Sisältöön
tampereen yliopisto: yhteiskuntatieteiden tiedekunta: tutkimus: konferenssit ja seminaarit: naistutkimuspäivät 2012: ohjelma:
Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoYhteiskuntatieteiden tiedekunta
Naistutkimuspäivät 2012

Työryhmät

Naistutkimuspäivillä kokoontuu 14 työryhmää, jotka ovat avoimia kaikille päiville osallistujille. Työryhmät kokoontuvat perjantaina 16.11. klo 15.00–17.30 ja lauantaina 17.11. klo 9.30–11.30Joidenkin työryhmien alkamis- ja päättymisajat poikkeavat tästä. Tarkista ajat työryhmäkuvauksesta alta.

Työryhmät 1-5 sekä 11 kokoontuvat perjantaina, ryhmät 6 ja 7 lauantaina ja työryhmät 8-10 ja 12-14 molempina päivinä. Muutama työryhmä on kokonaan tai osittain englanninkielinen.

Abstraktit löytyvät myös helposti tulostettavassa pdf-muodossa abstraktikirjana. Painettua abstraktikirjaa ei jaeta Naistutkimuspäivillä.

 

1. Feministiset utopiat ja dystopiat

2. Perheet, laki ja asiantuntijavalta / Family, law, power and parenting experts

3. Transtutkimus / Trans* perspectives

4. Populaarikulttuurin sukupuolitetut tilat

5. Gender identity – revisiting the concept of identity and the politics of difference

6. Ajasta ikuisuuteen? Feminististen ja queer-lähdeaineistojen tavoitettavuus ja säilyvyys

7. Miestutkimuksen tilat ja tulevaisuudet

8. Luokan järjestys ja eläminen

9. Sukupuolittuneen väkivallan representaatiot / Representations of gendered violence

10. Sukupuoli, toimijuus ja materiaaliset käytännöt

11. Feministinen kenttätyö muuttuvassa yhteiskunnassa

12. Postcolonial and transnational spaces – and futures

13. Queer – between politics and literature

14. Sukupuolen tekeminen mediassa ja poliittisessa julkisuudessa

 

1. Feministiset utopiat ja dystopiat

Puheenjohtajat: Jaana Vuori (jaana.vuori(a)uef.fi) ja Elina Arminen (elina.arminen(a)uef.fi)

ls. Linna 5101

Perjantai 16.11 klo 15.00-17.30

15.00–15.15 Jaana Vuori: Työryhmän avaus
15.15–15.45 Anna Elomäki: Feministinen poliittinen yhteisöllisyys - utopiaa vai todellinen mahdollisuus?
15.45–16.15 Soili Petäjäniemi-Brown: Judith Butler: ”Ironinen utopisti” ja elämä poliittisena käsitteenä
16.15–16.45 Nina Järviö: Queer-teologian mahdollisuudet evankelis-luterilaisessa kristinuskossa
16.45–17.15 Elina Arminen: Sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden utopiat ja dystopiat.
17.15–17.30 Loppukeskustelu
 

Anna Elomäki: Feministinen poliittinen yhteisöllisyys – utopiaa vai todellinen mahdollisuus?

Feministinen poliittinen yhteisö, jonka aiemmin nähtiin perustuvan luonnollisena pidettyyn naisidentiteettiin, muodostui teoreettiseksi ja poliittiseksi ongelmaksi 1970-luvun lopulla. Paperissani analysoin teoreettisia pyrkimyksiä korvata näkemys “naisista” feminismin kollektiivisena subjektina monisyisemmillä ymmärryksillä siitä, kuinka feministinen “me” rakentuu ja kuinka sitä voitaisiin vaalia. Keskustelu vaihtoehtoisista tavoista ymmärtää feministinen “me” jatkuu yhä, mutta se on jäänyt vähälle huomiolle feministisen ajatteluun lähihistoriaa kirjoitettaessa.

Luodessaan uusia ymmärryksiä feministisen politiikan kollektiivisesta ulottuvuudesta, feministiset ajattelijat – esimerkiksi Gloria Anzaldúa, Judith Butler, Adriana Cavarero, Jodi Dean, bell hooks, Maria Lugones, Chandra Mohanty ja Linda Zerilli – ovat harvoin luoneet uusia käsitteitä. Sen sijaan he ovat antaneet uusia merkityksiä tutuille termeille, joista merkittävimmät ovat olleet identiteetti, solidaarisuus ja koalitio. Siitä huolimatta että feministiset ajattelijat ovat koettaneet ratkaista feministisen poliittisen yhteisön ongelmaa käyttäen erilaisia käsitteitä ja tukeutuen vaihteleviin taustateoreetikkoihin, ovat heidän tarjoamansa ratkaisut samankaltaisia. Useimmat heistä kirjoittavat pysyvistä mutta avoimista poliittisista siteistä yli yksilöiden ja ryhmien välisten erojen ja valtasuhteiden. Nämä siteet eivät ole automaattisia, ne on luotava aktiivisesti ja niitä on ylläpidettävä jatkuvasti.

Onko tällä teoreettisella ymmärryksellä käytännöllistä tarttumapintaa, vai onko se pelkkä utopia? Mitä poliittisesta yhteisöllisyydestä kiinnostuneet feministiteoreetikot voisivat oppia akatemian ulkopuolella toimivilta feministeiltä?

 

Soili Petäjäniemi-Brown: Judith Butler: “Ironinen utopisti” ja elämä poliittisena käsitteenä

Lähestyn esityksessäni utopian teemaa Butlerin retoriikan kautta. Retoriikalla on tässä kolme ulottuvuutta: Butlerin performatiivinen kielenkäyttö, argumentoinnin tyyli, sekä itse määritelty asemoituminen filosofian “toiseksi”. Vastoin niitä kriittisiä käsityksiä, joissa Butlerin retoriikka nähdään viekoittelevana, kommunikaatiota hankaloittavana ellei tyhjänä sanaleikkinä esitän, että se tulisi ymmärtää tekstuaalisena käytäntönä, joka muodostaa Butlerin ajattelun poliittis-eettisen rakennustyömaan. Toisin sanoen sen tilan, jossa “odottamatonta” työstetään.

Tästä näkökulmasta otan kantaa kommentaarikirjallisuudessa viime vuosina vakiintuneeseen käsitykseen Butlerin eettisestä käännöksestä, jonka julkilausuttuna tai julkilausumattomana vastaparina on pidetty erkaantumista kielellisten merkitysten merkitsevyydestä – ikään kuin kieli pitäisi unohtaa, jotta sitoutuminen eettisiin kannanottoihin ja ”todellisiin” poliittisiin aiheisiin, kuten Guantanamon vankeihin tai Israelin valtion harjoittamaan väkivaltaan, tulisi mahdolliseksi. Oletus on ollut omiaan tuottamaan tulkintoja, joissa Butlerin etenkin Emmanuel Levinasin kanssa käymä tekstuaalinen keskustelu sovitetaan Levinasin eettis-poliittiseen käsitekehykseen, jossa muutoksen mahdollisuus jää eksistentiaaliontologisen horisontin sisään. Paperissani osoitan, ”elämän” käsitettä esimerkkinä käyttäen, kuinka Butlerin retoriikka, kaikissa yllä mainituissa merkityksissä, politisoi elämän käsitteen. Kyseessä on itse asiassa ainakin kaksoisutopia: Levinasin filosofisen elämän käsitteen uuden elämän mahdollisuus, sekä ”anti-war” -käsitteistön uudelleenajattelun mahdollisuus.

 

Nina Järviö: Queer-teologian mahdollisuudet evankelis-luterilaisessa kristinuskossa

Homoseksuaalisuus on yksi 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun kiistellyimpiä aiheita kristillisen yhteisön sisällä. Pohdintaa on käyty Suomen ja Ruotsin evankelis-luterilaisten kirkkojen virallisissa dokumenteissa 1950- ja 1960-luvuilta lähtien. Aiheesta käytyä maailmanlaajuista teologista keskustelua on kritisoitu siitä, että se on päätynyt umpikujaan. Vastapuolten argumentit on kuultu eikä uutta hedelmällistä keskustelua ole syntynyt aikoihin.

Teologisen umpikujan ratkaisemiseksi katolilaiset tutkijat ovat queer-teorian innoittamana tuoneet keskusteluun mukaan uuden feministisen teologian teorian, queer-teologian. Ammentamalla ajatuksia aiemmista sukupuolta, seksuaalisuutta ja valtaa pohtivista teologisista suuntauksista – sekä näihin kohdistuvasta kritiikistä – teologit ovat päätyneet kyseenalaistamaan seksuaalisuuden ja sukupuolen merkitykset kristinuskossa.

Esitelmässä valotan queer-teologian mahdollisuuksia ja sen yhteyksiä sukupuolentutkimukseen. Tuon esiin, miten käsitys homoseksuaalisuudesta on muuttunut Suomen ja Ruotsin evankelis-luterilaisissa kirkoissa. Pyrin osoittamaan, että molempien maiden kirkot ovat kenties tahtomattaan avanneet ovia queer-teologialle ja näin ollen seksuaalisuuden ja sukupuolen uusille tulkinnoille. Queer-teologiaa ei ole aiemmin tutkittu pohjoismaisessa kontekstissa, joten paperin avulla pyrin myös löytämään suomalaisen sukupuolentutkimuksen ja uskonnontutkimuksen uudenlaisia yhtymäkohtia. Esitelmäni pohjaa Helsingin yliopistossa valmistuneeseen uskontotieteen pro gradu -tutkielmaan.

 

Elina Arminen: Sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden utopiat ja dystopiat

Esittelen koosteen Itä-Suomen yliopiston sukupuolen tutkimuksen opiskelijoiden kirjoituksista, jotka käsittelevät feministisiä utopioita ja dystopioita. Tekstit on kirjoitettu sukupuolentutkimuksen perusopintoihin kuuluvalla kurssilla Sukupuolentutkimus tutuksi. Millaisia visioita opiskelijoilla on sukupuolen merkityksistä, tasa-arvosta ja feministisestä keskustelusta tulevaisuudessa?  

Takaisin sivun alkuun

 

2. Perheet, laki ja asiantuntijavalta / Family, law, power and parenting experts 

Puheenjohtajat: Johanna Hiitola (
johanna.hiitola(a)uta.fi), 
Annukka Lahti (
annukka.lahti(a)jyu.fi) ja 
Anna Moring (
anna.moring(a)helsinki.fi)

ls. Linna 6013 (Huom! uusi tila!)

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30.

15.00-15.30 Pia Eriksson: A user perspective on pre-adoption services in the creation of families through international adoption

15.30-16.00 Anna Nikupeteri: Naisiin ja lapsiin kohdistuva eron jälkeinen vaino – kokemuksia auttamis- ja oikeusjärjestelmästä
16.00-16.30  Sanna Koulu: Lapsesta sopiminen ja perheen sääntely
16.30-17.00 Anna Moring: Outouden asiantuntijat – ”neutraali” asiantuntija sateenkaariperhepuheessa
17.00-17.30 Mervi Patosalmi: Raiskaus avioliitossa, aviolliset velvollisuudet ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden määrittelyjä

 


Pia Eriksson
: A user perspective on pre-adoption services in the creation of families through international adoption

The path to becoming an adoptive family through international adoption is a process strictly regulated by legislation and international treaties. On the surface it seems only to be a bureaucratic legal process, while at the same time being a very personal and emotional psychological process holding many tensions.



Since the new family through adoption is created with the assistance of the government, the state has, justified by the right of the child, taken the right to assess parental potential in those creating a family. My focus, social work in pre-adoption counseling, is hence done in the cutting point between private and public. In addition to the intrusion of public power into a personal sphere of the family, the often middle-class prospective adoptive parents become users of social services and are subjected to the controlling element of social work. 



My paper presents a part of my thesis, i.e. my ongoing analysis of narrative interviews with women who have started an international adoption process. Of these women, six had adopted a child from abroad 2-4 years earlier. The other five had a terminated process behind. My focus is on perceptions of the practices, the professionals and the institutional context of pre-adoption counseling, as well the positioning and power dimensions associated with these.

 

Anna Nikupeteri
: Naisiin ja lapsiin kohdistuva eron jälkeinen vaino – kokemuksia auttamis- ja oikeusjärjestelmästä

Viimeisen vuoden aikana olemme lukeneet lehdistä ”perhetragedioista”. Osassa tapauksissa on ollut taustalla parisuhteen päättyminen ja tekijänä entinen puoliso. Vakavien väkivallan tekojen uhreina ovat lähes poikkeuksetta naiset ja lapset. Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen parisuhteen päättymisen jälkeistä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa vainoa (engl. stalking). Parisuhteen jälkeinen vaino ulottuu usein varsinaisen kohteen lisäksi lapsiin, läheisiin ja viranomaisiin. Tässä esityksessä tarkastelen, millaisia tulkintoja vaino voi saada palvelujärjestelmässämme. Tutkimus kiinnittyy Ensi- ja turvakotien liiton Miina-projektiin, Oulun ja Mikkelin paikallisyhdistysten Varjo-projektiin sekä Alli Paasikivi säätiön rahoittamaan Näkymättömät lapset –hankkeeseen.

Vaino on piinaavaa ahdistelua ja uhkailua, mikä sisältää riskin vakavasta väkivallasta ja uhrin hengen riistämisestä. Vaino voi sisältää kaikkia väkivallan muotoja. Yhteiset lapset laajentavat vainoajan keinovalikoimaa lähestyä naista haastaen uhrin selviytymisen ja irrottautumisen mahdollisuuksia. Kokemukset vainosta osoittavat, että vainoa kokeneet perheet eivät tule aina oikeudenmukaisesti kohdatuiksi viranomaiskohtaamisissa. Esimerkiksi lasten tapaamiset, elatusmaksut sekä äidistä tehdyt perättömät lastensuojeluilmoitukset antavat vainoajalle tilaisuuksia hallita uhrin arkea. Lainsäädännön ja palvelujärjestelmän aukot voivat äärimmillään pakottaa uhria olemaan tekemisessä vainoajan kanssa. Vainoajan tekoja ja uhrin toimijuutta voidaan tulkita monella tavalla, mikä voi estää vainoon puuttumista. Esimerkiksi vainon nimeäminen huoltajuusriidaksi ei mahdollista vainon tunnistamista. Myös vahva isyyspuhe voi hämärtää lapsen parhaan toteutumista.

 

Sanna Koulu: Lapsesta sopiminen ja perheen sääntely

Alustuksessani tarkastelen väitöskirjatyöni pohjalta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia sopimuksia. Joitakin perheoikeudellisia sopimuksia, kuten avioehtoja, on tutkittu oikeustieteen piirissä laajasti, mutta vanhempien ja lasten henkilökohtaisten suhteiden tarkastelu usein tulkitaan yksityisen rajoja koettelevana oikeudellistamisena. Lapsen huoltoa ym. koskevat sopimukset eivät helposti asetu juridisesti arvioitaviksi, vaan tarkastelu kiinnittyy lapsen edun ei-juridiseen pohdintaan. Tämä murroskohta oikeudellisten instrumenttien ja oikeuden ulkopuolisena nähdyn lapsen edun välillä juontuu rajankäynnistä, jossa oikeus hahmotetaan perheeseen nähden ulkopuolisena. Oikeus sääntelee perhettä ”ulkoapäin” ja luo samalla kuvaa (interventiota edeltäneestä) perheestä itsessään luonnollisena.

Vaikka ajatus oikeudesta perheen ulkopuolisena turvaverkkona on houkuttava, liittyy siihen myös ongelmallisia puolia. Sen kuvaelma alun perin hyvästä ja luonnollisesta perheestä toimii tapana kontrolloida perheitä oikeudellista sääntelyä hienovaraisemmin tavoin. Kun toisaalta tavat justifioida tai perustella lasta koskevaa sopimista ja määräysvaltaa ovat muovautuneet vahvasti 1900-luvun jälkipuoliskolla, miten tätä muutosta voitaisiin hahmottaa? Toisin sanoen, mistä sääntelyn muotojen muuttumisessa on kysymys?

Alustuksessani tarkastelen lasta koskevaa sopimista kahdesta osin ristiriitaisesta näkökulmasta: toisaalta vanhempien autonomian ilmauksena, toisaalta osana valtion perheisiin kohdistuvaa kontrollia. Yhdistän oikeustieteelle ominaisia normatiivisia pohdintoja normalisoivan hallinnan tarkasteluun. Väitteeni on, että muutos vanhempien autonomiaa painottavasta klassisesta katsantokannasta nykyiseen, julkisen hoivan varjossa tapahtuvaan sopimiseen ei ole niin järin suuri. Näennäisen ristiriitaisuuden taustalla on jotain näkökulmille yhteistä: kunnollisen tai ”hyvän” perheen kuva.

 

Anna Moring: Outouden asiantuntijat – ”neutraali” asiantuntija sateenkaariperhepuheessa 



Sateenkaariperheitä kuvaavissa aikakauslehtiartikkeleissa 2000-luvun Suomessa toistuu kerta toisensa jälkeen sama kaava: perhe-elämän kuvittamassa tekstissä ääneen pääsee perheen ohella ”neutraali” asiantuntija, jota pyydetään lausumaan tavalla tai toisella ”objektiivinen totuus” sateenkaariperheistä ja siitä, minkälaisia erityiskysymyksiä näihin perheisiin liittyy. Samalla asiantuntija toimii ikään kuin julkisen mielipiteen kanavoijana – tekstissä hänellä on valta kertoa, kuinka sateenkaariperheisiin tulisi suhtautua.



Esitelmässäni tarkastelen sateenkaariperheitä koskevassa julkisessa puheessa rakentuvaa ”neutraalin” asiantuntijan positiota ja kysyn, mitä se kätkee taakseen. Mitä ovat ne kysymykset, joihin asiantuntijat artikkeleissa vastaavat? Mikä on se tieto, jota heidän toivotaan tarjoavan? Ja mitä tämä tiedon tahto kertoo niistä kysymyksistä, joita sateenkaariperheiden vanhemmuuteen 2000-luvun Suomessa liitetään? Kysyn myös, kuka kelpaa asiantuntijaksi: miksi kommenttimahdollisuus annetaan teksteissä yhtä lailla homofobina tunnetulle kansanedustajalle kuin pitkän uran tehneelle lastenpsykologille, ja minkälaisia valta-asetelmia näihin asiantuntijavalintoihin sisältyy? 



Esitelmäni pohjautuu viimeistelyvaiheessa olevalle väitöstutkimukselleni Oudot perheet – perheihanteista 1990- ja 2000-luvun Suomessa.

 

Mervi Patosalmi
: Raiskaus avioliitossa, aviolliset velvollisuudet ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden määrittelyjä

Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin Suomessa 1994. Ensimmäisen kerran kriminalisointia yritettiin kuitenkin jo 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Tässä esitelmässä tarkastelen kriminalisointiprosessissa tuotettuja asiantuntijadokumentteja ja poliittista keskustelua keskittyen erityisesti avioliiton, seksuaalisuuden ja sukupuolen yhteen kietoutuneisiin merkityksiin. Analysoin miten avioliiton ja seksuaalisuuden yhteys ymmärrettiin 1970-luvulla ja 1990-luvulla, sekä millaisia muutoksia käsitteiden käytössä tapahtui.  1970-luvulla asiantuntijoista koostunut seksuaalirikoslakia valmistellut toimikunta oli aikaansa edellä esittäessään, että raiskaus avioliitossa kriminalisoitaisiin. Kriminalisointiehdotus ei saanut eduskunnassa kannatusta ja lopullinen muutos asiassa tuli vasta 1990-luvulla. Tuolloin mielipiteet olivat suurelta osin muuttuneet, vaikka muutamia soraääniä esiintyikin. 1990-luvun argumentoinnin eräs keskeinen piirre oli pöyristys siitä, että raiskausta avioliitossa ei oltu vielä Suomessa kriminalisoitu. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus oli keskeinen argumentti kriminalisointiprosessissa, mutta asiantuntijoiden lausunnoissa ja poliittisessa keskustelussa avioliitto sekä siihen liittyvät määrittelyt muun muassa koskien aviollisia velvollisuuksia olivat vahvasti esillä. Esitelmäni tarkastelee kriittisesti näitä sukupuolittuneita käsitteitä ja niiden muutoksia 1970-luvulta 1990-luvulle.

Takaisin sivun alkuun

 

3. Transtutkimus / Trans* perspectives

Puheenjohtajat: Emmi Vähäpassi (etevah(a)utu.fi) ja Andrea Hynynen (anhynyne(a)abo.fi)

ls. Linna 6019

Perjantai 16.11 klo 15.00-17.30

15.00-15.30 Andrea Hynynen: Representations of Trans* in French Crime Fiction
15.30-16.00 Sami Suhonen: Psykiatriset transtutkimukset normaaliuden ja sukupuolen rakentajina
16.00-16.10 tauko
16.10-16.40 Luca Tainio: Transgender normien haastajana?
16.40-17.10 Emmi Vähäpassi: Ruumiit koteina ja trans-vastajulkisuudet
17.10-17.30 Aikaa yleiselle keskustelulle

 

Andrea Hynynen: Representations of Trans* in French Crime Fiction

My presentation will discuss the representation of transsexual and transgender in French crime fiction. Transsexual and transgender characters are becoming more and more present in popular culture, although to a lesser extent in France compared with Anglo-Saxon popular culture. However, the representation of trans in mainstream popular culture is usually simplistic, often characterized by exoticism and voyeurism. In crime fiction, trans has mostly been associated with criminality and sexual deviance through the use of transsexual serial killers, whose actions are motivated by sexual perversion and a troubled gender identity. Through the examples of Brigitte Aubert’s Transfixions and Thierry Jonquet’s Mygale, I will study different possibilities of exploring trans issues in mainstream crime fiction, paying particular attention to how the structural and thematic aspects of the individual narrative as well as generic conventions restrict and/or support the place and image of trans. 

