Sisältöön
tampereen yliopisto: yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö: esittely:
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköTampereen yliopistoYhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Filosofia

Filosofiassa pohditaan yleisesti ja teoreettisesti ihmisen ja maailman ongelmia, esimerkiksi tietoa, olemista ja moraalia koskevia kysymyksiä. Filosofia on lähtöisin arkiajattelusta, mutta se pyrkii olemaan tätä systemaattisempaa ja perustelemaan väitteet ja näkemykset mahdollisimman tarkasti. Filosofia jaetaan usein teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan. Teoreettisessa filosofiassa tarkastellaan todellisuuden, päättelyn ja tiedon ongelmia, kun taas käytännöllisessä filosofiassa paneudutaan ihmisen toimintaa, kulttuuria ja ihmisyhteisöjä koskeviin kysymyksiin. Perinteisesti filosofian pääalueita ovat olleet metafysiikka, logiikka, tietoteoria, etiikka ja yhteiskuntafilosofia. Koska filosofiassa tradition merkitys on suuri, filosofian historia on myös tärkeä filosofisen tutkimuksen alue. Tiede ja filosofia merkitsivät pitkään samaa, mutta vähitellen eri tieteet irtaantuivat filosofiasta. Filosofia on kuitenkin monin tavoin yhteydessä erityistieteisiin. Sen yhtenä tehtävänä on tutkia niiden perusteita, keskeisiä käsitteitä, menetelmiä ja teorioita sekä tieteellistä ajattelua. Logiikka on nykyään matematiikan, tietojenkäsittelytieteiden, kielitieteen ja filosofian yhteistä aluetta. Filosofian osana se on sekä historiallisesti että systemaattisesti tärkeä tutkimusalue, mutta sen avulla voidaan myös selkeyttää käsitteitä ja teorioita.

Filosofian perusopinnot antavat yleiskuvan filosofisen ajattelun luonteesta ja filosofian osa-alueista. Aineopinnoissa paneudutaan syvemmin filosofisiin kysymyksiin, joihin on tutustuttu perusopinnoissa. Filosofian historian, 1900-luvun filosofian, logiikan ja tieteenfilosofian osalta aineopinnot ovat kaikille opiskelijoille yhteisiä samoin kuin osallistuminen proseminaariin. Näiden opintojaksojen lisäksi valitaan opintoja seuraavilta filosofian osa-alueilta: metafysiikka, mielen ja kognition filosofia, kielifilosofia, etiikka, yhteiskuntafilosofia sekä kulttuuri- ja taiteenfilosofia.

Syventävissä opinnoissa on mainittu kuusi erikoistumisaluetta, joista opintoja suoritetaan ainakin kahdelta alueelta: a) moderni ja nykyajan filosofia, b) logiikan historia, filosofinen logiikka ja kielifilosofia, c) metafysiikka ja mielen filosofia, d) tietoteoria ja tieteenfilosofia, e) etiikka ja yhteiskuntafilosofia sekä f) kulttuuri- ja taiteenfilosofia. Valittavien erikoistumisalueiden on tarkoitus tukea pro gradu -tutkielman laatimista. Filosofisen kirjoittamisen ja väitteiden perustelemisen taitoa kehitetään opintojen alusta lähtien mm. proseminaarin ja seminaarin yhteydessä järjestettävillä kursseilla. Ne harjaannuttavat filosofiseen keskusteluun sekä tukevat seminaarityöskentelyä ja niin kandidaatin kuin pro gradu ‑tutkielmienkin laatimista.

Filosofian oppiaineessa voi suorittaa myös elämänkatsomustiedon opintokokonaisuuden. Elämänkatsomustieto on peruskoulun ja lukion oppiaine, joka on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät osallistu uskonnon opetukseen. Kouluun kiinnittymisen vuoksi elämänkatsomustiedon opintokokonaisuuden suorittamista suositellaan erityisesti filosofian opettajan pätevyyden hankkiville. Elämänkatsomustiedossa on mahdollista suorittaa 65 opintopisteen laajuiset toisen opetettavan aineen opinnot, jotka antavat elämänkatsomustiedon opettajan pätevyyden niille, joilla on aineenopettajan pätevyys.

Lisätietoja filosofian omilta verkkosivuilta.

 
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Linna, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: yky.info@uta.fi
Muutettu: 18.8.2011 8.51 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti