Sisältöön
tampereen yliopisto: yhteiskuntatieteiden tiedekunta: opiskelu: oppiaineet (ennen syyslukukautta 2012 aloittaneille): sosiaalipolitiikka: opiskelukäytännöt ja -ohjeet:
Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoYhteiskuntatieteiden tiedekunta
Sosiaalipolitiikka

Lähteiden käyttö ja lähdeviitteiden merkitseminen

1. Lähteiden käyttö
2. Lähdeviitteiden käyttö tekstissä
3. Lähdeluettelon laadinta

1. Lähteiden käyttö

Lähteiden käyttö ja niihin viittaaminen on oleellinen osa tutkimus- ja kirjoitusprosessia. Niiden avulla ilmaistaan oppineisuutta ja lukeneisuutta, mutta ennen muuta niiden avulla kirjoittaja ”keskustelee” toisten kirjoittajien kanssa. Tutkimus on aina avoimesti kommunikoivaa suhteessa toisiin tutkimuksiin. Lähteitä käyttämällä tutkimuksen kirjoittaja voi vahvistaa omia ajatuksiaan ja kritisoida toisten väittämiä.
Hyvä lähteiden käyttö osoittaa kirjoittajan aiheen ja tieteellisten käytäntöjen hallintaa. Lähdeviitteillä ohjataan lukijaa tarkistamaan esitetyn tiedon ja tulkintojen pätevyyttä ja autetaan kiinnostuneita hankkimaan lisää tietoa. Lähdeviitteet osoittavat sen, kuka ajatukset on esittänyt. Toisen ajatusten käyttäminen hyväksi ilman lähteen merkitsemistä (=plagioiminen) on rikos. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisu: http://www.tenk.fi/hyva_tieteellinen_kaytanto/Hyva_Tieteellinen_FIN.pdf.

Tieteellisessä kirjoittamisessa on nyrkkisääntöjä hyvistä ja huonoista lähteistä:

  • Analyysille perustuvat lähteet ovat keskeisiä. Tutkimukselliset tekstit ovat näin ollen ensisijaisia lähteitä.
  • Hakuteokset, oppikirjat ja tietosanakirjat eivät yleensä sovi lähteiksi niiden tiivistetyn ja yleistetyn tekstin vuoksi. Sanoma- ja aikakauslehtiartikkelien kanssa on syytä olla varovainen; ne voivat toimia enemmänkin pohdinnan kohteina kirjoitukselle.
  • Lähteinä on käytettävä alkuperäisiä lähteitä. Lukemattomaan teokseen ei saa viitata. Jos alkuperäislähdettä ei ole saatavana, tulee silloin asia merkitä viitteeseen (esim. Harding & Hintikka 1983, ix, sit. Ronkainen 2000, 161). Tämä estää alkuperäislähteen väärintulkinnan.

Tieteellisen tekstin jäsentely riippuu asetetusta tutkimusongelmasta ja sen ratkaisutavasta. Tutkimusongelmaa lähestytään eri tutkimuslähteiden kautta vertailemalla näkökantoja kriittisesti ennen tutkimuksen näkökannan valintaa. Tätä tehtävä voi verrata tulkin tehtävään, sillä eri näkökantojen tulkinta edellyttää toisten ajatusten ymmärtämistä. Tärkeää on ymmärtää kokonaisuus, jotta voidaan poimia omaan työhön jokin yksityiskohta. Yksityiskohta voi saada aivan erilaisen merkityksen riippuen siitä tarkastellaanko sitä irrallaan vai tietyn kokonaisuuden osana. On säilytettävä lähteessä esitetty ero tosiasioiden, oletusten ja arvelujen välillä.

Lähteiden merkitsemisen periaatteet ovat samat yliopistojen erityyppisissä tieteellisissä harjoituksissa, kuten kirjallisissa esitelmissä, esseissä, referaateissa, harjoitustöissä, seminaaritöissä ja pro gradu -työssä. Lähteet ja viittaukset voidaan kuitenkin merkitä eri tutkimuksissa ja eri oppialoilla niin tekstin sisälle kuin lähdeluetteloonkin usealla eri tavalla. Tärkeintä on käyttää läpi työn samaa ja mieluiten omalla tieteenalalla vakiintunutta merkitsemistapaa. Tietyt jo vakiintuneet kirjallisuus- ja aineistolähteiden merkitsemistavat helpottavat tieteellisen kirjoituksen laatimista ja lukemista.

Aineopinnoissa opiskelijalta ei edellytetä vielä kovin omintakeisia ajatuksia ja uusia oivalluksia, joskin oman kannan esittäminen johonkin kiistakysymykseen tms. on aina eduksi. Tärkeää on pyrkiä ymmärtämään lainattavan aineiston sisältöä, oppia muokkaamaan ja jäsentämään sitä johdonmukaisesti sekä esittämään oleellisin omin sanoin.

 

2. Lähdeviitteiden käyttö tekstissä

Lähdeviitteillä kirjoittaja kertoo siitä, mikä tekstistä perustuu toisten tutkimuksiin ja mikä omaan tulkintaan. Periaatteessa jokaisen tiedon lähde on tekstissä mainittava. Lähdeviitteettömän tekstin katsotaan perustuvan kirjoittajan omaan ajatteluun ja päättelyyn. Jotta lainatun ja oman tekstin ero säilyisi puhtaana, on tärkeä merkitä lähdetiedot ylös koko tutkimusprosessin aikana. Kuitenkaan yleisesti tunnettujen tosiasioiden jälkeen ei tarvita lähdeviitettä (esim. Suomi on hyvinvointivaltio).

2.1 LÄHTEIDEN LAINAAMISEN PERUSTAVAT
Lähdettä voi lainata eri tavoin. Suoralla lainauksella eli siteerauksella toistetaan sanasta sanaan alkuperäistä tekstiä. Lyhyt lainaus merkitään lainausmerkeillä, ja loppuun merkitään tarkka lähdeviite sivunumeroineen. Jos lainaus on pitkä, se voidaan erottaa omaksi kappaleekseen ja erottaa kirjoittajan omasta tekstistä typografisin keinoin esimerkiksi sisentämällä tai käyttämällä eri tekstikokoa. Tällöin ei lainausmerkkejä tarvita. Välistä poistetut sanat tai lauseet pitää osoittaa esimerkiksi kahdella viivalla - - tai (…).

Suoria lainauksia tulee käyttää harkiten. Koska alkuperäinen teksti on kirjoitettu eri asiayhteyteen, saattaa suoran lainauksen käyttö hajottaa kirjoituksen logiikkaa. Siksi tulkitseva, omin sanoin lähdettä referoiva epäsuora lainaus eli parafraasi on keskeinen viittaamisen tapa. Siinä tiivistetään ja muokataan ajatusta niin, että se sopii luontevasti oman tekstin sisään.

Epäsuora lainaus ei saa olla suora lainaus lähteestä. Jos näin on, on kyse plagiaatista eli toisen kirjoittaman tekstin kopioinnista. Se on aina virhe, ja voi johtaa esim. opinnäytetyön hylkäämiseen. Alkuperäisiä käsitteitä ja ilmauksia on kuitenkin usein syytä käyttää ja referointiin voi upottaa myös suoria lainauksia esim. alkuperäistekstin osuvasta ilmauksesta.

Vieraskielisen tekstin lainaamiseen on omin sanoin referoiminen yleensä paras vaihtoehto. Tarpeen tullen voi käyttää myös sanatarkkaa käännöstä, jolloin kerrotaan myös kääntäjä.

2.2 LÄHTEIDEN MERKITSEMISTAVAT
Tekstin sisäiset lähdeviitteet sijoitetaan tekstiin heti lainatun kohdan jälkeen sulkeisiin, ala- tai loppuviitteisiin. Sosiaalitutkimuksessa käytetään yleisimmin sulkeita. Tällöin ala- ja loppuviitteitä käytetään yleensä lisähuomautuksina tai lähdekriittisinä huomioina, jotka eivät saumattomasti sovi tekstiin, mutta jotka on syytä kuitenkin mainita. Alaviitteet numeroidaan juoksevasti ja sijoitetaan sivun alareunaan. Ala- ja loppuviitteissä käytetään samaa tapaa lähdeviittausten suhteen kuin sulkeita käytettäessä. Seuraavassa käydään läpi sulkeiden käyttöä lähteiden merkitsemisessä.

Tekstissä olevat lähdeviitteet sijoitetaan sulkeisiin seuraavassa järjestyksessä: kirjoittajan sukunimi, lähteen painovuosi ja sivunumero(t). SIVUNUMERO MERKITÄÄN AINA NÄKYVIIN (poikkeuksena viittaukset kokonaisiin teoksiin ja artikkeleihin).

