
Oppimisen ja ohjaamisen sosiaalinen konteksti
Monimuotoisesti organisoidussa opiskelussa oppijan on mahdollista työskennellä yksin, omien tavoitteittensa ja valmiuksiensa mukaisesti, toisaalta hänellä on mahdollisuus ottaa yhteyttä niin asiantuntijaopettajaan, tutoriin, kanssaopiskelijoihin kuin opintojen järjestäjiinkin. Oppiminen ei siis tapahdu sosiaalisessa tyhjiössä. Itseohjautuvat työtavat ovat olleet laajemmin käytössä vasta niin vähän aikaa, ettei millään voi olettaa opiskelijoiden olevan valmiiksi niin kehittyneitä oppijoita, kuin mitä itsenäinen oppimistyöskentely edellyttää. Ohjausta ja tukea on tarjottava aktiivisesti, eikä odottaa opiskelijan aloitetta, koska aloitteleva opiskelija ei välttämättä tiedä, mitä ohjaukselta pitäisi vaatia. Monesti itsenäiseen oppimistyöskentelyyn painottuvissa opinnoissa onkin vaihteleva määrä myös kontaktiopetusta tai -ohjausta, jolloin opettajalla/ohjaajalla ja oppijoilla on mahdollisuus välittömään vuorovaikutukseen. Toisaalta vuorovaikutus voi olla myös välittynyttä, vaikka olisikin intensiivistä - näin esim. vuorovaikutuksellisissa verkko-opinnoissa. Ohjaajan onkin pystyttävä kohtaamaan ohjattavansa erilaisissa ympäristöissä, välillisesti ja välineellisesti, yksilöllisesti ja ryhmässä.
Yksilöllisen ohjauksen edellytyksiäJokainen aikuisopiskelija on ainutkertainen ja erilainen, ja erilaisuus lisääntyy jatkuvasti iän ja kokemusten karttuessa. Aikuista ei voi "tulkita" kehityspsykologian termein samalla tavalla kuin lasta, koska hänen kehittymiseensä ovat vaikuttaneet (ja vaikuttavat edelleen) niin monet tekijät. Mitä paremmin ohjaaja tuntee aikuisopiskelijan erityispiirteitä, sitä paremmin hän pystyy ymmärtämään opiskelun asemaa oppijan elämänkokonaisuudessa. Opiskelijoiden yksilöllisten taustojen tunteminen ja tulevaisuuden tavoitteetkaan eivät ainakaan huononna ohjaajan mahdollisuuksia onnistuneeseen ohjaussuhteeseen. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kovin syvälliseen tutustumiseen.Aikuisopiskelijat saattavat suuntautua
ja suhtautua opiskeluunsa vaihtelevasti. Puhutaan erilaisista orientaatiomalleista,
joiden selvittäminen saattaa auttaa vuorovaikutuksen kehittymistä.
Tällaisia orientaatioimalleja ovat Kaswormin mukaan konflikti-,
sopeuttava, vetäytymis- ja transformaatiomalli.
Kuinka joukosta opiskelijoita muodostuu ryhmä?Monimuoto-opinnoissakin käytetään yksilöllisen työskentelyn tukena lähiopetusjaksoja ja opintopiirejä, jolloin oppijat tapaavat toisiaan ja opettajia/ohjaajia. Sosiaalisuuden merkitystä oppimisessa ei voi vähätellä, sillä yksilö tarvitsee toisia oppimisensa tueksi ja voi samalla itse olla apuna toisten oppimisessa. Ryhmänohjaustaidot kuuluvat olennaisesti myös oppimisen ohjaajan toimenkuvaan.Yksilöllisten oppijoiden muodostamassa yhteistoiminnallisessa ryhmässä säilyy jokaisen oppijan vastuu omasta itsestään, mutta samalla otetaan vastuuta ryhmästä ja toisten oppijoiden kehityksestä. Parhaimmillaan yksilöllisyys ja yhteistoiminnallisuus siis täydentävät toisiaan. Toimivassa ryhmässä kaikki opettavat toisiaan ja oppivat samalla itse - ohjaaja on tavallaan oppijana muiden joukossa. Ryhmän kehittymisen ja toiminnan sujuvuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että ohjaaja tunnistaa ryhmäytymisen ilmiöitä. Tällöin hän osaa varautua etukäteen mahdollisiin ongelmiin ja luotsata ryhmää eteenpäin.
Ryhmän toiminnan kannalta on tärkeää, että ohjaaja ottaa huomioon tehtäväkeskeisten prosessien lisäksi tunnekeskeiset toiminnot, ja antaa näille aikaa kehittyä. Ryhmän oppimisilmapiirin pitäisi olla kannustava ja tukeva, jotta se motivoisi jäsenensä tekemään parhaansa ryhmän eteen. Ohjaaja elää mukana ryhmässä, mutta ohjaajan roolissaan säilyttää mahdollisuuden etääntyä tarkkailijaksi ja tasapuoliseksi auttajaksi. Tarkkaillessaan hän kerää tietoa ryhmän toiminnasta ja antaa rehellistä palautetta ryhmälle. Ohjaaja on ryhmän käynnistäjä, virittäjä, konsultti, valmentaja ja "johtaja", pääosassa ovat silti oppijat. Myös ongelmatilanteiden ratkaisuissa ryhmän oma panos on merkittävä. Ohjaaja on vain apuna ongelmien käsittelyssä; hänen pitää välttää liiallisen vastuun ottamista ryhmästä, jotta vältetään keskinäisriippuvuuden syntyminen. On toki luonnollista, että opintojen alkuvaiheissa tutorin vastuu voi olla suurempi, mutta niin ryhmän kuin ohjaajan kehityskaareen liittyy vastuun asteittainen siirtyminen oppijoille ja ryhmälle.
|