![]() |
Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti |
|
Keskustelut Palaute Yhteystiedot Työkalut Tyylikirja
|
Tampereella vaahtoaa myös halpa olutMilla Laakso
Kuva: Paula Teräväinen Tampereen keskustan ravintoloista ja baareista saa olutta yhä halvemmalla. Asiakkaita houkutellaan häppäreillä (happy hour) eli tunneilla, jolloin olutta myydään jopa puolet halvemmalla kuin normaalisti. Ravintola Emmassa häppäreiden aikaan iso olut maksaa 2,50 euroa ja pullo-olut 1,50 euroa. – Saamme kutakuinkin omamme takaisin. Enemmän tämä on kuitenkin markkinointipäivä, kertoo ravintolapäällikkö Ari Hujanen. Joissain baareissa nämä häppärit ovat niin sanotusti jatkuvia, eli koko ajan saa halvalla. Ravintola Semaforissa häppärit ovat jatkuneet syksystä 2002. – Keskitymme voimamyyntiin, eli haluamme mahdollisimman paljon asiakkaita. Tällä volyymilla pystymme kattamaan katteet, kerrotaan ravintola Semaforista. Semaforissa oluella pistäytyneen Outi Särkisillan mielestä tärkeintä paikan valinnassa on sijainti ja viihtyisyys. Hinnalla ei ole Outille suurta merkitystä. – Eurojen myötä hinnat mielestäni nousivat. Sopiva hinta kolmostuopista olisi 2,5–3 euroa. Ei olutta alle 2,70 euron– 2,70 euron minimihinta kolmostuopille on melko lailla ohjeellinen. Hintaan vaikuttaa kuitenkin aina ravintolan kustannukset ja yrittäjän tuottovaatimukset, kertoo Suomen Hotelli- ja Ravintola-alan tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen. Kahden euron hintainen kolmostuoppi ei ole siis yrittäjälle kannattava. – Olutta voidaan tuoda esimerkiksi Virosta pimeiltä markkinoilta, jolloin sitä voidaan myydä jopa kahdella eurolla. Ilmiöstä ei kuitenkaan ole suoranaista näyttöä, mutta jossain määrin sitä voi tapahtua, Lankinen jatkaa.
2,70 euron ylimenevä osuus ei kuitenkaan ole suoraa voittoa ravintoloitsijalle. – Yhden työntekijän työtunti maksaa työnantajalle 19 euroa, jos hoidetaan lakisääteiset velvoitteet, kertoo ravintola Konttorin omistaja Antti Airila. 19 euroa on keskiarvo, joka koostuu muun muassa eläkemaksuista, työttömyysvakuutusmaksuista, mahdollisista ilta- ja sunnuntailisistä ja tapaturmavakuutusmaksuista. Työnantajan piikkiin on muistettava vielä tilan vuokra, raaka-aineiden ostot ja markkinointi. – Tuotteiden hintojen on oltava siis sen mukaisia, että bisnes pyörii, Airila muistuttaa. Autotallimarkkinat tulossa?Hinnat vaikuttavat myös asiakaskuntaan ja ravintolan miljööseen. – Panostan siihen, että meillä on tarpeeksi henkilökuntaa ja ravintolan yleisilme on siisti ja mukava, Airila kertoo. Halpoina arki-iltoina asiakaskunta on erilaista kuin esimerkiksi viikonloppuna. Emmassa häppäritunteina käyvät enimmäkseen nuoret. – Laskemme ikärajamme 22:sta 18:aan. Viikonloppuina käyvät taas ne samat yli 25-vuotiaat, Hujanen kertoo. Kun Viro liittyy Euroopan Unioniin vappuna 2004, halpaa perusolutta ryhdyttäneen tuomaan sieltä Suomeen. – Ilmiötä kutsutaan autotallimarkkinoiksi. Halpaa olutta tuodaan Suomeen ja myydään sitä salaa. Tällöin kotimainen tarjonta laskee, jakelijat joutuvat vaikeuksiin ja erikoisoluet häviävät pikkuhiljaa, kertoo Olutliiton puheenjohtaja Olli Hakkarainen. Muualla verkossa:
Päivitetty 11.12.2003 kello 18.07
|
Utain 20 / 11.12.2003PääkirjoitusReilulla norsulla ratsastajat KolumnitJuhla ei kuokkavierasta kaipaa Laihaa saa kommentoida, lihavaa ei JututHarkitse digiboxin ostoa kahdesti Raitis, laulava ja autoileva pukki saa paikan Hakisitko joulumielesi Turusta? Kauneimmat joululaulut täyttävät kirkot Joulurauha ei toteudu joka kodissa EU:n itälaajentuminen tuo pelon USA:n vallan kasvusta Lisää liito-oravia Euroopan unioniin Eurooppalaiset kuluttajat eivät luota ulkomaisiin verkkokauppoihin Vammaisten draamaryhmä murtaa rajoja Timeless Films haluaa viihdyttää Kaitafilmaus kiehtoo edelleen alan harrastajia Ransu-koira, karvainen maailmanparantaja Kirjasto herättää ristiriitaisia tunteita Määrätietoinen kokkisoturi Hans Välimäki Suzuki-koulussa uskotaan jokaisen lapsen musikaaliseen lahjakkuuteen Poikien syömishäiriöt liittyvät usein urheiluun Voiko Raamattua yhä tulkita kirjaimellisesti? Leivänpaahtimet juoksuttavat palokuntaa Tampereella vaahtoaa halpa olut Operaattorin mainos voi johtaa harhaan Talven muoti kannustaa rohkeita rillipäitä Iltakierros teinidiskosta hevipaikkaan GallupKyä näino |
||
|
ISSN 1459-6741 (Painettu) ISSN 1459-675X (Verkkolehti) utain at uta.fi |
||||