Mikäli viitataan vain yhteen virkkeeseen, sulkeet sijoitetaan ennen virkkeen loppupistettä (esim. A).

(A) Xxxxxx xxxxxx xxx (Karisto & Seppälä 2004, 109–110).

Sulkeet jäävät loppupisteen ulkopuolelle, jos lainausta viitteen edellä on kahdessa tai useammassa virkkeessä. (esim. B.) Viite ajatellaan tällöin omaksi virkkeekseen, joten myös sen loppuun tulee piste.

(B) Xxxxx xxx xxxxx. Xxxx xxxx xx. (Tolonen 2001, 23.)

Yleisviittaukset kokonaisiin julkaisuihin tai artikkeleihin ilman sivunumerointia ovat mahdollisia vain silloin, kun viitataan laajempaan ajattelu- tai käsittelytapaan. (esim. C). Jos viitataan yksityiskohtaisiin ajatuksiin ja väittämiin, tulee ilmaista lähdetekstin sivunumero.

(C) xxxxxxx xxxxx xxxx (Raunio 2004).

Jos lähteessä on kaksi kirjoittajaa, merkitään kummankin nimi ja väliin &-merkki (esim. D).

(D) (Kinnunen & Korvajärvi 1996).

Jos kaksi kirjoittajaa mainitaan leipätekstissä, väliin tulee ja-sana ja sulkeisiin vuosiluku tai vuosiluku ja sivut (esim. E).

(E) Kinnusen ja Korvajärven (1996, 11–12) mukaan - -.

Jos kirjoittajia on kolme tai useampia, mainitaan lähdeviitteessä ensimmäisellä kerralla kaikki tekijät ja seuraavilla kerroilla ensimmäinen tekijä ja ym. Jos tekijöitä on kuusi tai useampia, kirjoitetaan ensimmäiselläkin kerralla vain ensimmäisen nimi (esim. F). Lähdeluettelossa tulee näkyä kuitenkin kaikkien kirjoittajien nimet.

(F) (Harré ym. 1985).

Jos viitataan toimitetussa kokoomateoksessa olevaan artikkeliin, viitataan aina artikkelin kirjoittajaan ja artikkeliin, ei koskaan teoksen toimittajaan ja koko artikkelikokoelmaan.

Jos samaan julkaisuun viitataan useamman kerran peräkkäin samassa kappaleessa tai samalla sivulla, ja jos välillä ei ole muita lähdeviitteitä, voi ensimmäisen kerran jälkeen merkitä em. ja sivunumerot.

Jos halutaan viitata siihen, että jossakin toisessa tutkimuksessa esiintyy samankaltaisia, mutta ei ilman muuta samaistettavia tuloksia, merkitään (vrt.)

Kirjallisuusviitteestä täytyy ilmetä, onko kyseessä alkuperäinen tietolähde vai toisen käden tieto. Toisen käden tietolähteen voi ilmaista esimerkiksi näin:

Kurt Lewinin mukaan toimintatutkimuksen pitäisi johtaa yhteiskunnalliseen toimintaan (ks. Engeström 1995, 110). Toisen käden lähteiden käyttöä on kuitenkin syytä välttää, mikäli mahdollista. On siis pyrittävä etsimään ensimmäisen käden lähde ja viitattava siihen suoraan.

Jos sama viite toistuu usein peräkkäin, voidaan käyttää lyhenteitä: (mts. 5) eli mainittu teos sivulla 5, (mas. 54) eli mainittu artikkeli sivulla 21 tai (sama, s.4) tai (ibid.) eli sama lähde.

Tekstissä voidaan viitata yhtä aikaa useampaan lähteeseen, jolloin lähteet erotetaan toisistaan puolipisteellä. Lähdeviitteiden järjestys rakennetaan aakkosjärjestyksen, merkitsevyyden tai julkaisuvuoden mukaan. (esim.G).

(G) (Alasuutari 1994; Uusitalo 1991)

Jos tutkimustekstissä kommentoidaan vain yhtä tai muutamaa lähdettä, voi lähteen ilmoittaa tekstissä niin, että kertoo lähteen nimen ja mainitsee ensimmäisessä viitteessä ilmestymisvuoden. Tämän jälkeen tulee joka tapauksessa ilmoittaa sivunumerot silloin kun viitataan tiettyyn kohtaan teoksessa (esim. H).

(H) Braidotti pohtii, miksi …(s.13).

Digitaalisiin eli elektronisiin lähteisiin viitataan periaatteessa samoin kuin muihinkin kirjallisiin lähteisiin. Digitaaliseen lähteeseen tulee merkitä tekijä, vuosiluku ja mahdolliset sivut. Jos sivun tekijästä ei saada selkoa, tapahtuu viittaaminen esimerkiksi kokonaiseen verkkosivuun tai sivustoon.

 

3. Lähdeluettelon laadinta

Lähdeluettelon tarkoitus on antaa lukijalle tarkka tieto siitä, kuinka hän voi hankkia käyttöönsä tekstissä viitatut alkuperäisajatukset, tutkimukset, teoriat ja muun informaation. Tästä syystä täsmällinen ja selkeästi luettava lähdeluettelo on tieteellisen tekstin merkittävä osa.

Tutkielmassa käytetyt lähteet luetteloidaan tekijän sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä työn loppuun otsikolla Lähteet, Lähdeluettelo tai Kirjallisuus. Lähdeluetteloon tuodaan kaikki tutkielmatyössä käytetyt lähdeaineistot, jotka merkitään yhdenmukaisella, tieteenalalla yleisesti käytettävällä tyylillä. Lähdeluetteloon ei saa sisältyä viitteitä, joita tutkielmassa ei ole käytetty. Tutkimuksen viimeistelyvaiheessa onkin tärkeä käydä teksti ja lähdeluettelo huolella läpi ja tarkistaa niiden vastaavuus.

Seuraavassa käydään läpi erityyppisten lähteiden merkitsemisohjeet. Lähteet on tässä esityksessä jaoteltu painettuihin, painamattomiin ja digitaalisiin (luetellaan yleensä painettujen lähteiden joukossa) lähteisiin. Jos tutkielmassa on käytetty paljon erityyppisiä lähderyhmiä, on lähteet syytä ryhmitellä erikseen lähdeluetteloa laadittaessa.

3.1 PAINETUT LÄHTEET (kirjat, artikkelit, tutkimusraportit, väitöskirjat, tilastojulkaisut)
3.2 PAINAMATTOMAT LÄHTEET (julkaisemattomat opinnäytetyöt, konferenssiesitelmät, käsikirjoitukset, haastattelut, julkaisematon arkistomateriaali)
3.3 DIGITAALISET LÄHTEET (www-sivustot, DVD-esitykset, sähköpostiviestit, internetin tekstiarkistot, digitoidut alkuperäisaineistot)

3.1 PAINETUT LÄHTEET
Lähdeluettelosta tulee aina ilmetä seuraavat tiedot:
- kirjoittaja (sukunimi ja etunimi, joskus poikkeuksellisesti vain etunimen alkukirjain), julkaisuvuosi ja kirjan tai artikkelin otsikko
- jos viitataan kokoomateoksessa olevaan artikkeliin, kirjan toimittajat ja teoksen nimi sekä sivunumerot
- kirjan kustantaja (Oy-tyyppiset lisämääreet jätetään pois) ja kustantajan kotipaikka
- lehden vuosikerta tai volyymi ja artikkelin sivunumerot
- ks. digitaaliseen lähteeseen viittaamisen ohjeet erikseen

Seuraavissa esimerkeissä käytetään erästä mahdollista merkitsemistapaa ja näytetään myös välimerkkien käyttö. Jos kirjoitat tieteelliseen lehteen tai muuhun julkaisuun, tarkista aina lähdeviittausten ohjeet! Ne vaihtelevat hyvin paljon eri julkaisuissa.

3.1.1 TEOKSET: sukunimi, etunimi, julkaisuvuosi, teoksen nimi kokonaisuudessaan, kustantajan kotipaikka ja kustantaja (ei painopaikka ja kirjapaino).

Yhtenäinen teos: Sukunimi, Etunimi (julkaisuvuosi) Teoksen nimi. Teoksen alaotsikko. Kustantajan kotipaikka: Kustantaja.
Juhila, Kirsi (2006) Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset paikat ja tehtävät. Tampere: Vastapaino.

Useita kirjoittajia: kirjoittajien nimet erotetaan &-merkillä tai pilkulla, mutta kahden viimeisen kirjoittajan nimet &-merkillä.

Hautamäki, Antti & Lehtonen, Tommi & Sihvola, Juha & Tuomi, Ilkka & Vaaranen, Heli & Veijola, Soile (2005) Yhteisöllisyyden paluu. Helsinki: Gaudeamus.

Toimitettu teos: Toimittajan sukunimi, etunimi & sukunimi, etunimi (toim.) (vuosiluku) Teoksen nimi. Kustantajan kotipaikka: Kustantaja.

Anttonen, Anneli & Lempiäinen, Kirsti & Liljeström, Marianne (toim.) (1994) Feministejä – aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino.

Suomennettu teos. Tekijänoikeussäädösten mukaan suomentaja on merkittävä. Alkuperäisen teoksen nimi, kieli ja ilmestymisvuosi on myös hyvä merkitä.

Durkheim, Émile (1982) Sosiologian metodisäännöt. Suomentanut Seppo Randell. Helsinki: Tammi. Ranskankielinen alkuteos 1895.

Saman tekijän useat teokset. Jos samalta tekijältä on useita julkaisuja, merkitään ne julkaisuvuoden mukaiseen järjestykseen. Mikäli julkaisut ovat samalta vuodelta, ne merkitään järjestykseen pikkuaakkosilla (esim. 1993a, 1993b).

3.1.2 ARTIKKELIT: edellisten lisäksi teos tai lehti, jossa artikkeli on ilmestynyt, teoksen täydelliset viitetiedot sekä käytetyn artikkelin sivut.

Artikkeli toimitetussa teoksessa: Sukunimi, etunimi (julkaisuvuosi) Artikkelin nimi. Teoksessa Toimittajan nimi (toim.) Teoksen nimi. Kustantajan kotipaikka: Kustantaja, artikkelin sivut. Huomaa teoksessa-sana. Toimittajien nimien kirjoittamisjärjestys poikkeuksellisesti etunimi ja sitten sukunimi.

Kivimäki, Sanna (2001) Tampere – naisten kaupunki? Teoksessa Minna Nikunen, Tuula Gordon, Sanna Kivimäki & Riitta Pirinen (toim.) Nainen, naiseus, naisellisuus. Tampere: Tampere University Press, 117–141.

Artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä: Sukunimi, etunimi (julkaisuvuosi) Artikkelin nimi. Lehden nimi vuosikerta:lehden numero, artikkelin sivut. Vol. (volyymi eli vuosikerta) ja nro –tyyppisiä lyhenteitä ei kirjoiteta viitteeseen.

Rantanen, Pekka (2001) Sääty-yhteiskunta ja suomalaisuus sanomalehtien muotipuheessa 1800-luvun lopulla. Sosiologia 38:2, 93–103.

3.1.3 SARJAJULKAISUT JA TUTKIMUSRAPORTIT: edellisten lisäksi julkaisijan kotipaikka, julkaisija ja sarjan nimi julkaisunumeroineen.

Raitakari, Suvi (2006) Neuvottelut ja merkinnät reunaminuuksista. Vuorovaikutuksellisuus ja retorisuus lastensuojeluyksikön palavereissa ja tukisuunnitelmissa. Tampere: Tampere University Press, Acta Universitatis Tamperensis 1183.

3.1.4 MUUT JULKAISUT: tiedot kirjataan mahdollisimman tarkasti. Mikäli julkaisulla ei ole henkilötekijää, käytetään viiteterminä julkaisun nimeä.

Asunnottomien alkoholistien huoltotoimikunnan mietintö (1972) Komiteamietintö B 1972:85. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Sosiaaliturvan suunta 2005–2006 (2006) Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, julkaisuja 2006:1.

Mikäli tekstissä on ottanut käyttöön viitteestä lyhenteen, esimerkiksi komiteanmietinnöistä lyhenteen KM, käytetään tätä lyhennettä myös lähdeluettelossa. Komiteanmietintöjä koskevissa esimerkeissä näkyy myös se muutos, että vanhempien ja uudempien mietintöjen kielellinen asu poikkeavat toisistaan.

KM 2003:2. Nuorisorikostoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 2003:2. Helsinki: Oikeusministeriö.

3.1.5 SANOMALEHTIARTIKKELIT:Lehden nimi, ilmestyspäivä, uutisartikkelin otsikko, osasto ja sivunumero. Jos kysymyksessä on erikoisartikkeli, kuten pääkirjoitus tai kolumni, voidaan ilmoittaa myös kirjoituksen tyyppi. Toisinaan on tarkoituksenmukaista käyttää viitesanana kirjoittajaa.

Helsingin Sanomat 16.8.2007. Suomalaiset vangit muuttuneet 20 vuodessa entistä sairaammiksi. Kotimaa A4.

3.1.6 SÄÄDÖKSET
Jos säädöksiä on useita, ne voidaan merkitä erikseen esim. otsikon ”Suomen säädöskokoelma” alle aakkosjärjestyksessä. Mikäli on tekstissä käyttänyt säädöksen nimestä lyhennettä, merkitään se lähdeluetteloon viitesanaksi. Säädöksiä koskevat tarkat tiedot löytyvät Valtion säädöstietopankki Finlexistä http://www.finlex.fi/fi/laki/.

Asetus lasten päivähoidosta 16.3.1973/239.

3.2 PAINAMATTOMAT LÄHTEET: mahdollinen tekijä, dokumentin nimi, dokumentin luonne, dokumentin säilytyspaikka (esimerkiksi arkisto). Jos painamattomia lähteitä on vähän eikä niitä eritellä lähdeluettelossa erikseen, on syytä lisätä dokumentin luonnetta ennen maininta siitä ettei lähdettä ole julkaistu (vrt esimerkki a ja b).

a: Piipponen, Maarit (1993) Questioning identities. Configurations of the self and the other in four poems by Sylvia Plath. Pro gradu –tutkielma. Englantilainen filologia. Tampere: Tampereen yliopisto.

b: Piipponen, Maarit (1993) Questioning identities. Configurations of the self and the other in four poems by Sylvia Plath. Julkaisematon pro gradu –tutkielma. Englantilainen filologia. Tampere: Tampereen yliopisto.

Painamattomien lähteiden lähdeluettelon laadinnassa sovelletaan painettujen lähteiden laadintaohjeita. Hyvä on muistaa, että tutkimustekstissä käytettyjä henkilökohtaisia tiedonantoja, kuten sähköpostiviestejä, luentomuistiinpanoja ja keskusteluja ei merkitä lähdeluetteloon, sillä lukija ei voi tarkistaa niiden alkuperäistä sanomaa. Tarpeelliset tiedot kerrotaan tekstissä tai esimerkiksi alaviitteessä. Henkilökohtaisten tiedonantojen kohdalla on tärkeä pyytää tiedonantajan lupa viittaukseen (esim. Tiina Tutkija, suullinen tiedonanto 11.11.2008).

Jos julkaisussa viitataan tiettyihin haastateltaviin esimerkiksi silloin, kun haastateltavat ovat asiantuntijan roolissa, haastattelut voidaan liittää lähdeluetteloon. Tätä tapaa käyttävät usein esimerkiksi historioitsijat. Tällöin mainitaan haastatellun nimi, etunimi, asema, haastatteluaika ja –paikka sekä haastattelun tekijä.

3.3 DIGITAALISET LÄHTEET: mahdollinen tekijä, dokumentin nimi, http-lähteen osoite (URL) ja päivämäärä, jolloin dokumentti on haettu tästä osoitteesta.

Tutkielmantekijän tietolähteisiin kuuluvat perinteisten painettujen lähteiden rinnalla digitaaliset tietolähteet. Digitaalisten tietolähteiden määrä on nopeasti kasvanut ja ne ovat osaksi korvanneet perinteisiä painettuja lähdeaineistoja. Esimerkiksi monet tieteelliset aikakauslehdet julkaistaan sekä sähköisinä että paperiversioina. Tänä päivänä tutkielmantekijä ei voi rajautua pelkästään painettuihin lähteisiin, sillä se tarkoittaisi rajautumista monien tärkeiden tutkimusaineistojen ulkopuolelle.

Jos digitaalisia lähteitä on paljon, ne on syytä laittaa oman otsakkeen alle lähdeluetteloon. Lähdeluetteloon on tärkeä merkitä päivä, jolloin tieto on poimittu, koska dokumentti voi muuttua tai löytyä osoitteesta vain rajoitetun ajan.