 

Sami Suhonen: Psykiatriset transtutkimukset normaaliuden ja sukupuolen rakentajana

Suomessa sukupuolen korjaaminen edellyttää psykiatrisia tutkimuksia, joiden kesto on vähintään kuusi kuukautta. Tutkimusten aikana tutkittava tapaa psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan muutaman kerran, (TAYS:ssa myös sosiaalityöntekijän) sekä psykologin, joka tekee psykologiset testit. Psykologisista testeistä käytetään muun muassa Rorchachin testiä, MMPI:ia ja erilaisia kuvantäydennystestejä.

Jotta henkilö pääsisi fyysisiin sukupuolen korjaushoitoihin, hänen on vakuutettava tutkimustiimi, että hän kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen. Mikäli jossain vaiheessa tutkimuksia tulee esiin jokin psyykkinen sairaus tai sen epäilys, tutkimus saattaa pidentyä tai se voidaan katkaista. Diagnoosin asettamista – joka on ehto fyysisille korjaushoidoille - voi joskus viivyttää myös neurologiset tilat (esim. ADHD, Aspergerin syndrooma). Toisin sanoen, sukupuolen korjauttajan on osoitettava tutkimustiimille olevansa normaali nainen tai mies.

Tarkastelen esityksessäni sitä, minkälaiset kriteerit naiseudelle ja mieheydelle psykiatrisissa sukupuolen identiteetin tutkimuksissa annetaan, minkälaista normaaliutta niissä rakennetaan ja miten tämä vaikuttaa tutkimuksissa olevan puheeseen, kun hän puhuu itsestään transihmisenä. Esitykseni ei perustu ensisijaisesti akateemiselle tutkimukselle vaan sille todellisuudelle, joka avautuu Setan Transtukipisteessä työskentelyn kautta.

 

Luca Tainio: Transgender normien haastajana?      

Teen pro gradu -tutkielmaani sukupuolen diskursiivisesta rakentumisesta sukupuolenkorjausprosessissa, eli olen kiinnostunut siitä minkälaiset käsitykset sukupuolesta muokkaavat ja rajaavat prosessia. Aineistoni muodostuu kirjallisesta materiaalista, kuten diagnostisista kriteereistä, hoitosuosituksista ja translaista sekä lääketieteen alan julkaisuissa olleista artikkeleista aihetta koskien.

Naistutkimuspäivien teemaa ajatellen keskityn tässä paperissa kuitenkin yhteen osa-alueeseen tutkielmassani, nimittäin tämänhetkiseen keskusteluun ns. transgender -diagnoosista (F64.8, muu määritetty sukupuoli-identiteetin häiriö). Transgender on sekä terminä että identiteettinä yhä liikkeessä ja muodostumassa, ja asettaakin monia kysymyksiä keskustelun tulevaisuudelle. Terminä se juontaa juurensa enemmänkin transaktivismin ja queerin diskursseista, mutta on nyt omaksuttu myös lääketieteen kieleen. Muutos heijastuu myös termin merkityssisällössä.

Transgenderin voi nähdä syntyneen vastalauseena tiukkoja diagnostisia kriteereitä ja kapea-alaista sukupuolinäkemystä vastaan. Käsitteenä se ylittää diskurssirajoja ja toimiikin tutkielmassani siltana queer -teorian ja lääketieteen välillä tuoden näitä kahta transkeskustelun pääasiallista paikkaa lähemmäs toisiaan. Identiteettinä tai kokemuksena transgender kieltäytyy sopimasta dikotomiseen sukupuolijärjestelmään ja nähdäkseni haastaa ainakin tällä hetkellä sekä normatiivista sukupuolikäsitystä yleensä että korjausprosessin sisäistä normatiivista transnarratiivia. Samalla se pakottaa prosessin käytäntöjä ja näkemyksiä liikkeeseen. Jos transsukupuolisuuden historia kuitenkin nähdään “etenemisenä kohti yhä tarkempien medikalisoitujen `tilojen` luokittelua” voi transgenderistäkin tulevaisuudessa tulla vain osa normitettua ja medikalisoitua transtarinaa. Dikotomiaa ei Jay Prosserin mukaan luokaan niinkään transkeho vaan prosessin asettamat reunaehdot, ja onkin vielä epävarmaa purkaako transgender juuri näitä ehtoja vai päätyykö se ylläpitämään normatiivista näkemystä muodostamalla uuden hoidettavissaolevan tilan ja Toisen kategorian.

 

Emmi Vähäpassi: Ruumiit koteina ja trans-vastajulkisuudet

Paperissa tarkastelen yhteisön, ruumiin muutoksen, mieheyden ja maskuliinisuuden kertomuksia trans-vastajulkisuuksissa, erityisesti Original Plumbing eli OP-lehdessä. Käytän trans-vastajulkisuuden käsitettä trans-etuliitteen ympärille kehkeytyneistä julkisuuksista, eli mediasta, jota tekevät transsukupuoliset, transgenderit ja muut, jotka haluavat osallistua trans-liikkeen tai -yhteisön toimintaan. Käsittelen tätä tarkastelemalla Original Plumbing-zineä, joka on luultavasti tällä hetkellä laajalevikkisin transmieheyden ympärille kehkeytynyt lehti, jota julkaistaan zine-muodossa, tehdään San Franciscossa ja levitetään Internet-kaupoissa sekä länsimaisissa metropoleissa. Original Plumbing-zinellä on myös nettisivut, joihin kuuluu blogeja, sekä facebook-sivu. OP-zinen tarkastelun avulla pohdin ideaa ruumiista kotina tai ruumiillisesta kodista, ja sitä, miten ”ruumisnarratiivin” tai transsukupuolisuuden ja ruumiillisuuden, kertominen toimii eri tavoin eri konteksteissa. On siis kiinnostavaa tutkia, miten trans-narratiivi joka kerrotaan tietyssä julkisuudessa, tietylle yleisölle, toimii, ja millaisia transtarinoita kierrätetään vastajulkisuudessa? Entä laajalevikkisessä julkisuudessa?

Takaisin sivun alkuun

 

4. Populaarikulttuurin sukupuolitetut tilat

Puheenjohtajat: Mervi Miettinen (mervi.miettinen(a)uta.fi) ja Maarit Piipponen (maarit.piipponen(a)uta.fi)

ls. Linna 5028

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30

15.00-15.30 Annu Suvanto: Animaatio ja sukupuoli - rajattomien mahdollisuuksien animoidut tyttöruumiit?
15.30-16.00 Leena Romu: Ruutuja rikkovat ruumiit – sarjakuvahahmot ja tilallisuus
16.00-16.30 Aino Tormulainen: Muistellun tyttöenergian naisgalleriat
16.30-17.00 Hanna Lahdenperä: Populaarikulttuurin muodostama intertekstuaalinen tila Monika Fagerholmin Diivassa
17.00-17.30 Mervi Miettinen ja Maari Piipponen: EMPO: Sukupuoli ja suurvaltaidentiteetti populaarikulttuurissa

 

Annu Suvanto: Animaatio ja sukupuoli - rajattomien mahdollisuuksien animoidut tyttöruumiit?

Tutkin valmisteilla olevassa pro gradu -työssäni feminiinisen ruumiillisuuden representaatioita animaatiossa. Työni teoreettisena lähtökohtana on animaatiotutkimus ja feministinen mediatutkimus. Pyrkimyksenäni on tarkastella, miten animaatio välineenä representoi feminiinistä ruumista, minkälaisia erityispiirteitä näihin representaatioihin liittyy verrattuna näyteltyihin elokuviin ja televisiosarjoihin, sekä pohtia myös ylipäätänsä kysymystä representaatiosta: mitä oikeastaan lopulta voidaan tarkoittaa representaatiolla animaatiosta puhuttaessa? Mikä on representaation ja todellisuuden suhde, kun tutkitaan animaatiota, joka on erityislaatuinen kyvyssään luoda totaalisen rajattomia maailmoja, joissa mikään ei ole mahdotonta ja hahmot ja maisemat voivat muuttaa muotoaan silmänräpäyksessä?  Minkälaisia tiloja animaatio mahdollistaa? Ovatko tilat todella niin rajattomia kuin voisi olettaa?

Työni kytkeytyy myös tyttötutkimukseen, sillä tarkastelen erityisesti tytöille suunnattujen mediatuotteiden  tyttöanimaatiohahmoja. Nämä hahmot ovat lähes poikkeuksetta jollain tapaa ylimaallisia ja osittain jopa yliluonnollisia superpitkine raajoineen ja uskomattomine kykyineen.  Minkälaista tyttöyttä nämä hahmot tuottavat tai uusintavat? Mitkä ovat näiden tyttöruumiiden mahdollisuudet? Ovatko ne kaikessa karikatyyrimaisuudessaan totaalisen ”mahdottomia” ruumiita?

Tarkoituksenani on tuottaa jonkinlainen osanen 'animaation ruumiillisuusteoriaa' ja kiinnittää huomiota animaatiohahmojen sukupuoleen ja sukupuolen esittämisen mekanismeihin. Tyttöhahmojen tähdittämät animaatiosarjat ovat sinänsä varsin tuore ilmiö kaupallisen lastenmedian maailmassa ja tarkastelen niitä osana laajempaa ”uusi, uljas sankarinainen”-ilmiötä, joka on ollut näkyvillä televisiossa ja elokuvassa 90-luvun lopulta läpi 2000-luvun.  

 

Leena Romu: Ruutuja rikkovat ruumiit – sarjakuvahahmot ja tilallisuus

Viime vuonna valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani pohdin mitä keinoja ja konventioita sarjakuvailmaisulla on ruumiillisuuden eri aspektien kuvaamiseen ja jatkan aiheen parissa väitöskirjatutkimuksessani. Ruumiillisuus on vahvasti sidoksissa tilaan ja sarjakuvakerronta perustuu olennaisesti tilan rajaamiseen, minkä vuoksi tilan ja ruumiillisuuden suhteen pohtiminen erityisesti sarjakuvan kohdalla on mielenkiintoista. Tilallisuus voidaan tuottaa sarjakuvakerronnan rakenteellisin keinoin, kuten erilaisin näkökulmin, rajauksin ja ruutuasetteluin, mutta tilallisuutta voidaan tutkia myös tarinamaailmassa: tapahtumaympäristön kuvauksessa sekä laajemmin esimerkiksi julkisen ja yksityisen tilan suhteessa sukupuolen esittämiseen.

Koska sarjakuva perustuu vahvasti visuaaliseen ilmaisuun, sarjakuvahahmojen ruumiillisuutta voidaan analysoida ensinnäkin tarkastelemalla perustuvatko hahmot joillekin määrittäville piirteille tai stereotyypeille. Sarjakuvailmaisuun kuuluu lisäksi laaja kuvallisten ja sanallisten keinojen valikoima esimerkiksi hahmojen emotionaalisen ja spatiaalisen ulottuvuuden kuvaamiseen. Esitelmässäni pohdin, miten tila ja ruumiillisuus suhteutuvat toisiinsa Kati Kovácsin sarjakuvassa Kuka pelkää Nenian Ahnavia? (Arktinen Banaani, 2010). Erityisen kiinnostunut olen siitä, miten erilaiset ruumiilliset ja emotionaaliset tilat liittyvät päähenkilön kasvutarinaan tytöstä naiseksi ja millaisia sukupuolitettuja tiloja kertomuksessa tuodaan esille sisällöllisin ja muodollisin keinoin. Tarkoitukseni on lisäksi osoittaa, millä eri tavoin Kovácsin teos koettelee naisen seksuaalisuuteen ja sukupuolirooleihin vakiintuneita mielikuvia.

 

Aino Tormulainen: Muistellun tyttöenergian naisgalleriat

1990-luvun lopulla räjähtäneen ”girl power”, tyttöenergia-ilmiön on nähty voimaannuttavan kohderyhmäänsä, mutta myös painostavan uusliberalistiseen yksilöllistymiseen sekä rajaavan ei-menestyvät tytöt ulkopuolelle. Tyttöenergian idea kiteytyy kertomukseen menestyvästä nuoresta naisesta, joka on luova, kunnianhimoinen ja itsevarma. Postfeministinen, feministisiä ja anti-feministisiä aineksia yhdistelevä tyttöenergia näkyy nykytyttöjen arjen lisäksi erityisesti populaarikulttuurissa, jossa tyttöenergia henkilöityy ja ruumiillistuu niihin sankarittariin, jotka ovat suorapuheisia, eivät pelkää valtaa, uskovat itseensä ja päättävät omasta elämästään. Nämä sankarittaret voivat tyttöenergian kontekstissa olla niin kymmenenvuotiaita tyttöjä kuin kolmikymppisiä naisia.

Esitykseni, jonka olen rajannut tarkastelemaan vuosituhannen vaihteen tv- ja elokuvamaailman tyttö- ja naishahmoja, perustuu populaarikulttuurin tyttöenergiaa käsittelevään väitöstutkimukseeni. Tyttöenergia oli voimakkaasti tietyn sukupolven kokema ilmiö ja tutkimukseni keskeisin aineisto koostuukin 1980-luvulla syntyneiden suomalaisten naisten nuoruuden populaarikulttuurimuistoista. Muisteluryhmissä on jaettu tyttöenergian herättämiä ajatuksia ja nuoruuden kertomuksia nyt aikuisten naisten näkökulmasta.

Paperini tarkastelee millaisia rooleja televisio ja elokuva ovat tarjonneet tyttö- ja naishahmoille, jotka muisteluryhmissä on yhdistetty tyttöenergiaan ja millaisia merkityksiä muistelijat ovat kyseisiin hahmoihin liittäneet. Tyttöenergia kytkeytyy kiinnostavasti keskusteluihin feminismin tilasta, postfeminismistä ja pohjoismaisesta tasa-arvosta. Tulkintani mukaan tyttöenergiakulttuuri on ollut tärkeä muokkaava tekijä sen kokeneen ikäpolven – ei vain tyttöjen vaan myös poikien – käsityksissä ja asenteissa liittyen sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sukupuolisuuteen yleensä.

 

Hanna Lahdenperä: Populaarikulttuurin muodostama intertekstuaalinen tila Monika Fagerholmin Diivassa

Monika Fagerholmin Diiva (1998) on postmodernistinen metaromaani, yhtä kyltymätön kuin samanniminen päähenkilönsä, ja muodostaa tekstuaalisen vastineen tämän ruumiille suorastaan ahmimalla viittauksia ja lainauksia, toistamalla ja vääristelemällä niitä luodessaan Diivan ja hänen maailmansa. Romaanin monipuolinen intertekstuaalinen avaruus muodostuu sekä ns. korkeakulttuurin edustajista ja heidän teoksistaan että populaarikulttuurin ilmiöistä.

Kolmetoistavuotias Diiva navigoi tässä sukupuolitettujen representaatioiden, kuvien ja tarinoiden tilassa sovittamalla, muokkaamalla ja vääristämällä niitä tai, jos siltä tuntuu, hylkäämällä ne. Ne muodostavat myös kulissin romaanin muille henkilöhahmoille, jotka välittyvät lukijalle ainoastaan Diivan kerronnan ja assosiaatioiden kautta. Sosiaalisten tilojen rajat, muut tyttöhahmot sekä tyttönä olemisen tavat määrittyvät laajalti populaarikulttuurin avulla, ja itseään Diiva hahmottaa varsinkin elokuvamaailman kautta.

Tämä esitelmä tarkastelee populaarikulttuurin asemaa ja funktiota romaanin yleisessä intertekstuaalisessa avaruudessa, ja sen kautta miten Diiva minäkertojana käyttää ja käyttää hyväkseen populaarikulttuuria rakentaessaan identiteettiään. Tässä Rosi Braidottin ajatus toistosta mallien/kuvien/kertomuksien työstämisen välineenä sekä Judith Butlerin ”väärin” toistamisen, performatiivisuuden, ajatus toimivat toisiaan täydentävinä näkökulmina.

 

Mervi Miettinen ja Maarit Piipponen: EMPO: Sukupuoli ja suurvaltaidentiteetti populaarikulttuurissa

Esittelemme työryhmässä tutkimusprojektiamme nimeltä Empires of the Popular (EMPO): se tutkii, kuinka populaarikulttuuri rakentaa suurvaltaidentiteettiä ja toisaalta kuinka suurvaltaideologia muokkaa populaarikulttuurin lajeja ja sisältöjä. Lähestymme populaarikulttuuria imperiumin ja identiteetin käsitteiden kautta, ja yksi keskeisistä tutkimuskysymyksistämme kiinnittyy suurvaltaidentiteetin ja sukupuolen rakentumiseen erilaisissa populaareissa teksteissä kuten sarjakuvissa ja rikosromaaneissa. Esitelmässämme pohdimme tutkimuksemme sukupuoleen, identiteettiin ja tilaan liittyviä kysymyksiä ja hahmottelemme mahdollisia vastauksia.  

Takaisin sivun alkuun

 

5. Gender identity – revisiting the concept of identity and the politics of difference

Chairs: Bronwyn Davies (University of Melbourne, Australia) and Hanna Ojala (University of Tampere, Hanna.L.Ojala@uta.fi)
Room: Linna 6018

Friday 16th of November 2012, 15:00-17:35 (NB closing time)

15:00-15:35 prof. Bronwyn Davies: Gender identity - revisiting the concept of identity and the politics of difference
15:35-16:05 Salla Tuori: Politics of listening and possibilities of surprise 
16:05-16:35 Julia Dahlberg: Intellectual Work and Gender Identity at the Break of the 20th Century
16:35-17:05 Salla Peltonen: Ethics and the politics of difference: Case Rosi Braidotti and Judith Butler
17:05-17:35 Kirsi LaPointe: Gendered identity and agency in career change

Salla Tuori: Politics of listening and possibilities of surprise

In my paper I will discuss listening and possibilities for surprise in a context of multicultural project work. I have studied constructions of multiculturalism within project work, understanding it primarily through encounters, politics and power relations. I will concretely analyse and discuss “helping” in the context of migrant integration. Helping the migrants is a dominant frame of speaking in otherwise diverse locations of integration discourses in the Finnish context. I propose that understanding integration work as helping can impede listening. To listen is not a passive position or a non-reciprocal one, but includes careful acts of listening and letting oneself to be surprised. It means to be able to listen also to disturbing or unfamiliar ways of speaking and not letting oneself to “know” from before what is said. To listen means to acknowledge the complexities and controversies. In the paper, I will also discuss politics of listening in relation to recognition and difference.

 

Julia Dahlberg: Intellectual Work and Gender Identity at the Break of the 20th Century

Helena Westermarck (1857–1938) and Edvard Westermarck (1862–1939) were sister and brother. They were both well known to the Finnish public at the break of the 20th century: Helena as an artist, writer and women’s rights activist and her younger brother Edvard as a philosopher, anthropologist and first professor of sociology at the London School of Economics as well as professor of philosophy at the University of Helsinki. Both siblings were unmarried and although they did not share each other’s lives at a day-to-day basis, they shared a very close and often surprisingly equal intellectual relationship. This relationship can be studied through their waste correspondence and other ego-documents.

Both sister and brother placed a significant importance in their work as a mean of achieving happiness and personal satisfaction in life. This attitude hade many similarities to present-day believe in individual self-actualization and personal fulfillment. The paper will discuss the Westermarck siblings’ attitude to intellectual work and what intellectual work meant to them in relation to their gender identity. What differences did they see between men and women as intellectual beings – or perhaps between themselves as brother and sister?

 

Salla Peltonen: Ethics and the politics of difference: Case Rosi Braidotti and Judith Butler

Judith Butler and Rosi Braidotti have both turned to questions of ethics in their recent works, relating questions of ethics to livable and precarious lives, the notion of the human and the non-human others, global politics, desires, pain, relationality and vulnerability. Braidotti, describes her affirmative ethics as “Spinozist in its materialist foundations and productive in its political economy” and claims that it “could not be further removed from the dialectics of Lack, Law and Signifier which have dominated […] Derridean deconstruction and the queer theories that rely on these schemes of thought” (Braidotti 2005/2006, see also 2006). Butler, on the other hand, understands ethics as non-violence, as a question of the subject’s relation to the other, and as a politics of recognition: “the other is recognized and confers recognition through a set of norms that govern recognizability” (Butler 2005: 25, see also 2004).

In this presentation I analyze the ways in which Braidotti and Butler address the question of ethics as a question of the subject and its relation to the world. For Butler norms precede the subject and also offer the framework of recognition of the other, the social context conditions the way in which a moral question emerges (2005). For Braidotti moral change likewise occurs in the critique of existing norms, habits of thought and is a question of transforming negative passions into positive ones. Braidotti’s frame of reference is transformation through interaction with multiple others. Both address the question of ethics as a question of the subject’s relation to norms. In my presentation I discuss the question of how norms condition our understanding of morality, but how they also take form as the limits of intelligibility, as a moral question. By addressing the ways in which norms also condition our critical responses, I ask what it means to live shared lives and how our shared moral responses forms limits for what we can comprehend morally in the first place.  What are the challenges of theorizing gender, sexuality and sexual difference as a question of ethics through the concepts of affirmation and recognition?

