|
Hiljainen tieto
Arkiajatteluun sisältyvässä
kokemuksellisuudessa on nähty uuden tiedon
tuottamisen kannalta myös hyviä puolia.
Eksplisiittisen tiedon lisäksi puhutaan myös
ns. hiljaisesta tiedosta.
Kanadalainen informaatiotutkija
Chun Wei Choo (1998) on eritellyt tiedon lajeja
seuraavasti:
Piiloinen
/ hiljainen tieto (Tacit
Knowledge) on sidottu kiinteästi ihmisten
toimintaan, menettelytapoihin, rutiineihin, ihanteisiin,
arvoihin ja tunteisiin. Se on siis hyvin henkilökohtaista
tietoa, mitä on vaikea kommunikoida ja jakaa.
Piiloinen tieto sisältää sekä
teknisiä että kognitiivisia osatekijöitä.
Tekniset osa-alueet liittyvät ammattitaitoon
ja taitotietoon (Know-How).
Kognitiiviset tekijät puolestaan viittaavat
mentaalisiin malleihin, joiden avulla ihmiset
hahmottavat, käsitteellistävät
ja ymmärtävät ympäröivää
todellisuutta.
Eksplisiittinen
eli käsitteellinen tieto (Explicit
Knowledge) on muodollista, systemaattista
ja tarkkaan määriteltyä. Sitä
voidaan prosessoida ja tallentaa suhteellisen
helposti samoin kuin viestiä ja jakaa. Se
esitetään yleensä tieteellisten
kaavojen tai esimerkiksi käyttöohjeiden
muodossa, toimintaa ohjaavina sääntöinä
tai vaikka kokousmuistioina. Ikujiro Nonaka ja
Hirotaka Takeuchi ovat esittäneet, että
hiljainen tieto kannattaa yrittää muuttaa
eksplisiittiseksi tiedoksi, koska silloin se tulee
laajemman ihmisjoukon voimavaraksi.
Kulttuurinen
tieto (Cultural
Knowledge) liittyy niihin tiedollisiin
ja tuntemuksellisiin rakenteisiin, joiden varassa
ihmiset selittävät, ymmärtävät
ja arvioivat yhteisönsä todellisuutta.
Siihen kuuluvat mm. eri organisaatioiden toimintaa
ohjaavat arvot samoin kuin toimintaan liittyvät
uskomukset ja oletukset. Kulttuurinen tieto on
vaikeasti koodattavissa, mutta laajasti jaettavissa
yhteisön jäsenten vuorovaikutuksen kautta.
Voisikin sanoa, että kulttuurinen tieto sisältää
paljon piiloista tietoa.
Katso myös kappale "Tieto
organisaatiossa" Tieto ja viestintä
organisaatiossa -oppimateriaalista http://www.uta.fi/viesverk/tvo/
|