|
1 Lähtökohtia
Tiivistelmä
Alkukuvat
- Viestinnän epäonnistuminen johti
Titanicin tuhoon
Viestinnän
käsite ja malleja
- Viestinnän määritelmiä
- Viestinnän malleja
- Viestintä informaation siirtona
- Viestintä merkitysten tuottamisena
- Viestintä yhteisyyden tuottamisena
Näkökulmien
rajallisuus
Tieteen metaforat
- Viestinnän metaforia
Kolme erilaista filosofista
lähtökohtaa
- Realistinen lähtökohta
- Konstruktivistinen lähtökohta
- Relationaalinen lähtökohta
Tehtäviä
Kirjallisuutta
--------------------------------------------------------------------------------
Tiivistelmä
Tässä jaksossa perehdytään
alustavasti viestinnän tutkimuksessa käytettyihin peruskäsitteisiin,
määritelmiin ja malleihin.
Alkukuvat -osiossa
esitetään kaksi konkreettista viestinnän tapausta.
Ensimmäisessä tapauksessa mietitään, mitä
edellytyksiä on oltava olemassa, jotta viestintä voi toteutua.
Tämän tapauksen yhteydessä huomataan, että miltei
millä tahansa materiaalilla voidaan viestiä. Toisessa
tapauksessa tuodaan esiin, kuinka valtamerilaiva Titanic upposi
oikeastaan viestinnän epäonnistumisen vuoksi.
Viestinnän käsite
ja malleja -osiossa kerrotaan, että viestinnästä
on helpointa havaita merkkien siirron tapahtumat. Viestintä
ei ole kuitenkaan vain siirtoa ja kuljetusta, vaan olennaisinta
siinä on viestien ymmärtäminen ja tulkitseminen jotakin
merkitseviksi. Jotta ymmärtäminen voisi toteutua, täytyy
viestinnän osapuolilla on yhteinen kieli tai sovittu merkkijärjestelmä.
Viestintää käsitellään kolmen tasoisilla
malleilla: siirtomalleilla, merkityksen tuottamisen malleilla ja
yhteisyyden tuottamisen malleilla. Malleja havainnollistetaan jäävuori
-kuviolla.
Kohdassa Näkökulmien
rajallisuus ja Tieteen metaforat esitetään, että
kukin viestinnän teoria avaa aiheeseen omanlaisensa näkökulman.
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa lähestyä viestintää,
vaan monet erilaiset lähestymistavat voivat olla perusteltuja.
Esitetään että oikeastaan teoriat ovat eräänlaisia
metaforia, vertauskuvia. Metaforassa jokin kohde tehdään
ymmärrettäväksi tuomalla sen vertauskohdaksi jokin
tutumpi kohde tai ilmiö. Metaforassa kohde tulee ymmärretyksi
tuon tutumman ilmiön kautta, jolloin kohteen jotkut puolet
nousevat silmiinpistävinä esiin ja toiset puolet jäävät
unohduksiin. Viestinnän käsittäminen siirroksi on
eräs metafora: siinä viestintäilmiö pyritään
tekemään ymmärrettäväksi vertaamalla sitä
tavaroiden kuljetukseen paikasta toiseen. Mutta on muitakin metaforia:
viestintäilmiötä voidaan lähestyä mm. rituaalin,
kaupankäynnin, kansankokouksen ja peilillä heijastamisen
vertauskuvilla.
Kolme erilaista filosofista
lähtökohtaa on syventävä osuus. Yhteiskunta-
ja kulttuuritieteissä on tapahtunut 1900-luvun viimeisinä
vuosikymmeninä tieteellinen vallankumous, on tapahtunut ns.
kielellinen käänne (linguistic turn) ja on alettu ajatella
ns. sosiaalisen konstruktivismin mukaisesti. Sosiaaliseen konstruktivismiin
nojaava tutkimus poikkeaa melkoisesti tavanomaisesta arkisesta ajattelutavasta.
Silti opiskelija saattaa jo opintojensa alkuvaiheissa törmätä
tähän lähestymistapaan ja kokea vaikeuksia ymmärtää
esim. diskurssianalyysiä. Tässä luvussa asiaa selvitetään
porautumalla syvälle niihin alkuoletuksiin, jotka vaikuttavat
erilaisten tieteen tekemisen tapojen taustalla. Esitellään
jokapäiväistä ajatteluamme lähinnä oleva
realistinen lähtökohta, esitellään konstruktivistisen
ajattelun perusteet ja lopuksi esitellään relationaalinen
lähtökohta. Tässä esityksessä katsotaan,
että sekä realismi että konstruktivismi perustuvat
liian rajoittuneisiin alkuoletuksiin. Relationaalinen lähtökohta
pyrkii lähtemään liikkeelle sellaisista oletuksista,
että realismin ja konstruktivismin jyrkkä vastakkaisuus
purkautuu ja tullaan ajattelutapaan, jossa on piirteitä näistä
molemmista lähestymistavoista.
alkuun
Sivulla käyntejä 1.9.2005 lähtien:
|