Internetissä on hyvin monimuotoista tietoa, johon on suhtauduttava kriittisesti. Tietoverkossa julkaistua materiaalia asialähteenä käytettäessä kannattaa pitää silmällä seuraavia asioita:

  • Onko kirjoittaja alansa tunnettu vaikuttaja?
  • Onko kirjoittajan taustalla jokin organisaatio?
  • Onko julkaisu käynyt läpi tieteellisen arviointiprosessin?
  • Onko julkaisussa käytetty arvostettuja lähteitä ja onko niihin viitattu oikein?
  • Löytyykö julkaisusta julkaisu- tai päivityspäivämäärää?

Digitaalinen aineisto on luonteeltaan muuttuvaa; viittauksen kohteena oleva julkaisu saattaa jopa kokonaan kadota, jos se poistetaan palvelimelta.

3.3.1 Verkossa julkaistu teos

Gergen, Kenneth (1999) Narrative, Moral Identity and Historical Consciousness: a Social Constructionist Account. http://www.swarthmore.edu/SocSci/kgergen1/text3.html. Haettu 11.6.1999.

3.3.2 Verkossa ilmestyvässä lehdessä julkaistu artikkeli

Ritala-Koskinen, Aino & Valokivi, Heli (2006) The Role of Development Skills in Social Work Practice Education in Finland. Social Work & Society, The International Online-Only Journal 4(2006)1. http://www.socwork.net/2006/1/series/transition/ritalakoskinenvalokivi. Viitattu 30.8.2006.

3.3.3 Jonkin organisaation internet-sivuilla julkaistu teksti – ei tekijää

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi -käsikirja (2006) Helsinki: Stakes. http://info.stakes.fi/iva/FI/index.htm. Viitattu 30.8.2006.

Jos lähteenä on cd-rom, mainitaan kyseisen cd-romin nimi (teos) sekä esitetään keinot tiedon löytämiseksi, esimerkiksi: (teos, hakutoiminto, hakusana, artikkelin otsikko)

Britannica CD: Search Articles: "modernization": Modernization.

CD Facta: etsi artikkelit: “modernisaatio”: Modernisaatio.

Erilaisia digitaalisia aineistoja on huomattavan monenlaisia. Viittaamisessa suosittelemme tutustumaan seuraaviin verkossa saatavilla oleviin oppaisiin, joista löytyy yksityiskohtaisia neuvoja erilaisiin tilanteisiin:

Heinisuo, Rami & Ekholm, Kai (1997) Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja n:o 40. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto. http://www.pori.tut.fi/~multisil/evo/. Viitattu 29.8.2006.

Onnela, Tapio & Suominen, Jaakko (2002) Viittaaminen digitaalisiin lähteisiin. Ohjeita, neuvoja ja ehdotuksia historiantutkijoille, miksei muillekin. http://vanha.hum.utu.fi/satakunta/digi/viittausopas/. Viitattu 29.8.2006.

Siinä tapauksessa, että tutkielmassa on käytetty monenlaisia lähderyhmiä, ne on syytä ryhmitellä erikseen lähdeluetteloon esimerkiksi seuraavilla otsikoilla: Painetut lähteet, Haastattelut, Arkistot, Painamattomat lähteet, Internet-lähteet, Sanoma- ja aikakauslehtilähteet.

TÄMÄ OHJEISTUS POHJAUTUU SEURAAVIIN LÄHTEISIIN:
Lehtinen, Jarmo & Ritala-Koskinen, Aino (2007) Lähteiden merkitseminen. Julkaisussa Anneli Anttonen, Hannele Forsberg, Kirsi Juhila, Heikki Lehtonen, Kyösti Raunio & Irene Roivainen (toim.) Pro Gradu –tutkielma ja sitä tukevat opinnot. Tampere: Tampereen yliopisto, Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos, 27–37. http://www.uta.fi/laitokset/sospol/opetus/pdf0708/graduopas07.pdf, viitattu 2.12.2008.

Vuori, Jaana (2002) Opas lähteiden käyttöön. Tampere: Tampereen yliopisto, Naistutkimuksen laitos. (2.12.2008)

Lähteiden käytöstä ja lähdeviitteiden merkitsemisestä. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. (11.12.2008).

© Tampereen yliopisto, sosiaalitutkimuksen laitos 2008, päivitetty 19.10.2010 jv

 
Ylläpito: soc.info@uta.fi
Muutettu: 17.10.2011 12.25 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti