Luovia ongelmanratkaisumenetelmiä
ja työtapoja

• Se on avoin prosessi, jossa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä kulloisenkin tilanteen mukaan (joko ryhmässä tai yksin). Avoimuus liittyy myös ratkaisuihin, jotka ovat ennalta tuntemattomia.
• Mikäli kysymyksessä on ryhmä, on ilmapiirin oltava myös avoin ja rento, jotta ongelmien etsiminen ja ideointi onnistuisivat.
• Ongelmaherkkyyden lähtökohtana voidaan pitää kriittistä suhtautumista. Se ei kuitenkaan tarkoita negatiivista, vaan positiivista, myönteistä kriittisyyttä.
• Prosessissa tarvittavia erityisiä taitoja ovat erityisesti kommunikaatio- ja yhteistyötaidot. Erittäin tärkeää on kuuntelun taito, että emme heti suoralta kädeltä vastaa meille esitettyihin ideoihin, vaan mieluumminkin tarkistaisimme vaikkapa toistamalla, että olemme ymmärtäneet viestin ja sen jälkeen pohtisimme sen hyviä ja huonoja puolia - ja näitäkin positiivisessa mielessä, erilaisia ratkaisumalleja etsien.

Ryhmän jäsenet analysoivat asiakkaan selostusta, mutta eivät esitä lisäkysymyksiä. Lyhyet muistiinpanot sallitaan.

Jos ryhmä on ennestään jo tuttu ja kiinteä, verstaan aihe voi olla suhteellisen tarkasti rajattu. Mikäli ryhmä vasta hakee itseään, aihe voi olla avarampi. Tärkeintä on varmistua siitä, että ihmiset ovat valmiita työskentelemään valitun aiheen parissa. Jos esimerkiksi opinnot jossain vaiheessa jumiutuvat, voi otsikkona nopealle verstaalle olla: "jokin mättää näissä opinnoissa".

Varusteiksi tarvitaan isoja papereita ja erivärisiä tusseja. Paikan pitää olla sellainen, jossa on vapaita yhtenäisiä seinäpintoja papereiden kiinnitystä varten ja alkuvaiheessa sen pitäisi olla pöydätön.

Verstaan avauksessa kuvataan aihe, perusteellaan prosessin valintaa ja sovitaan aikataulusta. Rentouttava tutustuminen on paikallaan, jos osallistujat eivät tunne toisiaan ennestään. Aiheeseen voidaan johdatella vaikkapa musiikin säestämällä mielikuvamatkalla tms. 

Tämän vaiheen tarkoituksena on käyttää osallistujien kriittistä potentiaalia. Papereille kuvataan kaikki se, mikä koetaan aiheessa ongelmalliseksi, vajanaiseksi, kiusalliseksi, kiukuttavaksi, pelottavaksi, tylsäksi tai tyytymättömyyttä aiheuttavaksi. Ongelmien syihin, ratkaisuihin, selittelyihin tai lohdutteluihin ei puututa.

Paperit kiinnitetään seinille ja jokainen kulkee puhumattomana musta tussi kädessään kirjoittamassa mieleen juolahtavia mietteitään. Toisten kirjoitukset auttavat muistamaan omia harmeja.

Ongelmat ryhmitellään vetäjän johdolla ja konkretisoidaan. Kuitenkin pysytään edelleen vain ongelmien kuvauksessa, eikä syiden tai syyllisten kaivelussa. Ongelmat voidaan pisteyttää jatkotyöskentelyn keskittämiseksi. Jokaisella on käytössään seitsemän pistettä, jotka jaetaan niille ongelmille, jotka koskettavat itse kutakin eniten; vaikkapa kaikki seitsemän pistettä yhdelle Todella Isolle Ongelmalle.

Utopiavaiheessa pyritään tuottamaan ongelmien ylipositiivinen vastakohta, joka on paljon suurempi kuin "tavoite". Unelmia ja utopioita tuotetaan mielikuvituksen avulla, ja sitä puolestaan herätellään vetäjän rohkaisevilla puheilla, liikunnalla, "vasemman" käden piirustuksilla. Tai vetäjä voi pistää porukan piiriin ja aloittaa uskomattoman tarinan, joka etenee jokaisen osallistujan kannettua kortensa kekoon.

Kun oikea vire on saavutettu, otetaan ongelmat esille ja etsitään niille positiivisia vastakohtia. Ongelman unelmoiminen poistuneeksi ei riitä, vaan sen tilalle unelmoidaan jotain positiivista, jonka aikaansaamisessa on itse ollut mukana. Keinoja ei kuitenkaan vielä mietitä. Unelmat kirjoitetaan ja kuvitetaan jälleen isoille papereille. Unelmointia voidaan jatkaa vielä pienryhmissä - kun jokin unelma on saatu auki, siihen on helppo keksiä yksityiskohtia.

Unelmapaperit kiinnitetään seinille ja verstaan perustarkoituksesta riippuen nekin voidaan pisteyttää ja valita suosituimmat jatkotyöskentelyn pohjaksi.

Unelmat antavat pontta todellisuuden töille ja motivoivat pitkääkin puurtamista. Yksinkertaisimmillaan todellistamisvaihe sisältää sen, että jokainen osallistuja suunnittelee kolme askelta kohti unelmaansa. Askeleet sijoitetaan tiettyihin ajankohtiin ja ne kuvataan hyvin tarkkaan; mitä kukin askel tuottaa, missä se näkyy ja tuntuu. Jos paikalla on saman unelman tavoittelijoita, on mahdollista liittoutua toteutusten suunnittelussa. Vaikka teot olisivatkin yhteisiä, on muistettava, että omat halut ovat pohjana.

Päätösvaihe näyttää verstaan rehellisyyden; kun ongelmat on kuvattu peittelemättä, kun utopiat on uneksittu rohkeasti ja iloisesti, on tekemisen halu hyvä. Jos haluja tekemiseen ei löydykään, on sekin "tulos". Tästä tuloksesta kannattaa aloittaa syvällinen keskustelu, jonka aikana voi hahmottua osuvampi verstaan aihe.