Sisältöön
tampereen yliopisto: yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö: esittely:
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköTampereen yliopistoYhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Musiikintutkimus

Etnomusikologia on kulttuurilähtöistä musiikintutkimusta, joka kohdistuu kaikkiin musiikkiperinteisiin. Painopiste on erilaisissa kansanomaisen musiikin ilmentymissä.

Etnomusikologit pyrkivät ymmärtämään ihmistä erittelemällä häntä musiikin, musiikillisten ilmiöiden sekä sosioekonomisten tekijöiden avulla. Tavallaan kysymys on kulttuuriantropologiasta. Toisaalta etnomusikologia on musiikkitiedettä laajimmillaan.

Kansanmusiikin tutkimus aloitettiin Tampereen yliopistossa jo vuonna 1965. Tuolloin FT Erkki Ala-Könni nimitettiin kansanmusiikin tutkimuksen dosentiksi ja opetus kuului osana musiikkitieteeseen. Vuonna 1974 perustettiin oppiaine, jonka nimeksi tuli kansanperinne, erityisesti kansanmusiikki. Sen ensimmäiseksi professoriksi nimitettiin Erkki Ala-Könni.

Alusta asti keskeisinä alueina pidettiin suomalaisen, karjalaisen ja saamelaisen perinnemusiikin tutkimusta. Laitoksen laajat arkistokokoelmat tarjoavat hyvän lähtökohdan kotimaisen kansanmusiikin tutkimukseen ja opetukseen.

Vuosien varrella on globaalinen näkökulma tullut näkyvämmin esille tutkimukseen ja opetukseen. Yhdeksi erityisalueeksi on eriytynyt arktisten alueiden sekä Pohjois-Venäjän perinnemusiikki ja siihen kohdistuva tutkimus. Toiseksi painopistealueeksi on noussut Kaakkois-Eurooppa.

Monissa länsimaisissa yliopistoissa kiinnostuttiin 1980-luvulla populaarimusiikin tutkimuksesta. Tampereen yliopistossa seurattiin tätä kehitystä, ja nykyisin populaarimusiikilla on hyvin näkyvä sija etnomusikologian opetuksessa. Painopistealueena on suomalaisen populaarimusiikin historia.

Etnomusikologian opetuksessa otetaan huomioon paitsi soiva musiikki ja sen analyysi myös musiikin kytkennät muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Teoreettisten luentojen ja harjoitusten lisäksi opintoihin kuuluu käytännön musisointiharjoituksia. Laitoksen opiskelijat ovat omatoimisesti perustaneet useita yhtyeitä.

Musiikintutkimuksen kotisivut.

Etnomusikologinen tutkimus.

 

 
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Linna, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: yky.info@uta.fi
Muutettu: 26.2.2013 14.55 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Valintakokeet 2013
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti