
|
Tässä Johdanto-osassa kerrotaan perustietoa Verkko-tutor -ohjelmasta ja Verkkotutor -opinnoista:
Kenelle Verkko-tutor on tarkoitettu?
Miksi Verkko-tutor on tehty?Oppimisympäristöt ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana huomattavasti siitä, mihin suurin osa meistä aikuisista on tottunut omina koulu- ja opiskeluaikoinaan. Paitsi opetuksen fyysiset organisointi- ja toteutustavat, myös käsitykset oppimisesta ja opettamisesta ovat muuttuneet. Oppimisen vastuu on yhä enemmän siirtynyt oppijalle itselleen. Oppiminen nähdään kokonaisvaltaisena aktiivisena prosessina, jossa vaikuttavat niin yksilön persoonallisuuden rakenteet kuin hänen elämänympäristönsä ja kokemuksensa.Verkko-tutor johdattelee ymmärtämään uusien oppimisympäristöjen ja oppimiskäsitysten välistä yhteyttä. Sen tavoitteena on antaa oppijalle eväitä paitsi oman oppimistoimintansa pohtimiseen ja tarkasteluun, myös sen kehittämiseen. Oppimisen ohjaajalla on merkittävä osuus olla auttamassa oppijaa tässä kehittämistyössä. Siksi Verkko-tutor tarjoaa myös tutorin tarvitsemaa käsitteellistä tietoa oppimisen perusteista oman työnsä pohjaksi. Mitä Verkko-tutor sisältää?Verkko-tutor on sisältää "eritasoisia" osia. Tasot eivät niinkään viittaa tärkeysjärjestykseen (senhän ratkaisee jokaisen lukijan tarve ja mielenkiinto) vaan enemmänkin sisällössä tarkasteltavien asioiden yleisluontoisuuteen/yksityiskohtaisuuteen.Verkko-tutor on
pääasiallisesti kuvilla
havainnollistettua hypertekstiä. Dokumentissa käytetyt
vanhat
valokuvat ovat vertauskuvallisia, "uudet" taas paremminkin
havainnollistavia
(kuviin liittyvät alkuperäistiedot löytyvät omasta
tiedostostaan kuvaa näpäyttämällä).
Verkko-tutor
sisältää myös neljä testiä,
joissa
käyttäjät voivat testata omia ominaisuuksiaan niin
oppijoina
kuin tutoreinakin. Sisältösivulta
löydät
linkit kaikkiin osiin ja tiedostoihin. Verkko-tutorin otsikkosivulla on pieni linkki-ikoni, josta voi käydä tutkimassa Verkko-tutorin käyttöön liittyviä tilastotietoja. Tiedot liittyvät vain etusivun käyttöön, eikä niistä voi yksilöidä yksittäisiä käyttäjiä. Tilastolinkki on laitettu 3.2.2004, joten sen kuvaamat tilastotiedot kertovat tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet tuon päivämäärän jälkeen. Linkki avautuu erilliseen ikkunaan Verkko-tutorin ulkopuoliseen palveluun. Miten Verkko-tutoria käytetään?Verkko-tutor on hyperdokumentti, jonka lukemiseen suositellaan graafista lukuohjelmaa (esim. Mozilla Firefox, Netscape Navigator tai Microsoftin Internet Explorer).
Miten Verkko-tutor on interaktiivinen?Verkko-tutorin interaktiivisuus perustuu pääasiassa tekstin ja lukijan väliseen vuorovaikutukseen. Interaktiivisuushan ei edellytä näennäisiä ulkoisia toimintoja, joita multi- ja hypermedia kaikkineen meille tarjoaa. Dokumentin interaktiivisuus on onnistunut, jos Sinä lukijana saat siitä uusia ajatuksia ja rakennusaineita omassa oppijana tai tutorina toimimisessa tai kehittymisessä.Ulkoisesti näkyvämpää interaktiivisuutta Verkko-tutorissa edustavat neljä testiä, joiden tulokset lasketaan henkilökohtaisesti juuri Sinulle. Testien sisältö liittyy saumattomasti dokumentin muuhun sisältöön, joten ne eivät ole irrallisia toiminnallisia ja ulkoista aktiviteettia ylläpitäviä osia. Verkko-tutorissa on myös posti, jonka välityksellä toivotaan palautetta dokumentin käyttäjiltä. Palaute voi koskea niin sisältöä kuin ohjelman toimivuutta/toimimattomuutta. Palaute on tärkeää ohjelman kehittämisen kannalta, siis rohkeasti vain kirjoittamaan! Voiko sitä käyttää ryhmäopetuksessa/ohjauksessa?Voi käyttää ja saa käyttää. Verkko-tutor on tehty nimenomaan oppimateriaaliksi. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Verkko-tutor on digitaalinen, verkossa käytettäväksi tarkoitettu hyperdokumentti. Erilaisia oppimateriaaleja täytyy käyttää niiden oman logiikan mukaisesti, joten Verkko-tutorinkin opetuskäyttöä kannattaa suunnitella huolellisesti ennen opetustilannetta.
Miten verkkotutorointia voi opiskella?Onko sinulla tarvetta päästä kokemuksellisesti itse kokemaan tietoverkossa oppimista ja pohtimaan, minkälainen verkkotoimija itse olet ja/tai miten voisit omassa opetus-ohjaus-tutorointityössäsi käyttää verkkoa paitsi itsesi myös oppijoittesi hyödyksi ja iloksi?Tampereen yliopiston
täydennyskoulutuskeskus
järjestää niin avoimen yliopiston opiskelutaidon
verkkokursseja
kuin verkkotutorointiin liittyviä ammatillisia opintoja.
Löydät
ajankohtaisia tietoja opinnoista TYTin
sivuilta tai voit kysellä lisätietoja myös
Verkko-tutorin palautepostissa. Viimeiset päivitykset!21.1.2005: Uusi verkkopedagogiikka avattu kokeilukäyttöön. Huom! Osion osoite on väliaikainen! Osioon sisältyy Verkko-tutorin mietintämyssy -niminen kysymystyökalu, jota käyttämällä sekä opetuksen suunnittelijat, opettajat että opiskelijat voivat pohdiskella verkkopedagogiikkaan liittyviä asioita. Työkalun käyttöön on erillinen ohjeistuksensa.
|