
Oppijan valta ja vastuu
Vastuu ja valta liittyvät oppijan itseohjautuvuuteen ja oppimistyöskentelyyn sitoutumiseen. Suorituskeskeisellä asenteella verkko-opintoihin osallistumisen aktiivisuus saattaa helposti jäädä vain "pakollisten" tehtävien tekemiseen, mikäli sellaisia opintoihin sisältyy. Aktiivista prosessiin osallistumista ei nähdä tarpeelliseksi tai merkitykselliseksi, eikä siihen resurssoida aikaa tai vaivaa. Toisaalta oppija saattaa vierailla ahkerastikin
seuraamassa prosessin etenemistä, mutta ei osallistu siihen itse.
Yksilöllisesti ajatellen tällainen oppija saattaa saada prosessista
hyvin paljon itselleen, mutta yhteisön oppimisen
näkökulmasta "tarkkailijat" ovat hyödyttömiä ja
- siivelläeläjiä ("lurkkijoita"). Prosessin kannalta
asia muuttuu ongelmaksi siinä, kun aktiiviset osallistujat alkavat
kokea asemansa epämiellyttävänä. Joko niin, että
keskusteluun osallistuva "iskuryhmä" toteaa resurssit riittämättömiksi
hedelmälliselle dialogille tai aktiivinen yksilö "liittyy vastustajiin":
miksi minä osallistuisin, kun eivät muutkaan.
Oppijan tyylit ja strategiat verkossa
Vuorovaikutuksellinen verkko sosiaalisen oppimisen kanavana on vielä tällä hetkellä enemmän tai vähemmän uusi tuttavuus niin oppijoille kuin opettajille - kuin myös koulutuksen suunnittelijoille, päättäjille, ohjelmien tekijöille jne. Oppijalla ei välttämättä ole käytettävissään muuta "kognitiivista karttaa" verkko-opintoihin orientoitumiseksi kuin käsitys konventionaalisesta lähi- tai etäopetuksesta. Mitä enemmän oppijalla on oppimiskokemuksia, sitä todennäköisemmin hänellä on "takataskussa" tarvittavia metakognitiivisia taitoja ohjata omaa oppimistaan ja joustavuutta tarkoituksenmukaisten strategioitten valintaan ja kehittämiseen (viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa, että vanhat strategiat eivät verkossa toimi). Oppimaan oppimisen kyvyt ovat kehittyviä, mutta edellyttävät tietoista oman (oppimis)toiminnan tarkkailua ja reflektointia. Oman oppimisen kehittymiselle on siis annettava mahdollisuus ja myös aikaa. Prosessuaalisessa verkko-oppimisessa suorituskeskeiset ja toistamiseen perustuvat strategiat eivät ole pääsääntöisesti toimivia, sillä niiden taustalla on monesti episodinen ja "etukäteen määriteltyjen ratkaisujen" logiikka. Mitä perusteellisemmin oppija käsittelee informaatiota, sitä pysyvämpiä ja syvällisempiä oppimistulokset ovat. Keskusteluun perustuvassa verkko-oppimisessa informaatio kulkee kirjallisesti välittyneenä, ilman viestiä tukevaa (tai "kieltävää") non-verbaalista viitekehystä. Verkon luonteeseen kuuluen informaatio ei myöskään välity hyvin jäsenneltynä, eikä rakenteellisesti hierarkkisena, eivätkä rakenteettomuuden aiheuttamat affektiiviset tuntemukset kokonaisuuden hallitsemattomuudesta ja kaaoksesta ole verkossa vieraita. Miten siis tarttua informaatioon? Oppijan käyttämien strategioitten kannalta näillä tekijöillä on oma merkityksensä - merkitysten hakeminen, ymmärtävä tulkinta ja prosessin jatkaminen vähävihjeisessä kontekstissa (kaaoksessa?) vaativat paneutumista. Oppijan vastuu itselle merkityksellisen tiedon työstämisestä alkaa informaation valinnasta ja sen eteenpäin muokkaamisesta. Kouluoppimisesta poiketen opettaja ei jäsentele informaatiota valmiiksi tarjottimelle, luotettaviksi suupaloiksi nieltäviksi - oppijat tekevät sen itse ja samalla oppivat informaation valikoinnin, luotettavuuden ja sovellettavuuden arvioinnin kompleksisuutta, epävarmuutta ja kyseenalaistamista. Monessa tapauksessa tämä saattaa olla oppijalle hyödyllisempi oppimisen kohde kuin sisällöllinen tieto sinänsä. Jos viesteissä ei ole sisällöllisesti itselle merkityksellistä, ne todennäköisesti ohitetaan, sillä verkossakin ihminen pyrkii noudattamaan minimaalista kognitiivista ponnistelua. Ohittamiseen turvaudutaan myös silloin, jos lukemattomien viestien määrä kasvaa ylitsepääsemättömäksi. Ohittaminen saattaa olla monessa tapauksessa aivan hyvä strateginen valinta, vaikkakin tunnolliselle oppijalle ahdistava.
Verkkososiaalisuuden persoonalliset ilmentymät
Verkko antaa mahdollisuuden myös "fuskaamiseen" - myös siinä tapauksessa, että oppimisympäristöissä esiinnytäänkin useimmiten omilla nimillä. Toisaalta, onko sillä merkitystä? Verkkoyhteisössä, jossa osallistujat eivät tunne toisiaan, jokainen tulkitsee toisensa vain näkyvien viestien välityksellä. Toisen tekemä tulkinta saattaa olla aivan toisenlainen kuin se, minkä itse haluaisi toisille välittää. Jokaisen tulkinta on myös "oikea". Jos oppijat tuntevat toisensa jo ennestään,
saattaa verkkososiaalisuus nostaa esille toisesta ihmisestä, miksei
myös itsestä, sellaisia piirteitä, joita ei ole tiennyt
olevan olemassakaan - ja voi olla, että niitä ei olekaan kuin
verkossa. Ihmisen verkkopersoonallisuus voi olla jotain aivan muuta
kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa ilmenevä. Siitä
huolimatta se on myös ihan yhtälailla oikeaa kuin ne kaikki tavat
ja roolit, joilla ilmaisemme itseämme kasvokkaisissa toimintaympäristöissämme
- ja joita emme aseta kyseenalaisiksi.
Verkko-oppijan toiminnalliset roolitVerkko-opiskelussa oppijan näkyvät toiminnalliset roolit ovat perustaltaan emotionaalisia ja kognitiivisia. Roolit syntyvät, kehittyvät ja muuttuvat prosessin aikana ja myös vaihtelevat samankin yksilön kohdalla prosesseista toiseen (ehkä myös samankin prosessin aikana). Toiminnalliset roolit ovat yksilölle luonteenomaisia tapoja "tarttua toimeen" ja reagoida erilaisiin tilanteisiin.Verkko-oppimisessa tärkeät ominaisuudet,
kuten uteliaisuus, rohkeus, avoimuus jne. ovat kaikki emotionaalisia, joita
kognitiiviset havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen, ajatteluun ja muistamiseen
liittyvät tekijät tarvitsevat tuekseen. Emotionaaliset
ominaisuudet edistävät kognitiivissa rooleissa prosessin eteenpäinviemisessä
tärkeitä tekijöitä, jotka voivat näkyä esim.
Mielenkiintoinen on kysymys siitä, tulkitsevatko kaikki yhteisön jäsenet toistensa roolit samalla tavalla. Joillekin innokas ja aktiivinen keskustelija voi olla "äänekäs", tai kyseenalaistaja "häirikkö" ja "vastarannan kiiski". Heterogeeninen oppijajoukko erilaisine rooleineen on kuitenkin verkkoprosessia rikastava tekijä. Erilaisia kognitiiviseen työskentelyyn
liittyviä toiminnallisia rooleja, ovat esim.
Tällaiset roolit ja tehtävät ovat tuttuja myös kasvokkaisista ryhmäprosesseista.
Oppija ja "verkon henki"
Verkon hektisyys ja pirstaleisuus vaikuttavat kokonaisuuksien hahmottamiseen - verkko voi nopeudellaan ahdistaa ja turhauttaa, jos sen aktiiviseen käyttämiseen ei ole mahdollisuutta. Tämä tulee monesti yllätyksenä aloittelevalle verkko-oppijalle, siksi ei voi tarpeeksi korostaa ajan varaamista verkko-opiskelua varten. Mitä aktiivisemmin on itse mukana tuottamassa sisältöä prosessissa, sitä parempi kuva kokonaisuuksista syntyy. Toisaalta verkkoprosessissa tuotetaan myös paljon sellaista tietoa, joka ei ole kaikille yhtä merkityksellistä - itse kukin valikoi ja jäsentelee tarvitsemansa tiedon omasta viitekehyksestään käsin. Näihin piirteisiin liittyy myös verkon kerroksellisuus, joka ei-lineaarisena vaikeuttaa osaltaan loogisen etenemisen ja kokonaiskuvan hahmottamisen. Verkossa tapahtuu monia asioita yhtä aikaa ja jos menettää hallinnan tunteen omista tekemisistään, seurauksena voi olla ylikuormittuminen. Oppimisvuorovaikutuksessa verkon vangitsevuus riippuu pitkälti asian käsittelyn kiinnostavuudesta - käydäänkö todellista keskustelua todellisista asioista vai onko verkko vain "ilmoitustaulu" ilman vuorovaikutusta. Aktiivinen osallistuja pyrkii käymään verkossa mahdollisimman säännöllisesti, ettei jäisi mistään paitsi. Äärimmäisenä vaaranpaikkana on tietenkin "verkkoriippuvaisuus"… Sisällöllisen prosessin seuraamisen kannalta kirjoitusten dokumentoituvuus ja julkisuus ovat keskeisessä asemassa. Toisaalta näihin liittyvä paljastavuus voi olla myöskin rajoittava tekijä oppijan näkökulmasta. Omien ajatusten esilletuomisen arkailu johtaa pidättyvyyteen, karsintaan ja harkintaan, jotka vievät pohjaa pois viestinnän välittömyydeltä. Paljastuvuuden merkitys omaan toimintaan voi osaltaan johtua myös verkon luonteelle ominaisesta etäisyyden piirteestä. Oppimisviestintä toimii sitä paremmin, mitä avoimempi ilmapiiri verkkoyhteisöön muodostuu. Verkossa jokainen on fyysisesti yksin virtuaalisessa yhteisössä. Yhteisöllisyyden tunteen syntyminen edellyttää, että verkossa välittyy läsnäolon viestejä. Viestien määrä sinänsä ei kerro läsnäolosta - se välittyy sisällöstä. Jos kaikki verkkoyhteisön jäsenet kirjoittavat "toistensa ohi", läsnäolo ei välity. Verkko on yllätyksellinen oppimisympäristö - siellä on kaikki mahdollisuudet joutua ihan pihalle, hukata langat käsistään. Toisaalta siellä on mahdollisuus myös löytää jotain sellaista, josta ei ole ennen tiennytkään. Verkko-oppimisessa ei kannata odottaa mitään ennalta määriteltyä etenemistä, vaan kulkea avoimin mielin!
|