 

Kirsi LaPointe: Gendered identity and agency in career change

The purpose of this paper is to better understand the space for agency in working life. I approach this issue by examining the practices of identity work in the context of career change. In conceptualizing identity and agency, I use literature on identity work within organizations studies (Alvesson & Willmott, 2002; Sveningsson & Alvesson, 2003) as well as narrative, discursive and cultural approaches to identity and agency (Bamberg & Georgakopoulou, 2008; Davies & Harré, 1990; De Fina, Schiffrin, & Bamberg, 2006; Holstein & Gubrium, 2000). Within this approach, identity is seen as a narrative practice that allows an examination of how identities are done in the context of specific practices and what the possibilities and constraints for the agency of embodied subjects are. The paper is based on an empirical study among eight female Finnish business professionals who were seeking a career change.  The empirical material is from two rounds of narrative interviews - the second round carried out four years after the first one.  I will show how these women were imagining new identities during the first round of interviews and how their identity positioning had changed after four years. In particular, I will examine how they have been able to enact change and how their agency is gendered. Although most of the women had not been able to make desired changes, I will argue that agency also takes place within identity work in the form of re-positioning oneself. In this work, gender is both a resource and constraint. 

Takaisin sivun alkuun

 

6. Ajasta ikuisuuteen? Feminististen ja queer-lähdeaineistojen tavoitettavuus ja säilyvyys

Puheenjohtajat: Tuula Juvonen (tuula.juvonen(a)uta.fi) ja Riikka Taavetti (riikka.taavetti(a)iki.fi)

ls. Linna 6018

Lauantai 17.11. klo 9.30-11.30

9.30-10.00 Arja Turunen: Miten tutkia 1970-luvun feminismiä arkipäivän tasolla?
10.00-10.30 Jaana Kilkki: Kohti postmodernia yksityisen arkistoaineiston talteenottoa
10.30-11.00 Riikka Taavetti: Queer-arkistot: kenen historiaa ja kenen ehdoilla?
11.00-11.30 Tuula Juvonen: Kuinka järjestää lhbt-ihmisten elämästä kertovien audio- ja videotallenteiden arkistointi?

 

Arja Turunen: Miten tutkia 1970-luvun feminismiä arkipäivän tasolla?

Esittelen esitelmässä tutkimusprojektiani How Political Became Personal. Feminism and Feminists in Practice in Finland in 1970s (työnimi), jonka tarkoituksena on tutkia 1970-luvun suomalaista feminismiä. Niin sanottua toisen aallon eli 1960- ja 1970-lukujen feminismiä on Suomessa tutkittu tähän mennessä kollektiivisella tasolla selvittämällä feminististen järjestöjen tavoitteita ja toimintaa. Feministinen toiminta on kuitenkin käytännössä ollut usein pienimuotoista ja epävirallista, kuten työryhmän esitelmäkutsussakin todetaan. Feminismi myös ymmärrettiin elämäntapana, esimerkiksi tietynlaisina kulutus- ja pukeutumisvalintoina, mutta tätä puolta ei ole tietääkseni tieteellisesti tutkittu. Tutkimuksessani lähestyn feminismiä yhteiskunnallis-kulttuurisena ilmiönä, joka toteutui ja sai muotonsa toimintaan osallistuneiden feministien toimien kautta. Tutkin siis feminismiä feministien kautta kysymällä, ketkä identifioivat itsensä feministeiksi 1970-luvulla ja miksi, miten he määrittelivät feminismin ja kuinka he harjoittivat feminismiä niin järjestöissä kuin arkielämässä.

Tarkoitukseni on etsiä aineistoa etnografisia menetelmiä hyödyntäen.  Suunnitelmana on laatia kirjoituskutsu sekä tehdä tarpeen mukaan lisäksi haastatteluja sekä käydä läpi arkisto- ja valokuva-aineistoa. Kirjoituskutsun levittämiseen tarvitaan hyviä kanavia, jotta se tavoittaa kohderyhmänä olevat naiset ja miehet. Myös olemassa olevien kysely- ja haastatteluaineistojen uudelleen lukeminen tästä näkökulmasta voi tuottaa kiinnostavaa tietoa. Haluaisin kuulla työryhmän osallistujilta kommentteja, miten tutkimuskohteena olevia ihmisiä kannattaisi lähetystä. Onhan esimerkiksi mahdollista, että 1970-luvun feminismi on asia, jota liikkeen sittemmin jättäneet ihmiset eivät halua muistella.

 

Jaana Kilkki: Kohti postmodernia yksityisen arkistoaineiston talteenottoa

Tarkastelen esitelmässäni työryhmän teemaa jatkuvasti supistuvalla  julkisella rahoituksella tapahtuvan arkistotoiminnan kontekstissa.  Näkökulmastani teema liittyy tarpeeseen kehittää yksityisen arkistoaineiston hankintaa ja talteen ottamista siten, että varmistetaan yhteiskunnallista toimintaa mahdollisimman monipuolisesti dokumentoivan yksityisen arkistoaineiston säilyminen; samalla kun joudutaan vähentämään vastaanotettavan aineiston määrä vastaamaan sen hallintaan käytettävässä olevaa resurssia. Avaan esitelmässä näkemystäni, että tähän haasteeseen vastaamiseksi on keskeistä kehittää julkisen rahoituksen tuella toimivat arkistoinstituutiot kattava yksityisen arkistoaineiston hankintapolitiikka, joka perustuu tutkimusyhteisöjen, arkistoinstituutioiden ja aineistoja tuottavien toimijoiden kolmikantaiseen jatkuvaan yhteistyöhön. Käytännön realiteettien lähtökohdasta hankintapolitiikkaa edellyttää jo luonteeltaankin vaikeasti tavoitettavan yksityisen toiminnan toteuttamismuotojen muuttuminen jatkuvasti kasvavassa määrin digitaalisiksi ja virtuaalisiksi. Yksityisen arkistoaineiston hankintapolitiikan kehittäminen liittyy kuitenkin myös arkistoprofession toiminnan teoreettisiin ja eettisiin lähtökohtiin. Feministisestä metodologiastakin vaikutteita saanut arkistoteorian postmoderniksi nimetty nykyparadigma kiistää perinteisen positivistisen käsityksen professionaalisesta toiminnasta arkistoaineiston arvovapaana talteenottamisena ja neutraalina siirtämisenä tulevien sukupolvien käyttöön, ja osoittaa sen luonteen valtana vaikuttaa siihen, kenen tarinat otetaan talteen ja mitä yhteiskunta muistaa. Tämä teoreettinen lähestymistapa pitää professionaalisen toiminnan objektiivisuutta mahdottomuutena ja näkee eettisten velvoitteiden toteutuvan vain yhteistyönä arkistoaineistojen tuottajien ja käyttäjien kanssa. Yksityisen arkistoaineiston hankintapolitiikka kehittää professionaalista toimintaa läpinäkyvämpään ja tilivelvollisempaan suuntaan sekä varmistaa, että julkisellakin rahoituksella otetaan talteen paitsi vallan ytimessa olevaa niin myös sen marginaaleihin kulloinkin jäävää toimintaa dokumentoivaa aineistoa.

 

Riikka Taavetti: Queer-arkistot: kenen historiaa ja kenen ehdoilla?


Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana pyritty keräämään LHBT-elämää käsittelevää arkistoaineistoa tutkijoiden saataville. Enimmäkseen arkistoa on kerätty Työväen Arkistoon, jossa on kokoelma LHBT-järjestöarkistoja, homo-, lesbo- ja queer-tutkimuksen aineistoa sekä pieni kokoelma muistitietoa ja henkilöarkistoja. Esitelmäni käsittelee kysymyksiä siitä, kenen näkökulmasta LHBT- ja queer-arkistoja kerätään, keiden historiaa halutaan säilyttää ja miten päätetään, kuka saa käyttää arkistoa ja millä ehdoin.

LHBT-historian arkistointi ei ole ollut erityisen suunnitelmallista, vaan pitkälti käytännön pakosta on keskitytty siihen, että asiakirja-aineistoa ylipäätään saadaan talteen. Myös keskustelua siitä, mitä tulisi arkistoida, on käyty melko vähän. Vaikka arkistojen keräämisessä pyritään mahdollisimman suureen kattavuuteen, suomalaisen arkistoinnin käytännöt sekä esimerkiksi LHBT-järjestötoiminnan muodot vaikuttavat väistämättä siihen, millaista historiaa arkistoihin kerätään.

Arkistot ovat tottuneita käsittelemään materiaalia, jolle on asetettu käyttörajoituksia. Queer-arkistojen kohdalla nousee esiin erityisiä yksityisyyden suojaan liittyviä kysymyksiä, jotka muuttuvat entistä hankalammiksi, kun aineistoa digitoidaan ja laitetaan saataville verkkoon. Yksityisyydensuojan ja tutkimuksen tarpeiden yhteensovittamisesta tarvittaisiin keskustelua, jotta päätöksiä ei tehdä yksin arkistoissa.

 

Tuula Juvonen: Kuinka järjestää lhbt-ihmisten elämästä kertovien audio- ja videotallenteiden arkistointi?

Työväen keskusmuseo Werstas Tamperella ja Työväen Arkisto Helsingissä ovat ne kaksi keskeisintä suomalaista muistitieto-organisaatiota, jotka ohjelmallisesti ovat ilmoittaneet tallettavansa kokoelmiinsa lesbojen, homojen, bi- ja transihmisten sosiaalihistoriaa käsitteleviä aineistoja. Molempiin on kertynyt jo jonkin verran aineistoja, niin esineitä, valokuvia kuin järjestöpapereitakin suunnattujen keruiden sekä muistitietoa kirjoituskilpailun satona. Kummassakaan kokoelmassa ei kuitenkaan vielä ole systemaattisesti ryhdytty keräämään audio- tai videotallenteita, joissa lhbt-ihmiset kertoisivat itse omasta elämästään. Potentiaalisesti tällaisia aineistoja voisivat olla joko muistitietoa tallentavat henkilöhaastattelut tai erityisesti tutkimustarkoituksiin kerätyt temaattiset tutkimushaastattelut.

Kysymys audio- tai videotallenteiden kohtalosta on ajankohtaistunut Tampereella kahdesta toisistaan riippumattomasta syystä. Yhtäältä Pirkanmaan Seta on aktivoitunut videoimaan talteen jo nyt iäkkäiden ”järjestöveteraanien” kertomuksia, liittyen järjestön tulevaan 40-juhlavuoteen, toisaalta akatemiatutkija Tuula Juvonen on aloittanut haastattelujen keräämisen tutkimushankkeeseensa Outoja kertomuksia: Naisia haluavien naisten intiimit ja sosiaaliset suhteet Tampereella 1971–2011. Nämä molemmat aineistot voisivat muodostaa arvokkaan tutkimusaineiston myös niiden jatkokäyttäjille.

Alustuksessani pohdin sitä, millaisia seikkoja tulisi ottaa huomioon silloin, jos tämän kaltaisia audio- ja videoaineistoja (jotka nykyisin ovat digitaalisessa muodossa) ryhdytään tuottamaan, keräämään ja arkistoimaan. Käytän esimerkkinäni joukkoa kansainvälisiä lhbt-ihmisten kokemuksia tallentaneita Oral History -hankkeita ja -arkistoja ja niissä hankittuja kokemuksia.

Takaisin sivun alkuun

 

7. Miestutkimuksen tilat ja tulevaisuudet

Puheenjohtajat: Tuija Koivunen (tuija.koivunen(a)uta.fi) ja Hanna Ojala (Hanna.L.Ojala(a)uta.fi)

ls. Linna 5101

Lauantai 17.11.2012 klo 9.00–11.30 (huom: alkamisaika)

9.00–9.30 Maria Sundqvist: Seksi ja väkivalta - Lähisuhteissaan väkivaltaisten miesten seksille antamat merkitykset ryhmäterapeuttisessa kontekstissa
9.30–10.00 Sanna Helminen, Ilkka Pietilä & Hanna Ojala: Eturauhassyöpä ja ikääntyvän miehen seksuaalisuus
10.00–10.30 Karoliina Ojanen: Vanhuus, miehuus ja maskuliinisuudet vanhojen miesten kokemana
10.30–11.00 Darja Zaitsev: Miehet hameissa - vaatekuvien maskuliinisuuden representaatioita
11.00–11.30 Jiri Nieminen: Hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuminen puoluepolitiikassa

 

Maria Sundqvist: Seksi ja väkivalta - Lähisuhteissaan väkivaltaisten miesten seksille antamat merkitykset ryhmäterapeuttisessa kontekstissa

Esityksessäni käsittelen sitä, millaisia merkityksiä lähisuhteissaan väkivaltaiset miehet antavat seksille ja miten nämä merkitykset rakentavat sukupuolta ryhmäterapian kontekstissa. Sukupuolen, seksin ja väkivallan merkityksistä käydään ryhmien istunnoissa jatkuvaa neuvottelua ja uudelleenmäärittelyä samalla, kun hoidolla pyritään ehkäisemään väkivaltaista käytöstä. Terapiaryhmissä miehet antavat seksille rakkauden, itsemäärämisoikeuden, vallankäytön ja väkivallan merkityksiä tilanteesta, sukupuolesta ja yksilöistä riippuen. Erityisen tärkeänä pidän keskusteluja seksuaalisen väkivallan tunnistamisesta ja määrittelystä, sillä niillä on suuri vaikutus siihen, miten intiimiä kumppania suhteessa kohdellaan. Pohdin näiden esimerkkien kautta sitä, millä tavalla feminististä teoretisointia voi hyödyntää miesten ja maskuliinisuuksien sekä psykologisen hoidon tutkimuksessa. Haluan myös kiinnittää huomiota tutkijan positioon: miten queer-identifioituva feministinainen lähtee tutkimaan väkivaltaisia heteromiehiä? Pyrin siis esittelemään tutkimukseni tuloksia sekä sen tekoon liittyviä haasteita.

Esitykseni perustuu psykologian pro gradu -tutkielmaani, joka käsittelee lähisuhteissaan väkivaltaisten miesten käsityksiä seksistä heteroseksuaalisessa parisuhteessa. Tutkimukseni on osa Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan Vaihtoehto väkivallalle -projektia. Aineistoni koostuu miesten ryhmäterapiaistunnoista, joita olen analysoinut postmodernin feministisen sekä psykologisen ajattelun pohjalta kriittisen diskurssianalyysin keinoin.

 

Sanna Helminen, Ilkka Pietilä & Hanna Ojala: Eturauhassyöpä ja ikääntyvän miehen seksuaalisuus

Tällä hetkellä miesten yleisin syöpä Suomessa on eturauhassyöpä. Siihen sairastuvat ovat pääasiassa yli 50 -vuotiaita. Vuosittain eturauhassyöpä koskettaa noin 4500 uutta miestä ja samalla heidän lähipiiriään. Sairauden tavallisimmat hoitomuodot ovat eturauhasen leikkaus, sädehoito ja hormonihoito. Nämä hoitomuodot aiheuttavat usein sivuvaikutuksia, joista tavallisimmat ovat virtsankarkailu ja potenssiongelmat. Näistä muutoksista tulee usein pysyvä osa miehen hoitojen jälkeistä elämää. Kulttuurisesti miehisyyden tärkeimpiin osa-alueisiin on liitetty seksuaalinen kyvykkyys ja aktiivisuus. Syöpähoitojen sivuvaikutukset tuottavat monille miehille vaikeuksia jatkaa totunnaisia seksikäytäntöjään ja haastavat tapoja hahmottaa omaa seksuaalisuuttaan ja miehisyyttään.

Tässä esityksessä tarkastelemme eturauhassyöpään sairastuneiden miesten moninaisia tapoja jäsentää sairauden ja seksuaalisuuden välistä suhdetta, ja erityisesti muutoksia, joita sairaus on tuottanut seksuaalisuuteen. Vaikka monelle miehelle seksuaalisen kyvyn heikkeneminen on vaikea elämänmuutos, ikääntyvän miehen elämässä potenssiin liittyviä vaikeuksia ei aina käsitellä vain ongelmana. Muutoksia tulkitaan myös laajemmassa elämänkulun kontekstissa, osana ikääntyvän miehen elämää, jossa seksuaalisuuden muutokset nähdään osin väistämättöminä. Esityksemme pohjautuu Paikallisen eturauhassyövän hoidon ja hoitomuotojen valinnan psykososiaaliset ulottuvuudet -projektin tutkimushaastatteluihin.

 

Karoliina Ojanen: Vanhuus, miehuus ja maskuliinisuudet vanhojen miesten kokemana

Esittelen työryhmässä idulla olevaa post doc -tutkimustani miehuuksien ja ikääntymisen yhteydestä. Työni lähtökohta on tutkia, miten ikääntyminen vaikuttaa miesten kokemuksiin miehuudestaan; millä tavoin se muokkaa maskuliinisuuksien sisältöjä, erityisesti seksuaalisuuden ja sukupuolen kokemuksia. Miten miehinen identiteetti muotoutuu miehen ikääntyessä ja hänen alkaessaan turvautua enemmän muiden apuun? Tutkin tätä kysymystä kahden erityyppisen hoivapalvelun kontekstissa (vanhainkoti, kotipalvelu). Keskityn yli 75-vuotiaisiin miehiin, jotka tarvitsevat apua päivittäisten asioiden hoidossa.

Toteutan tutkimukseni etnografisin menetelmin havainnoimalla kahdessa pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa vanhainkodissa sekä haastattelemalla laitosten asukkaita. Toinen keskeinen aineisto on kotihoidon piiriin kuuluvien miesten haastattelut ja teemakirjoitukset. Näiden aineistojen avulla selvitän yhtäältä, miten miehet vanhenemisensa kokevat, millaisia maskuliinisuuksia miehet rakentavat ja toisaalta millä tavoin miesten ympäristöt rajoittavat ja rakentavat heidän kokemuksiaan miehuudestaan; miten miesten kokemukset suhteutuvat vanhainkodin puitteisiin tai peilautuvat kotipalvelun kontekstissa. Millaista miehuutta hoivapalvelujen käytännöissä tuetaan tai häivytetään? Miten esimerkiksi vanhainkodin hoitohenkilökunta vaikuttaa maskuliinisuuksien sisältöihin ja miten suhtaudutaan vanhojen miesten seksuaalisuuteen? Mikä on ”oikeanlaista” miehisyyttä? Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja tietoa vanhenemisen, vanhuuden ja maskuliinisuuksien suhteesta kulttuurissamme sekä miesten kokemuksista koskien sukupuolisuuttaan ja seksuaalisuuttaan. Tutkimukseni nivoutuu osaksi kriittistä gerontologiaa, sukupuolentutkimusta sekä antropologista folkloristiikkaa.

 

Darja Zaitsev: Miehet hameissa - vaatekuvien maskuliinisuuden representaatioita

Tutkimukseni aihe kumpusi omasta kiinnostuksestani miestenvaatteita ja sukupuolentutkimusta kohtaan. Sukupuolentutkimusta tehdään usein ruumiillisuuden, visuaalisen kulttuurin ja mediatutkimuksen lähtökohdista, mutta vaatetuksen näkökulmasta maskuliinisuutta on tutkittu varsin vähän. Tutkimukseni pääongelmana selvitin, kuinka vaatteet representoivat erilaisia maskuliinisuuksia. Alaongelmina tarkastelin miestenvaatteiden maskuliinisuutta tuottavia tekijöitä.

Tutkimukseni edustaa konstruktionistis-semioottisesti suuntautunutta vaatetuskulttuurin tutkimusta, joka paikantuu feministiseen tutkimukseen ja kriittiseen miestutkimukseen. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muodostui feministisen tutkimuksen, kriittisen miestutkimuksen, sosiaalisen konstruktionismin ja semiotiikan teorioista. Maskuliinisuus on yksi tutkimukseni olennaisimpia käsitteitä. Tarkastelin sitä sosiaalisesti, paikallisesti ja historiallisesti tuotettuna ja problemaattisena sukupuolen rakenteena, jolla on performatiivisia ja representatiivisia ulottuvuuksia.

Tutkimukseni empiirisessä osiossa analysoin erilaisia vaatekuvia Roland Barthesin semioottisen koodiston avulla. Lopuksi kokosin vaatteiden maskuliinisuuksista hierarkkisen listauksen, jonka ääripäinä olivat hegemoninen maskuliinisuus ja alistettu maskuliinisuus. Tutkimukseni osoittaa, kuinka maskuliinisuuksia performoidaan ja representoidaan vaatteiden avulla, kuinka pinttyneitä kulttuuriset käsitykset maskuliinisuudesta ovat ja kuinka pitkälti ne määrittävät vaatteille annettuja merkityksiä ja käsityksiä normatiivisista maskuliinisuuden esityksistä.

 

Jiri Nieminen: Hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuminen puoluepolitiikassa

Seminaariesityksessäni väitän hegemonisen maskuliinisuuden, minkä ymmärrän R. W. Connellin teoriaa mukaillen kuvanneen teolliseen massatuotantoon perustuneen kuriyhteiskunnan mieskansalaisuuden normia tai ihannetta, kahdentuneen siirtyessämme jälkiteolliseen kontrolliyhteiskuntaan.

Käytän empiirisenä esimerkkinä kahta miespoliitikkoa, joista kummatkin saivat viime eduskuntavaaleissa uskomattomat yli 40 000 ääntä: kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Timo Soini. He muodostavat ikään kuin janan, jonka väliin kaikki muut miespoliitikkotyypit enemmän tai vähemmän sijoittuvat. Soinin esittämä maskuliinisuus on protestimaskuliinisuutta, marginalisoidun maskuliinisuuden yksi alalaji, suhteessa Stubbin ylemmän keskiluokan kosmopoliittiin hegemoniseen maskuliinisuuteen. Mutta lokaalisti Soini edustaa hegemonista maskuliinisuutta puolustaen kansallista, teolliselle massatuotannolle perustuneelle kuriyhteiskunnalle ominaista yksiulotteista mieheyttä. Stubbin ja Soinin edustamat maskuliinisuudet ruokkivat toinen toisiaan.

Tällaisessa poliittisessa konjunktuurissa ainoastaan intensiivisestä politiikan tyylistä tunnettu perussuomalaisten ”rotutohtori” Jussi Halla-aho tai vasemmistoliiton ”vegetaristinen jalkapallohuligaani” Paavo Arhinmäki ovat jotenkin onnistuneet erottautumaan mediassa jatkumolta sijoittuen jonnekin sen ulkopuolelle ollen samalla esimerkkinä mieheyden yhä jatkuvasta moninaistumisesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Esitänkin, että deleuzelaisuudesta vaikutteita saanut tapa käsitteellistää sukupuolta auttaisi ymmärtämään mediassa siirtymistä hegemonisesta maskuliinisuudesta kohti miesten moneutta; molaarisesta politiikasta molekulaariseen julkisuuteen.

Takaisin sivun alkuun

 

8. Luokan järjestys ja eläminen

Puheenjohtajat: Anu-Hanna Anttila (anantti(a)utu.fi) ja Kati Launis (klaunis(a)utu.fi)

ls. Linna 6017

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30

15.00–15.30 Laika Nevalainen: Keskuskeittiöt – uhka vai mahdollisuus? Luokka ja sukupuoli yhteiskeittiöistä käydyssä keskustelussa 1900-luvun alkupuolen Suomessa
15.30–16.00 Emilia Koivumäki: ”Tämä paikka ei sovi kunnon tytölle” – säädyllisyys se luokan tekee
16.00–16.30 Eerika Koskinen-Koivisto: ”Rasvanahkainen työmies”: Luokka, sukupuoli ja kysymys sosiaalisesta noususta vuonna 1927 syntyneen tehdastyöläisnaisen elämässä
16.30–17.00 Kukku Melkas: Siirtolaiskirjallisuudesta työläiskirjallisuuteen: Ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden työväenluokkaistuminen 2000-luvulla
17.00–17.30 Anu-Hanna Anttila: Sukupuolitettu kotityönjako ja järjestykset

Lauantai 17.11. klo 9.30–11.30

9.30–10.00 Lotta Kähkönen, Mona Mannevuo ja Mari Pajala: Makuasioista ei voi kiistellä? Luokka ja moraali Helsingin Sanomissa
10.00–10.30 Katariina Mäkinen: Luokka ja yksilöllisyys
10.30–11.00 Mona Mannevuo: Velvollisuutena mielekäs työ: Y-sukupolvi ja julma optimismi
11.00–11.30 Anu-Hanna Anttila ja Ilkka Levä: Sukupuoli ja luokka toimihenkilöliikkeessä

 

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30

Laika Nevalainen: Keskuskeittiöt - uhka vai mahdollisuus? Luokka ja sukupuoli yhteiskeittiöistä käydyssä  keskustelussa 1900-luvun alkupuolen Suomessa

Työväestön asuntokysymykseen oli kiinnitetty huomiota 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien, mutta 1920-luvulla asuntopula laajeni koskemaan myös ylempiä luokkia. Tämän myötäporvaristo kiinnostui asuntokysymyksestä aivan uudella tavalla. Toukokuussa 1921 järjestetyillä Naisten asuntopäivillä eri naisjärjestöjen edustajat kokoontuivat keskustelemaan siitä, mikä olisi paras tapa ratkaista vallitsevia ongelmia ja uudistaa asumista. Yhdeksi ratkaisuksi esitettiin yhteis- tai keskuskeittiötaloja. Keskuskeittiötalot olivat kerrostaloja, joissa ensimmäisessä tai kellarikerroksessa sijaitsi keskuskeittiö, jossa palkattu henkilökunta valmisti ruuat talon asukkaille. Keskuskeittiötaloja rakennettiinkin Suomessa 1910- ja 1920-luvuilla Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle.

Esitelmässäni käyn läpi Naisten asuntopäivillä sekä eri naistenlehdissä 1900-1920-luvuillakeskuskeittiöistä käytyä keskustelua. Sekä porvaris- että työläisnaisten joukosta löytyi keskuskeittiöjärjestelmän kannattajia, jotka esittivät järjestelmästä saatavan monessa mielessähyvin samanlaisia hyötyjä. Keskuskeittiö muun muassa nähtiin keinona rationalisoida kotitaloustyöt. Eri luokkien edustajat kuitenkin problematisoivat tarpeen kotitalouden uudelleen organisoimisesta toisistaan poikkeavista lähtökohdista. Nämä erilaiset lähtökohdat olivat sidoksissa luokkien välisiin eroihin siinä, minkälaiseksi naisten rooli nähtiin yhteiskunnassa ja toisaalta minkälaisessa arjen todellisuudessa naiset järjestivät elämäänsä. Keskustelussa käsiteltiin myös kotien sisällä vallinneisiin luokkasuhteisiin eli perheen ja palvelijan väliseen suhteeseen liittynyttä problematiikkaa.

 

Emilia Koivumäki: ”Tämä paikka ei sovi kunnon tytölle” - säädyllisyys se luokan tekee

Luokan kuvaaminen 1940-luvun elokuvissa oli arka aihe, jonka käsiteltiin varovasti. Se ei noussut aina esiin suoraan dialogin kautta, vaan sen käsittelemiseen etsittiin muita keinoja. Tutkimukseni kohteena ovat 1940-luvun romanttisten komedioiden (Tositarkoituksella, Vuokrasulhanen, Dynamiittityttö ja Viikon tyttö) luokkakuvaukset ja niiden käsittely huumorin kautta. Luokka esiintyy elokuvissa tapojen ja sääntöjen summana. Se materialisoituu luokkaseikkailujen kautta, joissa sankaritar ottaa roolin toisen luokan edustajana. Roolivaihdokset seurapiiritytöstä piiaksi tai tehtaantytöstä perijättäreksi toimivat tapoina tutkia luokkaan liittyviä ennakkoluuloja ja käyttäytymiskonventioita.

Huumori kohdistuu usein luokkaan epäsuorasti ja niiden väliseen suhteeseen on vaikea päästä käsiksi. Olen valinnut tätä vuorovaikutusta purkamaan säädyllisyyden käsitteen. Beverley Skeggsin respectabilitystä suomennettu termi säädyllisyys asettuu juuri niille luokan rajamaille, johon huumorikin kohdistuu. Säädyllisyydessä on kyse luokansisäisten normien ymmärtämisestä ja niiden mukaan elämisestä. Sen kautta luokka tehdään näkyväksi ja sen rajojen ylittäminen rangaistavaksi.

Oikeanlainen luokan esittäminen on jatkuvan ulkopuolisen kontrollina alla, mutta myös yksilöt pyrkivät aktiivisesti itse käyttäytymään toivotulla tavalla. Tutkimuskohteenani olevissa elokuvissa sankarittaret toimivat kuitenkin luokkarajojen molemmin puolin. He ylittävät ja venyttävät säädyllisyyden rajoja eri syistä ja toimivat näin neuvottelijoina vanhojen konventioiden välillä. Kahden maailman ruumiillistuminen yhdessä henkilössä antaa sankarittarille tavan toistaa totuttua käytöstä uudessa ympäristössä ja törmätä kaksoismoraaliin, joka jaottelee saman käytöksen rangaistavaksi eri luokasta riippuen.

 

Eerika Koskinen-Koivisto: ”Rasvanahkainen työmies.” Luokka, sukupuoli ja kysymys sosiaalisesta noususta vuonna 1927 syntyneen tehdastyöläisnaisen elämässä

Tutkin väitöskirjassani sukupuolen, luokan ja työn yhteen kietoutumista työläisnaisen elämänkerronnassa. Analysoin tutkittavan kertomuksia erityisesti näillä elämänalueilla tapahtuviin muutoksiin. Kertoja, entinen tehdastyöläinen Elsa Koskinen (s. 1927) eli ja asui lähes koko elämänsä Ähtärin Inhan Tehtailla ja työskenteli Inhantehtaat Fiskars Oy:n palveluksessa. Tutkimuksen aineistona on 12 elämäkertahaastattelua (yht. n. 14 h), joissa käsitellään esimerkiksi yhteisön sosiaaliseen hierarkiaan, materiaaliseen niukkuuteen, sosiaaliseen nousuun ja naisen asemaan liittyviä kokemuksia. Tutkimuksen keskeisenä analyysiyksikkönä on kertomus. Kiinnitän erityistä huomiota aineiston kertomuksiin, joissa sukupuoli, luokka ja työ liittyvät niin kutsuttuihin avainkertomuksiin tai ristiriitoihin kertojan elämässä ja tarkastelen niitä suhteessa suomalaisen yhteiskunnan ja modernisaation suuriin kertomuksiin.

Yksi modernisaation keskeisistä yksilöiden elämään vaikuttavista tekijöistä katsotaan olleen uudenlaiset mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun, mikä katsotaan usein myönteiseksi kehitykseksi. Yksilön tasolla nousun mahdollisuudet ja luokka-aseman muutos ovat kuitenkin monimutkaisia prosesseja, jotka eivät yksiselitteisesti kosketa molempia sukupuolia ja kaikkia perheenjäseniä samalla tavalla. Pohdin esityksessäni, millaisen käsityksen kertoja on omaksunut luokasta ja sosiaalisista järjestyksistä eläessään tiiviissä tehdasyhteisössä, miten hän näkee oman paikkansa maailmassa ja miten hän käsittelee sosiaalista nousua oman puolisonsa ja perheensä kohdalla.

 

Kukku Melkas: Siirtolaiskirjallisuudesta työläiskirjallisuuteen: Ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden työväenluokkaistuminen 2000-luvulla

Susanna Alakosken palkitun Svinalängorna (2006, Sikalat 2007) romaanin vastaanotto Suomessa ja Ruotsissa poikkesivat radikaalisti toisistaan. Huomiota herättävää oli se, että yksikään ruotsalaisista arvostelijoista (12 kpl) ei sijoittanut Alakoskea ruotsinsuomalaiseen traditioon toisin kuin suomalaisissa arvosteluissa, vaan näkivät aiheen (siirtolaisperhe, työväenluokkaisuus, alkoholismi, köyhyys) ja käsittelytavan (lapsen näkökulma) täysin uusina kirjallisuuden kentällä, mutta myös osana ”uutta” työväenkirjallisuutta.

Alakosken jalanjäljissä on debytoinut Eija Hetekivi Olsson romaanillaan Ingenbarnsland (2012) ja Tiina Laitila Kälvemark novellikokoelmallaan Kadonnut ranta (2012). Ruotsalaisessa kontekstissa teokset asettuvat osaksi uutta ruotsalaista työväenkirjallisuutta, kun Suomessa ne liitetään vahvasti edeltävään 1970- ja 1980-luvun ruotsinsuomalaisen siirtolaiskirjallisuuden (esim. Antti Jalava) perinteeseen. Esittelen alustuksessani lyhyesti ylirajaisen vastaanoton piirteitä ja eroja sekä pohdin sen jälkeen yhteiskuntaluokan, sukupuolen (naiskirjailijat) ja etnisyyden yhteenpunoutumia ja merkityksiä ylirajaisessa kirjallisuudessa.

 

Anu-Hanna Anttila: Sukupuolitettu kotityönjako ja järjestykset

Ajankäyttötutkimukset osoittavat suomalaisten naisten kokonaistyöajan ja ”toisen vuoron” olevan pidempiä kuin miesten. Väite naisten kaksoistaakasta ei siis ole liioiteltu. Tasa-arvoistumista on toki tapahtunut, mutta keskiarvot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Hochschildin sukupuolitetun työnjaon teoretisointia kehittelevien Adkinsin ja Jokisen mukaan nykyisin vallitsee neljäs järjestys (fourth shift). Se koskee mm. rajanvetojen lisääntymistä toisiinsa liudentuvien ansiotyön, perheenajan ja oman ajan välillä sekä toimintaan liitettäviä tunteita. Artikkelissa kysyn, miten erilaiset järjestykset ilmenevät arjen neuvotteluissa? Analysoin 62 ansiotyötä tekevän perheellisen naisen kotityönjakoa ja ajankäyttöä Tilastokeskuksen ajankäyttöpäiväkirjojen (1999–2000; 2009–2010) avulla. Naisten ja heidän perheenjäsentensä päiväkirjoja on noin 400. Mikrotason analyysi tekee näkyviksi sosiokulttuurisia rakenteita ja paljastaa arjen monisyisyyden. Sukupuolen lisäksi kotityönjakoon vaikuttavat etenkin ansiotyön tyyppi, luokka ja elämänvaihe. Kotityönjaon tyyppejä esittelen viisi: 1. Sujuvasti jaetut rutiinit; 2. Pitkät työpäivät vuorotellen; 3. Sukupuolitetun työnjaon konfliktit; 4. Äiti tekee yksin; 5. Yksinhuoltajan aikapula. Sukupuolijärjestyksen ja sitä ohjaavien yhteiskuntasopimusten ohella sukupuoli- ja luokkatapaisuus selittävät sekä toiminnan jäsentymistä ja tilanteista kriisiytymistä että konfliktien välttelyä.

 

Lauantai 17.11. klo 9.30–11.30 

Lotta Kähkönen, Mona Mannevuo ja Mari Pajala: Makuasioista ei voi kiistellä? Luokka ja moraali Helsingin Sanomissa 

Julkinen keskustelu luokan merkityksestä Suomessa on vilkastunut viime vuosina. Tämä on havaittavissa myös Helsingin Sanomissa, joka tuotti vuoden vaihteessa 2011–2012 seitsenosaisen ”Luokkakuvia” -juttusarjan. Lehtijutuissa esiintyy kaksi laajemmalle keskustelulle tyypillistä tapaa käsitellä luokkaa: tilastollinen tarkastelu ja makukysymyksiin keskittyminen. Tilastollisesti tarkasteltuna yhteiskuntaluokka vaikuttaa liikkuvalta ja vaikeasti määriteltävältä käsitteeltä. Makukysymyksiin tarttuvissa jutuissa luokan erot sitä vastoin selkeytyvät ja korostuvat. Esimerkiksi 2.6.2012. Helsingin Sanomat uutisoi kotimaan uutisissa luokan paljastamisen helppoutta ihmisten arjen valintoja tarkastelemalla. Jutun ingressin mukaan ”jo valmistujaisiin ostettu lahja ja koirarotu vihjaavat, mihin joukkoon kuulut”.

Esitelmässämme pohdimme, miten ja miksi arkiset kulutustottumukset ja maku korostuvat luokan määrittelyssä Helsingin Sanomien kuluneen vuoden aikana julkaisemissa jutuissa. Tarkastelemme kysymystä feministisen luokkatutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä, jossa makukysymykset eivät liity vain erojen tuottamiseen vaan generoivat affekteja, jotka kiinnittyvät moraalisiin kysymyksiin ja poliittisiin vaateisiin. Lisäksi pohdimme uusliberalistiseen diskurssiin yhdistyvän yksilön vastuun korostumista luokkasuhteiden muodostumisessa. Miten affektit liikkuvat, ketä ne liikuttavat lehtikirjoituksissa ja miten niihin voi tarttua analyyttisesti? Entä millaisiin tarpeisiin tavat yhdistää luokka ja moraali liittyvät tämänhetkisessä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa? 

 

Katariina Mäkinen: Luokka ja yksilöllisyys

Sekä sukupuolen että luokan teoretisoinneissa yksilöllisyyttä on pitkään tarkasteltu ulossulkemisen kautta. Niin empiirisessä kuin teoreettisemmassakin feministisessä tutkimuksessa ollaan oltu kiinnostuneita siitä, millä tavoin yksilöä ja yksilöllisyyttä on historiallisesti rakennettu sulkemalla sekä naiset että alemmat luokat yksilön määritelmän ulkopuolelle (esim. Pateman 1988; Skeggs 2004). Itsen markkinointia, sukupuolta ja yksilöllisyyttä käsittelevässä väitöstutkimuksessani kuitenkin havaitsin, että tämä ulossulkemisen logiikka ei pätenytkään siten kuin aiemman tutkimuksen pohjalta olin odottanut. Tutkimissani työelämävalmennuksen käytännöissä yksilöllisyys näyttäytyi sekä inklusiivisena, kaikille avoimena ja mahdollisena, että pohjimmiltaan haurastuneena ja epävarmana.

Tutkimuksessani päädyin esittämään, että yksilöllisyys ei enää rakennu yksinomaan sulkemalla ”toisia” ulos. On siis tapahtunut ainakin osittainen siirtymä ulossulkemisesta mukaan ottamiseen, ja tällä on merkitystä paitsi sukupuolen myös luokan tutkimukselle ja teorialle. Ehdotan, että siirtymä ulossulkemisesta mukaan ottamiseen vaatii luokan tarkastelua paitsi yksilöiden ominaisuutena ja kategoriana myös yksilöt lävistävänä yhteiskunnallisena suhteena.

 

Mona Mannevuo: Velvollisuutena mielekäs työ: Y-sukupolvi ja julma optimismi

Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa, Demos Helsingin toimittamassa Hyvän työn manifestissa (2009) povataan tulevaisuuden työelämässä keskeisimmän kysymyksen olevan työn mielekkyyden velvollisuus. Manifestin mukaan työstä saatava nautinto tulee ohittamaan kysymyksen palkasta, sillä rahasta puhuminen työn arvon mittarina on vanhanaikaista, eikä työmarkkinoille astuva intohimoinen Y-sukupolvi koe sitä tärkeimmäksi seikaksi. Tavallisesti työn mielekkyyden korostaminen liitetään niin kutsutun luovan luokan tapaan tehdä työtä, mutta manifesti ulottaa sen kaikkiin uuden sukupolven työntekijöihin olemuksellisena ominaisuutena ikään kuin he jakaisivat samat työelämään liittyvät toiveet ja odotukset.     

Esitelmässäni tarkastelen Y-sukupolveen ja työelämän tulevaisuuteen liittyvää keskustelua aineistonani joukko työelämän muutoksia käsitteleviä selvityksiä. Lähestyn kirjoituksia kahdesta näkökulmasta. Yhtäältä tarkastelen arkisia puhetapoja ja käytäntöjä, joilla niissä rakennetaan 2010-luvun maskuliinista keskiluokkaista professionaalisuutta (Skeggs 2004; Gregg 2011). Toisaalta pohdin niiden vaikutusta laajempaan keskusteluun ”uudesta” työelämästä, jonka yksilön kykyjä korostavan ja affektiivista sidettä vaativan eetoksen ehdotan olevan julman optimistinen (Berlant 2011).

 

Anu-Hanna Anttila ja Ilkka Levä: Sukupuoli ja luokka toimihenkilöliikkeessä

Toimihenkilöliike – ammatillisen järjestäytymisen dynamiikka Suomessa -hankkeessa (2012–2014) tutkimme toimihenkilöyden ja toimihenkilöliikkeen historiaan liittyviä kysymyksiä erityisesti intressien ja valtasuhteiden dynamiikan näkökulmasta. Selvitämme, miten ammatillinen järjestäytyminen kytkeytyy ammatissa toimimiseen sekä koulutus-, luokka- ja sukupuolikysymyksiin. Kysymme muun muassa, miksi toimihenkilöliike on järjestynyt sukupuolen ja luokka-aseman mukaan. Miten tämä näkyy toimihenkilöliikkeen muotoutumisessa? Suomalaista toimihenkilöliikettä ei ole aiemmin tutkittu monitieteisesti historiallisella, sosiologisella ja sukupuolentutkimuksellisella otteella yhtä kattavasti. Uutta tutkimustietoa toimihenkilöliikkeen sukupuolittuneisuuden ja luokittuneisuuden rakenteista ja mekanismeista voidaan hyödyntää niin koulutuksen kuin palkkauksen tasa-arvokysymyksiä ratkaistaessa. Esityksessämme nostamme esiin erityisesti hankkeen teoreettisia lähtökohtia, jotka luokan käsitteen lisäksi kiinnittyvät sukupuolen, stratifikaation ja segregaation teoreettiseen ymmärtämiseen.

Takaisin sivun alkuun

 

9. Sukupuolittuneen väkivallan representaatiot / Representations of gendered violence


Chairs/Puheenjohtajat: Sanna Karkulehto (sanna.j.karkulehto(a)jyu.fi) & Leena-Maija Rossi (rossi(a)ficultureny.org)

Room/ls. Linna 5026

Friday 16.11. 15:00-17:30

15:00-15:30 Tiina Mäntymäki: Lover, Avenger or Deadly Delusionist. Women murderers in contemporary crime fiction
15:30-16:00 Aino-Kaisa Koistinen: “You can’t rape a machine” – Constructing Humanity Through (Gendered) Violence in the Re-Imagined Battlestar Galactica
16:00-16:30 Regina Opoku: Gendered Violence: Patterns and Causes of Women Against Women Violence in the Lake Zone Regions of Tanzania, East Africa
16:30-17:00 Hanna Mikkola: Not-eating and lack of Sexual Desire: Representations of Power and Sexual Violence in Finnish Eating Disorder Novels
17:00-17:30 Vanina Mozziconacci: What makes sexual representations violent? Representation and presence, metonymy and metaphor

Lauantai 17.11. klo 9.30-11.30

9.30-10.00 Satu Koho: Topofiliasta topofobiaan. Tunneperäinen paikan kokeminen Katja Ketun Kätilössä
10.00-10.30 Myry Voipio: Seksuaalisuus ja valtasuhteet kotimaisessa nykytyttökirjallisuudessa
10.30-11.00 Satu Venäläinen: Iltapäivälehtien väkivaltauutisointi sukupuoliteknologiana
11.00-11.30 Tuija Saresma: Miesasiablogi antifeministisenä tilana 

 
Friday 16.11. 15:00-17:30

Tiina Mäntymäki: Lover, Avenger or Deadly Delusionist. Women murderers in contemporary crime fiction

Women murderers have always been part of the popular representation of violence. In the 1970s the ways of presenting the violent woman began to increase and change, and particularly the 1990s witnessed a significant increase of narratives in which female violence was discussed. Female action heroines, working in the grey area on both sides of the law began to invade the cinema, and crime writers began to choose tough female detectives as protagonists of their stories.

The representations of these agentive women in popular narrative have been studied a great deal, but the women murderers in crime fiction have almost completely missed academic interest. For feminism, promoting analyses of female agency is a central concern, and since violence is one of the areas in which gender and power is negotiated, the mechanisms of how this negotiation takes place as well as the meanings it generates in different texts should be examined.

In my paper, I discuss the ways in which women murderers are represented in contemporary crime fiction during the two past decades. What are the women who murder like? Are the representations primarily reactionary, reproducing stereotypical conceptions of femininity? Or alternatively, do they genuinely engage in pointing out and analyzing changes in the mechanisms of how gender, power and violence are produced and maintained in society?

 

Aino-Kaisa Koistinen: “You can’t rape a machine” – Constructing Humanity Through (Gendered) Violence in the Re-Imagined Battlestar Galactica

Science fiction has always been interested in the relations between humans and their so called alien others. The aliens often highlight the differences between “us” and “the others:” they represent what is not human in order to exemplify that which is human. However, the competing tradition has been to use aliens to hold up a mirror to humanity by highlighting the corruption of Western society, which undercuts these very same differences. In my paper I will discuss how humanity is constructed through representations of violence in the science fiction television series Battlestar Galactica (2003-2009). The series begins with a war between humans and their “alien others”, the human-like machines Cylons. The Cylons are, at first, represented as the enemy, but as the series progresses the boundaries between “us” (humans) and “the others” (the aliens/ the enemies) become blurred. This is especially negotiated in the scenes discussing torture and violence. My analysis connects the series to theoretical debates that consider meeting others ethically, as put forward in the work of Judith Butler and Sara Ahmed. I argue, that as the series blurs the boundaries between humans and their alien others it questions the justification of violence that is based on the distinction between “us” and “them.” This creates interesting connections between Ahmed’s and Butler’s work and the series studied. I will concentrate especially on gendered violence, particularly rape, and the way that rape both humanizes and dehumanizes the Cylon women that are raped—and how it affects the humanity of the human rapists.

 

Regina Opoku: Gendered Violence: Patterns and Causes of Women Against Women Violence in the Lake Zone Regions of Tanzania, East Africa

The study explores the less documented phenomenon and dynamics of violence perpetuated by women against women in Mwanza city, Musoma, and Ukerewe Island communities of Tanzania. In most African culture, traditional practices such as female genital cutting, widow cleansing rituals and woman to woman marriage continues to exist, and it has affected the livelihood of many women and girls. The aim of the study is to examine the patterns that sustain these traditional practices and to raised unawareness within the confines of power relation and dominate cultural and religious beliefs. In order to examine this case, qualitative research method was used in the study (n=24) in-depth interviews and (n=8) focus group’s discussions was conducted to collect empirical data. The data collected show that there is a cultural of silence in the patriarchal society about the types of violence that arises from traditional practices and secondly, that in the attempt to preserve the cultural heritage ‘the woman’ is seen as a perpetuator of cultural practice as well as a victim of the practice. Historically, although the context of this indicates that patriarchy culture and gender are often defined by traditional practices under the principles of customs among the people. However, such basic assumptions eventually go unexamined and continue to foster gender bias and inequality.    

 

Hanna Mikkola: Not-eating and lack of Sexual Desire: Representations of Power and Sexual Violence in Finnish Eating Disorder Novels

Utilization of power in its different forms is a common and vividly depicted theme in Finnish eating disorder novels (Mikkola 2012). These novels describe e. g. attitudes, actions, surroundings and control which are targeted at girl and women characters’ gender and sexuality.

In this presentation I consider different utilizations of power directed at not-eating or eating ”in a wrong way” and sexual violence directed at lack of sexual desire. Actions of power and control are centrally related to food, eating and sexuality in the novels. Those forms are gendered and very often also related to sexuality. Depictions of physical sexual violence are rather repetitious in these novels but in this representation my focus is on representations of other type of power actions and forms of gendered and sexual violence. The forms of non-physical sexual violence in the novels include varied scale of constraining in situations of sexual interaction as well as in discussions concerning sexual interactions. These all can be categorized as representations of sexual violence towards lack of desire (See Kelly 1987 & 1988).

The key questions I ask in this presentation are: How the novels describe power towards lack of desire/ not wanting something? How different actors (school, health care, family, boyfriends) control the characters that have difficulties with eating? How the control towards eating and sexuality are related? What kind of power mechanisms are used to produce ideal girls and women, and their bodies and sexuality? What kind of sexual violence is targeted at lack of sexual desire?

 

Vanina Mozziconacci: What makes sexual representations violent? Representation and presence, metonymy and metaphor

Representations of gendered violence often take the form of sexualization and sexual objectification. Indeed, violence includes depersonalization as it seizes the capacity of expressing oneself from its victim. But since representing something implies to replace it, any representation prevents the depicted thing from directly expressing itself. This must be borne in mind to distinguish the relationship between a viewer and a representation and, on the other hand, the relationship between this very viewer and the depicted thing (or person), when they are both present. This distinction will enable us to criticize some accusations against some images of sexuality. But if all representations somehow objectify what they represent, why are some of them, especially sexualized ones, violent? We think, and this is the second point of our analysis, that a criterion is needed to establish their violent nature, this criterion being their metonymic style. We will show how images of sexuality are violent when they are metonymic (metonymies of individuals, of contexts, of ends) and what it means to represent sexuality in an opposite way, the metaphoric way – considering metaphor as a tension and not as an inert image.

 

Lauantai 17.11. klo 9.30-11.30

Satu Koho: Topofiliasta topofobiaan. Tunneperäinen paikan kokeminen Katja Ketun Kätilössä

Kirjallisuuden alaan kuuluvassa esitelmässäni tarkastelen humanistisen maantieteen valossa Katja Ketun romaania Kätilö (2011). Kysyn muun muassa, miten maailman laidalle sijoittuvan maiseman avaruus ja vankileirin ahtaus tematisoituvat teoksessa. Millaista vallankäyttöä teoksessa esitettyihin paikkoihin liittyy ja kuka on paikan suhteen "tilapuoli"? Millaisissa paikoissa ja maisemissa teoksen päähenkilöt kokevat topofiliaa ja miksi? Entä topofobiaa? Tarkastelen myös läsnä- ja poissaolon välisiä jännitteitä sekä spatiaalisia transsendensseja, ajan ja paikan solmukohtia, joissa kokija siirtyy tässä ja nyt -hetkestä menneeseen tai tulevaan, mahdolliseen maailmaan, ja kysyy: entä jos? Ironista on, että lukijan mielessä sama kysymys kääntyy muotoon: entä kun? En myöskään sivuuta mielen maisemia, jotka nousevat arkisen elämismaailman yläpuolelle ja saavat paikoin myyttiset mittasuhteet.

 

Myry Voipio: Seksuaalisuus ja valtasuhteet kotimaisessa nykytyttökirjallisuudessa

Tarkastelen esityksessäni suomalaisessa nykytyttökirjallisuudessa esitettyjä seksuaalisuuden ja valtasuhteiden representaatioita. 1800-luvulla syntynyt tyttökirjallisuudenlaji on muuttunut yhteiskunnan ja kulttuurin muuttuessa, samoin tyttöpäähenkilöiden toimijuuden mahdollisuudet. Tämä näkyy erityisesti tyttöpäähenkilöiden seksuaalisen toimijuuden muuttumisessa. Läpi lajin historian tyttökirjoissa on oltu huolissaan tyttöjen seksuaalisuudesta – niin väkivallan uhasta kuin tyttöjen mahdollisesti aktiivisesta seksuaalisuudesta. Tyttökirjallisuudentutkimuksessa törmätään sukupuolen asettamiin rajoituksiin, sääntöihin ja normeihin tyttöjen elämän eri osa-alueilla. Tyttöjen seksuaalisuuden valvominen on aina ollut yksi eniten tarkkailluista asioista, oli kyse kirjojen hahmoista tai todellisista tytöistä.

Suomalaisessa nykytyttökirjallisuudessa kuvataan seksuaalisuutta varsin avoimesti, rankkoja aiheita kaihtamatta. Seksuaalisuuden kuvaukset ovat vapautuneet ja monipuolistuneet yhteiskunnallisten muutosten myötä, eikä seksuaalisuuden ja vallan representaatioissa kaihdetakaan tabuina pidettyjä aiheita. Kotimaisessa tyttökirjallisuudessa on siirrytty seksuaalisuuden peloista ja vaaroista (huono maine, raskaus, abortti, au-lapsi, hyljeksintä, sukupuolitaudit) tytön oman aktiivisen ja iloisen seksuaalisuuden kuvaukseen sekä bi- ja lesbosuhteiden kuvaukseen. Seksiä kuvataan myös vallankäytön välineenä ja tarkastellaan nuoren tytön ja vanhemman miehen välisiä suhteita sekä omaehtoisuuden että hyväksikäytön näkökulmista. Esitykseni kohdeteoksia ovat Leena Leskisen Huhtikuun puutarha (2003), Marika Uskalin Hopeanorsu (2004), Sanna Eevan On luvattu leudompaa (2007), Siiri Enorannan Gisellen kuolema (2011) ja Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa (2011).

 

Satu Venäläinen: Iltapäivälehtien väkivaltauutisointi sukupuoliteknologiana

Väkivaltarikoksista raportointi on iltapäivälehtien uutisoinnin keskeinen aihealue. Tyypillisimmin väkivalta, josta iltapäivälehdissä raportoidaan, on ollut joko miesten välistä tai miesten naisiin kohdistamaa. Viime vuosina laajan kiinnostuksen kohteena lehdissä ovat kuitenkin olleet myös naisten tekemät väkivaltarikokset sekä keskustelu naisten tekemän väkivallan lisääntymisestä. Sukupuolella on merkittävä rooli siinä, kuinka väkivaltarikoksista raportoidaan ja minkälaisia merkityksiä väkivaltana ymmärrettyyn toimintaan liitetään. Esitykseni perustuu vuoden 2009 Ilta-Sanomien ja Iltalehden rikosuutisoinnin analysointiin sukupuolen sosiaalisen tuottamisen näkökulmasta. Erittelen erilaisiin konteksteihin sijoittuvan väkivallan, kuten miesten tai naisten välisen, seksuaalisen, parisuhteessa tapahtuvan tai lapsiin kohdistuvan väkivallan, raportointia uutisarvon käsitteen valossa. Kysyn, millaiset ulottuvuudet tekevät väkivallasta uutisoinnin arvoista ja mikä rakentuu aineistossa tämän myötä eri sukupuolille normaaliksi ja tavanomaiseksi ja mikä ei. Keskityn siihen, miten väkivallan tekijät, uhrit ja itse väkivalta esitetään silloin, kun tekijänä on nainen, ja miten tämä vertautuu vastaavan kaltaisissa konteksteissa tapahtuneen väkivallan ja sen osapuolien esittämiseen silloin, kun tekijänä on mies. Tarkastelen myös, miten väkivallan osapuolet asetetaan sukupuolittain suhteessa toisiinsa sekä suhteessa vastuuseen ja toimijuuteen ja miten tämä on sidoksissa kulttuurisiin käsityksiin naisista ja miehistä.

 

Tuija Saresma: Miesasiablogi antifeministisenä tilana

Internet on vaikutusvaltainen mielipidevaikuttamisen areena, joka on lisännyt vihapuhetta eri ihmisryhmiä kohtaan. Intersektionaalisuutta hyödyntävissä tutkimuksissa tarkastellaan yleensä vallan marginaaleihin jääviä ryhmiä. Tässä esityksessä tarkastelen antifeminististä miesasiablogia, jonka kirjoittajat ja kommentoijat edustavat intersektionaalisissa teorioissa ns. merkkaamattomia kategorioita (Choo & Ferree 2010): keskustelua käyvät valkoiset, enimmäkseen keskiluokkaiset heteromiehet, jotka puhuvat miesten tasa-arvo-ongelmista, näistä päällimmäisenä seksin puutteesta. Blogikeskustelu perustuu ajatukselle naisten ja miesten vastakkaisuudesta, (hetero)seksin käsittämiselle perimmäisenä vaihdannan välineenä ja vallan redusoimiselle yksilöiden väliseksi kamppailuksi seksuaalisesta vallasta. Keskustelulle leimallista on kaunan läpäisemä puhetapa ja populistinen tyyli sekä pinnan alla vellova väkivallan uhka.

Blogista on muodostunut samanmielisten henkilöiden avoimen antifeministinen tila, joka ei kuitenkaan ole vain yksittäistapaus tai muusta yhteiskunnasta irrallinen ilmiö. Tästä kertoo se, että blogin pitäjän pseudotieteellisiä väitteitä kierrätetään mediassa ahkerasti. Väitän, että blogin antifeministisyys liittyy myös yleisemmin konservatiivisen ilmapiirin kasvuun ja kytkeytyy esimerkiksi naisvihaan ja muukalaisvihaan. Pidän tärkeänä tarkastella blogissa aktualisoituvaa vallankäyttöä ja väkivaltaista retoriikkaa sekä selvittää sitä, miten heteroseksististä eetosta ja jopa naisvihaa – ja, kiinnostavaa kyllä, myös herravihaa – käytetään kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän pönkittämiseen. Tarkastelen blogikeskusteluissa keskenään leikkautuvia vallan ja alistuksen positioita pyrkimyksenäni osoittaa, että väkivalta ei liity ainoastaan misogyniaan, vaan myös rasismiin ja homofobiaan. Toivon, että populistisen retoriikan ja mustavalkoisen argumentaation logiikoita purkamalla avautuu tiloja myös vähemmän väkivaltaisille sukupuolen ja siihen kietoutuen seksuaalisuuden, etnisyyden ja luokan esityksille.

Takaisin sivun alkuun

 

10. Sukupuoli, toimijuus ja materiaaliset käytännöt

Puheenjohtaja: Marja Vehviläinen (marja.vehvilainen(a)uta.fi)

ls. Linna 5015

Perjantai 16.11. klo 15.00–17.45 (huom: päättymisaika)

15.00–15.30 Sanna Rikala: Työssä uupuminen, toimijuus ja sairauden rajat. Näkökulmia materiaalis-diskursiiviseen toimijuuteen
15.30–16.00 Taru Leppänen: Rotu, ääni ja musiikki Disneyn elokuvassa Prinsessa ja sammakko
16.00–16.30 Miia Toivo: Ympäristötieto arjessa – neuvotteluja minuuksista ja muutoksen mahdollisuuksista
16.30–16.45 tauko
16.45–17.15 Jenny Säilävaara: Kaappi-imettäjät?
17.15–17.45 Riikka Homanen: Arjen materiaaliset käytännöt raskaudessa

Lauantai 17.11. klo 9.30–11.40 (huom: päättymisaika)

9.30–10.00 Marja Vehviläinen: Ruokasuvereniteetti, syömisen arki ja feministinen toimijuus
10.00–10.30 Saara Kupsala: Vegetarismi feministisen dialogisen etiikan valossa: tunnistamisen politiikka suhteessa toislajisiin eläimiin
10.30–10.40 tauko
10.40–11.10 Elina Vaahtera: Kyvykkyys ja tasa-arvo uimataidon diskursseissa
11.10–11.40 Jaana Holvikivi: Miten teknologia muokkaa toimintaamme?

 

Perjantai 17.11. klo 15.00–17.45

Sanna Rikala: Työssä uupuminen, toimijuus ja sairauden rajat. Näkökulmia materiaalis-diskursiiviseen toimijuuteen

Masennuksen perusteella alkavista sairauslomista ja työkyvyttömyyseläkkeistä muodostui 2000-luvulla erityisesti naisenemmistöisten alojen ongelma. Samaan aikaan työkyvyttömyyttä ja sairautta koskevat käsitykset, kriteerit ja pelisäännöt nousivat yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Parhaillaan yhteiskunnan eri tasoilla käydään neuvotteluja siitä, mihin ja millä perusteella raja työn olosuhteista kumpuavan uupumuksen ja yksilön sairaudeksi ymmärretyn masennuksen välillä tulisi vetää. Siinä missä masennuksen rajoja on aikaisemmin vedetty suhteessa suruun ja alakuloisuuteen, on työuupumuksen oireista – väsymyksestä, kyynistymisestä ja mielekkyyden puutteesta – tullut nyky-yhteiskunnassa masennuksen uusi rajapinta.

Työelämässä esiintyvän pahoinvoinnin, työuupumuksen ja masennuksen selvä sukupuolittuneisuus herättää kysymyksen siitä, millä tavoin työn sukupuolijärjestykset ovat kirjautuneet sisään neuvotteluihin sairauden rajoista. Tässä esitelmässä kerron viimeistelyn alla olevasta väitöskirjastani, joka tarkastelee ’naisten työuupumusaaltoa’ sukupuolijärjestysten uudelleenmuotoutumisen näkökulmasta. Tutkimus pohjautuu työssä uupuneiden ja masennuksen perusteella sairauslomalla olleiden naisten haastatteluihin.

Aineiston analyysissä tarkastelen, mitä oikeastaan tapahtuu prosesseissa, joissa työelämässä koetut ongelmat jäsentyvät vähitellen yksilölliseksi uupumustilaksi, joka usein diagnosoidaan masennukseksi. Tästä ”tapahtumisesta” ja ”jäsentymisestä” olen pyrkinyt saamaan otteen toimijuuden käsitteen avulla. Tarkastelen toimijuutta yksilön neuvottelevana suhteena niihin sosiaalisiin, diskursiivisiin ja materiaalisiin voimiin, joiden puitteissa hän elää ja toimii. Analyysi paljastaa moninaisia yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen paikantuvia jännitteitä, jotka liittyvät rajanvetoon terveyden ja sairauden välillä. Vaikka ankkuroin tarkasteluni pitkälti yksilöiden kokemuksiin ja toimintaan, lähestyn toimijuutta lopulta myös yksilötoimijaa laajemmasta näkökulmasta. Tällöin lähestyn sairauden rajoja muodostavia diskursiivisia ja materiaalisia käytäntöjä toimijuutena, josta muutokset työn sukupuolijärjestyksissä lähtevät liikkeelle.  

 

Taru Leppänen: Rotu, ääni ja musiikki Disneyn elokuvassa Prinsessa ja sammakko

Sana ”rotu” sijoitetaan usein lainausmerkkeihin korostamaan rodun konstruktioluonnetta tai jopa argumentoimaan, että rotua ei ole olemassa (ks. Nayak 2006). Tästä huolimatta rotua pitää voida tarkastella myös materiaalisena ilmiönä. Tässä esitelmässä pohdin rodun tutkimista materiaalisena prosessina, jota ei tuoteta ainoastaan ulossulkemisten ja poispyyhkimisten, vaan myös moninaisten kytkentöjen kautta.

Tarkastelen rodun materiaalisuutta Disneyn elokuvan Prinsessa ja sammakko (2009) äänimaisemassa kiinnittämällä huomion musiikin kykyyn panna liikkeelle molekulaarisia tulemisia. Prinsessa ja sammakko oli ensimmäinen Disney-elokuva, jossa päähenkilönä on afrikkalais-amerikkalainen prinsessa Tiana. Tämä aiheutti elokuvan ilmestyttyä paljon keskustelua mediassa. Elokuvan luentani ja sen kuuntelu perustuvat ymmärrykseen rodusta materiaalisena ja ruumiillisena eikä vain konstruoituna tai diskursiivisena ilmiönä.

 

Miia Toivo: Ympäristötieto arjessa – neuvotteluja minuuksista ja muutoksen mahdollisuuksista

Tavallisesti ympäristö nousee yhteiskunnalliseen keskusteluun silloin, kun ihmisten ja luonnon suhde määrittyy jollakin tavalla ongelmalliseksi. Usein ympäristöongelmien ratkaisemisen ajatellaan edellyttävän yhteiskunnallista muutosta, mikä konkretisoituu esimerkiksi kestävän kehityksen ideassa ja toimenpiteissä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämä yhteiskunnallisen muutoksen odotus ulottuu kansainvälisestä poliittisesta päätöksenteosta aina yksilöiden arkiseen elämänpiiriin asti. Arjessa ympäristöelämäntapaan ohjaava tieto kyseenalaistaa rutiinit ja tapaistuneet käytännöt, jotka liittyvät esimerkiksi asumiseen, syömiseen ja liikkumiseen. Ympäristötieto haastaa yksilöitä muuttamaan maailmaa. Yksilön näkökulmasta tämä merkitsee samalla vaadetta muuttua itse.

Esityksessäni tarkastelen edellä kuvaillun muutoksen odotuksen materialisoitumista arjessa analysoimalla ympäristöaiheisten päiväkirjojen ja omaelämäkertojen syyllisyyttä käsittelevää kerrontaa. Tulkitsen kerrontaa neuvotteluna siitä, miten kertovasta minästä on mahdollista tulla eettis-moraalinen ”kestäväsubjekti” omassa arjessaan ja elämässään. Ymmärrän arjen olevan sosiaalisten erojen (esim. sukupuoli, yhteiskuntaluokka, sukupolvi) risteyskohta ja materiaalis-diskursiivinen tila, jossa ympäristötietoa tulkitaan ja eletään omista lähtökohdista käsin. Millaisia minuuksia syyllisyyskerronnassa esitetään? Miten minuuksista ja muutoksen mahdollisuuksista neuvotellaan osana arkisia toiminnan tiloja tai tilanteita?

 

Jenny Säilävaara: Kaappi-imettäjät?

Taaperoimetys on Suomessa melko marginaalista, mutta se herättää hyvin vahvoja tunteita ja mielipiteitä. Esitelmäni käsittelee taaperoimetystä suhteessa tilaan ja minuuteen. Olen kiinnostunut liminaliteetin käsitteestä ja sen kautta imettävän äidin toimijuutta mahdollisesti rajoittavista tekijöistä. Esitelmäni aihe liittyy valmisteilla olevaan väitöskirjatutkimukseeni, joka tutkii pitkään imettävien äitien mahdollisuuksia tiloissa ja tilanteissa suhteessa omaan ruumiiseen ja kulttuurisiin normeihin, joita imetykseen liitetään. Tutkimusaineistona käytän imetysystävällistä Maitolaituri-keskustelupalstaa sekä verrokkina oman tulkintani mukaan vähemmän imetysystävällistä Suomi24-keskustelupalstaa, joissa molemmissa ko. aihetta on käsitelty. Keskustelupalstoilla imetystä puolustetaan, mutta myös arvostellaan ja äitejä syyllistetään monin tavoin. Tämä liittyy mielestäni myös kulttuuriseen tapaamme yliseksualisoida rinnat rajoittamalla ne vain (miehisen) halun kohteeksi. Selvitän esitelmässäni vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Miten äidit perustelevat ja sanallistavat taaperon imetystä suhteessa ympäröivään tilaan ja kulttuuriin, millaisia rajoittavia tekijöitä teksteistä voi löytää ja millaisia ruumiillisuuteen liittyviä huomioita äidit nostavat esiin? Otan mukaan myös taaperoimetystä vastustaviksi tulkittavia tekstejä, joista mielestäni saa yhdenlaista kuvaa ympäröivästä kulttuuristamme ja siitä tilasta, jossa taaperoita imettävät äidit arjessaan toimivat.

 

Riikka Homanen: Arjen materiaaliset käytännöt raskaudessa

Alustukseni käsittelee sitä, miten erilaiset arjen materiaalisuudet – kodin tilat, hankinnat ja ruumiillisuus – tehdään osaksi vanhemmuuteen siirtymistä raskausaikana. Olen kiinnostunut sekä siitä, miten äitiysneuvolassa institutionaalisesti pyritään ohjaamaan arjen materiaalisia muutoksia, sekä siitä, minkälaisia muutoksia raskaana olevat naiset perheissään ovat tehneet tai suunnittelevat tekevänsä. Lopuksi kysyn, minkälainen tila jää raskaana olevan naisen toimijuudelle äitiysneuvolan institutionaalisten järjestysten puitteissa. Teoreettismetodologisena orientaationa tutkimuksessani on institutionaalinen etnografia, johon on otettu vaikutteita materiaalisesta semiotiikasta. Analysoitavana aineistona ovat etnografiset kenttähavainnoinnit, videonauhoitukset sekä haastattelut 3 äitiysneuvolasta. Analyysi osoittaa, että äitiysneuvoloissa pyritään havainnoimaan ja haastattelemaan kodin materiaalisista käytännön järjestelyistä, jotta pystyttäisiin arvioimaan psykososiaalista valmistautumista vanhemmuuteen, jossa lapseensa sitoutuneet vanhemmat pitävät lapsensa turvassa vaaroilta ja ovat läsnä. Materiaalisuuksissa eräällä tavalla nähdään manifestoituvan perhesuhteiden sisältöjä. Raskaana olevat naiset mukautuvat pitkälle tällaisen lapsikeskeisen kodin, kulutuksen ja muiden järjestelyjen kulttuurisiin odotuksiin. Abstraktit psykososiaaliseen tietoon nojaavat odotukset sopivista kodeista ja kodin järjestelyistä jättävät kuitenkin tilaa myös naistoimijuudelle, joka ei ole redusoitavissa institutionaaliseen ”lapsen hyvän” tavoitteluun tai ”hyvän” tulevan vanhemman positioon. Raskaana olevan keho ja kodin järjestelyt ja hankinnat voivat olla myös itsessään kiehtovia ja vapauttavia sekä tuottaa luovia ja uudenlaisia perhejärjestelyitä ja -suhteita.

 

Lauantai 17.11. klo 9.30–11.40

Marja Vehviläinen: Ruokasuvereniteetti, syömisen arki ja feministinen toimijuus

Ruokasuvereniteetti (food sovereignty) on syntynyt 1990-luvun puolesta välistä maailmanlaajuisen paikallisten pienviljelijöiden ja ruokaliikkeiden verkoston yhteisenä agendana haastaa ja luoda vaihtoehtoa kansainvälisten suuryritysten ja neoliberaalin talouspolitiikan hallitsemalle ruuantuotannolle. Neoliberaalin talouspolitiikan ohella maailmanlaajuista ruokatuotantoa kehystävät ilmastonmuutos ja energiapula samoin kuin se, että pohjoisen maat ja niiden yhtiöt käyttävät tuotannossaan etelän ja kehittyvien maiden maata ja luonnonvaroja. Ruuan tuotanto ja syöminen ovat läpeensä poliittisia ja samalla materiaalis-diskursiivisia käytäntöjä, joissa suomalainen paikallinen arki kytkeytyy maailmanlaajuisiin järjestelmiin. Kun neoliberaali ruokapolitiikka, energiapula ja ilmastonmuutos ovat yhdessä aiheuttaneet ruokakriisejä, monenlaista eriarvoisuutta, ja merkinneet elinolosuhteiden huonontumista erityisesti naisryhmille, ovat ruuan tuotanto ja syöminen keskeinen osa myös feminististä politiikkaa, ja ruokasuvereniteetti tarjoaa yhden hyvän lähtökohdan myös feministiselle politiikalle. Ruokasuvereniteetin tavoitteena on toimia sekä vapaiden markkinoiden että kasvun ideologian ulkopuolella ja etsiä mahdollisuuksia paikalliseen ja yhteisölliseen ruuantuotantoon ja samalla riittävään ravintoon eri paikallisille ryhmille. Kartoitan esitelmässä feminististä toimijuutta suomalaisessa syömisen arjessa ruokasuvereniteetin politiikan ja Donna Harawayn kumppanilajien lähestymistavan kanssa keskustellen.  Arjen syömisen käytäntöjä analysoin useissa projektissa Institutionaalinen tieto ja sukupuolittunut toimijuus kerätyistä aineistoista: marttojen ympäristöneuvontaa koskevista haastatteluista ja kyselyistä, kaupunkiviljelijöiden haastatteluista sekä tutkijoiden muisteluaineistoista. Sekä marttojen että kaupunkiviljelijöiden toiminnassa on yhteyttä ruokasuvereniteetin teemoihin, samoin kuin on myös muistojen arjessa. Samaan aikaan arkiset syömisen käytännöt ovat ristiriitaisia, ja pohdin feministisen toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia suomalaisessa syömisen arjessa.

 

Saara Kupsala: Vegetarismi feministisen dialogisen etiikan valossa: tunnistamisen politiikka suhteessa toislajisiin eläimiin

Feministisessä tutkimuksessa toislajisiin eläimiin on osoitettu huomiota jo pitkään, mutta vasta viime vuosina ne ovat nousseet vahvemmin esiin eettisenä kysymyksenä feministisen tutkimuksen agendalla (esim. Hypatian erikoisnumero Animal Others, 3/2012). Feministisen tutkimuksen kiinnostus ruumiiseen, materiaalisiin käytäntöihin, dikotomioiden purkamiseen ja alistusrakenteisiin tarjoaa vahvan käsitteellisen pohjan analysoida ihmisten ja toislajisten eläinten suhteita. Etenkin keskustelu erilaisten eriarvoisuuden muotojen risteävyydestä (intersektionaalisuus-teoriat) on tuonut toislajiset eläimet pohdinnan kohteeksi: miten toislajisten eläinten alistus liittyy paitsi sukupuolten välisiin valtasuhteisiin, myös muihin alistuksen muotoihin, kuten heteroseksismiin, rasismiin, luokkahierarkiaan ja uuskolonialismiin. Feministisen eläinetiikan pyrkimykset kehittää intersubjektiivista etiikkaa nostavat myös toislajisten eläinten toimijuuden teoreettisen pohdinnan kohteeksi.

Tässä esitelmässä analysoin vegetarismia feministisen dialogisen eläinetiikan valossa. Esitelmän aineistona on vegetaristeille ja luomukuluttajille tehdyt haastattelut. Feministinen dialoginen etiikka pohjautuu aktiiviseen toisen ja itsen kuunteluun, empatian harjoittamiseen ja herkkyyden kehittämiseen. Dialoginen etiikka tarjoaa mahdollisuuden tarkastella tunteiden, ruumiin ja kontekstin sekä toislajisten eläinten toimijuuden merkitystä etiikassa, mikä on jäänyt vähäiselle huomiolle valtavirran, liberalistiseen oikeudenmukaisuus-traditioon nojaavassa eläinetiikassa. Keskityn esitelmässäni analysoimaan, kuinka vegetarismi asettuu suhteessa hallitsevan ruokakulttuurin käytäntöihin rakentaa toislajisista eläimistä ”poissaoleva referentti” – entiteetti, jota ei nähdä eikä kuulla. Tarkastelen, kuinka kehollisen politiikan kautta toislajisesta eläimestä tehdään vegetarismin käytännöissä taas näkyvä, tunnistettava subjekti.

 

Elina Vaahtera: Kyvykkyys ja tasa-arvo uimataidon diskursseissa

Esitelmässäni kysyn, miten ideat kyvykkyydestä ja tasa-arvosta toimivat uimataidon diskursseissa. Tarkastelen genealogisesta näkökulmasta uimataidon diskursseja. Tutkimusmateriaalini pitää sisällään opetussuunnitelmatekstejä, hallinnollisia ja poliittisia tekstejä, uimaopetusmateriaaleja, liikuntatieteen ja psykologian alan tutkimuksia sekä media-aineistoa.

Tämä esitelmä keskittyy vammaisuuteen uimataidon diskursseissa. Minkälainen genealogia avautuu ideasta, jonka mukaan uimalla voi liikkua tasa-arvoisesti? Luen uimataidon diskursseja vammaistutkijoiden vammattomuutta analysoivien käsitteiden kautta: Fiona Kumari Campbellin ableismin ja Robert McRuerin pakollisen vammattomuuden käsitteen kautta.

 

Jaana Holvikivi: Miten teknologia muokkaa toimintaamme?

Tietokoneet ovat muuttaneet perusteellisesti työelämän käytäntöjä, ja nyt mobiililaitteet ovat alkaneet muokata arkielämän toimintaa. Margaret Wilsonin mukaan ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat ihmisen toimintaan ja ruumiillisen toiminnan kautta ajatteluun ja havaitsemiseen. Käyttämämme teknologiat muokkaavat aivoja ja siis kognitiota. Konkreettinen esimerkki ovat jousisoittajan aivot, joissa sormia ohjaava alue on vallannut tilaa muulta liikkeen ohjaukselta. Musiikki, puhe, kirjoittaminen ja käsitteellinen ajattelu ovat vuorovaikutuksessa ruumiillistuneen toiminnan kanssa.

Tutkin itse sitä, miten kulttuuri vaikuttaa teknologian käytäntöihin ja omaksumiseen. Informaatiotekniikassa tarvittavat käsitteellisen ajattelun taidot kuten ohjelmointikyky riippuvat monista taustatekijöistä kuten kulttuurin välittämästä tavasta jäsentää todellisuutta, sekä aivan konkreettisesti kirjoitustaidosta ja kyvystä hahmottaa erikoismerkkejä. Jopa koulussa opittu kirjoitusmerkistö, jos se on muu kuin latinalainen aakkosto, vaikuttaa ohjelmakoodin tuottamiseen.

Suhteemme teknologiaan määrittyy monin eri tavoin, ja siinä näkyy teknologian kehittämisen logiikan ja käytäntöjen vuorovaikutus. Kun teknologia nyt valtaa yhä uusia elämänaloja ja tunkeutuu kaikkialle vanhusten robottihoitoa ja pikkulasten mobiilipelejä myöten, näen erittäin tärkeänä, että ruumillista suhdettamme teknologiaan tutkitaan mahdollisimman monelta kannalta. Miten teknologia muuttaa meitä, ajatteluamme ja toimintaamme? Miten voimme vaikuttaa siihen?

Takaisin sivun alkuun

 

11. Feministinen kenttätyö muuttuvassa yhteiskunnassa

Puheenjohtajat: Katri Otonkorpi-Lehtoranta (katri.otonkorpi-lehtoranta(a)uta.fi) ja Hanna Ylöstalo (hanna.ylostalo(a)uta.fi)

ls. Linna 5016

Perjantai 16.11. klo 15.00–17.30 (huom: työryhmä on lyhentynyt yksipäiväiseksi)

15.00–15.30 Hanna Mikkola: Syömishäiriökirjallisuuden vastaanotto: Tyttöjen ja naisten lukukokemukset ja syömishäiriöille antamat merkitykset
15.30–16.00 Pirkkoliisa Ahponen: Paluu kentälle: Maalta kaupunkiin ja takaisin kylään – naistutkija naisia haastattelemassa
16.00–16.30 Charlotta Niemistö, Jeff Hearn, Marjut Jyrkinen ja Mira Karjalainen (in Finnish): Work-Life Balance and Boundaries: An Organisational Ethnographic Approach
16.30–17.00 Iiris Lehto: Moppeja ja marenkileivoksia hoivan kentällä
17.00-17.30 Sanna Valkonen: Lestadiolaisuuden jäljet saamelaisnaisten elämässä

 


Hanna Mikkola: Syömishäiriökirjallisuuden vastaanotto: Tyttöjen ja naisten lukukokemukset ja syömishäiriöille antamat merkitykset

Esityksessäni esittelen syömishäiriökirjallisuuden vastaanottoa tarkastelevan post doc -tutkimukseni tutkimussuunnitelmaa. Erityisesti toivon kommentteja ja hyvin konkreettisia vinkkejä Internet-ryhmäkeskusteluiden toteuttamiseen. Tutkimuksessani tarkastelen 1980–2000 syntyneiden tyttöjen ja naisten lukukokemuksia suomalaisesta syömishäiriökirjallisuudesta ja näiden lukukokemusten perusteella syömishäiriöille antamia merkityksiä. Väitöstutkimusta (Mikkola 2012) tehdessäni keskustelin nuorten naisten ja tyttöjen kanssa ja huomasin, että syömishäiriöitä kuvaava kaunokirjallisuus on ollut monelle merkittävää.

Tutkimuksessani yhdistyvät kulttuurisen terveystutkimuksen, kirjallisuudentutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen näkökulmat. Pääkysymykseni ovat Millaisia lukukokemuksia tytöillä ja naisilla on syömishäiriökirjallisuudesta? Miten lukukokemukset ovat olleet mukana tyttö- ja naislukijoiden syömishäiriöiden merkityksellistämisprosesseissa? Koska naissukupuolen ja syömishäiriöiden välillä niin reaalimaailmassa kuin fiktiossakin on ilmeinen kytkös (miltei kaikki kirjailijoista, sairastuneista henkilöhahmoista ja lukijoista on tyttöjä ja naisia), on perusteltua keskittyä tyttöjen ja naisten lukukokemuksiin.

Aineistoni koostuu kirjoitetuista aineistoista sekä nauhoitetuista ja litteroiduista haastatteluista. Ensiksi perustan Internet-keskusteluryhmiä keskustelualustalle ja toiseksi teen virikkeellisiä yksilö- ja ryhmähaastatteluita. Informanttini ovat eri-ikäisiä ja heillä on erilainen suhde syömishäiriöihin. Tärkeintä tutkittavien joukon muodostamisessa on kiinnostus syömishäiriöitä käsittelevään kaunokirjallisuuteen. Tutkimuksessani rakentuu kanssatutkijuuden näkökulma: käyn jatkuvaa dialogia informanttien kanssa sekä aineistoa kerättäessä että tulkintoja muodostettaessa.

Tutkimukseni tavoitteina on tutkia monipuolisesti syömishäiriökirjallisuuden vastaanottoa kokemusten ja merkitysten näkökulmista sekä lukijoiden kokemusten kautta rakentuvaa syömishäiriöiden merkityksellistämistä syömishäiriökeskusteluiden osapuolena. Tutkimukseni tulokset voivat avata uusia näkökulmia syömishäiriöilmiön ymmärtämiseen ja osallistua vilkkaisiin yhteiskunnallisiin syömishäiriökeskusteluihin, joita käydään muun muassa tutkimuksessa, lääketieteessä ja mediassa.

 

Pirkkoliisa Ahponen: Paluu kentälle: Maalta kaupunkiin ja takaisin kylään – naistutkija naisia haastattelemassa

Esitykseni on retrospektiivinen katsaus omakohtaisiin haastattelukokemuksiin. Kun tein elämäntapatutkimusta yli 30 vuotta sitten, naistutkimus oli vasta rantautumassa Suomeen. Kvalitatiivisesta tutkimustavasta käytiin tuolloin kiivasta keskustelua. Olennaiset kysymykset koskivat tutkijan ja tutkittavan vuorovaikutusta ja tulkinnan subjektiivisuutta. Sittemmin tutkittavien toimijuus ja heidän roolinsa oman elämäntilanteen tulkinnassa on noussut erityisesti naistutkimuksessa tärkeäksi teemaksi. Palasin hiljattain käytännön kenttätyöhön haastattelemalla ryhmää naisia pienessä kylässä. Olen laatinut tästä aineistosta artikkelin, joka on julkaistavana. Oli mielenkiintoista pohtia haastattelun käytännön toteutusta, kysymysten laadintaa, vuoropuhelun kulkua, litterointitapaa, analyysia ja aineiston käyttöä artikkelin tulkinnallisena aineistona. Pohdinnan kehyksenä olivat sekä omat kokemukset menneisyyden elämäntapatutkimuksesta että myös naistutkimuksen metodologiasta omaksutut opetukset. Työryhmäesityksessäni haluan jakaa näitä kokemuksia ja pohdintoja toisten osallistujien kanssa. Haluan kysyä, mitä merkitystä haastattelutilanteen rakentumisella ja aineiston käyttötavalla on erityisesti naisystävällisen tai sukupuolisensitiivisen toimintatavan kannalta.   

Charlotta Niemistö, Jeff Hearn, Marjut Jyrkinen and Mira Karjalainen: Work-Life Balance and Boundaries: An Organisational Ethnographic Approach

Huom! Esitelmä pidetään suomeksi. NB: The presentation is in Finnish!

Age, generation and gender are key issues in working life; yet they remain relatively neglected in studies of work and organisations. This paper draws on the Age, Generation, and Changing Work-Life Balance and Boundaries: An Intersectional and Interactive Ethnographic Study exploring how different age/generational groups of professionals encounter changing work-life balance (WLB) in everyday life. It examines how age-related and generation-related dynamics, processes and practices in organisations impact on women and men and their WLB. In this, age intersects with other social divisions in women’s and men’s working life and WLB, via changing work-life boundaries of time and space, roles and spheres.

We examine professionals, women and men, at different ages and stages in multinational private sector enterprises (MNEs). The project is strongly international through emphasis on MNEs, comparison of Finland and Scotland/UK by organisational ethnography, and Collaborative Interactive Action Research (CIAR) in both countries. Ethnography has proven to be a useful approach to explore in detail a phenomenon through experience-based knowledge in organisation studies (Kunda 1992; Rosen 2000). What characterises ethnography conducted in organisations and workplaces is the possibility to look beyond the formal practices and policies in the organisation, adding on elements of informal arrangements and relations (Harper 1998; Tallberg 2009). The CIAR method supplements the organisational ethnography method, and together these approaches can offer as comprehensive picture of perceptions, definitions and priorities as possible. The fieldwork addresses age, generation, gender and other intersectionalities in WLB policies and practices in national and international organisational contexts.  

 


Iiris Lehto: Moppeja ja marenkileivoksia hoivan kentällä

Valmisteilla olevassa väitöskirjatutkimuksessani käsittelen projektihoivaksi nimeämääni ilmiötä. Ilmiön alkupiste on jäljitettävissä hyvinvointivaltion markkinoistumisen käänteeseen. Tarkastelen tutkimuksessani mm. millaisena hoivakentän uudelleenmuotoutuminen näyttäytyy hoivaajien ja hoivattavien arkisten kokemusten kautta.  Kenttätyössäni sovellan feministisen toimintatutkimusryhmä Precarias a la Derivan (2009, 27) jalostamaa kuljeskelun metodia. Kuljeskelun avulla toimintatutkimusryhmän naiset kutovat prekaarien elämäntilanteiden ja kokemusten hajanaista verkkoa yhdessä informanttiensa kanssa. Kuljeskelu ei ole niinkään havainnoin tekniikka. Kokemuksia ei pyritä ”uusintamaan” sellaisenaan ja tavanomaisena vaan tuottamaan samanaikaisen näkyväksi tekemisen ja vieraantumisen sekä muutoksen ja kertomuksen liikkeen.

Kudon työssäni erilaisista hoivan osakoostajista (yksi ravitsee, toinen siivoaa, kolmas lääkitsee ja neljäs ulkoiluttaa) muodostuvaa hoivakentän verkkoa sen kolmannen ja julkisen sektorin välimaastoon sijoittuvalta reunalta. Oppaanani toimivat Kotitalkkari – työllisyysprojektin tukityöllistetyt mies- ja naistalkkarit (hoivaajat) sekä heidän kodin tiloissa arkista apua tarvitsevat vanhusasiakkaansa (hoivattavat). Oppaitani yhdistävät niin prekaarisuus, tarpeiden yhteen saattaminen, kuin suhteellisen heikko asema yhteiskunnan valtahierarkioissa (Anttonen yms. 2009, 242).  Jokapäiväisen arjen pienet käytännöt mahdollistavat kuitenkin ”hoivaajien ja hoivattavien kapinan.”

Esityksessäni katsastan millaisia muutoksen mahdollisuuksien paikkoja kuljeskelun avulla avautuva kenttätyö luo sekä millaisia onnistumisia ja epäonnistumisia se tuo? Millainen kudelma syntyy? Empiirisenä aineistona toimivat asiakaskäynneillä tapahtuneet keskustelunomaiset haastattelut, joissa talkkarit ovat kertoneet kuinka vastaan voi tulla niin kalsareista väännettäviä moppeja kuin ilahtuneiden asiakkaiden tarjoamia marenkileivoksia.

 

Sanna Valkonen: Lestadiolaisuuden jäljet saamelaisnaisten elämässä

Paperini käsittelee tutkimushaastattelujen ja ylipäätään tutkimuksen tekemistä ja siihen liittyviä kysymyksiä, kun kyseessä on arka ja henkilökohtainen aihe ja pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tutkimukseni kohteena ovat esikoislestadiolaisen liikkeen vaikutukset Utsjoen seudun saamelaisnaisten elämässä. Tutkimuksen keskiössä on etnisesti erityiseksi määritetyn naisen tieto normatiivisesta ja patriarkaalisesta uskonnollisesta liikkeestä. Punaisena lankana on kysymys, millä tavalla saamelaisnaiset ovat kokeneet lestadiolaisessa yhteisössä elämisen, sen valtarakenteet ja -suhteet, naisen aseman ja toimijuuden mahdollisuudet. Tutkimuksen edetessä on tullut esille monia hyvin arkoja ja henkilökohtaisia kysymyksiä. Kuinka käsitellä näitä loukkaamatta toisaalta haastateltavien yksityisyyttä, toisaalta luomatta mustavalkoista hyvä-paha -asetelmaa? Mitkä ovat intersektionaalisen tutkimusotteen mahdollisuudet ja haasteet, kun tutkimuksen kohteena on sukupuolen, uskonnon ja etnisyyden keskinäissuhteet ruumiillisuuden näkökulmasta? Millaista tietoa yhtäältä uskonnosta ja uskonnollisesta liikkeestä, toisaalta etnisyydestä ja etnisistä suhteista sekä sukupuolesta tämä empiirisesti hyvin omaleimainen kulttuurinen konteksti ja siinä elävien naisten kokemuksien analyysi tuottaa?

Takaisin sivun alkuun

 

12. Postcolonial and transnational spaces – and futures

Chairs: Anitta Kynsilehto (anitta.kynsilehto@uta.fi) and Tiina Vaittinen (tiina.vaittinen(a)uta.fi)

Room: Linna 4013

Friday 16th Nov 15:00-17:30

15:00-16:30 Economic spaces and futures
15:00-15:20 Suvi Lyytinen: Gendered order of work and its changes – the Case of Eastern Lapland
15:20-15:40 Heidi Sinevaara-Niskanen: Gender, Economy and Development in the North
15:40-16:00 Satu Ranta-Tyrkkö: Genders and Ethnicities in and around Mining Industry?
16:00-16:30 Discussion
 
16:30-17:30 Storied spaces and futures
16:30-16:50 Tuija Saarinen: Moving west. Stories and storytelling of crossing the border
16:50-17:10 Hanna-Leena Nissilä: Transnationalizing Finnish literature – definitions in the reception of Ranya El Ramly's Auringon asema ja Alexandra Salmela's 27 eli kuolema tekee taiteilijan
17:10-17:30 Discussion

Saturday 17th Nov 9:30-11:30

9:30-10:30 Exiled spaces and futures
9:30-9:50 Julia Honkasalo: Exile without exit: Palestinian refugee camps in Lebanon
9:50-10:10 Anitta Kynsilehto: Hubs of transit migration as gendered sites
10:10-10:30 Discussion
10:30-11:30 Postcolonial spaces and futures
10:30-10:50 Angelica Pesarini: The construction of Italian identity. From colonial racial segregation to postcolonial citizenship rights
10:50-11:10 Tiina Vaittinen: Postcolonial trajectories: Notes from an aging welfare state
11:10-11:30 Discussion

 

Friday 16th Nov, 15:00-17:30

Suvi Lyytinen: Gendered order of work and its changes – the Case of Eastern Lapland

Transnational movements of work have had a profound impact on the Finnish labour market over the past few decades. Our society has been changing towards a post-industrial society and much of the change has been more or less forced. Many Finnish communities have had to face the situation where industrial jobs flee from our country to other ones with much cheaper labour force. State owned companies, which have long been thought of as protectors of national interests, have started to transform into transnational actors with hardly other objectives than profitability. This structural societal change creates varying problems in the local level, where the industrial workers unexpectedly lose their jobs and must create a livelihood in a transformed labour market that does not offer appropriate job opportunities.

In my research for the Lapin Letka -project (ESR), I investigate what kinds of gendered outcomes has the above-described transnational process created in the local area of Eastern Lapland. In the year 2008 locally important Stora Enso’s pulp mill was closed in order to improve profitability of the company’s other mills. My focus is on structural measures taken by the state of Finland, that were intended to create new job opportunities for the unemployed pulp mill workers, mainly men. These measures predominantly included the state’s financial support to attract investments and the local Employment and Economic Development Office’s actions to employ these people. I will examine what kinds of consequences have these two types of measures had for the gender order of the Eastern Lapland. To be exact, I will deliberate if there has been any shifts in the segregation of work or if the measures merely have reproduced the traditional order of men’s work as more recognized than women’s.

 

Heidi Sinevaara-Niskanen: Gender, Economy and Development in the North

The North, and the Barents region as a part of it, is facing many changes and challenges. Environmental changes are both threatening traditional livelihoods, local economies and social communities, but also providing new economic opportunities and possibilities for regional development. In the midst of the economic “boom” of the North, it is relevant to ask, what actually the economy of the North is. The paper examines understandings of economy and development of the North in the context of Arctic politics.

The specific focus of the text is on gendered dimensions of economy and development. I asks, where is gender and/or how is it perceived in the accounts of Northern economy and development. The presentation reflects and illustrates the often concealed gendered assumptions of economy.

As the analysis reveals, the understandings of economy of the North vary in terms of scale (global-local), place (multinational corporation-community), value (money-culture) and necessity (subsistence economy- energy consumption). There are three different kinds of ‘economies’ operating in the north: global economy of resources, local economy of traditions and future economy of opportunities. What these ‘economies’ share is the silence on questions of gender.

 

Satu Ranta-Tyrkkö: Genders and Ethnicities in and around Mining Industry?

In my presentation I would like discuss how to deal with issues of gender and ethnicity in the case of mining industry and its social and ecological implications. My interest in the topic is part of my wider interest to study mining industry in Finland and in the state of Odisha in Eastern India from an eco-social perspective.

While my study is still in a preliminary stage, a mere literature review on the topic provides highly gendered and to some extent ethicized images of the industry as well its opponents. The proponents of the industry appear to be by and large male, often though not always white, and representing a pronouncedly technological and rational world view. Also the images attached to exploring minerals are highly masculine “frontier images” of lone men struggling their ways through the wilderness. While the opposite front may not be as easily condensed to a single image or two , ethnic minorities, including the aboriginal people, as well as women, children, the nature, and, at an image level, future generations, profile often as the ones not benefitting from the industry. However, the picture is far from black and white; there are, for example, specific networks for women in the mining industry.

 

Tuija Saarinen: Moving west. Stories and storytelling of crossing the border

Before the fall of the Soviet Union in 1991 only very carefully selected (politically trusted) tourists were able to travel west from the Soviet Union. Going west, either living or just travelling there was, however, something many Soviets dreamt about. Ways to get out of the strictly guided country were planned. One, very popular indeed, was to marry a foreigner and get an official permission to leave the Soviet Union. Others were defecting – which was risky and difficult.

The Soviet Power did not publish news of migration or defection – if the defector was not well known person. In that case the person’s reputation and achievements (for example in science or arts) were painted in black. Finnish newspapers followed the YYA treatment’s policy and did not publish news of personal level happenings in the Soviet Union, either. The yellow press, however, was very curious and published scandalous news concerning the Soviet Union and Soviet citizens.

My research material contains Finnish yellow magazines (such as Hymy, Alibi and Ratto) articles from 1970’s and 1980’s. According to the source, the Soviets who crossed the border between Finland and the Soviet Union, were adventurers who were searching better standard of living – not big love or political freedom, for example. Culturally the stories the magazines published functioned as warnings to never to trust an Eastern. This kind of literature flourished and had an audience of more than every second Finn – for example the circulation of Hymy was 500 000 in the mid 1970’s and it has been estimated that 2,5 million citizen read it.

Nowadays Russians (or post-Soviets) are not the only immigrant group in Finland, but since the beginning of 1990’s we have received many more immigrants coming from outside Europe. The focus in yellow press has turned to them. The attitude towards Russian has neutralized – at least a bit. In my paper I will analyse this change. Do we always need stories of a bad enemy? Is there a cultural need for us as Finns to make the others knave?

 

Hanna-Leena Nissilä: Transnationalizing Finnish literature – definitions in the reception of Ranya El Ramly's Auringon asema ja Alexandra Salmela's 27 eli kuolema tekee taiteilijan

In my paper I focus on the transnational space of literature emerged in Finland. The 21st century has witnessed the emergence of transnational and cross-border writers with immigrant backgrounds also in Finland. I consider the transnational literary space and culture as a meeting place of flows (Arjun Appadurai 1996). The transnational turn in literature and literary studies has challenged the national paradigm which regards national literature as monolingual and monocultural. This also has challenged the definitions of literature.

I analyze the transnationalization of literary and definitions of “immigrant literature” via the reception of two novels. Both novels were intensely debated when they came out. First, the discussion about “Finnish multicultural literature” revived when Ranya El Ramly's Runeberg Prize-winning Auringon asema (2002) came out. Due to its subject, but also due to the Egyptian-Finnish background of El Ramly, the work was read and regarded as “multicultural”, even “immigrant literature”, although the writer herself resisted the defining and the corresponding foreignization she experienced. Some years later the Slovakia-born Alexandra Salmela debut novel 27 eli kuolema tekee taiteilijan (2010) provoked the second discussion as the novel was nominated for the Finlandia Prize, which according to the rules could only be awarded to a Finnish citizen. The rules were later changed so that writers who are not Finnish citizens can also be nominated for the prize. On the one hand, I analyze how Finnish literature has been defined and redefined. On the other hand, I analyze the characteristics of these definitions/redefinitions – that is, how and on what basis these definitions/redefinitions have been carried out by the literary institution. I'm also interested in the role of gender in these literary debates and definitions.

 

Sat 17th Nov 9:30-11:30

Julia Honkasalo: Exile without exit: Palestinian refugee camps in Lebanon

Palestinian refugees form more than 10% of the total population in Lebanon. Nearly all are descendants of Palestinians, who fled or were expelled from Israel in 1948, and have since then lived in the twelve refugee camps around Lebanon. Although they are called “refugee camps”, these sites are actually cramped suburbs with poor infrastructure, lack of fresh water as well as proper electricity and health care. Because the Palestinians are not Lebanese citizens, but are registered by the UN as “refugees”, the Lebanese government actively denies them access to political rights, civil rights, employment and social services. Women form a particularly vulnerable subgroup, since they are dependent on men for their legal recognition as refugees. Since the Israeli state denies these refugees the right to return, Palestinians in Lebanon form a population trapped in permanent exile. This paper examines the refugee camp as a postcolonial space. Drawing from the work of Edward Said, Hannah Arendt and Judith Butler, as well as from my own work experience as an education coordinator at the Bourj-al-Barejne camp, I ask how is national identity and gender constituted in this unique situation of exile?  

 

Anitta Kynsilehto: Hubs of transit migration as gendered sites

European policies attempting to regulate international mobility, internally alongside their external impact, push people around Europe and its neighborhood in search for a safe haven. This phenomenon is called transit migration and its routes run along different hubs. Drawing on ethnographic observation and encounters in two sites, Algiers, Algeria, and Calais, France, this paper discusses these hubs of transit migration as gendered sites. Situated at different ends of colonial space of what used to be France-Algeria, the selected sites form distinctively transnational spaces in what is understood as postcolonial migratory space. The paper argues that the sites are gendered, albeit in different ways.

 

Angelica Pesarin: The construction of Italian identity. From colonial racial segregation to postcolonial citizenship rights

Italy has gone today from a country of emigration to a host nation, however, it is still perceived separated from its colonial history. The term ‘postcolonial’ seems to be particularly problematic given a lack of debate around the colonial past and the crimes perpetrated in East Africa. Furthermore this lack of discussion had important consequences on the construction of post-war Italian identity which still seems to be based upon biological criteria, excluding those who do not visually fit the ‘Italian’ type, such as ‘mixed race’ and non-white individuals.

Given the strict interdependence between the colonial past, the ‘mixed race’ category and the construction of ‘Italian’ identity, the aim of this paper is double sided. On the one hand it seeks to analyse how the idea of ‘Italianness’ was conceived and manipulated by the Fascist regime, through the marker of ‘race’, and what implications this had for the first generation of ‘mixed race’ individuals. On the other, it will illustrates the consequences of fascist racial ideologies faced today, in a so called ‘postcolonial’ Italy, by non-white Italians and how ‘race’ and biology are still crucial factors deeply rooted within the idea of ‘identity’.

Furthermore the project aims to listen to the young generation of Italian ‘mixed race’ still excluded by the national imagination and categorised as the ‘other’. Listening to their narratives could be a useful tool to understand how the new postcolonial generation deals with the complex negotiation of multiple identities originated by the encounter between ‘colonisers’ and ‘colonised’ .

 

Tiina Vaittinen: Postcolonial trajectories: Notes from an aging welfare state

This paper is based on ethnographic research tracing the global trajectories of care that depart from the Finnish welfare state as it grows old. Because of weakening dependency ratios and aging population, Finland risks running out of labour, and this is the case in the healthcare sector in particular. One solution is seen in so called “work-related migration”, and initiatives relating to nurse immigration are being taken by the private and public sectors alike. After a brief review of the situation of internationally educated nurses (IENs) in the Finnish labour market, the paper starts to trace the postcolonial dimensions of these current developments. Through notes from ethnographic field work with Filipino nurses in Finland, the presentation examines the ways in which multiple layers of colonial history are re-lived in the present-day Finland. With empirical examples it is shown how postcolonial relations intertwine in situations of everyday life – and how these relations are not only about the histories that the migrant worker reiterates when moving from the ‘South’ to the ‘North’ (e.g. a Filipino nurse carrying a history of US colonisation). The paper draws attention to the ways in which also ‘local’ histories and perceptions of past subjugation are brought alive in the present-day encounters; how this takes place vis-à-vis the colonial pasts of the Other; and how multiple trajectories of colonial Otherness are being hierarchically ordered in relation to the aging welfare state. The empirical examples move from the Filipino state policy of labour migration to a classroom space where Filipino nurses are trained to become Finnish practical nurses, to the language/culture policy of a Swedish speaking nursing ward, to the re-colonising tendencies of international nurse recruitment.

Takaisin sivun alkuun

 

13. Queer – between politics and literature

Chairs: Jacek Kornak (jacek.kornak(a)helsinki.fi) and Heta Rundgren (heta.rundgren(a)helsinki.fi)

Room: Linna 5014

Friday 16th Nov 15:00-17:00 (NB closing time), chair: Jacek Kornak

15:00-15:30 Lara Cox: Queer Theory’s “Return” to France: Marie-Hélène Bourcier’s Critique of French Universalism
15:30-16:00 Lily Robert-Foley:Keeping it queer: queer as translation, translation as queer
16:00-16:30 Heta Rundgren: Queer bodies of writing – in between Jacques Lacan and Judith Butler
16:30-17:00 Tuija Pulkkinen: Reconsidering Lee Edelman: Queer Futurity and Politics to Come

Saturday 17th Nov 9:30–11:30, chair: Heta Rundgren

9:30-10:00: Jane Cope: Queer Bodies, Queer Poetries: Toward a Materialist Reading of the Work of Akilah Oliver
10:00-10:30: Jacek Kornak: Semiotics and sex tourism – queering Roland Barthes
10:30-11:00: Mathias Verger: Queer, he said. The name of AIDS or, Hervé Guibert’s politics of writing
11:00-11:30:: Sanna Karhu: Queering Norms – Judith Butler’s Philosophical Project

 

Friday 16th Nov 15:00-17:00

Lara Cox: Queer Theory’s “Return” to France: Marie-Hélène Bourcier’s Critique of French Universalism

As noted by critics such as Downing (2012), queer theory is an internationally hybrid body of thought influenced by French theory but born out of the energies of American history and culture. Cusset (2002) argues that Anglo-American queer theory suffered at the hands of a misappropriation of French thought. Arguing against this and turning to the work of Marie-Hélène Bourcier, this paper posits that queer theory’s “return” to France – that is, its return as a culturally hybrid phenomenon – has enabled an urgently needed queer mode of critique of the universalist French Republican subject that would not have been possible without cultural transfer, refraction, and exchange. Bourcier equips us with a meaningful critique of the most ubiquitous and universalizing form of French feminism: “difference feminism” (as espoused by Kristeva, Irigaray, and Cixous, and championed by feminist groups such as Ni Putes ni Soumises). Not stopping here, however, she lambasts Judith Butler, the “queen” of queer theory in France, for ironically promoting a normative version of subjectivity.

 

Lily Robert-Foley: Keeping it queer:  queer as translation, translation as queer

My presentation will explore the relationship between translation and queerness and the distinct yet inseparable relationship between to translate and to queer. Translation studies and queer studies have a long and fruitful thematic connection in work devoted to margins, to the spaces of secondariness and otherness in politics and literature as elsewhere. My presentation will discuss this connection while proposing that the connection runs deeper still—to the malleability of its language. Both practices, to translate, and to queer include what may be called a performative or even deformative element. They set or keep language in motion, resisting reification, proposing infinitely mutating redefinitions of themselves.  This mobile quality of the trope of translation or queerness quickly confronts paradox in the fixing of its terms in critical discourse. This paradox forms the lynch pin of my moving from talking about translation and queerness to enacting a discursive practice of translating or queering. My presentation intends to embody a poetic position towards queerness and translation that will preserve their mobility, the untranslatability of their perpetual mise en abyme.

 

Heta Rundgren: Queer bodies of writing – in between Jacques Lacan and Judith Butler

Most queer theorists would no doubt associate the two concepts of feminine and queer to different, if not opposing traditions in contemporary feminist thought. The emphasis on queer and gay and lesbian rights no doubt sometimes replaces a stress put on feminine and women’s rights. In my paper I will, however, point out some important affinities between feminine and queer in Jacques Lacan’s and Judith Butler’s work. I will do this by paying attention to the fact that both feminine and queer are concepts that are often related to a certain politics of writing, namely a writing that resists stable meanings and “common sense” and mixes different literary genres. By analyzing some of Jacques Lacan’s and Judith Butler’s texts, I will explore their approaches to feminine/queer sexuality, body and writing. For example, they both seem to urge their readers to broaden the scope of what is known about feminine/queer sexuality by relating their experience or knowledge on the subject. On the other hand they remind that knowledge is no guarantee of any kind of “truth” in the matter since it is in writing that bodies are formed.

 

Tuija Pulkkinen: Reconsidering Lee Edelman: Queer Futurity and Politics to Come

Lee Edelman’s No Future, Queer Theory and Death Drive (2004) stirred a powerful polemical moment within queer studies some years ago. How should Edelman’s thesis of politics be evaluated today? In this paper I elaborate on and consider the implications of the unique type of conjunction of Lacanian theory, cultural imagery, and queer politics that Edelman puts forward in No Future. I argue that while Edelman’s polemics is about politics, and always strongly against politics, his style consists of a political rhetoric that involves politics of its own. Through looking at the way in which “queer” and “queerness” function as political concepts in Edelman’s text, I argue that his theorizing not only involves a particular kind of political messianism, but that in itself it also stabilizes a set of contingent assumptions ultimately in anti-political fashion, connected to his politics of theory. Does Edelman really provide a fresh view with his Lacanian elaboration, or does he rather recirculate some clichés, both literary and political?

 

Saturday 17th Nov 9:30–11:30

Jane Cope: Queer Bodies, Queer Poetries: Toward a Materialist Reading of the Work of Akilah Oliver

As the term "queer" continues to be employed both in the world of academia and in activist circles, queer people often find themselves at an impasse wherein theoretical, academic usages of the term (where it is often a shorthand for "liminal" or "ambiguous") fall short of capturing the realities of their lived experiences. In my paper, I will explore certain gaps between contemporary theoretical and political trends by proposing a more materialist approach to queer theory and the term “queer,” drawing on Monique Wittig's notion that language is a plastic material that shapes the real. To illustrate this approach, I would like to present the work of the late American poet Akilah Oliver. Oliver makes use of vernacular and theoretical language in order to confront the reader with a kind of queer subjectivity that constructs itself in and around conflicting discourses. Because she grapples with the tricky subject of poetic representation and embodiment, particularly as it concerns collective memory of trauma, her work is a prime example of a queer writing that, while supple and fluid, remains rooted in the realities of what it is to live through (and beyond) oppression.

 

Jacek Kornak: Semiotics and sex tourism – queering Roland Barthes

In my paper I analyse a fragment from Barthes' Incidents. I will focus my analysis of this book on the relationship between different levels and functions within narration. What strikes readers of Incidents is the style, which blurs distinctions between fiction and diary, fiction and criticism or theory, and between personal and public. Particularly interesting is Bathes’ book is description of his sexual encounters in Morocco.

The relationship of the narrator to Moroccans is marked by post-colonial perspective. Arabs are highly sexualized in Barthes’ text, but interestingly it is not a typical racial attitude that comes out in Incidents.  Through a strange relationship between different instances of the text, Barthes reverses traditional Western sentimental narration and opens it up for new possibilities of describing intimacy. In my inquiry into this text crucial is a deconstruction of the source of meaning that was traditionally connected to the function of the author. I analyse how Barthes decentres the function of the author. The figure of the author as a passive recipient of meaning is very disturbing for the reason that at this point the confused reader does not know with whom to identify.

Incidents is an inquiry into racism and homophobia but it does it not directly but via textual strategies of deconstructing the traditional functions of narration. I claim that via this strategy we can approach the text as radically open for reinterpretations. I claim that we can look at Incidents as an incitement to develop new narrations and more broadly new ways of thinking about sexuality and racial issues.

 

Mathias Verger: Queer, he said. The name of AIDS or, Hervé Guibert’s politics of writing

I’d like to formulate a way of queer-reading, or reading queer that would match a certain kind of excess-writing. In A l’ami qui ne m’a pas sauvé la vie Hervé Guibert anticipates his own grief through writing. The author relates what writing/living/dying with AIDS is like in the context of a queer autobiographical structure whose stylistic excess transforms and affects the French language, the canonical mould of the sentence and the order of letters. Guibert: under death sentence. The death of his language is a kind of queer writing linked to the struggle of minority life forms. A close reading of Guibert’s prose and his play on the word “AIDS” will emphasize how both writing and reading are a queer performance whose radical ambiguity allows us to think “elective affinities” between queer theory and the politics of writing, of translation, and of writing in translation. The lability of the word AIDS, through anagrams of acronyms (Sida, HIV/VIH) and through its poetic potentialities, exemplifies how queer writing and translation may forge an act of reading beyond all binary dichotomies. In other wor(l)ds : how can one articulate polysemy and homophony in literary criticism with radical politics?

 

Sanna Karhu: Queering Norms – Judith Butler’s Philosophical Project

Judith Butler’s account of performativity in Gender Trouble (1990) is commonly understood as a founding contribution to queer theory (e.g. Jagger 2008, Žižek 2000). However, Butler does not use the concept of “queer” as her theoretical tool for analyzing sex, gender and sexuality. While the term “queer” does figure to some extent for example in her book Bodies That Matter (1993), Butler uses it almost exclusively as an example of performative resignification. Although the critical potential of “queer” for Butler is related to the possibility of affirmative mobilization of the concept within anti-racist queer politics and activism, she does not build her own thought on that concept. Instead, I suggest, Butler’s contribution to queer theory is based on the problematic of norms. My argument in this paper is twofold. Firstly, by explicating Butler’s conception of norms I show how she extends her philosophical focus from the specific case of “violence of gender norms” to the more general question of the normative production of the “human”. Secondly, by shedding light to this shift of emphasis, I argue that Butler’s queer-theoretical project is not only tied to the subversive politics of performativity – but to the idea of “nonviolence” as well.

Takaisin sivun alkuun

 

14. Sukupuolen tekeminen mediassa ja poliittisessa julkisuudessa

Puheenjohtajat: Iiris Ruoho (iiris.ruoho(a)uta.fi) ja Jaana Kuusipalo (jaana.kuusipalo(a)uta.fi)

ls. Linna 4026

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30

15.00-15.30 Hanna Houtsonen: Sukupuoli suomalaisessa median tutkimuksessa
15.30-16.00 Tarja Savolainen: Uutistuotanto ja sukupuoli
16.00-16.30 Julia Katila: Ajankohtaisen kakkosen Homo-illat
16.30-17.00 Sari Vidén: Äidit ja isät perhelehdissä
17.00-17.30 Heini Kinnunen: Julkisuuden käsite Nancy Fraserin artikkelissa ”Sex, Lies, and the Public Sphere. Reflections on the Confirmation of Clarence Thomas.”

Lauantai 17.11. klo 9:30-11.30

9.30-10.00 Jiri Nieminen: Hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuminen puoluepolitiikassa
10.00-10.30 Iiris Ruoho ja Jaana Kuusipalo: Journalismin sukupuoli/politiikan sukupuoli
10.30-11.00 Johanna Mäkelä: Edustava ja uskottava: Politiikan naisjohtajat mediassa
11.00-11.30 Eira Juntti: Ministerin kujanjuoksu: Analyysi ministeri Maria Guzenina-Richardsonin mediajulkisuudesta
11.30 Lounastapaaminen: Sukupuolen, politiikan ja median tutkijoiden verkostoituminen

 

Perjantai 16.11. klo 15.00-17.30

Hanna Houtsonen: Sukupuoli suomalaisessa median tutkimuksessa

Kuinka sukupuolta ollaan tutkittu suomalaisessa median tutkimuksessa? Miten sukupuoli on ymmärretty feministisen median tutkimuksen alkuvuosina ja miten se ymmärretään nyt?



Keskeneräinen journalistiikan ja naistutkimuksen yhdistelmägraduni Sukupuoli suomalaisessa feministisessä median tutkimuksessa selvittää suomalaisten median tutkijoiden tapoja käsitellä sukupuolta kirjoituksissaan. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden, Naistutkimus-Kvinnoforskningin ja Tiedotustutkimus-lehden, tieteellisen julkaisun artikkeleista. Aineisto on koottu vuosien 1978–2010 välillä ja artikkeleja aineistoon kuuluu 67.



Aineistolähtöisesti etenevässä työssä selviää, että feministisen median tutkimuksen sukupuoli on jo muuttanut muotoaan ainakin seuraavanlaisin askelin: 1) Sukupuoli ilmestyy median tutkimukseen, 2) sukupuolia on kaksi ja naiset vaativat sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä 3) kaksinapainen sukupuoli puretaan ja koko sukupuolen käsite murtuu. Keskeisin aineistosta nouseva havainto tulleekin liittymään sukupuolen käsitteen täydellisen muutoksen hahmottamiseen. Suomalainen feministinen median tutkimus ei vuonna 2010 puhu sukupuolesta samalla tavalla kuin 1980-lukulainen tutkimus puhui.



Suomalaisen feministisen median tutkimuksen synnyn ja kehityksen kannalta ylivoimaisesti keskeisimpiä teoreetikkoja on muutamia (esimerkiksi Judith Butler). Heidän vaikutustaan tutkimusperinteemme kehitykseen on välttämätöntä tarkastella. Pro gradu -työni onnistuu toivottavasti kokoamaan tutkimusalueen keskeisimmät ajatukset yksiin kansiin.


 


Tarja Savolainen: 

Uutistuotanto ja sukupuoli



Esittelen Global Report on the Status of Women in News Media
 Organizations–tutkimuksen (2011) tulokset Suomen osalta. Tässä maailmanlaajuisessa tutkimuksessa selvitettiin uutisorganisaatioiden sukupuolijakoa 59 maassa eri puolilla maapalloa. Suomessa tutkimukseen osallistui yhdeksän keskeistä mediaa. Tulokset osoittavat, että uutistoimitusten johto on Suomessa edelleen pitkälti miesten käsissä, vaikka naisten osuus toimittajista on ollut suuri jo 1970-luvun lopulta lähtien. Naisten osuudet toimitusten ylimmässä johdossa jäävät Suomessa alle pohjoismaisen ja kansainvälisen keskiarvon.

 

Julia Katila: Ajankohtaisen kakkosen Homo-illat     

Työryhmän esitelmän aiheeksi ehdotan pro gradu -tutkielmani kohteena olleita Ylellä vuosina 1996 ja 2010 esitettyjä Ajankohtaisen kakkosen Homoiltoja, joissa keskusteltiin mies- ja naisparien oikeudesta parisuhteen rekisteröintiin ja kumppanin lapsen adoptioon (vuosi 1996) sekä avioliitto- ja ulkoisen adoption oikeudesta (vuosi 2010). Pro gradu -tutkielmani kysyi, minkälaisia ajassa ja paikassa muuttuvia diskursseja Homoilloissa rakennettiin seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja perheestä ja minkälaisia kulttuurikohtaisesti uskottavia retorisia vakuuttamisen keinoja diskurssien rakentamiseen käytettiin.

Aineistosta löytämäni silmiinpistävimmät diskurssit, joita analysoin tutkimuksessani, olivat luonnollisuusdiskurssi, sairaus-, poikkeavuus-, rikkinäisyysdiskurssi, perinteinen perhe ja yhteiskunnan jatkuvuus -diskurssi, lapsen etu -diskurssi, tasavertaisuus- ja ihmisoikeusdiskurssi, kristinusko- ja raamattudiskurssi, rakkaus- ja tunnediskurssi sekä epädiskurssi eli poissaoloja. Diskurssien lisäksi paikansin niitä konkreettisia vakuuttamisen keinoja, joita keskustelijat käyttävät puheessaan retorisina keinoina.

Työryhmän esitelmässä ajattelin, että voisin lyhyesti esitellä tutkielmani aiheen ja keskeisimmät johtopäätökset. Tämän jälkeen voisin ottaa aineistoesimerkin/merkkejä, joita voisi yhdessä ryhmäläisten kanssa katsoa, kuunnella ja tulkita. Homoillat on edelleen katsottavissa Ylen elävästä arkistosta että aineistoesimerkkejä voitaisiin katsoa sekä suoran lähetyksen nauhoitusta että litteraatiota tarkastelemalla.

 

Sari Vidén: Äidit ja isät perhelehdissä

Esitelmässä tarkastelen äideille ja isille rakentuvaa toiminnankuvaa perhelehtien henkilökuvissa vuosina 1999-2005. Analyysissäni tartun toteutuneeseen toimintaan kysyen, mitä äidit ja isät artikkeleissa tekevät. Analyysit ovat osa tekeillä olevaa väitöstutkimustani, joka käsittelee ammattilaisten ja vanhempien välisiä kohtaamisia perhelehdissä. Työni paikantuu ja osallistuu keskusteluihin toimijuudesta ja sukupuolesta (esim. Jokinen 2005, Ojala ym. 2009, Ronkainen 2006). Lähestyn tekstejä diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä ja haen ideoita analyysiin tekstianalyysistä (esim. Purra 1998).

Empiirisen analyysini perusteella näyttää, että vastoin jaetun vanhemmuuden ideaalia äitien ja isien toiminta perhelehdissä on vahvasti sukupuolittunutta. Äitien tekemistä hallitsee aineistossa emotionaalinen ja kognitiivinen toiminta, joka on vahvasti kytköksissä lapsiin. Isien toiminta on vastaavasti korostetun fyysistä ja autonomista, missä lapset näkyvät lähinnä leikeissä ja harrastuksissa. Pohdin esityksessäni, mikä merkitys toisille rakentuu isien ja äitien toiminnassa ja tuon esille, missä tilanteissa sukupuolittunut toiminnankuva säröytyy.

 

Heini Kinnunen: Julkisuuden käsite Nancy Fraserin artikkelissa ”Sex, Lies, and the Public Sphere. Reflections on the Confirmation of Clarence Thomas.”

Nancy Fraser on yksi merkittävimmistä feministisistä politiikan teoreetikoista, jotka ovat kommentoineet ja soveltaneet työssään Jürgen Habermasin julkisuuden käsitettä ja sitä koskevaa teoriaa. Artikkelissaan Sex, Lies, and the Public Sphere. Reflections on the Confirmation of Clarence Thomas Nancy Fraser analysoi Yhdysvalloissa vuonna 1991 käytyä julkista debattia koskien Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariehdokasta Clarence Thomasia vastaan esitettyä syytöstä seksuaalisesta häirinnästä, sekä  Thomasin ja asianomistajan Anita Hillin, Thomasin entisen avustajan, julkisia kuulemisia. Fraserin mukaan tapausta koskevassa julkisessa keskustelussa ja julkisissa kuulemisissa oli pitkälti kyse siitä, kenellä oli valta vetää raja yksityisen ja julkisen välille.

Analysoin esitelmässäni julkisuuden käsitettä Fraserin artikkelissa siitä näkökulmasta, miten hän käyttää käsitettä osana feminististä argumentaatiotaan. Fraserin artikkelissa yhdistyvät kysymykset rodun, luokan ja sukupuolen lomittaisuudesta, julkisuudessa vaikuttavista valtasuhteista ja feministisen politiikan päämääristä sekä julkisuuden ideaalin rajojen ja mahdollisuuksien pohdinta. Tavoitteenani on myös arvioida, mitä seurauksia Fraserin analyysille on siitä, että artikkelissa nojataan yksityinen-julkinen -kahtiajakoon: Mitä merkityksiä käsite ”julkisuus” saa, kun sitä verrataan käsitteeseen ”yksityisyys”? Entä olettaako Fraser, että demokraattisen julkisuuden esteenä olevat ongelmat kulminoituvat ihmisten epätasa-arvoisiin mahdollisuuksiin suojella yksityisyyttään?

Esitelmäni liittyy Helsingin yliopistossa, naistutkimuksen oppiaineessa tekeillä olevaan väitöskirjaprojektiini Politics of Feminism and the Concept of Public Sphere in the Works of Iris Marion Young, Nancy Fraser and Seyla Benhabib.

 

Lauantai 17.11. klo 9:30-11.30

Jiri Nieminen: Hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuminen puoluepolitiikassa

Seminaariesityksessäni väitän hegemonisen maskuliinisuuden, minkä ymmärrän R. W. Connellin teoriaa mukaillen kuvanneen teolliseen massatuotantoon perustuneen kuriyhteiskunnan mieskansalaisuuden normia tai ihannetta, kahdentuneen siirtyessämme jälkiteolliseen kontrolliyhteiskuntaan.

Käytän empiirisenä esimerkkinä kahta miespoliitikkoa, joista kummatkin saivat viime eduskuntavaaleissa uskomattomat yli 40 000 ääntä: kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Timo Soini. He muodostavat ikään kuin janan, jonka väliin kaikki muut miespoliitikkotyypit enemmän tai vähemmän sijoittuvat. Soinin esittämä maskuliinisuus on protestimaskuliinisuutta, marginalisoidun maskuliinisuuden yksi alalaji, suhteessa Stubbin ylemmän keskiluokan kosmopoliittiin hegemoniseen maskuliinisuuteen. Mutta lokaalisti Soini edustaa hegemonista maskuliinisuutta puolustaen kansallista, teolliselle massatuotannolle perustuneelle kuriyhteiskunnalle ominaista yksiulotteista mieheyttä. Stubbin ja Soinin edustamat maskuliinisuudet ruokkivat toinen toisiaan.

Tällaisessa poliittisessa konjunktuurissa ainoastaan intensiivisestä politiikan tyylistä tunnettu perussuomalaisten ”rotutohtori” Jussi Halla-aho tai vasemmistoliiton ”vegetaristinen jalkapallohuligaani” Paavo Arhinmäki ovat jotenkin onnistuneet erottautumaan mediassa jatkumolta sijoittuen jonnekin sen ulkopuolelle ollen samalla esimerkkinä mieheyden yhä jatkuvasta moninaistumisesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Esitänkin, että deleuzelaisuudesta vaikutteita saanut tapa käsitteellistää sukupuolta auttaisi ymmärtämään mediassa siirtymistä hegemonisesta maskuliinisuudesta kohti miesten moneutta; molaarisesta politiikasta molekulaariseen julkisuuteen.

 

Iiris Ruoho ja Jaana Kuusipalo: Journalismin sukupuoli/politiikan sukupuoli 

Mediassa tehdään politiikkaa, politikoidaan ja politisoidaan, oli kyse sitten kansalaisaktivismista tai vakiintuneemmasta poliittisesta toiminnasta. Myös poliittista edustusta - niin edustettavaa kuin edustajia - rakennetaan mediassa eikä ainoastaan uutisjournalismin vaan myös viihteellisen median keinoin. Journalismin ja politiikan sukupuolittumisen tutkimus on kiinnittänyt huomiota siihen, miten sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan medioituneessa politiikassa. Esitelmässä pohditaan, miten yhtäältä poliittinen journalismi ja toisaalta poliittinen edustus sukupuolittuvat tässä diskursiivisessa prosessissa  ja millaista teoreettista pohdintaa ja menetelmällisiä ratkaisuja tällainen analyysi edellyttää.

 

Johanna Mäkelä: Edustava ja uskottava? Poliittinen naisjohtajuus mediassa

Sukupuoli, politiikka, johtajuus ja mediajulkisuus kytkeytyvät poliittisessa viestinnässä kiinteästi toisiinsa. Mediajulkisuuteen pääsyllä, sen määrällä ja laadulla on tärkeä merkitys nykyisessä poliittisessa vallanjaossa sekä politiikan toimijoihin liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomessa poliittiseen päätöksentekoon osallistuu naisia keskimääräistä enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Lisäksi naiset ovat työskennelleet kaikissa politiikan johtotehtävissä niin presidenttinä, ministereinä kuin puolueiden puheenjohtajina. Silti julkisuudessa keskustellaan yhä naisten sopivuudesta politiikan johtopaikoille, ja sukupuolta käytetään edelleen keskeisenä erottelevana tekijänä esimerkiksi vaaleissa ja poliittisille johtopaikoille nimittämisessä. Naispoliitikkojen medianäkyvyyden määrä on toistuvasti todettu miehiä vähäisemmäksi, ja myös näkyvyyden laatua on moitittu. Poliittinen johtajuus tuo näkyvyyttä mediassa, mutta saadun julkisuuden perusteella valta ei näytä jakautuvan tasaisesti sukupuolten välillä. Poliittisen mediajulkisuuden käytännöt ja pelisäännöt ovat hitaasti muuttuvia ja hakevat uusia muotoja sekä rajojaan. Entä miten politiikan johtopaikoilla työskennelleet naiset ovat kokeneet poliittisen johtajuuden sukupuolittamisen mediassa? Tutkimuksessa lähestytään aihetta sekä määrällisen että laadullisen aineiston avulla. Esitys perustuu vuodelta 2008 kerättyyn lehtiaineistoon (HS, AL, IS ja IL) sekä vuosina 2011–2012 kerättyyn haastatteluaineistoon.

 

Eira Juntti: Ministerin kujanjuoksu: Analyysi ministeri Maria Guzenina-Richardsonin mediajulkisuudesta

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (SDP) on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa, suurelta osin keskustelua herättäneen vanhuspalvelulain valmistelun vuoksi. Hänen osaamistaan on kyseenalaistettu eri tahoilta, ja lopulta kun kohu nousi suureksi sekä SDPn entinen puheenjohtaja ja nykyinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma että nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ovat julkisesti lausuneet tukevansa Guzenina-Richardsonin vetämää linjaa lain valmistelussa. Tutkielmani tarkoituksena on analysoida mediassa käytyä keskustelua ja siinä Guzenina-Richardsonista annettua kuvaa. Tutkimusta on tarkoitus myöhemmin laajentaa analysoimalla myös eduskunnassa käytyä keskustelua, sekä tarkastelemalla Guzenina-Richardonin omaa julkisuusstrategiaa. Toisaalta aion analysoida keskustelua diskurssianalyysin keinoin, mutta sen lisäksi haluan tarkastella myös keskustelun takana näkyvää valtapeliä: miksi ministerin 'osaamista' ryhdyttiin kyseenalaistamaan, kenen toimesta, ja mitä sillä haluttiin saavuttaa. Mitä mediassa käyty keskustelu paljastaa politiikassa käytävästä valtapelistä, ja mikä rooli on 'pelaajien' sukupuolella tässä pelissä?

Takaisin sivun alkuun

 
Ylläpito: soc.info@uta.fi
Muutettu: 14.11.2012 18.34 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti