymistapa on tuonut mukanaan monenlaisia enemmän tai vähemmän käytettyjä osaamis- ja itsearviointimalleja, joista toiset ovat nopeita ja yksilökeskeisiä ja toiset enemmän tai vähemmän monivuotisia ja koko organisaation sitoutumista edellyttäviä kehittämisprosesseja, kuten esim. kehittävään työntutkimukseen sisältyvä osaamisanalyysi. Tässä yhteydessä tarkastellaan lyhyesti edellämainittuja nopeita itsearviointimalleja. Kokeile arvioida itseäsi näiden mallien avulla; arvioi näkökulmasta "minä oppijana".
Ota tyhjä paperi ja kirjoita sen keskelle "minä oppijana". Minkälaisia asioita sinulle tulee mieleen pohtiessasi itseäsi oppijana? Minkälaisia mielleyhtymiä nämä asiat sinussa herättävät? Kirjoita mieleen tulevat asiat omiin "oksiinsa" tai ympyröihinsä ja osoita mielleyhtymäsi viivoin. Älä karsi ja kritikoi ajatuksiasi miellekarttaa tehdessäsi, vaan ole spontaani! Graafisesti miellekartta voi näyttää vaikkapa tällaiselta:
Ajattele jälleen itseäsi oppijana. Kirjoita luettelo keskeisistä käsitteistä, joita nousee mieleesi. Järjestele listan sanat niin, että kattavimmat ovat kärjessä. Piirrä käsitekartta pystysuunnalle akselille laatikoiden tai ympäröiden käsitteet. Vedä yhdysviivat ja kirjoita suhteen luonnetta esittäviä sanoja yhdistäessäsi eri käsitteitä toisiinsa. Olet nyt saanut aikaiseksi alustavan käsitekartan. Sen laatiminen ei edellytä vielä kriittistä suhtautumista, vaan se kuvaa sinun tietojesi tämänhetkistä rakennetta. Jotta käsitekartta johtaisi oppimiseen ja muutokseen, sitä täytyy tarkastella kriittisesti arvioiden. Muokkaa käsitekarttaa oman kriittisen reflektointisi pohjalta. Tai esittele alustavaa käsitekarttaasi esim. opiskelukumppaneillesi, ja muokkaa siitä käydyn kriittisen keskustelun pohjalta selkeä ja johdonmukainen. Graafisesti käsitekartta voi näyttää esim. tällaiselta:
Minä oppijana
 |
